Toki posilla, että ehkä nyt kumpikin putoaa pois ja heidän passiivista tähtiloiston tuhoamista ei tarttisi kattella pidemmälle.
Toisaalta, nyt olisi kyllä Hollannille ja Koemanille myös ihan 'kohtalaista' latua auki, jopa sinne välieriin saakka. Ensin Romania ja sitten joko Turkki tai Itävalta (joo, ollut hyvä, mutta ei mikään "ylitsepääsemätön" jengi, kuten toisella puolella kaaviota luokkaa Espanja/Saksa).
Noh, eiköhän Koeman tämän onnistu jo ensi tiistaina puppeloimaan. Oma ennustukseni on, että juuri Rangnick ja Itävalta selvittää itsensä tuosta nelikosta välieriin. Kun katsoo, miten Itävalta pelaa ja katsoo tätä kaaviota, niin harmittaa entistä enemmän, että niin kriittiset avainpelaajat Alaba & Schalgerit uupuvat tuosta rosterista. Saumat olisi todelliseen sensaatioon, on toki nytkin mahdollistra viritellä ihan kohtalainen paukku. Jos Itävalta välieriin selviää, niin ei olisi ollenkaan poissuljettua, etteikö voisi yhdessä pelissä kataa jotain Italiaa, Englantia tai Sveitsiä.
Rangnick torppasi keväällä "once-in-a-lifetime" pestin Bayernissa, koska tätä Itävallan prosessia on rakennettu jo nyt useamman vuoden ajan, eikä halunnut romuttaa sitä nyt juuri ennen tätä turnausta, jota varten kaikki tuo työ on tähdännyt ja jotta voi mitata sen potentiaalin tässä turnauksessa ulos. Ja voi hyvällä syyllä todeta tämän Rangnickin Itävallan olevan paras Itävalta, mitä on pitkiin aikoihin nähty. Aikamoinen tarina meneillään nyt, kun katsoo, miten peli rullaa ja nyt on latu auki aikamoiseen sensaatioon ja voidaan kai todeta, että tämä päätös torpata Bayernin lähestyminen ja pitää päänsä ja luottaa tähän Itävaltaan ja joukkueeseen, oli täysin oikea.