Jalkapallo – liveseuranta

  • 6 284 194
  • 123 818

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Voittomaali syntyi, kun Eriksen meni neljänneksi mieheksi boksissa olevaan hyökkäyslinjaan. Kamara joutui jättämään Hojbjergin jotta boksissa ei olisi ollut tanskalaisylivoimaa. Hyvin pelattu kuvio etenkin kun huomioi miten tanskalaiset levittivät boksia, jolloin Hojbjergin vetoa ei päästy blokkaamaan.

Ylipäätään Tanska teki tauolla hyvät taktiset muutokset: nostivat keskikenttää ja laskivat toisen puolen laitapakkia puolustuslinjaan. Näillä voitettiin keskikenttä, eikä Suomi päässyt pelaamaan vastaprässin alla vastahyökkäyksiä juuri lainkaan, toisin kuin ekalla jaksolla.

Suomi teki mielestäni parhaansa ja oli varsin sitkeä, mutta kyllä tasoero näkyi, ja etenkin kun saivat taktisen suunnitelmansa osumaan täysin nappiin, niin tuolta se näyttää. Itse en ole elämässäni montaa Suomen peliä nähnyt, mutta en kyllä tämän ketjun doom and gloom -mentaliteettiä allekirjoita. Pelissä on aina kaksi joukkuetta, ja tämän illan Tanska oli kyllä suunnilleen tämän hetken top5 tasoa Euroopassa.
 
Haluaisin uskoa ja luottaa tohon jengiin, mutta samanlaisella mentaliteetilla Sloveniastakaan ei ole mitään kotiintuomista, koska "se on niin kova jengi ja pelattiin vielä vieraissakin".

Suomi on näissä karsinnoissa jo kertaalleen voittanut Slovenian. Ja itse asiassa kaikki muutkin lohkon maat pl. Tanska. Tuskin on tarvetta lähteä peruuttelemaan.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ja vielä Slovenialla tietysti San Marino vastassa, niin tiputaan komeasti sarjataulukossa kärjestä sijalle kolme. Näin se haihtuu em-unelma.

Prosentit ei muutu juuri mihinkään, koska pisteolettama oli sellainen. Suomi on tämän illan jälkeenkin 60+ prosenttia kisapaikassa.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Harmillisen lähellä oli tasuri, mutta yksi piste takkiin Sloveniaa vastaan ei todellakaan maailmanloppu. Kyllä tää tästä, elämä jatkuu.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Harmillisen lähellä oli tasuri, mutta yksi piste takkiin Sloveniaa vastaan ei todellakaan maailmanloppu. Kyllä tää tästä, elämä jatkuu.
Harvoin olen nähnyt näin selvästi lopputuloksen jo ennakkoon kuin tänään. Sen näki jo 15-20min etukäteen että peli päättyy 0-1 ja voivotellaan kuinka lähellä se taas oli. Alkoi meikäläistä jurppimaan jo 75min kohdalla kun tiesi miten tässä käy.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Muistetaan nyt kuitenkin, että Suomella on vielä tämän illan jälkeen toinen peli San Marinoa vastaan jäljellä, Slovenialla ei. Eli voitte hengittää rauhassa. Kisapaikka on edelleen Suomen omissa käsissä vaikka tänään tiputaan väliaikaisesti sloveenien taakse.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Harvoin olen nähnyt näin selvästi lopputuloksen jo ennakkoon kuin tänään. Sen näki jo 15-20min etukäteen että peli päättyy 0-1 ja voivotellaan kuinka lähellä se taas oli. Alkoi meikäläistä jurppimaan jo 75min kohdalla kun tiesi miten tässä käy.
Vähän sama. 80 minuutin kohdalla pieni toivonkipinä tuli jo mieliin, mutta tasoero näkyi lopussa raa'asti. Valitettavasti hyvin mukana pysymisestä ei saa puolikastakaan pistettä.

Tanska kaiketi eräänlainen benchmark Suomelle, mitä voisimme olla. Käytännössä samankokoinen maa, eikä se Tanskakaan mikään Kroatia ole ilmaston osalta.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Muistetaan nyt kuitenkin, että Suomella on vielä tämän illan jälkeen toinen peli San Marinoa vastaan jäljellä, Slovenialla ei. Eli voitte hengittää rauhassa. Kisapaikka on edelleen Suomen omissa käsissä vaikka tänään tiputaan väliaikaisesti sloveenien taakse.
Onneksi Riven johdolla nämä lilliputtimaat on voitettu kategorisesti.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF
Tanska kaiketi eräänlainen benchmark Suomelle, mitä voisimme olla. Käytännössä samankokoinen maa, eikä se Tanskakaan mikään Kroatia ole ilmaston osalta.
Näin varmasti suurimmalta osin on, mutta onhan siinä iso ero onko talvella 1,5m kinosta fudiskentän päällä vai pelkästään kylmä ilma. Oletan ettei Tanskan leveyksilläkään enää nykyisin juuri lunta ole.
 
Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Pukki oli kyllä ihan paska niissä paikoissaan mitä sai. Ihan syystä vaihdettiin pois. Muutoin Suomi alkoi pelata nolla-nollaa ja Tanskan maali alkoi roikkua ilmassa kunnes sitten se sieltä tulikin. Suomella ei ollut tarvittavaa himoa voittoon tai sitten se ei näkynyt kentällä. Helvetin hyvin pysyttiin kasassa kunnes tultiin tyytyväisiksi ja siihen tyssäsi sitten. Tämä olisi tapettu nälkäisemmällä viimestelyllä.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Ihanaa positiivista asennetta. Älä ehkä viimapulloa avaa tänään.

Nooo, positiivista on ollut paljonkin aiemmissa peleissä. Tämän illan pelistä nyt ei muuta positiivista taida löytyä kun Hradeckyn muutamat huipputorjunnat. Hän olisi ansainnut 0-pelin tästäkin.

Ei ollut Suomella voimia paineistaa, ja todella paljon harhasyöttöjä myös. Noh, matka jatkuu ja lohkossa ollaan vielä 2 sijalla muutaman tunnin, kunnes Slovenia möyhentää SanMarinon. Slovenia-Suomi on taas isojen panosten peli 14.10
 
Beast

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Suomi kunnioittaa aivan liikaa vastustajaa ja pelkää! Tanska ei esittänyt mitään ihmeellistä. Rohkeasti vaan voittoa hakemaan! Mutta ei.... selostaja puhui, että tasapeli olisi hyvä tulos ja mä sanoin kavereille, että kohta Tanska tekee maalin. 2 minuuttia ja pallo sisään... vituttaa.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Tanska kaiketi eräänlainen benchmark Suomelle, mitä voisimme olla. Käytännössä samankokoinen maa, eikä se Tanskakaan mikään Kroatia ole ilmaston osalta.
Tosiaan Suomella olisi edellytykset olla futiksessa ihan Tanskan veroinen. Futiskulttuuri kuitenkin on melko lapsenkengissä jos Tanskaan aletaan vertailemaan. Ei tule Suomesta tähtiä maailmalle edes murto-osaa siitä määrästä mitä Tanskassa. Tanskan junnumaajoukkueetkin pyörittelee Suomea mielin määrin, ja siellä kasvaa jokaisesta ikäluokasta tulevia huippuliigojen pelaajia.
 
Junnuna pelasin futista Tanskassa. Pelikaverit ihmetteli että mikä se sorakenttä on ja klo 21 harjoitukset.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Nooo, positiivista on ollut paljonkin aiemmissa peleissä. Tämän illan pelistä nyt ei muuta positiivista taida löytyä kun Hradeckyn muutamat huipputorjunnat. Hän olisi ansainnut 0-pelin tästäkin.

Tänään oli paljonkin positiivista, vaikkei taktisesti ihan loppuun asti riittänytkään. Esimerkiksi Peltolan Masa, veikkausliigasta vedellään tuollainen peli.

Ja jos Ivanov pelaa Braunschweigissa noin, ei kauan tarvitse sillä tasolla vääntää. Kuka Höjlund siellä russkisoldatilla vastassa oli?
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Tanska on ihan absoluuttinen huippumaa, jonka kohdalla jopa Euroopan mestaruus on mahdollinen (joskin se olisi toki pieni yllätys - ei kuitenkaan mikään käsittämätön jymypaukku). Meidän ja Tanskan välissä on vielä tuo Ruotsin, Puolan, Itävallan ja vastaavien kategoria. Olkoonkin, että Ruotsi on tällä hetkellä hieman suvantovaiheessa.

Seuraava steppi olisi päästä pelaajatuotannossa niiden tasolle ja ajan myötä myös kotimaisen liigan statuksessa sekä kotimaisten seurojen euromenestyksessä niitä hieman lähemmäksi.
 
Viimeksi muokattu:

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tosiaan Suomella olisi edellytykset olla futiksessa ihan Tanskan veroinen. Futiskulttuuri kuitenkin on melko lapsenkengissä jos Tanskaan aletaan vertailemaan. Ei tule Suomesta tähtiä maailmalle edes murto-osaa siitä määrästä mitä Tanskassa. Tanskan junnumaajoukkueetkin pyörittelee Suomea mielin määrin, ja siellä kasvaa jokaisesta ikäluokasta tulevia huippuliigojen pelaajia.
Jep. Ja onhan Suomessakin otettu askeleita eteenpäin, mikäli vertaa tilannetta joka tavalla kymmenen vuoden takaiseen. Toivon mukaan nouseva trendi jatkuu taloustilanteesta huolimatta.

Sikäli kun seuraan eri maiden urheilukulttuuria Suomesta käsin, olisi todella mielenkiintoista tietää, onko meillä kuitenkin hyödyntämätöntä potentiaalia vähän lajissa kuin lajissa. Tietty "urheilumyönteisyys", mitä muissa Pohjoismaissa korostuu, olisi hienoa myös täällä.
 
ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Jep. Ja onhan Suomessakin otettu askeleita eteenpäin, mikäli vertaa tilannetta joka tavalla kymmenen vuoden takaiseen. Toivon mukaan nouseva trendi jatkuu taloustilanteesta huolimatta.

Onko näin jos oikeasti katsoo missä avauskokoonpanon pelaajat pelaa? Suomi on mielestäni saanut viime vuosina käsittämättömän kovia tuloksia aikaa siihen nähden missä sen maajoukkueen pelaajat pelaavat ammatikseen.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko näin jos oikeasti katsoo missä avauskokoonpanon pelaajat pelaa? Suomi on mielestäni saanut viime vuosina käsittämättömän kovia tuloksia aikaa siihen nähden missä sen maajoukkueen pelaajat pelaavat ammatikseen.
Pelaajamateriaaliin nähden Suomi on suorittanut erinomaisesti. Viittasin ennen kaikkea futiskulttuurin kehitykseen yleensä, Veikkausliigan olosuhteisiin jne. Toki menestys ruokkii menestystä.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Onko näin jos oikeasti katsoo missä avauskokoonpanon pelaajat pelaa? Suomi on mielestäni saanut viime vuosina käsittämättömän kovia tuloksia aikaa siihen nähden missä sen maajoukkueen pelaajat pelaavat ammatikseen.
Ei Suomesta kyllä valitettavasti nouse pelimiehiä edelleenkään huippusarjoihin lähes ollenkaan. Olen saanut elää melko lähellä junnufudista viimeiset vuodet, ja kyllä niistä lupaavimmistakin kavereista valitettavan iso osa jää pelkiksi lupauksiksi. Jotkut ovat päässeet esim. Italiaan junnuakatemioihin, mutta sieltä tullaan jo vuoden parin jälkeen maitojunalla takaisin ja juututaan korkeintaan johonkin Veikkausliigan ja Ykkösen välimaastoon. Maajoukkueen tulevia runkopelaajia, tai sellaisia joita näkisi vastaavassa roolissa Huuhkajissa muutaman vuoden sisällä, on 16-20 vuotiaissa tällä hetkellä hälyttävän vähän.
 
Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Irlannin veskari rikkoi läpiajossa ollutta hollantilaishyökkääjää rankkarialueen sisällä ja selostaja Laaksonen toteaa, että Irkku-veskalla kävi tuuri, kun sai vain keltaisen.
Eikös se sääntö nykyään ole juuri noin, että keltainen kuuluu antaa eikä punaista. Punainen, jos rikkoo rankkarialueen ulkopuolella.
Yritin etsiä tietoa muistini tueksi, mutta en löytänyt.

E. Maalivahdille keltainen, kenttäpelaajalle tilanteen mukaan keltainen tai punainen.
 
moelsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei Suomesta kyllä valitettavasti nouse pelimiehiä edelleenkään huippusarjoihin lähes ollenkaan. Olen saanut elää melko lähellä junnufudista viimeiset vuodet, ja kyllä niistä lupaavimmistakin kavereista valitettavan iso osa jää pelkiksi lupauksiksi. Jotkut ovat päässeet esim. Italiaan junnuakatemioihin, mutta sieltä tullaan jo vuoden parin jälkeen maitojunalla takaisin ja juututaan korkeintaan johonkin Veikkausliigan ja Ykkösen välimaastoon. Maajoukkueen tulevia runkopelaajia, tai sellaisia joita näkisi vastaavassa roolissa Huuhkajissa muutaman vuoden sisällä, on 16-20 vuotiaissa tällä hetkellä hälyttävän vähän.
Tästä tulikin mieleen Lauri Dalla Valle josta puhuttiin kaikkien aikojen lupaavimpana suomalaisena pelaajana jalkapallossa. Jännä kyllä mitä tässä sitten tapahtui. Liian kova hype, huonoa onnea näiden seurakuvioiden osalta vaiko oikeasti jotain merkittäviä puutteita aikuisten pelejä ajatellen? Toki helppoa jälkikäteen spekuloida mutta tuo päätös jättää maajoukkuepelit Suomen paidassa väliin taisi kanssa olla väärä liike, olisi ainakin tuolla saanut niitä kovia pelejä aikuisten puolella alle ja ehkä sitä kautta uraa nousuun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös