Viherpuiston Ruoska
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- HIFK
Netissä tuli vastaan mielenkiintoinen artikkeli, jossa käydään läpi illan dokumentin kuvaamista San Franciscossa. Aikaa käytettiin 21 päivää ja rahaa kului viisi miljoonaa dollaria. Kyseessä oli todellinen logistinen ja aikataulullinen painajainen. Kuvaaminen tietyissä paikoissa onnistui vain tiettyinä päivinä viikossa, joten ei ollut aikaa möyriä kulmissa tai kikkailla keskialueella. Alunperin American Cinematographer -lehdessä heinäkuussa 1985 julkaistu juttu on aika pitkä, joten referoin joitain kohtia tässä lyhyesti.
Tulevia pelipaikkoja käytiin scouttaamassa kaksi kuukautta ennen tuotannon aloitusta, mutta lopullista päätöstä ei saatu vielä tuolloin tehtyä. Osasyynä siihen oli se seikka, että pelisuunnitelma oli vielä avoinna. Se taas lyötäisiin lukkoon vasta, kun pelipaikat olisivat selvillä. Noidankehä oli valmis.
Ikään kuin paineita ei olisi ollut tarpeeksi, kesäkuussa 1984 Pinewoodin studioilla Englannissa syttyi tuhoisa tulipalo, joka tuhosi Bond-studion täysin. Vaikka Jameksin ottelua ei ollut aiottu kuvata siellä, tulipalo vaikutti myös Broccolin suunnitelmiin. Pinewoodissa oli vakituinen henkilökunta, joka huolehti tuotannoista, ja ylimääräisiä freelancereita ei palkattu. Niinpä avustajat, jotka olisivat normaalisti voineet avustaa Jameksin ottelutapahtumassa, olivatkin nyt kiinni Ridley Scottin “Legendassa”, jotta se valmistuisi ajoissa.
Pelikirjan kuvioista oli pidettävä tiukasti kiinni ja kameroita sekä kuvausryhmää piti haalia runsaasti paikalle, sillä Jameksi ja muu Englannin väki oli Friscossa vain kahdeksan päivää. Jos vaihtoja ei saataisi kuvattua suunnitellusti, pitäisi odottaa pahimmillaan kokonainen viikko, ennen kuin kaupungintalolle tai kaivokseen tai kalatorille pääsisi seuraavan kerran ja se taas kaataisi koko suunnitelman. Asuinalueille, jossa Bullitt aikanaan kuvattiin ja jonne Jameksinkin peli haluttiin aluksi viedä, ei saanut mennä kymmenen jälkeen illalla. Raitiovaunuja taas sai kuvata vain suunnilleen yhden ja viiden välillä aamuyöllä. Yhdessä vaiheessa neljän kuvausryhmää kuvasi eri puolilla kaupunkia 24 tuntia vuorokaudessa viiden päivän ajan, jotta saataisiin riittävästi ottelutapahtumia filmille. Kuvausryhmän onneksi ihmiset antoivat ryhmän jättää valaisimet parvekkeille, paloportaille ja katoille, joten niiden purkamiseen ja pystyttämiseen ei mennyt turhaan aikaa.
Kaupunki ei sallinut sitä, että katuja suljettaisiin kokonaan kuvausten vuoksi, joten paloauton takaa-ajo oli pakko kuvata yöllä, jolloin liikenne oli olematonta. Lisäksi kaupungin keskusta ei ole asuinaluetta, joten siellä oli mahdollista kolaroida autoja sydämen kyllyydestä, kunhan vain pysyttelisi etäällä hotelleista. Vaikka kuvausryhmiä oli useita ja kaikki kuvasivat välillä samanaikaisesti, sillä ei ollut suurta vaikutusta budjettiin, koska ryhmät oli joka tapauksessa budjetoitu. Nyt ne vain työskentelivät yhtä aikaa toistensa kanssa eikä vuorotellen.
Ned Kopp ja Nancy Giebink, joiden yritys vastasi logistiikasta ja huolehti Jameksi-tuotannosta noina viikkoina, saivat parhaimmillaan vain pari tuntia unta yössä. Silloinkin, kun kuvattiin pääasiassa yöllä, piti päivällä, yritysten ja virastojen aukioloaikana, hoitaa ongelmat, jotka olivat tulleet vastaan yöllä. Arvioitu kuvausten päättymispäivä oli ympyröity kalenteriin isolla, ja määräpäivän lähestyminen auttoi jaksamaan hektiset viikot. Jos olisi pitänyt kolmen viikon sijaan jaksaa kolme kuukautta, ihmisten fyysinen kestokyky olisi lähes varmasti tullut vastaan, mutta nyt hyvän ryhmän ansiosta homma saatiin pakettiin siten, että budjetissa ja aikataulussa pysyttiin.
Koko juttu tuolla:
www.mi6-hq.com

![www.mi6-hq.com](https://assets.mi6-hq.com/gfx/logo_200.jpg)
MI6 :: The Home of James Bond
The world's most visited unofficial James Bond 007 website with daily updates, news & analysis of all things 007 and an extensive encyclopaedia. Get your dose of Ian Fleming's spy from Sean Connery to Daniel Craig with our expert online coverage and a rich, colour print magazine dedicated to spies.