Edit: Captain Maguire veti aikamoiset Sterlingit, ei sittenkäänTuosta on pakko tulla pilkku!
Brunolle hattua
Hoiti pallon ulos rajasta ennen kuin vastustaja kerkesi siihen joten sanoisin että päinvastoin, hyvin tarpeellinen.Järjetön ja tarpeeton taklaus Maguirelta.
Järjetön ja tarpeeton taklaus Maguirelta.
Hoiti pallon ulos rajasta ennen kuin vastustaja kerkesi siihen joten sanoisin että päinvastoin, hyvin tarpeellinen.
Ei sääliä. Komeasti pelasi pallon pois tilanteesta.Hoiti pallon ulos rajasta ennen kuin vastustaja kerkesi siihen joten sanoisin että päinvastoin, hyvin tarpeellinen.
Juuri näin. Mitenhän tuo tilanne sitten olisi pitänyt hoitaa nimimerkin @Fordél mielestä?Hoiti pallon ulos rajasta ennen kuin vastustaja kerkesi siihen joten sanoisin että päinvastoin, hyvin tarpeellinen.
Karvaturpa lähti tonttiin.
Etkös sä ole saanut pitkään aikaan, kun ulosanti on noin angstista?
Maalin olisi voinut tehdä. Eikä noitä tuossa mietitä. Se, että saatto tuli nilkoille oli vahinko, josta toki olisi varmaan tuomittu pilkku ilman paitsiota.Niin mitähän Digne olisi tuosta kulmasta voinut saada aikaan? Peitto olisi riittänyt. Turhaa riskinottoa Maguirelta. Pilkku ei ollut kaukana, mutta paitsio pelasti.
Olihan Littikin viimeisinä pelivuosinaan kaikessa mukana mitä Suomen maajoukkueen hyökkäspelissä tapahtui, vaikka hän ei ottanut ollenkaan juoksuaskeleita otteluiden aikana.Se on minulle vieläkin mysteeri miten noin saatanan hidas kaveri kuin Maguire on ehtii olla kaikissa perseilyissä mitä kentällä tapahtuu mukana
Allanilla aika isot kertoimet tässä. Myöskin Bruno epätyypillisen paljon rikkonut tänäänOtteet alkaa olla aika lämpöisiä, joten joulukorttia voisi olla tilauksessa vielä ennen päätösvihellystä?
Richarlison on vielä pelikiellossa. Muuten varmasti ottelussa nähtäisiinkin vielä tyhmä joulukortti.Otteet alkaa olla aika lämpöisiä, joten joulukorttia voisi olla tilauksessa vielä ennen päätösvihellystä?