Onhan tämä Golden Gate sillan loppumylly yksi hienoimmista.
Meinasitko Gogolia, M:ää ja "ministeriä"? Gogol on vielä seuraavassa ja tuo kyseinen M kahdessa seuraavassa. Ministeristä en muista, ei tainnut enää Daltonin kanssa olla. Vai onkohan vielä seuraavassa.Taitaa olla useamman aikakauden päätös. Taisi olla viimeisiä vetoja noille 3 lle
Meinasitko Gogolia, M:ää ja "ministeriä"? Gogol on vielä seuraavassa ja tuo kyseinen M kahdessa seuraavassa. Ministeristä en muista, ei tainnut enää Daltonin kanssa olla. Vai onkohan vielä seuraavassa.
Vaikka itse olenkin sitä ikäluokkaa että periaatteessa kaiketi Pierce Brosnanin Bondien pitäisi olla itselleni ne läheisimmät, niin siitä huolimatta ylivoimaisesti eniten tuli lapsena katsottua juurikin Mooren ja Conneryn Bondeja. Tästä toki varmasti saa kiittää Mainostelevisiota jonka muistan lähettäneen Sydneyn olympialaisten aikaan muistaakseni kaikki Bondit juurikin Brosnaneja lukuun ottamatta. Videonauhuri lauloi ja ne kasetit säilyi vuosia. Ja ihan muutaman kerran tuli katsottua.Viimeinen Roger Mooren Bond. Conneryn Bonditkin jo nähtiin ensimmäistä kertaa miehen viime syksyisen menehtymisen jälkeen. Hieman haikeaksi vetää tunnetuista syistä. Lapsesta asti Connery ja Moore oli ne Bondit itselleni.
Seuraavaksi ne kaksi viimeistä vanhaa hyvää Bondia. Pitkäänhän tätä kestikin.
Saa olla oikeasti melkoinen Conneryn fanipoika jos väittää että tämä sekoilu on parempi kuin Mooren Bondit. Toki voin minäkin väittää että vuoden 1967 Casino Royale on parempi kuin vuoden 2006 Casino Royale, mutta ei se siitä faktaa tee.
:DJos ruvetaan etsimään faktoja tyhmien heittojen sijaan
Saa olla aivan tajuton Mooren fanipoika, jos ei ymmärrä että monet asiat tuossakin Conneryn leffassa ovat aivan eri planeetalta kuin Mooren leffoissa edes parhaimmillaan. On täysin naurettavaa vetää esille Casino Royale leffoja tässä asiayhteydessä, koska niiden erohan on kuin yöllä ja päivällä, joten se väite on täysin naurettava yli 10v suusta. Mikään Roger Mooren leffa ei ylitä Conneryn leffoja samalla mitalla kuin Craigin Casino ylittää sen 1967 sekoilun. Joku Highlander 2 on ehkä lähimpänä, mutta nyt puhuttiin kai Bondeista, jotka ovat ihan eri luokkaa kuin tuo halpa rahastus..
Jos ruvetaan etsimään faktoja tyhmien heittojen sijaan, niin noissa Conneryn huonoimmissakin Bondeissa on tietyt asiat erittäin hyvässä kunnossa. Juuri niitä juttuja joissa Mooren leffat vuotavat käytännössä aina. Kun vielä otetaan huomioon se, että Mooren kolme huonointa leffaa ovat oikeasti paskoja Bondeja (ja myös Kuuraketti on käytännössä halpa ja lapsellinen kopio Rakastettuni leffasta), niin pitää olla erittäin puusilmäinen jos ei voi edes myöntää, että monet asiat ovat paljon paremmin sekä Timanteissa että Älä Kieltäydy 2..
Joku voi toki sanoa heikkojakin Mooren leffoja paremmiksi, mutta vain jos häntä kiinnostaa ainoastaan toiminta ja tykkää varsinkin stunteista yli kaiken. Moore oli aina aika heikko toimintatähti, joten hänen leffoissaan käytettiin stuntteja järkyttävän paljon ihan alusta alkaen. Mutta jos tykkää leffoissaan myös näyttelemisestä ja hahmojen välisestä vuorovaikutuksesta, niin silloin nuo Conneryn leffat ovat huonoimmillaankin aika hyviä. Esim tuossa maanantain Älä Kieltäydy Kahdesti leffassa oli useita kohtauksia jotka olivat erittäin maukkaita juurikin laadukkaiden näyttelijöiden vuorovaikutusten takia. Uskallan väittää että esimerkiksi se "kerran oli yksi tyttö Philadelphiassa"-kohtaus oli niin hyvää settiä, ettei Roger Moorella oli samanveroista missään leffassaan koko uralla. Ja Conneryn listoilla se on vain yksi pisara meressä..
Onneksi ensi viikolla tulee Daltonin Bondit, sitten ei tarvitse vääntää kun tasoerot kasvavat jo niin suuriksi. Siinä missä Conneryn huonoimpia voi vielä ihan hyvin vertailla Mooren huumoripätkiin, niin ensi viikolla palataan taas agenttiseikkailuihin joissa on jännitystä ja näytteleminen on tärkeämpää kuin stuntit ja lapselliset läpät. 2kpl Top10-Bondeja samalla viikolla, tätä ei ole tapahtunut sitten 60-luvun Bondien esittämisen!!
Täytyy kyllä nostaa kuvaajille hattua, jos näin on.Jospa ne onkin dokkareita ja Spectre on kusettanut meitä kaikki nää vuodet?
Minusta Mooren Bondit toivat enemmän vauhtia noihin leffoihin. Ja myös enemmän huumoria. Esimerkkinä vaikkapa se Erittäin salaisen lätkähallikohtaus. Jätkät ovat pukeneet lätkävarusteet päälle, jotta saisivat taklata Bondia? Ja päätyvät maaliin, joka hajoaa, 3-0 Bondille. Ihan sketsiä koko kohtaus. Mooren Bondeissa näkyy jotenkin myös Mooren rooli Pyhimyksenä (Youtubessa on paljon kokonaisia jaksoja tarjolla!).Ja ei millään pahalla, mutta vähän tuntuu siltäkin ettet ihan tajua että jokainen Bondin näyttelijä kuvaa sitä omaa aikaansa ja leffatkin on sen mukaisia. Kärjistetysti, Conneryn aikaan tehtiin omanlaisiaan seikkailuja (joissa toki enemmän oli kirjoja pohjalla) ja Mooren kohdalla tehtiin selvästi tietoisesti muutosta kevyempään suuntaan koska 70- ja 80-luvulla niin vaan tehtiin. Daltonille, Brosnanille ja Craigille tehtiin sitten oma juttunsa. Lazenby nyt menee aikalailla samaan tuon Conneryn kanssa.
Ei tämä ole niin vakavaa, nämä ovat Bond-leffoja. Toki maailman tärkein ei niin vakava asia, mutta kuitenkin.
Elokuvan parasta antia minulle ovat toistuvat petikohtaukset ja halpaa pornoleffaa muistuttava dialogi. Hinnatonta.Esimerkkinä vaikkapa se Erittäin salaisen lätkähallikohtaus. Jätkät ovat pukeneet lätkävarusteet päälle, jotta saisivat taklata Bondia? Ja päätyvät maaliin, joka hajoaa, 3-0 Bondille. Ihan sketsiä koko kohtaus.
Monikin Bond on tällä hetkellä paljon relevatimpi kuin ilmestymisensä aikaan. Etenkin Roger Mooren aikaiset, Kuuraketissa lähdettiin avaruuteen ja sattumalta se tuli telkkarista samoihin aikoihin kun miljardöörit kisaa siitä kuka yksityishenkilö on avaruudessa ekana. Kuoleman katseessa on pulaa mikrosiruista (tai sitä yritetään luoda) ja Scaramanga kikkaili aurinkoenergian kanssa eli tästäkin voi löytää yhtymäkohdan ilmastonmuutokseen.Aikansa kuviahan Bondit ovat. Jotkut kestävät paremmin aikaa, toiset eivät. Brosnanin leffoja aika on kohdellut yllättävän hyvin, erityisesti Huominen ei koskaan kuole on paljon relevantimpi kuin ilmestymisaikanaan. Siitä vain puuttui wow-efekti. Carver on tylsä konna, olisipa ollut mielenkiintoista nähdä vaikkapa seuraavassa elokuvassa esiintynyt Robert Carlyle ko. roolissa.
@Viherpuiston Ruoska tuossa ylempänä antaa hienon kuvauksen Bondista, eri roolihahmojen osalta. My maximum respect to him. Voisi jopa heittää hattua ilmaan. Chape de dau vai miten se meni. My GOD