Aloitetaan tämän kesän ennakot nostalgian kautta teemalla "ekalla kerralla". Eli koska tuli nähtyä illan ottelu ensimmäisen kerran ja mitä siitä jäi erityisesti mieleen. Valitettavasti omalla kohdallani nämä kaikki ovat käytännössä lapsuusajan muisteloita Craigin tuotantoa lukuun ottamatta.
Seitsemän muistoa Dr. No:sta., Denverin Munasyndi yhdeksän vuotta.
1. Tunnari. Tässä oli vähemmän yllättäen sitä jotakin. Olin nähnyt ensimmäisen Bond-elokuvani pari vuotta takaperin (Elä Ja Anna Toisten Kuolla), mutta en vielä tuolloin täysin tajunnut, minkälainen viihdekoneisto tässä oli taustalla ja ikoninen tunnari jäi myös rekisteröimättä. Nyt se iski kovaa ja 90-luvun lopulta oli loppupeleissä niin vähän aikaa 60-luvulle, että videon hieman psykedeelinen ote tuntui yhtä normaalilta kuin tupakansavu ravintoloissa.
2. Strangwaysia numeroihin. Muistan, että tämä vähän järkytti. Strangways oli bridgeporukan komein ja varmasti myös kova panemaan. Siitä sitten minuutin jälkeen kylmäksi. Jostakin syystä sihteerin kohtalo ei säväyttänyt yhtään samalla tavalla pikkupojan mieltä (kieroutunut äitisuhde toim. huom.). Olin nähnyt myös aikaisemmin samana vuonna Robocopin sensuroimattoman version, jonka luulisi laskeneen tämänkaltaisten kohtausten vaikuttavuutta. Mutta ehkä toinen tuntui sitten vain fiktiolta ja toinen oli dokumentti...
3. Walther. "Sopii naisen käsilaukkuun" on ehkä vähän tahditonta näin nykypäivänä, mutta varmasti lievimmästä päästä MI6:n tuon ajan kahvihuonehuumorista. PPK on esteettisesti hieno ase ja on sinänsä sääli, että tässä elokuvassa Bond käyttelee hieman pidempää PP-versiota (K=Kurz). Kuitenkin ero "helkkarin berettaan" iskostui heti omaan tajuntaan. Tässä oli ikoninen pyssy.
4. Autokuskin kouluttaminen. Tässä kohden oli viimeistään selvää kuka tätä peliä pyörittää. Junnu sai keräillä itseään ja sen jälkeen lopetti uransa varsin dramaattisesti. Hävettää myöntää, mutta olen joskus käskyttänyt omia lapsiani kyseisen kohtauksen inspiroimana.
5. Übercool Felix Leiter. Original Felix teki vaikutuksen, vaikka ei varsinaisesti tehnyt tässä matsissa yhtään mitään. Tuli kolmantena kaverina tilanteeseen ja loppupelin kärkkyi mahdollisuutta laittaa ratkaiseva tyhjiin. Jäätiin kaipaaamaan paljon enemmän. Sitten seuraavalla kerralla kaveri olikin harmaahapsinen perusjenkki, jonka bravuuri oli hukata varjostettava auto. Sitten seuraavassa leffassa otettiin vähän nyrkkiä alavatsaan ja mussutettiin. Ja sen jälkeen päästettiin taas varjostettavia karkuun. Downfall of Felix Leiter. Onneksi pääsi lopulta ampumaan rynsesterillä lonkalta ja... no niin, asiaan, muistelu rönsyilee.
6. Ei geologisesti mahdollista. Hämähäkki ei sinänsä aiheuttanut kummempia reaktioita, mutta Dentille heitetty ääääärimmäisen karu "You have had your six" laittoi vibaa ala-asteikäisenkin punttiin. Samaa kategoriaa autokuskin käsittelyn kanssa. Yllättävän paljon nämä muistot pyörivät ihmisten hakkaamisen ja tappamisen ympärillä. Tekeekö se minusta inhmillisen, koska ne koskettivat, vai psykopaatin, koska keskityn niihin?
7. Kappale kylmän sodan tunnelmia. Näin 90-luvulla tajuavan elämänsä aloittaneena mitkään kylmän sodan muistot eivät ole vaivanneet omaa elämääni. Dr. No:ssa kuitenkin päästiin tekemisiin säteilyn kanssa, mikä oli tuolloin käsitteenä jokseenkin tuttu, koska olin ahminut useita maailmanhistorian yleisesityksiä, jotka kaikki päättyivät vielä vuosiin, jolloin maailma oli jaettu / Kekkosen kuolemaan (oikeasti, jokaisen kirjahyllystä löytyi joku tällainen sarja tuolloin). Koko puhdistusoperaatio suoseikkailun jälkeen jäi vahvasti muistoihin ja ehkä omalta osaltaan vaikutti siihen, että nuori Denverin Munasyndi perehtyi myöhemmin varsin syvällisesti ydinaseisiin ja kylmän sodan alkuvaiheen poliittiseen historiaan.
Kunniamaininta: Hotellihuoneen tsekkaus ja hiuksen liimaus kaksoisoviin. Todellinen lifehack, jolle en valitettavasti ole vielä keksinyt käyttöä, mutta päihitti silti partiossa samaan aikaan opetetut vastaavat.
Kohta mennään!