Järjestyksenvalvojat Mestis-otteluissa.

  • 4 394
  • 33

kakes

Jäsen
Järjestyksenvalvojat ovat saaneet kovaa kritiikkiä Jatkoajan kirjoittajilta. Joskus aiheesta joskus aiheetta. Ja henkilökohtaistakin kokemusta asiasta on kun olen joskus itsekkin ollut järjestyksenvalvojana.
Laitoin tuossa listalle kolmen Mestis paikkakunnan, jossa vierailimme viime kevään ja tämän syksyn aikana, järjestyhenkilökunnan minun mielestäni paremmuusjärjestykseen:

1. Kajaani

Meitä katseltiin kuin halpaa makkaraa astuessamme Vimpelin laakson jäähalliin viime kevään play-offeissa. Jos katse olisi voinut tappaa olisimme jo kuolleet monta kertaa järkkärien toimesta lippuluukulle. Onneksi he tottuivat meihin nopeasti. Todella asiallista toimintaa järkkäreiltä. Paikka löytyi, huom! Järkkärien toimesta meille ja sopu sijaa antoi. Paperitolloja saimme niskaamme paikallisten kersojen toimesta mutta järkkäri oli pyynnöstä välittömästi paikalla kaitsemassa ja pikkuisen tukistamassa kersoja. Ja hyvää kotimatkaakin toivottelivat vaikka kotijoukkue hävisikin.

2. Vaasa ( 21.9.-04)

Kaikki alkoi asiallisesti meidät osoitettiin omaan paikkaamme.
Kohta kuitenkin sellainen 10 hengen teini-porukka kokoontui paikkamme viereen ja silloin se uhittelu ja suoranainen vittuilu alkoi. Ensin tuli paperitolloa. Menit pyytämään järkkäriä paikalle. Ei elettäkään,järkät,4 kpl, katselivat istuen penkeissään peliä ja vain naureskelivat. Ilmeisesti heilläkin oli kausikortit.
Seuraavaksi tulikin jo sitten pullo päähän, onneksi vain muovista ja puolilitrainen. Silloin minulla paloi pinna. Pyysin jälleen järkkäreitä paikalle aika kovaäänisesti.Nyt heitä oli 7 kpl, seisoskelivat ryhmässä ja katselivat peliä. Ei vieläkään elettäkään. Kun peliä oli jäljellä noin viisi minuuttia,järkkärit levittäytyivät ja selvästi vahtivat MEITÄ! huh, huh mitä toimintaa.

3. Kuopio (Viime kevään pleioffit)

Kaikki alkoi mennä vituralleen jo lippuluukulla. Järkkärit olivat jo ovella vastassa ja meinasivat käännyttää jo muutaman pois. Ja lipunmyyjäkin ärähteli meille jonku kysyessä opiskelija-alennusta.

Sisälle mennessämme meille osoitettiin paikka tyyliin ,menkää tuonne nurkkaan. No,peli alkoi ja Kalpan eka maalin jälkeen paikalle hööki muutama päihtynyt kalpa-kannattaja. Kohta puoliin kävi vahvasti humalainen paikallinen käsiksi meidän 10v rumpalipoikaan. Ja mitä Järkkärit tähän kysyessämme syytä aika kovaäänisesti järkkärien tehottomuuteen." Ei me voida valvoa avointa katsomonosaa",johon meidät osoitettiin. Lopuksi vielä saimme kävellä järkkärien kunniakujaa pitkin, josta kuului pari heittoa tyyliin. "Taitaa pojilla olla raskas kotimatka edessä".


Järjestyksen valvojan tehtävähän on pitää yllä ottelutapahtumassa yleistä järjestystä ja mahdollisissa ongelma tapauksissa myös puuttua asiaan. Heillä on lähes poliisin valtuudet. Miksi he eivät noita valtuuksia käytä. Pelottaako heitä? Jos pelottaa, on silloin aivan väärässä toimessa.

Huom! Tässä ei ole kyse Faneista vaan järjestyksenvalvojista.
Fanit olivat kaikilla kolmella paikkakunnalla mukavaa ja lunkia porukaa niinkuin yleensäkin.
 

Jugorov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit, HC Sparta Praha, NY Rangers
Mikkelissä on panostettu järjestysmiesten kokoon ainakin viime vuodesta (johtuisikohan finaaliepisodista Kuopiossa?). Nykyään iäkkäämpien, "tavallisten" järkkäreiden avuksi on otteluihin tullut hartioiltaan parimetriä leveitä jättiäisiä, mustissä puvuissaan, handsfree-laitteet korvillaan etc. Nämä herrat ovat kuin suoraan jostain agenttielokuvasta. No.. eipähän ainakaan kukaan kehtaa enää rähistä..
 

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Hermes-kannattajat käyttäytyivät ainakin Vaasassa todella asiallisesti, eikä heidän kanssaan ole koskaan ollut ongelmia. Järjestysmiesten asenteissa sen sijaan on täällä Vaasassa ja Kokkolaa lukuunottamatta jokapaikassa muuallakin jossa olen käynyt. Okei. Mikkelissä oltiin todella asiallisesti meitä kohtaan viime vuonna. Vaasassa tosin Hermes-ottelun tapahtumiin on puututtu kovalla kädellä.

Kannattaa muistaa, että esim. Vaasassa on sekä järjestyksenvalvojia ja järjestysmiehiä. Järjestyksenvalvojilla (Kutsutaan myös katsomovalvojiksi) ei ole oikeutta puuttua katsomossa olleisiin tapahtumiin. Sen sijaan järjestysmiehen on näihin puututtava. Kannattaa katsoa mitä nimikyltissä lukee :)
 

Börje

Jäsen
Suosikkijoukkue
R.I.P Hermes, sympatiat JHT:lle
Viestin lähetti Käräppä
Kakes, Mitä te teitte noissa matseissa?

Kakesin puolesta voin ainakin kertoa sen että ME KANNUSTETIIN niissä peleissä. Eikä harrastettu katsojien provosointia. Niinkuin kakarat (Vaasa ja Kajaani) ja yksittäiset humalaiset pikkutakkiset vanhat äijät Kuopiosta tekivät. Varsinkin Kuopiossa järjestys oli varsin pers..stä! Eläkeikäiset vanhukset siellä järjestystä pitivät yllä. Varmaan makkarapalkalla olivat.
 

Jugorov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit, HC Sparta Praha, NY Rangers
Melkein jokapaikassahan ongelmana on tuo vierasjoukkueen fanien mollaus ja ärsyttäminen. Mikkelissäkin olen huomannut kuinka pikkupojat ja tytöt menevät ärsyttämään huudoillaan yms. muiden joukkueiden kannattajia.

Omakohtaiset kokemukseni sijoittuvat vieraspelireissuille Kuopioon ja Kouvolaan. Kuopiossa viime kauden finaali-otteluissa sai kuulla kaikenlaista paskaa kotijoukkueen kannattajilta. Ne joilla Jukureiden fanipaita tai muuta fanikampetta niin saatiinpahan kuulla mm. ruotsalaisuudesta?!?, "Mikkeli-Kikkeli"-juttuja ym. paskaa. Ja tähän alentuivat myöskin juopuneet keski-ikäiset miehetkin. Ja, kun kannustimme Jukureita omassa katsomolohkossa niin pikkupoikalauma tuli tietenkin siihen vittuilemaan, sylkemään päälle yms. Tuollaiset paskajutut olisi järkkäreiden saatava matseista pois.

Mutta, kuten jo sanoin: Kaikissa Mestis-paikkakunnissa tätä tapahtuu. En siis tuomitse Kuopiota, ainoastaan meikäläisen paskimmat kokemukset sijoittuvat kalakukkokaupunkiin. Kouvolassa homma oli melkein yhtä paskamaista.
 

nollanolla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HERMES & PELICANS & KPV
vieraspelit

Joka paikassa kuulee herjaa, pikkujunnujen ilonpitoa, se on täysin harmitonta ja kuuluu ikäänkuin asiaan,asiaan jota ei koskaan saada pois,joten siitä on turha provosoitua, hymyilee vain takaisin,se on paras lääke.
Mutta se että siihen yllyttävät vanhat äijät kuten Vaasassa viimeksi,meidän takana se ääliö huuteli ja antoi pojankosseille ohjeita.menkää vain ja sanokaa vain, no viimeinhän sieltä lensi paperitollojen jälkeen pullo.

Käräppä: jos et tiedä mitä Fanit tekevät katsomossa niin kannattais varmaan käydä joskus lätkämatsissa.
 

Käräppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja Calgary Flames
Eipä kakes viestissään sanonut mitä oli tekemässä. Minusta tollane pikku penikoiden huutelu tai roskien heittäminen ei kyllä kuulu asiaan ja saataisiin kyllä pois jos niitä alettas pihalle nakkomaan halleista.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Mikkelissä on saatu ainakin D-katsomossa pois tuo pikkupentujen edestakaisin juoksentelu, hyvä hyvä..

Vielä kun pystyis kitkemään tuon hallin käytävillä säntäilyn niin hyvä. Tuo polvenkorkuisten termiittien säntäily jaloissa nyppii välillä, muutaman kerran tullut esim kahvit syliin näiden termiittien toimesta.

Asiaa myös tämä lippujen kysyminen katsomoon mentäessä, näin ei ole aina ollut ja oli yleistä ostaa seisomapaikka lippu ja istumaan vapaalle paikalle..
 

Imhotep

Jäsen
Viestin lähetti Castillo
Kannattaa muistaa, että esim. Vaasassa on sekä järjestyksenvalvojia ja järjestysmiehiä. Järjestyksenvalvojilla (Kutsutaan myös katsomovalvojiksi) ei ole oikeutta puuttua katsomossa olleisiin tapahtumiin. Sen sijaan järjestysmiehen on näihin puututtava. Kannattaa katsoa mitä nimikyltissä lukee :)

Tähän on pakko puuttua.


YLEISTÄ JÄRJESTYKSENVALVOJAN TEHTÄVISTÄ

Järjestyksenvalvojista annetussa laissa (533/1999) on säädetty järjestyksenvalvojaksi asettamisesta sekä järjestyksenvalvojana toimimisesta. Kyseinen laki sisältää myös säännökset järjestyksenvalvojan oikeuksista ja velvollisuuksista sekä toimivaltuuksista.

Järjestyksenvalvoja nauttii tehtävissään erityistä rikosoikeudellista suojaa. Säännöksellä pyritään turvaamaan järjestyksenvalvojan tehtävien asianmukainen suorittaminen, johon liittyen järjestyksenvalvojalla on tietyissä tilanteissa velvollisuus puuttua ihmisten perusoikeuksia.

Järjestyksenvalvojan keskeisenä tehtävänä on huolehtia toimialueellaan olevan yleisön ja muiden henkilöiden turvallisuudesta. Käytännössä tämä edellyttää muun muassa rohkeutta puuttua hyvinkin erilaisiin tilanteisiin, joita järjestyksenvalvoja saattaa joutua tehtävässään kohtamaan. Kyseiset tilanteet voivat olla hyvin erilaisia, eikä niitä voida ennakoida tai määritellä lainsäädännössä yksityiskohtaisesti. Tyypillisimpiä tällaisia tilanteita ovat muun muassa erilaiset väkivaltatilanteet tai niihin todennäköisesti johtavat uhkat taikka häiritsevä käyttäytyminen. Usein ongelmien taustalla on liiallinen alkoholin tai muiden päihdyttävien aineiden käyttäminen.

Järjestyksenvalvojan on lisäksi huolehdittava myös siitä, ettei erilaisista tilaisuuksista aiheudu kohtuutonta haittaa ulkopuolisille. Kohtuutonta haittaa voi aiheutua esimerkiksi melusta, roskaantumisesta sekä liikennejärjestelyistä. Järjestyksenvalvojan käytännön puuttumiskynnys vaihtelee eri tilaisuuksissa huomattavasti. Esimerkiksi urheilukilpailujen yleisön ei voida useinkaan katsoa häiritsevän kannustuksista aiheutuvalla melulla tilaisuuden kulkua, mutta vastaava toiminta sinfoniakonsertissa voidaan usein katsoa tilaisuuden järjestämisen häiritsemiseksi.

JÄRJESTYKSENVALVOJAN TUNNUKSET

Järjestyksenvalvojista annetun lain mukaisesti järjestyksenvalvojaksi asetetulla henkilöllä tulee tehtävää suorittaessaan olla Sisäasiainministeriön vahvistama näkyvä tunnus. Muulla henkilöllä ei ole oikeutta tämän tunnuksen käyttämiseen. (JVL 11 § 1 mom.)

Tunnukseen on merkittävä sanapari ”JÄRJESTYKSENVALVOJA – ordningsvakt” tai ”ORDNINGSVAKT – järjestyksenvalvoja”. Tunnukseen saadaan tarvittaessa merkitä järjestyksenvalvojan asemaa osoittava englanninkielinen sana ”security”, jonka sijasta voidaan käyttää kokoontumislain mukaisissa urheiluun liittyvissä yleisötilaisuuksissa sanaa ”steward” Järjestyksenvalvojan toimialueen sijaintipaikan poliisilaitos voi tarvittaessa määrätä järjestyksenvalvojan käyttämään tunnuksessa englanninkielistä järjestyksenvalvojan asemaa osoittavaa tekstiä. Järjestyksenvalvojan asemaa osoittavat sanat voidaan jakaa tunnuksessa useammalle riville. Mahdollinen englanninkielinen järjestyksenvalvojan asemaa osoittava sana tulee sijoittaa tunnuksessa tässä momentissa säädetyn sanaparin alapuolelle.

Järjestyksenvalvojan asemaa osoittavan tunnuksen tekstin tulee olla havaittavissa selvästi. Tunnuksessa ei saa olla kuvaa tai tekstiä, joka heikentää järjestyksenvalvojan asemaa osoittavan tekstin havaittavuutta tai jota on pidettävä tilaisuuteen sopimattomana. Järjestyksenvalvojan toimialueen sijaintipaikan poliisilaitos voi tarvittaessa kieltää tunnuksessa olevan kuvan tai tekstin käyttämisen, jos kuva tai teksti haittaa järjestyksenvalvojan asemaa osoittavan tekstin havaittavuutta taikka kuvaa tai tekstiä on pidettävä tilaisuuden luonteeseen sopimattomana. (Ajvt 1 §)


HUOM! Muiden kuin järjestyksenvalvojaksi hyväksyttyjen (esim. järjestyksenvalvojaksi hyväksymättömät vahtimestarit) ei tulisi sekaannusten välttämiseksi käyttää työasuissaan sanaa ”security”. Jos tällaisten henkilöiden tarvitsee käyttää työasuissaan englanninkielistä asemaa osoittavaa sanaa tai tekstejä, he voisivat käyttää englanninkielistä sanaa ”staff”, jonka käännös vastaa myös henkilöiden oikeudellista asemaa.


SUMMA SUMMARUM:
- Järjestysmiehiä ei ole enää olemassa, ja niiden tunnusten käyttö on lain mukaan kielletty.
- Vaasassa on järjestyksenvalvojien lisäksi ns STAFF henkilökuntaa mm. katsomoissa sekä pysäköintiapuna. Heillä EI OLE järjestyksenvalvojan oikeuksia, eikä velvollisuuksia.

EDIT: Tarkoitus ei ole ampua tykillä, mutta en halua kenellekkään ongelmia väärän käsityksen vuoksi. Mielelläni jatkan keskustelua aiheesta.
 
Viimeksi muokattu:

Icepowerman

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Hifk , HPK; KuPs, Zulimanit ...
Viestin lähetti Jugorov
Mikkelissä on panostettu järjestysmiesten kokoon ainakin viime vuodesta (johtuisikohan finaaliepisodista Kuopiossa?). Nykyään iäkkäämpien, "tavallisten" järkkäreiden avuksi on otteluihin tullut hartioiltaan parimetriä leveitä jättiäisiä, mustissä puvuissaan, handsfree-laitteet korvillaan etc. Nämä herrat ovat kuin suoraan jostain agenttielokuvasta. No.. eipähän ainakaan kukaan kehtaa enää rähistä..

Samaa voin sanoa Kuopiosta päin, toki löytyyhän sieltä vielä toki näitä karvalakkipuolen edustajiakin.
 

kakes

Jäsen
Viestin lähetti Käräppä
Kakes, Mitä te teitte noissa matseissa?

Faneja on muuallakin kuin vain Oulussa. Kannustettiin Hermestä tietysti. Käyhän lätkämatsissa sinäkin. Tiedä sitten vaikka sinustakin joskus tulisi lätkäfani.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Mikkelin "agentit mustissa puvuissa" ovat paikallisen vartiointi- liikkeen vartijoita, joita on käsittääkseni 4 joka ottelussa. Uskoisin isokokoisen vartijan rauhoittavan liian innokkaita faneja huomattavasti enemmän kuin keltaiseen liiviin pukeutuneen eläkeläisen (mitenkään heitä aliarvioimatta ja väheksymättä).
 

The Hawks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Jazz, SBS Masku
Viestin lähetti pekutti
Mikkelin "agentit mustissa puvuissa" ovat paikallisen vartiointi- liikkeen vartijoita, joita on käsittääkseni 4 joka ottelussa. Uskoisin isokokoisen vartijan rauhoittavan liian innokkaita faneja huomattavasti enemmän kuin keltaiseen liiviin pukeutuneen eläkeläisen (mitenkään heitä aliarvioimatta ja väheksymättä).

Eli todennäköisesti kaverit ovat vartiointiliikkeen työntekijöitä, joilla on myös järkkärikortti. Eli ovat töissä järkkäreinä, järkkärin oikeuksilla.
 

majuho

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti kakes


2. Vaasa ( 21.9.-04)

Kaikki alkoi asiallisesti meidät osoitettiin omaan paikkaamme.
Kohta kuitenkin sellainen 10 hengen teini-porukka kokoontui paikkamme viereen ja silloin se uhittelu ja suoranainen vittuilu alkoi. Ensin tuli paperitolloa. Menit pyytämään järkkäriä paikalle. Ei elettäkään,järkät,4 kpl, katselivat istuen penkeissään peliä ja vain naureskelivat. Ilmeisesti heilläkin oli kausikortit.
Seuraavaksi tulikin jo sitten pullo päähän, onneksi vain muovista ja puolilitrainen. Silloin minulla paloi pinna. Pyysin jälleen järkkäreitä paikalle aika kovaäänisesti.Nyt heitä oli 7 kpl, seisoskelivat ryhmässä ja katselivat peliä. Ei vieläkään elettäkään. Kun peliä oli jäljellä noin viisi minuuttia,järkkärit levittäytyivät ja selvästi vahtivat MEITÄ! huh, huh mitä toimintaa.

Jos siellä ei tiedetä kummalla kielellä pitäisi teinejä kieltää...
-"Lopettakaa pojat!"
-"Va fan menar du gubbe..?"
-"Joo tai ei mitään... sittenkään.."
 

Rocco

Jäsen
Re: Re: Järjestyksenvalvojat Mestis-otteluissa.

Viestin lähetti Razzle
Jos siellä ei tiedetä kummalla kielellä pitäisi teinejä kieltää...
-"Lopettakaa pojat!"
-"Va fan menar du gubbe..?"
-"Joo tai ei mitään... sittenkään.."

...Kokkolassa on lähes yhtä paljon ruåtsinkielisiä kuin Vaasassa... parin prosenttiyksikön ero.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
1 ja 2 sija menee Mikkeliin, tai lähinnä yhdelle ja samalle taulapäälle.

Kahdesti sama järkkäri tuli provoilemaan (osaksi) kännisen KooKoo yleisön eteen, juopottelua en tietenkään jaksa puolustella, mutta onko järkkäriltä kovinkaan viisasta tulla huutelemaan Jukuri maalin jälkeen kookoolaisille "No niin, HYVÄ KooKoo !!!!!"... Jonkinlainen kuri pitäisi säilyttää. Erän jälkeen menimme asiallisesti huomauttamaan asiasta, järkkäri totesi "Minä pidän täällä järjestystä niinkuin pitääkin"

Ekalla kerralla ajattelin, että asia oli vain jokin vahinko. Menimme peliin seuraavalla kaudella - sama ukko -> samat kujeet.

Pistettiin sitten palautetta Jukureiden sivujen kautta, kunniamaininta henkilölle joka lukee ja vastaa palautteisiin. Vastaus tuli nopeasti ja oli enemmän kuin asiallinen, käytös todettiin ala-arvoiseksi ja asiaan luvattiin puuttua. Hienoa.

Fanit voivat keskenään huudella mitä tykkäävät, se kuuluu jääkiekkoon, mutta järjestysmiehen pitää säilyttää tietty puolueettomuus.
 

kakes

Jäsen
Re: Re: Järjestyksenvalvojat Mestis-otteluissa.

Viestin lähetti Razzle
Jos siellä ei tiedetä kummalla kielellä pitäisi teinejä kieltää...
-"Lopettakaa pojat!"
-"Va fan menar du gubbe..?"
-"Joo tai ei mitään... sittenkään.."

Kyllä ne ihan suomenkielellä vittuilivat. Kun tuossa muistelen niin aina nuo ovat suomeksi päätään aukoneet. Kyllähän minä ruotsiakin aika sujuvasti kuuntelen ja ymmärrän ;). Huvittaa sinänsä tuo kun Vaasalaisia haukutaan tuosta toisesta kotimaisestaan. Hyvä kun kerran kuulee jonkun siellä ruotsia puhuvan.
 

Ttie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJT Miehet HC K (<-HC Kerava<-Sherwo), KJT, Kerho
Noista Mikkelin kaapeista, vartija on vartija, mutta kun on kyseessä jääkiekko ottelu, niin viranomainen kyllä edellyttää, että paikalla on JÄRJESTYKSENVALVOJIA ja muistaakseni 1.9.04 jälkeen pitää lukea vielä Ordningsvakt, muuallakin, kuin Vaasassa ja Kokkolassa. Sitä en tiedä, antaako viranomaiset liivien uusintaan joustoa. Se, että joku pitää niitä kaappeja lisänä, ei kai ole estettä, mutta ne Järjestyksenvalvojat on valtuuksilla.

Ei muuten ole kokemusta, mutta käsittääkseni seura on vastuussa järkkäreiden hankinnasta, ei halli.

Oisko muuten viksua, että Fanit esittäytyis järkkäreille ja kävis asioita läpi, vaikkapa paikallisten fanien kanssa ja avulla.

Ainaki viime vuonna Vaasalaisten käydessä Jäkessä hommasta jäi tosi reilu kuva.

Käsittääkseni Vaasassa on rakennettu tätä liiganousua hyvinkin kokonaisvaltaisesti, johon kuuluu myös äänekäs ja reilu Fanijengi. Vai, onkohan RA ruvennu kloonaamaan liikaa joukkueen valmentajaa, jolla kone saattaa mennä ylikierroksille tosi herkästi? Tuskin kuitenkaan.

Järjestyksenvalvojilla on oma koulutuksensa, että saavat kortin, mutta kuinkahan paljo Järjestyksenvalvojien ja muiden virkailijoiden koulutukseen hallilla käytetään aikaa ja kenen toimesta ?

Tää mun juttu ei oo mitenkää suunnattu vaasalaisille, mutta ketjua lukiessa vaasalaiset oli vaan hyvin esillä.

Järkkäreiden tehtävä on huolehtia siitä, että kaikilla on mahdollisuus viihtyä ja tuntea olonsa turvatuksi.
 

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Viestin lähetti Ttie
Ainaki viime vuonna Vaasalaisten käydessä Jäkessä hommasta jäi tosi reilu kuva.

Käsittääkseni Vaasassa on rakennettu tätä liiganousua hyvinkin kokonaisvaltaisesti, johon kuuluu myös äänekäs ja reilu Fanijengi. Vai, onkohan RA ruvennu kloonaamaan liikaa joukkueen valmentajaa, jolla kone saattaa mennä ylikierroksille tosi herkästi? Tuskin kuitenkaan.
Niin. Meitä mahtuu näin isoon jengiin monenmoista henkilöä. Red Army oli aikoinaan erittäin pelätty järjestö ja kymmenen vuoden aikana tehty maine on edelleen nykyisten RA:laisten harteilla. Esimerkiksi Porissa olimme seuraamassa Ässät-Sport-ottelua toissa kesänä heinäkuussa ja meitä vahtimaan paikalle tuli poliisipartio. Sen kanssa on vain opittava elämään. Viime viikonlopun tapahtumiin en ota tämän enempää kantaa, mutta mielestäni RA:n jäsenet ovat saaneet aika tylyn tuomion, muutaman keskustelijan viestin perusteella. Näistä kukaan ei tiedä tapahtumien todellista kulkua.

Viime kaudella olimme Järvenpäässä seuraamassa peliä. Ei siinä mitään. Olihan sielläkin pieniä vastoinkäymisiä, mutta niitä nyt vain joskus tulee ja varmasti tulen uudelleen erittäin kotoisalta tuntuvaan halliin vielä tämänkin kauden aikana. Kun on Järvenpään hallissa, niin tätä sarjaa oppii arvostamaan aivan eri kantilta, kuin 400 ulvovan vaasalaisen keskellä. Ja hallissa porukkaa yli 3500. Voin vakuuttaa, että järvenpääläinen yleisö näkee omassa hallissaan aivan erilaista kiekkoilua, kuin mitä vaasalaiset omassa areenassaan. Itseasiassa jokaisella Mestis-paikkakunnalla kiekko näyttää katsomoon aivan erilaiselta. Voisinkin sanoa, että jokaisella Mestis-paikkakunnalla pelataan eri sarjaa.

Red Army on muuttunut viime kausina paljon suvaitsevammaksi ulkopuolisia kohtaan, mutta yksi asia on silti pyhää. Ahvensaaren päätyyn ei yhdelläkään vieraskannattajalla ole asiaa. Tällä kaudella tämä on vain korostunut. Muutenkin Vaasassa on meno muuttunut. Tämän voi vahvistaa luultavasti myös Hermes-kannattajat.

Sanon vain, että tervetuloa Vaasaan kaikki.

Koko teksti täysin off-topic, mutta menipähän nyt tällaiseksi..
 

The Hawks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, FC Jazz, SBS Masku
Viestin lähetti Ttie
Noista Mikkelin kaapeista, vartija on vartija, mutta kun on kyseessä jääkiekko ottelu, niin viranomainen kyllä edellyttää, että paikalla on JÄRJESTYKSENVALVOJIA ja muistaakseni 1.9.04 jälkeen pitää lukea vielä Ordningsvakt, muuallakin, kuin Vaasassa ja Kokkolassa. Sitä en tiedä, antaako viranomaiset liivien uusintaan joustoa. Se, että joku pitää niitä kaappeja lisänä, ei kai ole estettä, mutta ne Järjestyksenvalvojat on valtuuksilla.

Ei muuten ole kokemusta, mutta käsittääkseni seura on vastuussa järkkäreiden hankinnasta, ei halli.

Okei, ei vaan ole aiempaa kokemusta vartijoista lätkämatseissa.

Seura tosiaan vastaa järkkäreiden hankinnasta, hallilla ei käsittääkseni ole asian kanssa mitään tekemistä. Näin on ainakin Porissa asian laita.
 

ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
Viestin lähetti Castillo

. Kun on Järvenpään hallissa, niin tätä sarjaa oppii arvostamaan aivan eri kantilta, kuin 400 ulvovan vaasalaisen keskellä. Ja hallissa porukkaa yli 3500. Voin vakuuttaa, että järvenpääläinen yleisö näkee omassa hallissaan aivan erilaista kiekkoilua, kuin mitä vaasalaiset omassa areenassaan. Itseasiassa jokaisella Mestis-paikkakunnalla kiekko näyttää katsomoon aivan erilaiselta. Voisinkin sanoa, että jokaisella Mestis-paikkakunnalla pelataan eri sarjaa.

..


Näin järvenpääläisenä toivoisin lisäselvitystä ylläolevaan,josta en mitään ymmärrä.

Aiheesta:Järvenpäässä järkkärien ainoa tehtävä on estää lapsia läpsimästä pelaajia,kun he poistuvat pukukoppiin.Lisäksi on kerran vuodessa kiellettävä vaasalaisilta alppitorvien käyttö,ei kuitenkaan joka kerta.
Varsinaiseen järjestyksenpitoon eivät rahkeet riitä ja tämä on välillä hyvinkin kiusallista.
Parhaat järkkärit olivat syksyn harjoituspelissä Heinolassa.Sisään tullessa toivotettiin jopa tervetulleeksi ja katsomoon mennessä nyökättiin.Pelin aikana järkkärit katsoivat ovien luona peliä ja tsekkasivat välillä katsomon ystävällisen,mutta päättäiväisen näköisinä.Oli kiva olla hallissa vieraspaikkakuntalaisena perjantai-iltana.
 

nollanolla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HERMES & PELICANS & KPV
Red Army

Voin todeta tähän että Red Army on mennyt kukonaskelin eteenpäin,mitä tulee suhtautumiseen muiden joukkueiden Faneihin.
Hermes Fanit ovat tulleet kaikkien kanssa toimeen ja nyt myös Sportin Fanien kanssa, tämä tarkoittaa kyllä vain 60min, ulkopuolista aikaa.heh.

Jos ylilyöntejä sattuu, niin on kohtuutonta syyllistää virallisia Fan Clubeja niiden tonttujen toilailuihin, uskon että jokainen Fan Club seuraa omiensa toimintaa ja reagoi ylilyönteihin tarvittaessa.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Jos tuossa viitataan minun kommentointini aloittamaan kiistelyyn järkkäreistä ja katsomoista ym ym?

Viestin lähetti kumikiekko

Pitkä miinus niille muutamille Red Armyn jäsenille, jotka potkivat mainoksia ja heittelivät tölkkejä/pulloja päätykatsomossa.

Kommentoin muutaman henkilön käytöstä, en suinkaan koko kerhoa.
 

nollanolla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HERMES & PELICANS & KPV
Kumikiekko

Ei ollut tarkoitettu ainakaan minun kommeettini sinulle eikä kellekkään muullekkaan henkilökohtaisesti, vaan se oli sellainen yleinen toteamus ja korostan vielä että jos jollakin menee överiksi niin suri,suri.
Hermes Fan Club ainakin vastaa vain jäsentensä tekemisistä ja reagoi ylilyönteihin jo siitäkin syystä että olemme Kokkolalaisen jääkiekkojoukkueen kannattaja ryhmä joka käy kannustamassa mielestään parasta lätkäjengiä mitä ajatella saattaa, ympäri Suomea. Haluamme tuoda omalta osaltamme asiallista ja viihdyttävää katsomokulttuuria, jokaiseen halliin jossa vierailemme.
Mitä se on? Kannustamista lauluin ja huudoin, tappionkin hetkellä, joskus myös huumorilla annettu pieni "piikki" on paikallaan.
Seuraava paikka on Joensuu, että siellä tavataan.

ps: pikku junnujen naljailu on OK se vain piristää tunnelmaa, ei oteta asioita liian vakavasti,huumoria kaukalon laidalle, sehän on vain peliä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös