Vaikka en viestisi isommasta pointista ole eri mieltä niin Pohjois-Irlanti vuosimallia 2006 ei ole millään tavalla verrannollinen Maltaan 2025. Ensimmäisessä oli Englannin isoissa liigoissa pelaavia pelaajia, kun taas Maltalla ei tällaisen profiilin pelaajia löydy.
Ei tietysti ole materiaalin osalta, mutta Suomesta minä tässä puhuin, en Pohjois-Irlannista. Jos ajattelee edeltäviä matseja, NIR itse asiassa pelasi aika samanlaisia tuloksia aika samanlaisia vastustajia vastaan kuin Malta on nyt pelannut.
Toi matsi pelattiin Suomessa ja oli aivan kauhea, Suomihan sai siinä lopussa maalin joka kaunisti tulosta. Oltiin täysin jyrän alla paineettomassa pelissä. Tässä nyt näki kaikesta, mikä pelin henkinen paine oli. Oleellinen pointti on se, että tämä oli tasan ensimmäinen tapahtuma tällä johdolla, näillä pelaajilla ja tällä ajatuksella - ja väitän että siellä oli etenkin ylöspäin paljon ajatusta.
Malta taas panokselliselta puolelta lienee aika oivallinen puolustuksen "datan" keräämiseen, kun edes Liettuaa vastaan ei vastaavasti voi kokeilla. Eiköhän siellä ole ihan erilainen keskikentän pohja maanantaina.