Jääkiekon jatkuvuus Kouvolassa

  • 58 779
  • 300

doc jokkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOKOO
Nolottaa että Pelicans81 jäi äskeiseltä listalta pois niin kuin itse asiassa taisi jäädä pois varmaan moni muukin hyvä kirjoittaja. Vähän sama tilanne kuin että pyydettäisiin luettelemaan Hyksin professoreita ja Sirpa Asko-Seljavaara jäisi pois. Kuitenkin vetaisin listan nopeasti ulkomuistista ja osittain hatusta sillä mielellä että tulisi esimerkkejä, mitä tarkoitan. Siksi laitoin jatkeeksi "jne" ja ajattelin että useampi nimi täytyy olla ettei tule mianituksi pelkästään yhtä kirjoittajaa, esim Evertonia.

No, varmaan saivartelua tämäkin, ymmärräte sen kyllä.

Kuitenkin Pelicans81, ollaan täysin samaa mieltä varmaan monessa asiassa. Tällä kertaa Tinkestä. Mutta muistetaan että kun sarja on käynnistynyt meillä on mahdollisuus myös meheviin erimielisyyksin.
 

koukou

Jäsen
Suosikkijoukkue
KK
Viestin lähetti doc jokkeri
Mutta muistetaan että kun sarja on käynnistynyt meillä on mahdollisuus myös meheviin erimielisyyksin.
Sehän on urheilun suola. Jos kaikki olisi samaa mieltä ei kunnon keskustelua edes syntyisi. Minun jatkoaika historiani "muistettavin" erimielisyyksien hetki on ollut Sport-KooKoo puolivälieräsarjan kädenväännöt kun kuulemma selvästi parempi joukkue(Sport) meni häviämään huonommalleen pari vuotta sitten, lisää samanlaista kiitos.
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Hescun comeback on tosiasia!

En ole henkilökohtaisesti päässyt kiittämään Jokkeria, joten teen sen näin Jatkoajan välityksellä. Kiitos! Olet tehnyt hienoa työtä. On se vaan hienoa ajatella, että ensi syksynä saa taas lompsia hallille jännittämään Kookoon otteita.

Ensi kaudella nimenomaan jännitystä pitäisi olla, sillä pari viimeistä kautta on peli ollut hiukan tylsän puoleista ja persoonat ovat pitkälti puuttuneet kaukalosta.
Näin ei kuitenkaan tule olemaan ensi kaudella, sen varmistavat jo tähän mennessä vahvistetut pelaajasopimukset. Kertakaikkisen hienoja pelaajia on KooKoon paidassa.

Erityisen iloinen olen tietenkin Tinken ja Luigin paluusta. Minulta jäi aikoinaan armeijan vuoksi Tinken silloinen viimeinen esiintyminen KooKoon paidassa näkemättä, ja sekös harmitti. Onneksi maestro päätti vielä tehdä paluun, sillä pelivuosia riittää!

Menee vähän sivu aiheen, mutta minusta on hienoa, että tällaisia persoonia on saatu hankittua joukkueeseen. Kun persoonat on jo pitkälti pystytty kitkemään pois pääsarjatasolta urheilun muotoutuessa yhä enemmän liiketoiminnaksi on minusta suotavaa, että heitä löytyy vielä edes Mestis-tasolta.

Teemu Selänteeltä kysyttiin taannoin haastattelussa, tuleeko Suomesta jatkossa uusia selänteitä ja kurreja. Teemu vastasi rehellisesti; hän ei ollut asiasta lainkaan varma. Hänen mielestään nykyiset valmennusmetodit laittavat kaikki pelaajat samaan muottiin, eikä osata tarpeeksi hyvin hyödyntää jokaisen pelaajan parhaita puolia.
Tämän takia on minusta hienoa, että ainakin toistaiseksi saadaan vielä nauttia Tinken kaltaisista persoonista, jotka tuovat paljon viihdettä kaukaloon ja lisäävät lajin kiinnostusta. Vielä on kouvolalaisilla junnuilla mahdollisus käydä seuraamassa hallilla, että miten se lättysyöttö oikein annetaan ja vartaloharhautus suoritetaan.:)

KooKoo on ainakin toistaiseksi pelastunut, ja hyökkäyskalusto näyttää jo tässä vaiheessa minun silmiini mahtavan hyvältä. Kiitos tästä Jokkerille, loistavaa työtä!:)
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kiitos vielä kerran Jokkerille ja koko pelastusryhmälle, joka mahdollisti jääkiekon jatkuvuuden Kouvolassa.

Kuten Everton kirjoittikin, lähtökohtien luulisi ensi kauden jälkeen olevan edelleen valoisemmat, koska velat kuitataan ensi kaudella jonka jälkeen KooKoo on täysin velaton seura.

Ja kuten siffa edellä mainitsi niin luulen ettei suomalainen joukkueurheilu tunne vastaavanlaista pelastusoperaatiota mitä Kouvolassa KooKoon puolesta nähtiin. Itsekin jään innolla odottamaan Jokkerin muistelmia tapahtuneesta. Jokkerihan voisi oikestaan julkaista pelastusoperaatiosta kirjan. Ilmoittaudun heti kyseisen kirjan tilaajaksi.

Edelleen muistuttaisin KooKoo-faneja. Vähintä mitä voimme nyt tehdä on ostaa KooKoon kausikortti.

Viitakummussa on Kantripubilla tapahtuma perjantaina 20.5.2005 klo 19.00 alkaen. Siellä on autourheilukerhon esittelyä, tanssiesityksiä, puhallinorkesteri...jne. Ja Kuudes Kenttäpelaaja ry on myymässä KooKoon kausikortteja. Tapahtumassa saattaa olla mukana myös KooKoon pelaajia.

Lisäksi ensi lauantaina on Manskilla Pisaratapahtuma klo 10-14. Siellä eri yritykset esittelevät toimintaa. KooKoolta on myös piste apteekin edessä. Ja tottakai Kuudes Kenttäpelaaja ry on siellä kauppaamassa KooKoon kausikortteja pelaajien kanssa.

Hyvä meininki!
 

doc jokkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOKOO
Kampanjoimme edelleen tulisesti KooKoon puolesta. Seuraavaksi on tulossa pari tapahtumaa. 20.5. Kantripubissa terassiavajaiset. Mukana on KooKoon edustuksen nykyinen hallitus ja pelaajia ja muuta ohjelmaa vanhoja autoja myöten. Mielelllämme keskustelemme siellä keikkofanien kanssa ja juhlimme yhdessä. Kausikortteja tietenkin myynniissä ja paljon informaatiota. Toivon paljon osanottoa.

Rengaspalvelussa on KooKooaiheinen tapahtuma 29.6. Jope Ruonansuu tulee kertomaan kuinka mestiskiekkoa pelataan ja oppilaina KooKoon tuleva pelaajat. Pekka järjestää tarjoilut eikä tunnetusti pihistele. KAUSIKORTTEJA MYYNNISSÄ SIELLÄKIN. Kaikki mukaan.
 

doc jokkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOKOO
Nyt taas on aika päivittää, missä on KooKoon tulevaisuus. Heinäkuu sovittiin hallituksessa rauhoitettavaksi ja varsinainen kokoustoiminta alkaa jälleen elokuussa. Kohta silloin aloitamme myös tulevan kauden suunnittelun.

Koko hallitus on kuitenkin työskennellyt omilla tahoillaan. Motti on kiikaroinut vielä joitain potentiaalisia pelaajia. Sopimus on pakeista tehty Hollen -jippii- ja Peterin kanssa. Peterille on saatu yksiö ja nyt sitä ollaan sisustamassa luksustyyliin. Annan siitä tarkemman kuvauksen myöhemmin, mutta yksityiskohtana voin todeta että saatiin esim. televisioksi leikattua seinälle 12000 euroa maksavan huippulaajakangasdigiboxiturboTV:n kuva Mustan Pörssin esitteestä. Keltsi tuli myös, jippii. Tarkiaisen sopimus on vielä konkretisoitumassa. Rissasen Jarmo legenda ehti puhua kesä-heinäkuun aikana puhelimeen golfkentällä sen verran että saimme häneltäkin tarvittaessa käyttöömme kaksion Pukimon talosta. Valitettavasti se on aika lähellä sitä paikkaa missä Carl asuu joten on eri asia kuinka kauan siihen asuntoon tulija kestää siellä asua.

Hannu, Vekku ja Pekka hoitavat sponssiasioita ja Pekka on suunnittelemassa erilaisia tapahtumia uneliaan kesän virkistämiseksi. Paavo on tänään Prahassa, eilen Helsingissä, sitten Mikkelissä ja ylihuomenna en tiedä missä. Hermostunut tulevan iloisen tapahtuman takia, ei kerrota minkä. Pittää kuitenkin jatkuvasti yhteyttä muuhun hallitukseen ja tietää missä ollaan menossa ja pursuaa tyylilleen uskollisena ideoita.

Itse saunoin maanantaina Pusan ja Motin kanssa ja muistelimme menneitä. Kello 3 aamulla lauloimme Maammelaulun ja kohotimme konjakit. Siinä oli paikalla Pusa KooKoon legenda nro 1 ja Motti KooKoon legenda nro 2. Pusa on ollut mukana alusta lähtien, pelannut, valmentanut, ollut managerina ja mainosmyyjänä ym ym ja kaikkea useaan otteeseen. Hänellä on helvetisti hommaa nykyisissä valmennusviroissa, tulevana kautena Schweitsissä, mutta silti hän jaksaa seurata ja konsultoida meidän toimintaamme ja hänen neuvonsa ovat kallisarvoisia. Hän on ollut pelastusprojektissamme todellinen "kaukojäsen" täysimääräisesti.

Tämän aamupäivän vietin KooKoon toimistossa. Porukka siellä on yhtä ammattitaitoista ja varmaa kuin ennenkin. Paikalla oli Grande Dame KoKo Seija Mark ja uusi mutta nouseva Eila Junnola, joilta ei samaa asiaa koskaan tarvitse kysyä kahta kertaa ja jotka onneksi vastatessaan osaavat myös rautalangan vääntämisen taidon. Myös Junnolan Marttikin oli mukana ja Jyskykin kävi pari kertaa nopeasti pyörähtämässä; häntä ilmeisesti nolotti kun Bulldoggien puheenjohtaja oli paikalla ja hän ei ollutkaan mennyt MM-kisoihin. Jyskylle muistutukseksi että hän itse on yksi kouvolalaisen rullakiekon ideoiden isistä ja loistava pelaaja ko lajissa.

Järkyttävää oli kuulla, että kausikorttimyynnin tavoite ei ole läheskään päämäärässään. Laatiessamme keväällä pelastusryhmässä budjettia, kausikorttimyynnille asetettiin tietty ehdoton tavoite: 500 korttia. Vielä keväällä viestitin että jos tavoitteet eivät toteudu, harkitaan edelleen pelaamisesta luopumista. Nyt sitä ei enää ole harkittu pitkään aikaan.

Puhun Teille hyvät ystävät, joista kuitenkin KooKoon elämä riippuu, ja jotka olette se todellinen valtaa käyttävä elin. Tämä vuosi saadaan runnattua läpi joka tapauksessa, mutta jos yhteen tuloarvion kohtaan jää huomattava aukko, joudutaan se tänä vuonna peittämään jollain, joka vaikuttaa heikentävästi taas seuraavan kauden budjettiin ja siitä taas kierre alkaa.

Oltaisiin väsyneitä eikä tämän annettaisi enään tapahtua rakkaassa KooKoossamme. Laitetaan vielä tässä jossain vaiheessa jäljellä oleville kausikorteille porukassa oikein rautainen rock kampanja niin päästäisiin pala palalta pysymään siinä arviossa minkä alun perin teimme. Se ei ole iso, 300 000 eurolla koko kausi pitäisi pärjätä. Kun homma syyskuussa alkaa, pidämme Teidät, arvostetuin faniporukkamme ja yleisömme koko ajan numerotasolla tietoisina siitä, paljonko rahaa tarvitsemme ja paljonko on mennyt.

PS pelastussiiven nuoriso-osasto Sari ja Saku? Saria ei ole vähään aikaan näkynyt, olisiko toipumassa Merikanto-laulukilpailusta. Saku vääntää kesätöinään niska limassa KooKoolle mainossopimuksia ja korkkaa kaljapullon auki tuolla tahdilla aikaisintaan lokakuussa.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
doc jokkeri kirjoitti:
Järkyttävää oli kuulla, että kausikorttimyynnin tavoite ei ole läheskään päämäärässään. Laatiessamme keväällä pelastusryhmässä budjettia, kausikorttimyynnille asetettiin tietty ehdoton tavoite: 500 korttia. Vielä keväällä viestitin että jos tavoitteet eivät toteudu, harkitaan edelleen pelaamisesta luopumista. Nyt sitä ei enää ole harkittu pitkään aikaan.

Hieno kirjoitus Doc Jokkeri. Näitä kirjoituksiasi on aina ilo lukea. Tuo on kuitenkin todella järkyttävä tieto, ettei vielä ole saatu myytyä 500 kausikorttia. Nyt loppukesästä pitäisi saada vielä lisää näkyvyyttä kausikorttien myynnin edistämiseksi. Paikallisiin tiedoitusvälineisiin esimerkiksi Kouvolan Sanomaan pitäisi saada näyttävä juttu missä tällä hetkellä mennään mm. kausikorttimyynnin suhteen ja mitä käytännössä tarkoittaa jos asetettuja tavoitteita ei saavuteta. Saataisiinkohan Kouvolaan Sanomiin vaikka KooKoo-corner, palsta jossa viikottain kerrottaisiin KooKoon kuulumisia?
 

VTVH

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Dynamite kirjoitti:
Hieno kirjoitus Doc Jokkeri. Näitä kirjoituksiasi on aina ilo lukea. Tuo on kuitenkin todella järkyttävä tieto, ettei vielä ole saatu myytyä 500 kausikorttia. Nyt loppukesästä pitäisi saada vielä lisää näkyvyyttä kausikorttien myynnin edistämiseksi.

Firmatkaan eivät ole varmaan vielä kausikorttejaan ostaneet. Meillä ainakin nukutaan vielä. Kaikki vaan työpaikoilla muistuttamaan vastuullisia henkilöitä KooKoon kausikorteista.
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
VTVH kirjoitti:
Firmatkaan eivät ole varmaan vielä kausikorttejaan ostaneet. Meillä ainakin nukutaan vielä. Kaikki vaan työpaikoilla muistuttamaan vastuullisia henkilöitä KooKoon kausikorteista.

Aivan totta. Kouvolan seudulla on valtava määrä yrityksiä, jotka eivät varmasti ole vielä kausikortteja hankkineet. Yritykselle kuin yritykselle ei ole suurikaan satsaus hankkia vähintään 1-5 kausikorttia eli tuolloinhan ei puhuta kuin 200 - 1000 euron satsauksesta. Nyt pitäisi saada kunnon soittorumba ja yhteydenotot yritysten vastuullisiin henkilöihin. Jopa 1000 kausikorttia pitäisi kyllä olla myytävissä Kouvolan seudulle.
 

Winger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
cock kirjoitti:
Aivan totta. Kouvolan seudulla on valtava määrä yrityksiä, jotka eivät varmasti ole vielä kausikortteja hankkineet. Yritykselle kuin yritykselle ei ole suurikaan satsaus hankkia vähintään 1-5 kausikorttia eli tuolloinhan ei puhuta kuin 200 - 1000 euron satsauksesta. Nyt pitäisi saada kunnon soittorumba ja yhteydenotot yritysten vastuullisiin henkilöihin. Jopa 1000 kausikorttia pitäisi kyllä olla myytävissä Kouvolan seudulle.
Sanotaan nyt näin, että ei ole. Vaasassakin jäätiin aurinkokuninkaan hehkutuksesta huolimatta alle tuhannen kausikortin. Muistaakseni noin 800 tietämillä. (Mutu). Hattua nostan, jos 1000 kausaria Kouvolassa ostetaan. Tarkottaisi periaatteessa sitä, että yleisökeskiarvo nousisi roimasti. Jos kausikortteja on esim. kolmasosa yleisöstä, mikä on aika todennäköistä, tarkoittaisi se noin 2000-3000 henkilön yleisökeskiarvoon Kouvolassa. En oikein jaksa tuohon kuitenkaan uskoa, ei millään pahalla.
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Winger kirjoitti:
tarkoittaisi se noin 2000-3000 henkilön yleisökeskiarvoon Kouvolassa. En oikein jaksa tuohon kuitenkaan uskoa, ei millään pahalla.

Kyllähän tuo 2000-3000 keskiarvona tuntuu kieltämättä kovalta, mutta ei se mikään mahdottomuus ole. Tottakai yleisömääriin Kouvolassa vaikuttaa ainakin se, minkälainen joukkue on jalkeilla, mikä on menestys ja ennen kaikkea pelataanko kannusta vai noususta. Aikoinaan kun Kouvolassa oli menestyvä divarijoukkue joka taisteli vuodesta toiseen noususta kävi yleisöä aina tuo 2000-3000 katsojaa. Nousukautena 80-luvun lopussa KooKoon yleisökeskiarvo taisi lähennellä jopa 4000 katsojaa. No ensi kaudella tuskin tuollaisin yleisömääriin päästään, mutta hyvä tavoite ensi kaudelle KooKoon osalta voisi olla yleisökeskiarvona vaikkapa 1500 katsojaa ja sitten kaudella 2006-2007 vaikkapa 2000 katsojaa. Jos tälle kaudella saataisiin kausikortteja myytyä vaikka 750 kpl niin lippuluukulta voitaisiin sitten myydä toiset 750 kpl ja näin 1500 katsojatavoite saataisiin täytettyä. Toivotaan, ettei KooKoo ja Kouvot pelaa taas samaan aikaan pelejään joka näin rokottaa molemmilta joukkueilta yleisöä.
 

Fordél

Jäsen
No sanotaan näin, että kyllä tossa 500 kaussarissakin on varmasti tarpeeksi tekemistä. 750 kuulostaa jo vähän utopistiselta...Mutta haaveitahan pitää olla, ilman tota jokamiehen oikeutta tuskin KooKoon edustustakaan ees enää olis...

Sen sijaan 1500 katsojaa ei ole mikään mahdottomuus kun täytyy muistaa, että noita lippuja myydään ympäri seutua. Jos vain jotkut isot työpaikat innostuvat ostamaan noita kertalippuja niin niistä saadaan nopeesti vaikka joku 100 kaveria lisää hallille. Eli ei muuta kun kaikki jatkoaikalaiset, jotka olette töissä ettekä vaan päivät pitkät kirjottele täällä (hymiö), niin vaatikaapas pomoltanne, että talvella pitää sitten päästä työporukan kanssa hallille kannustamaan KooKoota.
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Fordél kirjoitti:
No sanotaan näin, että kyllä tossa 500 kaussarissakin on varmasti tarpeeksi tekemistä. 750 kuulostaa jo vähän utopistiselta...Mutta haaveitahan pitää olla, ilman tota jokamiehen oikeutta tuskin KooKoon edustustakaan ees enää olis...

Onhan KooKoolla nyt kuitenkin erittäin hyvä ja mielenkiintoinen joukkue kasassa ja joukkueessa pelaa lisäksi erittäin monta omaa kasvattia eli jos tämä joukkue ei kiinnosta yleisöä niin ei sitten mikään. Kyllähän tietysti merkitystä on peliesityksellä ja sitä kautta menestyksellä, kuinka paljon loppupelissä katsojia alkaa peleissä käymään.

Mikäköhän mahtaa muuten olla tilanne kausikorttien myynnin suhteen tällä hetkellä? Entä mites ravintoloiden haastekampanja KooKoon kausikorttien suhteen on edennyt? Kiinnostaa tuo ravintolakampanja ihan sen vuoksi, että osaa jatkossa käydä juomansa oluensa oikeissa KooKoota tukevissa ravintoloissa.
 

doc jokkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOKOO
Pavelin legendaarisin sanoin: Tässä on nyt joukkue. Tästä eteenpäin pallo on Teillä, yleisöllä, katsojilla, jääkiekon ystävillä.

KooKoon tulevan kauden joukkue on ehdottoman hyvä kaikissa piirteissään. Pelastusoperaation alussa en voinut tällaisesta joukkueesta nähdä edes unia.
Silloin ajatus oli että saataisiin kyhätyksi jonkinlainen kouvolalaislähtöinen ryhmä jota yleisö kuitenkin kävisi katsomassa ja jonka turvin yritettäisiin pysyä jotenkuten hengissä, eli sarjassa.

Jääkiekon ystävät, KooKoo-fanit, kaikki ihmiset ympäri Pohjois-Kymenlaaksoa: tulkaa peleihin!

Kiekko on nyt Teillä.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Juuri näin doc Jokkeri!

Minä tulen ainekin tekemään kaikkeni (sen vähän mitä pystyn) KooKoon tukemiseksi.

Kuudella penkkiurheilijalla onkin kova projekti edessään, nimittäin tavoitteena on saada eräs jääkiekon erittäin vakavasti hylännyt henkilö jäähallille ainekin yhteen peliin kauden aikana. Projekti on nyt siinä vaiheessa, että olemme saaneet varovaisen "kyllä"-vastauksen. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun kerroimme Pubin palveluista ja maukkaista lihapiirakoista. Katsotaan miten projektissa käy.

Ja lisäksi - juuri noin, eli tälläisestä joukkueesta ei osannut edes uneksia. Itseasiassa edes ilman tätä "lopettamiskriisiä" en olisi voinut unelmoida tälläisestä joukkueesta. Joukkue on kookoolainen, varmasti kiinnostava, tehokas ja tunteita herättävä niin kotona kuin vieraissa.

Projekti on vielä kesken, mutta kenties tämän projektin kautta Kouvolan jääkiekko saa uuden pysyvän nosteen. Minä ainekin uskon tähän.
 

Fordél

Jäsen
Kyllä, Kuuden Penkkiurheilijan ikuisuusprojekti on edennyt koko kesän hitaasti mutta varmasti ja tämä kyseinen vastarannan kiiski saadaan mitä todennäköisimmin hallille ainakin yhteen otteluun. Tässä kaljatarjoilulla on varmasti merkittävä rooli...

KooKoon kannattaisi varmasti yrittää jotain saman suuntaista tempausta kun Veikkausliigan: jokainen tuo yhden kaverin, joka ei peleissä muuten kävis, mukaan peliin niin sillä tavalla tuplataan yleisömäärä ja tunnelma. Ei luulis oleva minkään aivan mahoton idea. Eiköhän aloiteta tämä heti harkkamatseista!!! Kaikki raahaa sinne nyt anopit, appiukot, kummit, kaimat yms. mukaan!
 

Gianfranco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Ei olisi varmaan huono tempaus koko Mestikselle tuo "tuo kaverisi kanssa"-systeemi.

Kouvolassa tosiaan on kevään "hätäsanoman" jälkeen taustavoimsisa tartuttu mallikkaasti härkää sarvista ja laitettu homma toimimaan. Nyt eittämättä mielenkiintoisen joukkueen soisi houkuttelevan myös yleisöä lehtereille, koska ilman yleisöä homma ei tietenkään voi kauan jatkua.

Toivottavasti yleisö siis palkitsee joukkueen parissa hyvää työtä kesällä tehneet KooKoon puuhamiehet (ja -naiset) runsaslukuisuudellaan kauden mittaan. Ainakin KooKoo -Jukurit -kohtaamiset luulisi kiinnostavan, kun Jukureissa alkaa olla KooKoon paitaa pitäneitä pelaajia pilvin pimein... eli ennestään tuttuja kavereita kouvolalaisyleisölle.
 

doc jokkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOKOO
Jääkiekon jatkuvuudelle Kouvolassa suuri merkkipaalu on 15.9. kun runkosarja alkaa. Toinen merkkipaalu on huominen ensimmäinen harjoituspeli. Tunne on sanoinkuvaamaton, siitä ei kertakaikkiaan pääse eikä tarvikaan päästä mihinkään: KooKoo marssii Jukureita vastaan. Siitä se lähtee.
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
doc jokkeri kirjoitti:
Jääkiekon jatkuvuudelle Kouvolassa suuri merkkipaalu on 15.9. kun runkosarja alkaa. Toinen merkkipaalu on huominen ensimmäinen harjoituspeli. Tunne on sanoinkuvaamaton, siitä ei kertakaikkiaan pääse eikä tarvikaan päästä mihinkään: KooKoo marssii Jukureita vastaan. Siitä se lähtee.

Nimenomaan siitä se lähti. Kyllä oli hienoa nähdä lähes oman kylän pojista koostuva KooKoo eilen jäällä kauden avausottelussa Jukureita vastaan.

Seuraavan kerran Sumulaakson Sankarit eli KooKoo esiintyy kotikaukalossaan

K e s k i v i i k k o n a 2 4 . 8 . 2 0 0 5 k l o 1 8 : 3 0

jolloin KooKoo marssii seuraavassa kotiottelussaan Titaanien kimppuun.

Mahtava kauden avausspektaakkeli 15.9.2005 lähestyy, enää reilu kuukausi aikaa avausotteluun.
 

doc jokkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOKOO
Kropassa on käynyt jännityksen värinä koko alkuviikon, kun olem miettinyt että mikähän ensimmäisessä pelissämme sitten menee pieleen. Pavelin kanssa taannoin nauroimme että varmasti joku asia ainakin menee päin persettä, koska sehän kuuluu suorastaan nykyhallituksen hieman roisiin ja suurpiirteiseen toimintatyyliin. Esim harkkapeleissä ei kukaan muistanut laittaa ilmoituksia KS:iin, vaikka asiasta päätettiin että laitetaan. Joihinkin sovittuihin kokouksiin kukaan ei viitsinyt tulla paikalle.

Toivottavasti ei kuitenkaan käy esim niin perusteellisesti, että joukkue häviää surkeasti, toimitsijoita ei ole muistettu kutsua paikalle ennenkuin viime tingassa, joten alku myöhästyy 45 min, nakkikioskien oviin ei löydy avaimia, vippiparvi tipahtaa juoksuradalle ja lopulta koko jäähalli syttyy tuleen kun tupakoitiin sisällä ja palaa poroksi maan tasalle.

No, ei näin. Uskomme että homma on kaiken kaikkiaan hanskassa ehkä joitain pieniä seremoniallisia asioita lukuunottamatta, jotka muotoutuvat lopullisesti sitten ensimmäisten pelien aikana.

Reijo totesi että alkaa seuran historian tärkein kausi. Ensimmäinen peli jää varmasti historiaan. Tästä eteenpäin tulemme näkemään, millainen elämässäolon oikeutus on tällä kerran kuopatulla ja tuonpuoleisesta henkiin herätetyllä ja uuden ruumiin saaneella joukkueella. Sen seuraaminen tulee olemaan harvinaisen mielenkiintoista ja jännittävää. Historiallinen kausi.

KooKoon fanit ja muu yleisö, kommentoikaa tämän ensimmäisen pelin jälkeen arvioitanne pelaamisen ja KooKoon elämän jatkumisesta. Yhden pelin jälkeenkö???
kyllä, koska ainoa yksittäinen hetki tapahtumien ketjussa, jolla voi olla pysyvä ja tärkeä merkitys jatkon kannalta, on ENSISILMÄYS.

Arvostelkaa ja kehukaa ja ennustakaa mielenne mukaan. Suuresta tietomäärästä voi tulla pikkuhiljaa synteesin kautta kaikkien käsitys JÄÄKIEKON JATKUVUUDESTA KOUVOLASSA.

Lopuksi taas kiitoksen vuoro: Johanssonin Timppa, Aitalan Santtu, PUSA, Tilastomies: Olette tehneet miehen työn meitä auttaessanne korvaamattomalla tavalla. Täällä kirjoittavat fanit, joita olen nimimerkeittäin luetellut jo tuossa aiemmin kesällä, olen oppinut kirjoitustenne kautta hahmottamaan teidät suurin piirtein persoonina, ja jokaisen persoonan mielipiteet ovat meille ja minulle tärkeitä ja sitäpaitsi kiinnostavaa luettavaa. Jatkakaa näin.
 

doc jokkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOKOO
Kiitoksia Jatkoajassa kirjoittaville KOOKOO-faneille ja KOOKOO:n puolestapuhujille menneestä vuodesta. Vuosi on ollut värikäs ja dramaattinen niinkuin kaikki tiedämme ja olemme kantapään kautta kokeneet. Seuraavan kauden suunnittelu ja konkreettiset toimenpiteetkin ovat jo pitkällä ja niissäkin tulee vielä olemaan huomattavia ongelmia, joita en tässä pysty vielä tarkemmin erittelemään. Ja toivottavasti ei tarvitse eritellä jatkossakaan.

Kaikessa on oleellista että KOOKOO:n edustuspelaaminen tulee jatkumaan ja ehdottomasti Mestistasolla. Ilman jääkiekkoa Kouvola on Italia ilman oopperaa tai Ranska ilman Bordeaux-viinejä tai Vimpeli ilman pesäpalloa.

Te vakiokirjoittajat olette antaneet loistavaa tukea nykyisen Kouvolan Edustuskiekko ry:n ja entisen Kouvolan Kiekon edustusjoukkueen hallitukselle. On tullut positiivista palautetta ja kovaa kritiikkiä. Kumpikin ovat paikallaan. Olemme hallituksen jäsenten kanssa keskustelleet, että tunnemme olevamme kannattajiemme ja yleisömme kanssa kuin yhtä suurta (onneksi tosi suurta) perhettä; perheen sisällähän kaiken positiivisen ja negatiivisen avautumisen pitää olla sallittua, koska kaikilla on kuitenkin yhteiset arvot ja yhteiset päämäärät.

Ja erityinen kiitos Kuudennelle Kenttäpelaajalle ja Kuudelle Penkkiurheilijalle, joiden edistajat synkkänä maaliskuuna 05 olivat avaamassa uutta tietä KOOKOO:n jääkiekolle toimimalla aktiivisesti pelastusryhmän mukana.

Edellä mainituille ja kaikille Jatkoajan lukijoille ja kirjoittajille ja Jatkoajan toimitukselle parasta uutta vuotta 2006 omasta ja KOOKOO:n porukan puolesta!
 

doc jokkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOKOO
Huomenta täältä Töröstin aamukahveilta!

Aika paljon hyvää keskustelua eri ketjuissa on taas käyty rakkaasta KOOKOOstamme.

Muutamia kommentteja ja asiatietoakin.

Kenellekään pelaajalle ei kuluvalla kaudella ole maksettu yli 10000/kausi korvausta eikä näin ollen työnantajan sivukuluja ole muodostunut.

Uudella johtokunnalla oli kauden budjetti likipitäen 300 000 euroa, vanhalla 550 000 euroa. Edelleen on epävarmaa uuden budjetin toteutuminen tulopuolen suhteen. Uskomme että toteutuu.

Kouvolan Kiekko 65 ry pyörittää juniorikiekkotoimintaa Kouvolassa. Viime loppuvuonna perustettiin uusi yhdistys, Kouvolan Edustuskiekkoilu ry. Se puolestaan pyörittää Kouvolan miesten edustuskiekkoilua ja A-junioreita. Yhdistyksen puheenjohtaja on Paavo Lukander ja varapuheenjohtaja Jouko Leppänen.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että Tuomas Gärdströmille, joka on todella lupaava jääkiekkonuorukainen ja jonka isä on yksi parhaista ystävistäni kautta aikojen Kouvolassa, ja Jesse Lustbergille, joka taas on Kouvolan Lääkäriaseman nimikkopelaaja ja äärimmäisen hyvä pakki, olisi pitänyt antaa kuluvalla kaudella rutkasti enemmän peliaikaa. Kuitenkin valmentaja päättää peluutuksesta ja ja kukaan johtokunnan jäsen ei voi asiaan faktisesti vaikuttaa. Olen antanut ja johtokunta on antanut täyden tuen Reijo Mansikalle, ja vaikuttaa silta että hän tulee saavuttamaan seuran (pysytään sarjassa) ja joukkueen (play-offeihin) tavoitteet.

Aina tiedämme ja muistamme että Reijo on yksi legendaarisimmista valmentajistamme kautta aikojen. Nosti meidät takaisin suosta ja on saavuttanut mm hopea- ja pronssimitalit.

Siffa ja ukkometso tällä palstalla mielestäni puolustaessaan junnuja puhuvat täyttä asiaa.

Lukanderin Paveli on tehnyt uskomattoman paljon kovaa ja hyvää työtä KOOKOO:n eteen toimiessaan itse puheenjohtajana mutta myös käytännön hommissa kauhanvarsi kädessään.

Yleisömäärä on ollut pettymys. Valmentajakuvio on selvä mutta siitä saa tiedottaa virallisesti Motti.
 

Tassuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Jokerit, Manchester United
Kyllä. Yleisömäärästä vielä, että täälläkin taas puhutaan, että turha lähteä katsomaan ensi peliä, kun peli on tuollaista,
kohta ei tarvitse enää käydä katsomassa yhtään peliä, kun niitä ei ole. Joukkue tarvitsee juuri nyt sitä tukea, ja meidän pitää sitä antaa.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
doc jokkeri kirjoitti:
Huomenta täältä Töröstin aamukahveilta!

Aika paljon hyvää keskustelua eri ketjuissa on taas käyty rakkaasta KOOKOOstamme.

Muutamia kommentteja ja asiatietoakin.

Kenellekään pelaajalle ei kuluvalla kaudella ole maksettu yli 10000/kausi korvausta eikä näin ollen työnantajan sivukuluja ole muodostunut.

Uudella johtokunnalla oli kauden budjetti likipitäen 300 000 euroa, vanhalla 550 000 euroa. Edelleen on epävarmaa uuden budjetin toteutuminen tulopuolen suhteen. Uskomme että toteutuu.

Kouvolan Kiekko 65 ry pyörittää juniorikiekkotoimintaa Kouvolassa. Viime loppuvuonna perustettiin uusi yhdistys, Kouvolan Edustuskiekkoilu ry. Se puolestaan pyörittää Kouvolan miesten edustuskiekkoilua ja A-junioreita. Yhdistyksen puheenjohtaja on Paavo Lukander ja varapuheenjohtaja Jouko Leppänen.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että Tuomas Gärdströmille, joka on todella lupaava jääkiekkonuorukainen ja jonka isä on yksi parhaista ystävistäni kautta aikojen Kouvolassa, ja Jesse Lustbergille, joka taas on Kouvolan Lääkäriaseman nimikkopelaaja ja äärimmäisen hyvä pakki, olisi pitänyt antaa kuluvalla kaudella rutkasti enemmän peliaikaa. Kuitenkin valmentaja päättää peluutuksesta ja ja kukaan johtokunnan jäsen ei voi asiaan faktisesti vaikuttaa. Olen antanut ja johtokunta on antanut täyden tuen Reijo Mansikalle, ja vaikuttaa silta että hän tulee saavuttamaan seuran (pysytään sarjassa) ja joukkueen (play-offeihin) tavoitteet.

Aina tiedämme ja muistamme että Reijo on yksi legendaarisimmista valmentajistamme kautta aikojen. Nosti meidät takaisin suosta ja on saavuttanut mm hopea- ja pronssimitalit.

Siffa ja ukkometso tällä palstalla mielestäni puolustaessaan junnuja puhuvat täyttä asiaa.

Lukanderin Paveli on tehnyt uskomattoman paljon kovaa ja hyvää työtä KOOKOO:n eteen toimiessaan itse puheenjohtajana mutta myös käytännön hommissa kauhanvarsi kädessään.

Yleisömäärä on ollut pettymys. Valmentajakuvio on selvä mutta siitä saa tiedottaa virallisesti Motti.

Hyvä ja positiivinen katsaus doc jokkerin toimesta kouvolalaisen jääkiekon tilasta.
Olen samaa mieltä valmentaja Reijo Mansikasta, että on tehnyt hyvää työtä KooKoossa. Viime kauden konttaaminen suuriin odotuksiin nähden on jäänyt kannattajien mieleen ja hyvät edelliset vuodet ovat unohtuneet. Täytyy muistaa, että Mansikalla oli kohtuullisen hyvä rahallinen sopimus voimassa myös tälle kaudelle. Ei KooKoolla olisi ollut mitään taloudellisia mahdollisuuksia sanoa Mansikan sopimusta irti viime kesänä.
Doc jokkeri ilmoittaa, että ensi kauden valmentajakuviot ovat selvät. Tämä puhdistaa pöytää määrätyistä spekulaatioista, koska nimen pitäminen salassa kertoo sen, että ensi kauden valmentaja ei ole Reijo Mansikka.
Mansikka voi keskittyä pitämään KooKoo pudotuspelijoukkueena, missä tehtävässä on riittävästi haasteita.

Omista puolustajajunioreista sen verran, että esim. HPK on joutunut nostamaan omia junioreita SM-liigaan loukkaantumisten vuoksi. Nämä ovat samoja junioreita, joita vastaan KooKoon pojat ovat menestyksellisesti pelanneet. Siinä olen ollut Reijo Mansikkaan pettynyt, että hän ei ole antanut Jesse Lustbergille todellista kouluttautumispaikkaa Mestis-pelaajaksi. Toisaalta Mikko Tarkiaisen esimerkki osoittaa, että polkuja on useita nousta miesten Mestis-tason ja miksei SM-liigatasonkin pelaajaksi. Periksi ei kannata antaa.
 

Fordél

Jäsen
siffa kirjoitti:
Hyvä ja positiivinen katsaus doc jokkerin toimesta kouvolalaisen jääkiekon tilasta.
Olen samaa mieltä valmentaja Reijo Mansikasta, että on tehnyt hyvää työtä KooKoossa. Viime kauden konttaaminen suuriin odotuksiin nähden on jäänyt kannattajien mieleen ja hyvät edelliset vuodet ovat unohtuneet. Täytyy muistaa, että Mansikalla oli kohtuullisen hyvä rahallinen sopimus voimassa myös tälle kaudelle. Ei KooKoolla olisi ollut mitään taloudellisia mahdollisuuksia sanoa Mansikan sopimusta irti viime kesänä.
Doc jokkeri ilmoittaa, että ensi kauden valmentajakuviot ovat selvät. Tämä puhdistaa pöytää määrätyistä spekulaatioista, koska nimen pitäminen salassa kertoo sen, että ensi kauden valmentaja ei ole Reijo Mansikka.
Mansikka voi keskittyä pitämään KooKoo pudotuspelijoukkueena, missä tehtävässä on riittävästi haasteita.

Omista puolustajajunioreista sen verran, että esim. HPK on joutunut nostamaan omia junioreita SM-liigaan loukkaantumisten vuoksi. Nämä ovat samoja junioreita, joita vastaan KooKoon pojat ovat menestyksellisesti pelanneet. Siinä olen ollut Reijo Mansikkaan pettynyt, että hän ei ole antanut Jesse Lustbergille todellista kouluttautumispaikkaa Mestis-pelaajaksi. Toisaalta Mikko Tarkiaisen esimerkki osoittaa, että polkuja on useita nousta miesten Mestis-tason ja miksei SM-liigatasonkin pelaajaksi. Periksi ei kannata antaa.

Erittäin hyvää tekstiä niin doc jokkerilta kuin siffaltakin! Tosiaan isä Reijo on vastannut peluuttamisesta eikä siihen uudella johtokunnalla ole ollut nokankoputtamista. Siltä osin kritiikki esim. junioreiden peluutusta kohtaan on täällä osunut väärään puuhuun. Johtokunta on vain luonut puitteet, jossa junnut on otettu mahdollisimman hyvin huomioon. Sitten on ollut isä Reijon valinta, miten hän noita palasia käyttää hyväkseen. Mikä sekasotku siitä olisikaan tullut jos uusi johtokunta olisi laitettu vielä penkinkin taakse huseeraamaan? No ainakin joukkueen ruokailupuoli olisi saanut valtavan roolin joukkueen toiminnassa...

Vaikka täällä allekirjoittanutkin joskus on tietävinään asioista paremmin kuin ammattivalmentaja, niin täytyy tunnustaa, että sen verran kovaa touhua tuo Mestisjoukkueenkin valmentaminen on, että ei siinä ihan pystymetsästä revityt kaverit pärjää.

Eli kunnia siis Mansikalle tämän hienosta työstä KooKoon perämisessä. Mies on tuonut toimintaan aimoannoksen ammattimaisuutta ja luonut hyvän pohjan tulevalle valmentajalle. Muistetaan kuitenkin realiteetit, että viisi vuotta joukkueen perämisessä on aivan liian pitkä aika ja kuten moni mestisvalmentaja on kuulemma sanonut; Mansikan "metkut" on pari viime kautta tunnettu jo niin hyvin, että KooKoota vastaan on taktisesti hyvin helppo lähteä pelaamaan. Näin ollen on aika uusia valmennus ja hienoa, että ilmeisesti uusi ukko on tulossa. Mielenkiinnolla odotamme kuka lähtee luotsaamaan Kymenlaakson kiekkoylpeyttä kohti uusia hienoja saavutuksia!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös