Pohjoisesta
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Oulun Kärpät, Manchester United, Jesse Puljujärvi
Aina on ens kausi.
Paitsi Hannibal.Tänään ei kyllä sitten mikään onnistu.
Paitsi Hannibalin kaukoveto jostain sadasta metristä tietty.Tänään ei kyllä sitten mikään onnistu.
Ettei kuitenkin vielä kääntyis midaksen kosketuksella?Eriks at the wheeeel.
Ettei kuitenkin vielä kääntyis midaksen kosketuksella?
Tämä. Täysin ylihypetetty maalivahti. Varsinkin tuon kolmannen maalin De Gea olisi poiminut helposti.Onana päästänyt muuten seitsemän maalia kymmenestä maaliin suuntautuneesta laukauksesta tällä kaudella Valioliigassa.
Ja silti aivan älytön upgrade edeltäjäänsä eikä ole ollu lainkaan syyllinen noihin maaleihin. Sen sijaan sormi osoittaa puolustusta, etenkin puolustuslinjan edusta puolustamista.Onana päästänyt muuten seitsemän maalia kymmenestä maaliin suuntautuneesta laukauksesta tällä kaudella Valioliigassa.
Tämä. Täysin ylihypetetty maalivahti. Varsinkin tuon kolmannen maalin De Gea olisi poiminut helposti.
Ja silti aivan älytön upgrade edeltäjäänsä eikä ole ollu lainkaan syyllinen noihin maaleihin. Sen sijaan sormi osoittaa puolustusta, etenkin puolustuslinjan edusta puolustamista.
Ja De Geaan kaatui FA-cupin finaali viime kaudella. Eli ei olisi mikään ratkaisu tämän hetken ongelmiin, koko joukkueen puolustuspeli tökkii tällä hetkellä todella pahasti ja tällä hetkellä Ten Hagin projekti ottaa kyllä takapakkia viime kauteen verrattuna. Silti, Brighton on tällä hetkellä varmaan Cityn jälkeen toiseksi paras joukkue ja tuo pelisysteemi kyllä todella hyvin hallussa. Managerin vaihtokin viime kaudella oli täydellinen, eli haettiin Potterin tyyliä vastaava manageri. Loistavaa työtä Brighton tekee, siitä voisi jokainen Valioliiga seura ottaa mallia.Tämä. Täysin ylihypetetty maalivahti. Varsinkin tuon kolmannen maalin De Gea olisi poiminut helposti.
Onneksi Mainoo on pelannut todella lupaavasti ja Amrabat tuli sisään. Ei tuota joka pelissä voi peluuttaa tuolla jalalla.Jotenkin Casemiron neljä vuotta sopimusta jäljellä ja 350000/viikossa vähän huolestuttaisi.
Ei sentään. 2026 menee soppari umpeen.Jotenkin Casemiron neljä vuotta sopimusta jäljellä ja 350000/viikossa vähän huolestuttaisi.
No ei kyl. Varsinkin lokkien fanit olivat jo hiukan kyllästyneitä Potterin varmistelemaan palloon. De Zerbi ollut sitten raikas tuulahdus.eli haettiin Potterin tyyliä vastaava manageri.
Tämän kommentin jälkeen on torjunut kolme vai neljä putkeen. Hih.Onana päästänyt muuten seitsemän maalia kymmenestä maaliin suuntautuneesta laukauksesta tällä kaudella Valioliigassa.