KuPS haki tasapeli Valko-Venäjältä ja etenee jatkoon. Vastustaja jatkossa Puolasta kovaa luokkaa.
Ei olisi mikään helpoin pala Kuopion hoitaa Legiaa. Tarkoitan siis kaupunkia ja muita olosuhteita enkä peliä.
Puolalaiselle putkimiehelle tosin vain on todella kallista matkustaa Suomeen jonnekin käsittämättömään paikkaan sen paavinkin selän taakse eli vieraskannatus jäänee erittäin ohueksi.
Kävin Kuopiossa muutama vuosi sitten ja hotelliyö oli sen sata euroa. Ei ole mitään mahdollisuutta niillä lähteä keitä se eniten kiinnostaisi. Pieni innokas porukka aina toki joillain keinoin saapuu.
Suomessa työskentelevät puolalaiset taas voivat olla mistä tahansa muualtakin eikä ole mitään eurohuumaa mennäänpä tuonne, kun on kuulema joku meidän maalainen jengi pelaamassa.