Goldeneye oli eka Bond -elokuva, joka tuli teatterissa käytyä katsomassa parin hyvän kaverin kanssa. Aikaisempia ei olisikaan päässyt katsomaan nuoresta iästä johtuen. Mutta muistan vielä hyvin joulukuisen illan 1995, kun ensiksi matkustin bussilla Tampereelle ja jäin Aleksanterin kirkon kohdalla pois ja jouduin vielä sanomaan vieressä istuvalle tuntemattomalle hieman uniselle naisolennolle, että anteeksi neiti, mutta minä jäisin tässä pois.
Olimme toki nähneet aiemmin telkkarista ja videolta kaikki aiemmat Bond -leffat ja tiesimme miten kovat odotukset tähän leffaan oli asetettu kuuden vuoden tauon jälkeen, joka tuon ikäisenä varmaankin tuntui ikuisuudelta. Leffa on varmasti Brosnanin paras ja nautimme siitä suuresti. Muistan vielä alkuintron moottoripyörällä lentokoneen perään vapaapudotuskohtauksesta, että yksi kaverini kritisoi sitä hieman epärealistiseksi. Ja Goldeneye -peliä tuli kavereiden kanssa Nintendo 64:lla väännettyä ahkerasti, vaikka nelinpeli jaetulla ruudulla saattoi muuttua aikamoiseksi diashowksi, kun miinoja räjähteli kunnolla. Henkilökohtaisesti minulle rakkaimmat Bondit ovat kaikka kasarit ja sitten vielä Goldeneye.
