Selostamossa ollaan vain ihan kassalla, vaikka hidastukset pyörivät polvikonktaktista päähän.Viihdyttävää peliä.
Selostamossa ollaan vain ihan kassalla, vaikka hidastukset pyörivät polvikonktaktista päähän.Viihdyttävää peliä.
Kumpi ryhmä on Belgian "bättre folk"?Tulevatko flaamit ja vallonit keskenään toimeen samassa fanikatsomossa, vai onko se jaettu kieliryhmittäin sektioihin? Valloneilla toki belgialainen identiteetti vahvempi.
Kaikkia vihaa ranskalaisia, joten varmaa ne vallonitKumpi ryhmä on Belgian "bättre folk"?
Itse taas sitä mieltä, että parempi että mennään näin. Ei jälki puheita että olisi ollut paitsio.On toki, ja joskus nämä toimii toiseenkin suuntaan. En silti kuulu teknologian faneihin sen kummemin futiksen kuin lätkänkään puolella.
Edit: Maaliviivateknologia futiksessa toki ihan jees, lätkässä moinen ei toimi, koska kiekko ei ole pallo.
Lukaku on määritellyt rytmin ja tahdin, jonka mukaan mennään.Jotenkin hidasta peliä kaikilta belgialaisilta.
Brysselin ranskankieliset perinteisesti olleet eliitti ja Vallonia Flanderia rikkaampi. Toisen maailmansodan jälkeen taloudellinen painopiste siirtynyt Flanderiin, mutta ranskan kielellä edelleen valta-asema, vaikka hollantia enemmmistö pääkielenään puhuu.Kumpi ryhmä on Belgian "bättre folk"?
Parin hollantilaisen kaverin kanssa vitsailtu kun ovat korkeista vuokrista ja vähistä asuntomääristä valitellut, et menkää vähän kolonisoimaa Belgiaa.Brysselin ranskankieliset perinteisesti olleet eliitti ja Vallonia Flanderia rikkaampi. Toisen maailmansodan jälkeen taloudellinen painopiste siirtynyt Flanderiin, mutta ranskan kielellä edelleen valta-asema, vaikka hollantia enemmmistö pääkielenään puhuu.
Rehellisesti sanottuna joskus käy mielessä, että olisiko parempi, mikäli puoliskot itsenäistyisivät. Belgia ei ole mikään Sveitsin kaltainen toimiva liittovaltio.
Belgia on kyllä kieltämättä mielenkiintoinen valtio jonka identiteetistä en ainakaan minä ole vielä päässyt kärryille. Mitä belgialaisuus tarkemmin ottaen edes on? Suklaata, vohveleita ja ranskalaisia perunoita?Brysselin ranskankieliset perinteisesti olleet eliitti ja Vallonia Flanderia rikkaampi. Toisen maailmansodan jälkeen taloudellinen painopiste siirtynyt Flanderiin, mutta ranskan kielellä edelleen valta-asema, vaikka hollantia enemmmistö pääkielenään puhuu.
Rehellisesti sanottuna joskus käy mielessä, että olisiko parempi, mikäli puoliskot itsenäistyisivät. Belgia ei ole mikään Sveitsin kaltainen toimiva liittovaltio.
Hercule Poirot ainakin vahailee viiksiään ja ratkoo murhia. Voiko stereotypiaa tästä tehdä, ei välttämättä.Belgia on kyllä kieltämättä mielenkiintoinen valtio jonka identiteetistä en ainakaan minä ole vielä päässyt kärryille. Mitä belgialaisuus tarkemmin ottaen edes on?
Voi asian noinkin tulkita tietysti. Mutta siis, mielestäni tuollaisesta sentin parin paitsiosta ei sellaista etua saa, joka kai alunperin on paitsiosäännön tarkoituksena ollut. Ihmissilmällä mahdoton havaita jne.Eli vähän kuin horoskoopit: tykkää jos sattuu itselle mieleiseksi.
Kysymys kuuluu, kumpi olisi kovempi maa futiksessa?Rehellisesti sanottuna joskus käy mielessä, että olisiko parempi, mikäli puoliskot itsenäistyisivät. Belgia ei ole mikään Sveitsin kaltainen toimiva liittovaltio.