Sulkeutuuko ikkuna tänään myös muualla Euroopassa vai ainoastaan Briteissä? Sen muistin, että Brittien sisällä voi vielä viikon vai pari tehdä siirtoja.
Chelsean Emerson huhuissa lainasopimuksella.Italiassa ainakin myös viimeistä viedään. Federico Chiesa tullee Juventuksen, mutta määrällisestikin yksi laitapakki tekisi hyvää, jos Mattia De Sciglio lähtee Lyoniin.
Chelsean Emerson huhuissa lainasopimuksella.
Cavani Unitediin on nyt varma. Kaksi vuotta.
Pellistri venyy, mutta tapahtunee tänään.
Dembelen siirto jäänee tapahtumatta, mutta United yrittää nyt Kingsley Comania.
Kyllä. Enemmän kuin mitään muuta. Vuoden laina olisi ok, mutta tällainen on aivan täysin kelvotonta toimintaa, ja täysin vastoin sitä, mitä Ole on suunnitellut. Tuki puuttuu.Cavani huutaa paniikkihankintaa Harry Redknappin autoon saakka.
Mutta kuka Cavanin olisi lainannut, kun hänellä ei ollut sopimusta minnekään?Vuoden laina olisi ok,
Nojoo, totta, hyvä pointti. Vuoden sopparikin olisi mennyt vielä. Pointti tosiaan siis se, että sitoutuminen kahdeksi vuodeksi on hullua.Mutta kuka Cavanin olisi lainannut, kun hänellä ei ollut sopimusta minnekään?
Nojoo, totta, hyvä pointti. Vuoden sopparikin olisi mennyt vielä. Pointti tosiaan siis se, että sitoutuminen kahdeksi vuodeksi on hullua.
Mistäs trollitehtaasta sä taas kaivat näitä lainauksia?”11:20: According to TalkSport, the Champions League draw was a primary motivation for Edinson Cavani to join Manchester United.
It definitely isn’t the £220,000 a week they are paying him and the fat commission his agent is getting. Nope, he just can’t wait to go back to the Parc des Princes to get battered by his old team-mates.”
Mikä niistä? Eikös siellä ole niitä aina se 4-7 kpl...Pereira Portosta PSGhen. Laina ja osto-optio.
Sitten samalla ovenavauksella Joronen Breasciasta Roomaan. Ainakin joskus oli tästä huhuja, jos romasta veska liikkuu ulos. Olisi kyllä mainio juttu jos tälläiseen yhtälöön päästäisiin.Everton huhujen mukaan vielä maalivahdin perässä, aika ymmärrettävää, ja Roman Pau Lopez mainittu mahdollisena lainana.