Jalkapallon EM-kisojen 2016 karsintojen arvonnat

  • 25 898
  • 128

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Onkohan noi aloitusajat ihan oikein?
Aika myöhään on suurin osa kotipeleistä. Esim. Romania ottelu tiistaina lokakuussa klo 21.45 ei varmasti ole kaikkein yleisöystävällisin.

YLE:n sivuilla samat ajat joten oikein ne taitaapi olla.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kerrankin sellainen lohko, jossa ei tarvitse ainakaan jälkeenpäin selitellä mitään. Lohkoarvonnan tulos muuttaa myös futismaajoukkueen perinteistä asetelmaa ylösalaisin - suurimpaan osaan noista matseista Suomi lähtee ennakkosuosikkina. Nyt vaan huolellisesti, hyvissä ajoin projekti käyntiin - varmistetaan että kaikki ringissä olevat pelaajat ovat 100%:sti mukana ja tehdään kaikki sen eteen, että tärkeät pelaajat pääsevät seurajoukkueistaan automaattisesti näihin matseihin ja niitä edeltäviin yhteisiin aktiviteetteihin tarpeeksi ajoissa.

Jos olisi Paatelainen,soittaisin huomenna Hyypiälle ja pyytäisin konsultaatioapua - puolustuspelaamisen organisointi pääteemana.
 
07.09.2014 21.45 Färsaaret - Suomi
11.10.2014 21.45 Suomi - Kreikka
14.10.2014 21.45 Suomi - Romania
14.11.2014 21.45 Unkari - Suomi
29.03.2015 19.00 Pohjois-Irlanti - Suomi
13.06.2015 19.00 Suomi - Unkari
04.09.2015 21.45 Kreikka - Suomi
07.09.2015 21.45 Suomi - Färsaaret
08.10.2015 21.45 Romania - Suomi
11.10.2015 19.00 Suomi - Pohjois-Irlanti

Oliko tuo otteluohjelma nyt lopullinen vai saiko siihen vielä esittää toiveita? Ensinäkemältä vaikuttaa varsin asialliselta Suomen kannalta tämäkin. Ensin vierasottelu, mutta vastassa helpoin mahdollinen vastus. Sitten pelit kolmea päävastustajaa vastaan, joista kaksi ensimmäistä kotona ja kolmas Unkarissa. Lisäksi karsintojen viimeinen matsi on Pohjois-Irlanti kotona, joista voi ennakolta odottaa voittoa. Toki mahdollisuudet ovat voineet olla menneet jo ennen viimeistä kierrosta.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Kävellen kisoihin. #huuhkajat
— Timo Furuholm (@TimoFuruholm) February 23, 2014

Suomalaispelaajilta lähti jo mopo käsistä ja nenä kohti taivasta. Vai kävellen kisoihin, kun ei koskaan aiemmin ole päästy mihinkään?

Tällä asenteella vedetään kahdesta ensimmäisestä kotipelistä Romaniaa ja Kreikkaa vastaan pian nolla pistettä ja haudataan sen jälkeen jo jatkohaaveet - sitten vain kävellen kotiin, matka on lyhyt.

Ei nyt jumalauta voi lähteä tuolla asenteella tässä vaiheessa! Suomella on täysi tekeminen joka maan kanssa, eikä välttämättä sekään riitä. Aiempien meriittien perusteella ei ainakaan. Ei Suomi syyttä ole neloskorissa ollut arvonnoissa, nämä kaikki muut maat ovat paremmaksi rankattuja.

Kyllä kisoihin nyt ihan realistiset mahdollisuudet voisi olla, tai edes jatkokarsintaan, mutta tuolla asenteella tulee turpiin nopeasti heti alussa, jos ei oteta tosissaan maita, jotka ovat voittaneet esim. Euroopan mestaruuden tai aiheuttaneet ennenkin karvasta kalkkia karsinnoissa.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Realistisesti katsoen....

....ainoa "helppo" lohko vaikuttaisi olevan Belgialla. Kaikissa muissa on nähdäkseni 3-4 joukkuetta, joilla on kohtuulliset mahdollisuudet päästä jatkoon. Hollanti ja Tsekki vaikuttavat varmimmalta kaksoisveikkaukselta muissa lohkoissa.

Suomen lohkossa on monta "voitettavissa olevaa" maata parhaan skenaarion mukaan edettäessä, mutta Romania, Kreikka ja Unkari ovat kaikki kyenneet aiheuttamaan paljon Suomea kovemmillekin joukkueille karvaita pettymyksiä.

Mutta mitä ihmettä tekee Gibraltar EM-kisoissa? Miksi mukana eivät ole Ahvenanmaa ja Guernsey?
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Nyt tai ei koskaan. Näin se menee. Toivottavasti Suomi käyttää nyt saumansa ja pelaa itsensä arvokisoihin!
 

RDivis

Jäsen
Hah, itse en usko sekuntiakaan, etteikö tuo Furkan twiitti olisi heitetty pilke silmäkulmassa. Kenties jopa pienenä piruiluna suurimmille intoilijoille.

Ehkä hieman harkitsematon heitto häneltä tavallaan, myönnettäköön. Eikä itsevarmuus ole edes terveessä muodossaan tervetullutta suomalaisen urheiluihmisen silmissä. Aina pitäisi urheilijan lähteä vähän, kuin anteeksipyydellen suoritusta tekemään.

Jos Furkka olikin edes puoliksi tosissaan, niin voinet olla huoleti. Hän tuskin muutenkaan kuului Mixun suunnitelmiin ainakaan kovin isossa roolissa.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Mutta mitä ihmettä tekee Gibraltar EM-kisoissa? Miksi mukana eivät ole Ahvenanmaa ja Guernsey?

Gibraltarilla on oma valuutta ja se on varsin itsenäinen alue, vaikkakaan ei täysin valtiollisesti itsenäinen. Samaa voi sanoa vaikkapa Irlannista, Walesista ja Skotlannista, jotka ovat Englannin kanssa (tai sille alistettuina) kaikki Iso-Britanniaa, mutta pelaavat kaikki erillisinä.

Eli kyllä Gibraltar joukkoon mahtuu aivan hyvin. Ahvenanmaalla ei ole omaa valuuttaa eikä sen kummempaa itsenäisyyttä. Saisi tosin minun mielestäni olla, ei sitä Suomi kaipaa.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei nyt jumalauta voi lähteä tuolla asenteella tässä vaiheessa! Suomella on täysi tekeminen joka maan kanssa, eikä välttämättä sekään riitä. Aiempien meriittien perusteella ei ainakaan. Ei Suomi syyttä ole neloskorissa ollut arvonnoissa, nämä kaikki muut maat ovat paremmaksi rankattuja.

Kyllä kisoihin nyt ihan realistiset mahdollisuudet voisi olla, tai edes jatkokarsintaan, mutta tuolla asenteella tulee turpiin nopeasti heti alussa, jos ei oteta tosissaan maita, jotka ovat voittaneet esim. Euroopan mestaruuden tai aiheuttaneet ennenkin karvasta kalkkia karsinnoissa.

Itseluottamus on hyvästä, mutta ottaen huomioon Suomen jalkapallomaajoukkueen saavutukset viimeksi kuluneen 20 vuoden aikana, on vain ja ainoastaan ainoa tapa viedä projektia eteenpäin perustuttuva kovaan työhön ja nöyrään (huom. ei nöyristelevään) asenteeseen. Toivotaan, että suomalainen ns. 'jalkapallomedia' ei lähde hehkuttamaan ylioptimistisesti mahdollisuuksia ja antaa joukkueella keskittymisrauhan. En myöskään missään tapauksessa halua lukea huomenna Paatelaisen kommentteja, jossa arvioidaan mahdollisuuksia päästä kisoihin. Ei, siihen ei ole nyt just tarvetta vaan jos jotain halutaan sanoa, liittyköön se joukkueen identiteettiin, pelilliseen filosofiaan ja vaikka tarvittavan työmäärän arviointiin.
 

Kahvi_Kuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP #42 #26 #49, Blue Jackets #61, Leijonat
07.09.2014 21.45 Färsaaret - Suomi
11.10.2014 21.45 Suomi - Kreikka
14.10.2014 21.45 Suomi - Romania
14.11.2014 21.45 Unkari - Suomi
29.03.2015 19.00 Pohjois-Irlanti - Suomi
13.06.2015 19.00 Suomi - Unkari
04.09.2015 21.45 Kreikka - Suomi
07.09.2015 21.45 Suomi - Färsaaret
08.10.2015 21.45 Romania - Suomi
11.10.2015 19.00 Suomi - Pohjois-Irlanti

Ei tässä kaikesta positiivisuudesta huolimatta osaa olla ajattelematta tämänkin mahdollisuuden valahtamista viemäristä alas. Ensiksi lähdetään hakemaan helppoa vierasvoittoa Färsaarilta, tuloksena joko katastrofi tappio tai nuhjuinen tasapeli. Sitten koittaa iskunpaikka, kylmä ja pimeä keli kun vastustajat etelästä saapuvat kylmään pohjolaan. Tuloksena kaksi tappiota ja Mixulle kenkää. Tilalle saapuu jostain brittien bubiliigasta entinen Valioliigastarba joka onnistuu kuin ihmeen kaupalla siivittämään Suomen komeaan lentoon. Lopputuloksissa jäädään pisteen päähän kisapaikasta ja Paavo Arhinmäki pääsee toteamaan että; "Vittu kun oli harmittavan lähellä, mutta ensikerralla kisapaikka on realismia."

No joo. Eiköhän nämä ole ne karsinnat jotka klaarataan. Jos kisoihin mennään niin lupaan käydä jonkun matsin ihan Ranskassa katsomassa.
 

kamrat

Jäsen
Suosikkijoukkue
urheiluseura HIFK
Eli kyllä Gibraltar joukkoon mahtuu aivan hyvin. Ahvenanmaalla ei ole omaa valuuttaa eikä sen kummempaa itsenäisyyttä. Saisi tosin minun mielestäni olla, ei sitä Suomi kaipaa.

Tällähän ei ole mitään tekemistä mahdollisten valtiollisten tunnusmerkkien kanssa. EM-kisat ovat UEFA:n järjestämä kilpailu jäsenliitoilleen, ja ilmeisesti tämmöinen jäsenliitto löytyy Gibraltarista, kuten löytyy esim. Skotlannista ja Walesista.

Se miksi joidenkin valtioiden alueella on katsottu tarpeen olla useampia liittoja, johtuu ehkä joistain perinteistä tai muusta korkeammasta matematiikasta.
 

Espen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Old time hockey like Eddie Shore
Tällähän ei ole mitään tekemistä mahdollisten valtiollisten tunnusmerkkien kanssa. EM-kisat ovat UEFA:n järjestämä kilpailu jäsenliitoilleen, ja ilmeisesti tämmöinen jäsenliitto löytyy Gibraltarista, kuten löytyy esim. Skotlannista ja Walesista.

Se miksi joidenkin valtioiden alueella on katsottu tarpeen olla useampia liittoja, johtuu ehkä joistain perinteistä tai muusta korkeammasta matematiikasta.

Nämähän vaihtelee. Curlingissa Skotlanti pelaa itsenäisenä MM-kisoissa, mutta olympialaisissa Iso-Britannian nimen alla.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
....ainoa "helppo" lohko vaikuttaisi olevan Belgialla. Kaikissa muissa on nähdäkseni 3-4 joukkuetta, joilla on kohtuulliset mahdollisuudet päästä jatkoon.

No onhan siellä useammallekin isommalle maalle aika helppoja lohkoja, täytyy muistaa että ei tarvitse olla kuin kahden parhaan joukossa jotta pääsee kisoihin (tai paras kolmonen). Kyllä tuolla Saksan ja Espanjan aika helposti pitäisi kisoihin mennä. Hollanti varmasti menee kisoihin mutta sillä on lohkossaan kuitenkin Tsekki, Turkki ja kutoskorista Kazakstan kun esim. Saksalla on Gibraltar (vaikka ilmeisesti kutosta vastaan saatuja pisteitä ei lasketa parasta kolmosta laskettaessa). Englannillakin on aika helppo lohko kun vaatimus on olla parempi kuin Slovenia, Viro, Liettua ja San Marino, tai hyvillä pisteillä kolmonen.

Otteluohjelmalla voi olla myös normaalia suurempi vaikutus koska jotkut saattavat jo hyvissä ajoin varmistaa kisoihin pääsyn, leputtavatko isot maat normaalia enemmän pelaajia? Joku Saksa (jos muut pelailevat sopivasti ristiin) saattaa olla jo jopa kesällä 2015 varma kisamaa (riippuen hieman painotuksesta miten ottelut pelataan, en ole lohkon otteluohjelmaa tarkistanut).

No UEFA haluaa että paljon pelejä pelaillaan, mutta onhan tämä vähän älytöntä että esim. Saksa tahkoaa pelejä jotain Gibraltaria vastaan sellaisessa lohkossa josta aivan pomminvarmasti menee jatkoon. Kun näin monta maata menee kisoihin niin olisi voinut kehittää jonkun systeemin jossa ensin olisi pikkumaille esikarsinta ja sitten vähän pienemmät lohkot joissa ei olisi tarvinnut kuin sen ehkä 6 peliä niin olisi hyvin saatu selvitettyä parhaimmat kisoihin menevät maat, mutta kuten todettua niin pelejä halutaan peluuttaa.
 
Viimeksi muokattu:

marse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Gibraltar on hakenut UEFAn jäsenyyttä jo 90-luvulla, mutta vasta viime toukokuussa hakemus meni läpi ja kyseinen maanpläntti saa nyt osallistua EM-kisoihin ihan täysjäsenenä. Gibraltar ei ole FIFAn jäsen, eikä osallistu MM-karsintoihin. Gibraltar on aikaisemmin ollut jo jalka oven välissä siten, että junnujen kisoihin ovat saaneet osallistua. Jäsenyys on kiikastanut lähinnä Espanjan voimakkaasta vastustuksesta. Toukokuussa myös Valko-Venäjä vastusti Gibraltarin jäsenyyttä, mikä lieni motiivi?

Asia ei ole mitenkään kummallinen, eipä Gibraltar voi Iso-Britannian joukkueessakaan osallistua ja onhan meidänkin lohkossamme esim. Färsaaret. Gibraltar on aikaisemmin osallistunut kärpässarjasaarien omiin kisoihin Island Gameseihin, vaikka ei olekaan saari. Siellä on futisturnauksessa ollut mitaleilla sellainenkin porukka kuin Ahvenanmaan "maajoukkue", noin niin kuin tiedoksi vaan.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Harmi, ettei tuo Färsaarten vierailu ole vasta kesällä 2015. Tuli käytyä siellä viime vuosikymmenellä pari kertaa ja vierasmatsi olisi hyvä syy palata. Lomaa ei oikein viitsi jättää syyskuulle ja sään puolestakin siellä olisi mukavinta käydä kesällä.

Kovin massoja kiinnostavia joukkueita lohkoon ei osunut, niin olisikohan jopa syytä pelata osa peleistä muualla kuin Helsingissä? Se tietysti vaikeuttaisi kausikorttimyyntiä.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Asia ei ole mitenkään kummallinen, eipä Gibraltar voi Iso-Britannian joukkueessakaan osallistua ja onhan meidänkin lohkossamme esim. Färsaaret.

Siis mitään kummallista siinä ei olekaan kun huomioidaan se millaisilla perusteilla UEFA tätä touhua toteuttaa. Urheilullisesti on sitten eri asia että miten järkevää on peluuttaa sellaisia klassikoita kun Saksa-Gibraltar, tai Englanti-San Marino.
 

müller

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En huomannut, että olisi kaikkia lohkoja tänne vielä laitettu, joten tässä ne nyt on. Lohkot kopioitu suoraan UEFAn sivuilta.

Group A
Netherlands, Czech Republic, Turkey, Latvia, Iceland, Kazakhstan
Group B
Bosnia and Herzegovina, Belgium, Israel, Wales, Cyprus, Andorra
Group C
Spain, Ukraine, Slovakia, Belarus, Former Yugoslav Republic of Macedonia, Luxembourg
Group D
Germany, Republic of Ireland, Poland, Scotland, Georgia, Gibraltar
Group E
England, Switzerland, Slovenia, Estonia, Lithuania, San Marino
Group F
Greece, Hungary, Romania, Finland, Northern Ireland, Faroe Islands
Group G
Russia, Sweden, Austria, Montenegro, Moldova, Liechtenstein
Group H
Italy, Croatia, Norway, Bulgaria, Azerbaijan, Malta
Group I
Portugal, Denmark, Serbia, Armenia, Albania

Vaikka Suomella on nyt ihan kohtalaiset mahdollisuudet selvitä jatkoon, niin kyllä se on silti kovan työn takana.

Belgialla ja Saksalla helpoimmat lohkot, joissa ovat selvinä ennakkosuosikkeina.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mielestäni on aika outoa, että tästäkin ketjusta löytyy mielipiteitä, joiden mukaan Suomi on ennakkosuosikki suurimmassa osassa matseja.

Suomi ei tosiaan ole ennakkosuosikki Kreikkaa, Unkaria tai Romaniaa vastaan yhdessäkään matsissa (kotimatseissa ehkä fifty-fifty Unkarin ja Romanian kanssa).

Färsaaria vastaan Suomi toki on suosikki.
 

Hasse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Hertha BSC, HIFK
Mielestäni on aika outoa, että tästäkin ketjusta löytyy mielipiteitä, joiden mukaan Suomi on ennakkosuosikki suurimmassa osassa matseja.

Suomi ei tosiaan ole ennakkosuosikki Kreikkaa, Unkaria tai Romaniaa vastaan yhdessäkään matsissa (kotimatseissa ehkä fifty-fifty Unkarin ja Romanian kanssa).

Färsaaria vastaan Suomi toki on suosikki.

Samaa mieltä, varsinkin kun lohkossa on Kreikka, joka voittanut oman lohkonsa niin 2014 MM-karsinnoissa (tasapisteet), 2012 EM-karsinnoissa, sekä 2010 MM-karsinnoissa. Niinkin helppo joukkue sattui lohkoon.

Lohkosta on mahdollisuudet jatkoon, mutta Romania ja Unkari ovat molemmat erittäin kovia joukkueita, joiden en olettaisi hetkeäkään häviävän kotonaan Suomelle.

Lohko hehkutuksen keskellä mietin, tai yritin keksiä jotain aidosti positiivista, niin olisiko niin, että Roman Eremenko on yksilönä lohkon ykköspelaaja?

Toivottavasti Mixu saa joukkueen pelin kulkemaan ja kotona kaatuu kaikki, ja muuten pelattaisiin sopivasti ristiin. Vieraista en odottaisi pisteitä tosiaan kuin Färsaarilta.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Vihdoinkin Suomi pääsee arvokisoihin.

Tai sitten Suomesta pääsee arvokisoihin. Nimittäin turistina, kuten usein ennenkin. Jos joukkue lähtee "kävellen kisoihin"-asenteella, niin eivätköhän sinne muut joukkueet mene.

Ennakkosuosikkipuheet pitäisi heti puhkaista ja ampua alas. Toki tässä ovat mahdollisuudet paremmat kuin viimeksi MM-karsintalohkossa Espanjaa yms. vastaan, mutta paras toivo lienee sopivassa ristiinpelaamisessa ja kotiotteluissa sekä mahdollisesti lohkokolmosten jatkokarsinnoissa, jossa kaivataan arpaonnea. Lohkokakkosen paikka vaatisi jo pirunmoista venymistä ja edelleen ristiinpelaamista.

Kreikka on toki ehdoton suosikki lohkovoittajaksi, sen meriitit ovat ihan eri sarjassa kuin muiden.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mahdollisuudet ovat olemassa. Altavastaajina tuossa silti ollaan. Toivoa kuitenkin on, esim. Romania on vaikuttanut viime vuodet jotenkin väsyneeltä. Ja tosi paljon ristiinpelaamista lienee luvassa.

Suomella on kuitenkin niin kapea matsku ja väkisinkin joistain matseista puuttuu tärkeitä ukkoja. Maalinteon ongelmat eivät varmaan myöskään ihan tuosta vain katoa. Ensimmäinen edellytys olisi, että karsinta lähtisi heti alusta liikkeelle hyvin. Joku hemmetin 0-0 Färsaaria vastaan ekassa matsissa olisi taas sellainen potku munille.

Käytännössä marraskuun 2014 lopulla varmaan jo tiedetään aika pitkälle mitkä nuo todelliset saumat ovat.
 

RDivis

Jäsen
Tai sitten Suomesta pääsee arvokisoihin. Nimittäin turistina, kuten usein ennenkin. Jos joukkue lähtee "kävellen kisoihin"-asenteella, niin eivätköhän sinne muut joukkueet mene.
Edelleen, kuka on ilmoittanut, että kisoihin kävellään? Siis jos puhutaan avainhenkilöistä Suomen maajoukkueen kannalta. Onko näin tehnyt Mixu Paatelainen, Rive Kanerva? Tai edes kapteeni Niklas Moisander? Ei. Vaan maajoukkueessa selvästi ulompaan rinkiin kuuluva Timo Furuholm ja hänkin twitterissä. Kaipa niitä huonoja asenteita voi nähdä jos vain etsii tarpeeksi.

Kreikka on toki ehdoton suosikki lohkovoittajaksi, sen meriitit ovat ihan eri sarjassa kuin muiden.
Kreikka saattaa olla ennakkosuosikki, mutta ei sekään voi lähteä viheltelemään tähän lohkoon.

Eikä se lähdekään, tiivis joukkue joka kyllä upealla tavalla osaa kääntää yhden maalin pelejä edukseen. Silti se ei ole tässä lohkossa nähdäkseni millään tapaa ylivoimainen.

On varsin todennäköistä, että tässä pelataan todella paljon ristiin. Se, päättyykö kaikki Suomen osalta onnellisesti nähdään sitten aikanaan.
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hyvä arpaonni, mutta niin ajatellaan myös Kreikassa, Unkarissa, Romaniassa ja Pohjois-Irlannissa. Färsaaria vastaan ei saa pistettäkään menettää.

Tietenkään en sano, että se puppelointi saarelaisia vastaan olisi merkityksetöntä, mutta ei ole tässä karsintasysteemissä vielä kohtalokas. Kisapaikka tullaan ratkaisemaan Kreikkaa, Romaniaa ja Unkaria vastaan sekä tietenkin myös Pohjois-Irlannin kanssa, vaikka en heidän mahdollisuuksiin kisapaikan suhteen uskokaan. Pystyy kuitenkin olemaan etenkin kotonaan vaikea vastus kelle tahansa ja sotkemaan kärkitaistelua.

Positiivista otteluohjelmassa on myös pitkästä aikaa kotilopetus. Esim. vierasottelu Kreikkaa vastaan olisi ollut aika kiusallinen paikka jos pisteitä siinä vaiheessa tarvitaan. Ja tasaiselta vaikuttavassa lohkossa on hyvin mahdollista, että suorien kisapaikkojen ja jatkokarsintojen kohtalot ratkeaa päätöskierroksella.

Hyvä alku on tietenkin tärkeä juttu. Färsaarten reissun jälkeen tulee vastaan kotona Kreikka ja Romania, joissa on kisapaikan suhteen äärimmäisen tärkeät pisteet jaossa. Myöhemmin nämä kohdataan vieraissa ja niistä on huomattavasti vaikeampi hakea pisteitä.

Helppo ei lohko ole missään nimessä, mutta mahdollisuudet kisoihin ovat tästä huomattavasti paremmat. Hyvä suoritus tietenkin vaaditaan ja kärsivällisyyttä, sillä pari heikompaakin hetkeä voi tulla ja todennäköisesti tuleekin.

Kieltämättä tuo Färsaaret vieraissa ensimmäisenä on monelle skeptikolle jälleen herkullinen paikka lytätä kisatoiveet 0-0 -nyhjäyksellä tai tappiolla. Positiivisuuden kautta siitä lentävä lähtö karsinnalle ja hyvällä flow'lla haastamaan Kreikka.

Omat arvioni koko arvonnasta:

Lohko A: Hollanti, Tshekki, Turkki, Latvia, Islanti, Kazakstan
Varmasti karsintojen kovatasoisin lohko. Lähes kaikki joukkueet oman korinsa parhaimmistoa. Kärkikolmikko pitäisi silti olla selvä, jossa Hollanti voittanee lohkon ja Tshekki ja Turkki ratkaisevat toisen suoran kisapaikan. Hyvä, että etenkin tämä lohko vältettiin...

Lohko B: Bosnia&Hertsegovina, Belgia, Israel, Wales, Kypros, Andorra
Bosnia ja Belgia voivat olla tyytyväisiä arpaan. Selkeä ehdokas kärkikaksikoksi, kolmanneksi Israel tai Wales. Belgiasta huolimatta olisi tämäkin ollut hyvä lohko Suomelle.

Lohko C: Espanja, Ukraina, Slovakia, Valko-Venäjä, Makedonia, Luxemburg
Espanja kävelee tästä odotetusti lohkovoittajana kisoihin ja Ukraina on tämän jälkeen suurin suosikki. Slovakia tämän jälkeen, mutta VV:llä ja Makedonialla on mahdollisuutensa.

Lohko D: Saksa, Irlanti, Puola, Skotlanti, Georgia, Gibraltar
Saksa selkeä ykkönen, mutta sijoista 2-3 on tiukempaa taistelua kolmen joukkueen kesken. Georgialla myös sanansa sanottavana ainakin kotipeleissä. Gibraltar tekee debyyttinsä karsintatasolla.

Lohko E: Englanti, Sveitsi, Slovenia, Viro, Liettua, San Marino
Englannille ja Sveitsille hyvä arpa ja ilman ihmeitä nämä kaksi suoraan kisoihin. Slovenia suosikki kolmanneksi, mutta onnistui Virolta ohittaminen aiemminkin. Liettua ei myöskään mikään höyhensarjalainen tuossa kolmikossa.

Lohko F: Kreikka, Unkari, Romania, Suomi, Pohjois-Irlanti, Färsaaret
Todetaan vielä kerran, että lähes tulkoon paras mahdollinen arpa Suomelle. Romania koristaan keskitasoa, ei paras, ei huonoin. Alimmasta koristakin oli hyvä välttää idän maat. Kreikka suosikki, mutta läpihuutojuttu ei heillekään.

Lohko G: Venäjä, Ruotsi, Itävalta, Montenegro, Moldova, Liechtenstein
Naapurimaillemme hyvä arpa. Ovat lohkon selkeästi 2 parasta joukkuetta, Itävalta ja Montenegro kisaavat kolmannesta sijasta.

Lohko H: Italia, Kroatia, Norja, Bulgaria, Azerbaidzhan, Malta
Italia ja Kroatia suursuosikit. Norja ja Bulgaria kisaavat kolmannesta sijasta, mutta pystyvät toki haastamaan myös kärkikaksikon parhaina päivinään.

Lohko I: Portugali, Tanska, Serbia, Armenia, Albania
Tässä lohkossa myös kisaisäntä-Ranska pelaa harjoitusottelut kyseisiä maita vastaan. Tämäkin lohko oli hyvä välttää, erittäin kovatasoiset joukkueet joka korista. Portugali suurin suosikki lohkovoittoon, mutta on kompuroinut ennenkin karsinnoissa. Armenia ja Albania ovat myös erittäin haastavia vieraskohteita kelle tahansa. Serbian iskukyky on taas kerran täydellinen arvoitus. Lähtökohta kuitenkin se, että ratkaisee sijat 2-3 Tanskan kanssa.

Isoille maillehan karsinnan merkitys putoaa todella alas laajentumisen myötä, kun sijoitus kahden parhaan joukkoon takaa jo paikan kisoihin. Suomen ja muiden pienempien kannalta erinomainen asia. Todennäköisyys kisapaikkaan nousee huomattavasti, kun jo yhden etukäteen kovemman maan ohittaminen riittää jatkokarsintaan. Vanhalla systeemillä Suomella olisi tästä lohkosta muutenkin hyvät mahdollisuudet kisoihin.
 
Viimeksi muokattu:

Royal-E

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa, JJK, HJK +/- HPK
Kansainvälisen vedonlyöntisivuston kertoimet sijoittumisesta lohkon kahden parhaan paikalle

Kreikka 1,33
Romania 1,8
Unkari 2,5
Suomi 3
P-Irlanti 11
Färsaaret 251


Suomi todellakin lähtee karsintoihin lohkon "haastajana", mutta kyllä ihan todellista todellisuutta on se, että kotiotteluissa pistemenetyksiä ei välttämättä tule. Kreikkaa vastaan siihen on suurin riski (0-0, 1-1)

Tässä omat odotukset voimasuhteista

Kotiotteluissa

Suomi vs.
- Kreikka 30 % - 45 % - 25 %
- Romania 40 % - 40 % - 20%
- Unkari 45 % - 40 % - 15 %
- P-Irlanti 65 % - 25 % - 10 %
- Färsaaret 70 % - 25 % - 5 %

Vieraissa
xx vs. Suomi

- Kreikka 55 % - 25% - 20 %
- Romania 45 % - 35 % - 20%
- Unkari 35 % - 45 % - 30 %
- P-Irlanti 25 % - 35 % - 40 %
- Färsaaret 15 % - 35 % - 50 %
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös