Saroksella on erinomaiset saumat hopeakypärään: hävitty Stanley-cup finaali, hävitty olympiafinaali ja hävitty MM-finaali. Kultakypäriä on ainakin Ruotsista ja Kanadasta mutta hopeakypäriä on vain suomalaisilla.
Tämä hopeaklubi pitäisi kyllä nostaa median tietoisuuteen, tää on paljon hienompi juttu ku tommonen tylsä voittajien klubi, Triple Gold Club, pyh!
Ketäs tänne nyt suomalaisista pääsee sitten?
Hopeaklubiin kelpuutetaan vain he, jotka ovat olleet häviämässä kaikki nuo finaalit (Stanley Cup, olympia/World Cup, MM-kisat) ainakin kertaalleen.
Klubiin ei todellakaan ole mitään asiaa, jos on joskus voittanut jonkun noista titteleistä, pelkästään finaalitappioita kokeneet pääsevät sisään. Tämä julma ehto rajaa suomalaisista ainakin Kimmo Timosen ulos tästä mainiosta kerhosta, koska hän sattui olemaan sellaisen joukkueen listoilla joka kerran myös voitti Stanley Cupin finaalit. Philadelphian paidassa Kimmo pääsi Stanley Cup-finaalitappiota maistelemaan, ja Torinossa ja Summas-World Cupissa tuli siitä lajista finaalitappiot sekä MM-kisoissa ties missä, mutta koska tuo yksi Stanley Cup -voittokin on tilillä, Kimmo lentää niskaperseotteella hyvin äkkiä helvettiin hopeisten herrojen kerhohuoneesta.
Tämä pahamaineinen Stanley Cup -finaali, missä suomalaiset joutuvat pelaamaan muun maalaisten pelaajien kanssa ja siksi joskus sattuvat erehtymään voittajien puolelle, on karsinut pois monia suomalaispelaajia: Valtteri Filppula, Tuukka Rask, Teuvo Teräväinen, Olli Määttä, Antti Niemi, heillä ei ole Kimmo Timosen tapaan mitään asiaa listalle, kuten ei toki jo lopettaneilla suuruuksilla kuten Kurri, Tikkanen, Ruotsalainen, Lehtinen ja Selänne. Ville Nieminen, mee sinäkin ihan kiltisti vaan jonosta pois.
MM-kulta on sekin evännyt iäksi muutaman lupaavan pelaajan jäsenhakemuksen: Saku Koivu, Janne Niinimaa, Sami Kapanen, Mikko Koivu, Mikael Granlund, Jere Lehtinen jälleen, sitten on isompi joukko semmosia kössejä jotka ei koskaan päässet Stanley Cupia tai olympia/World Cup -finaalia edes haistelemaan. Yhtä kaikki, kaikille teille myös ei pääsyä, menkää muualle itkemään!
Olympia/World Cup -kulta ei ole vielä onneksi kenenkään suomalaisen jäsenyyttä estänyt, ja sen finaalin on päässyt häviämään suuri joukko suomalaisia pelureita; Summas-World Cup 2004, sekä Torino 2006 ja Calgary 1988 olympiahopeat mahdollistaa laajan kirjon osallistujia eri aikakausilta.
Keitä ne sitten ovat, nämä mystiset, klubitakki päällä hopeisten seinien sisällä bostailevat multiluuserit? Tässä listausta:
Miikka Kiprusoff (SC-finaalitappio Calgaryn paidassa 2004, Summas-WC-finaalitappio, MM-finaalitappio vuosilta 1999 ja 2001)
Toni Lydman (SC-finaalitappio Calgary 2004, Summas-WC ja Torino-tappio, MM-tappio 1998 ja 1999)
Jarkko Ruutu (SC-tappio Pittsburgh 2008, Summas-WC ja Torino, MM-tappiot 1998, 2001 ja 2007)
Sami Salo (SC-tappio 2011 Vancouver, Summas-WC ja Torino, MM-tappio 2001)
Siinä ne ovat, nämä neljä voittamatonta gladiaattoria, voittamaton tässä yhteydessä vähän surullinen adjektiivi mutta näin se on. Jarkko Ruudulla on eniten hopeaa suussaan, ja Jarkko ja Toni Lydman molemmat jäivät yhden lisä-Stanley Cup -finaalitappion päähän kaksinkertaisesta hopeatakkijäsenyydestä. Kimmo Timonen olisi ainoa kaksinkertainen suomalainen hopeatakki, jos Chicago olisi finaalit hävinnyt silloin kun ne 2015 voitti ja Obama puhui Timosesta myöhemmin Valkoisessa talossa. Katkera paikka.
Lähellä, mutta niin kaukana:
Jyrki Lumme: SC-finaalitappio Vancouver 1994 ja olympiafinaalitappio 1988 löytyy, mutta MM-kisoissa ei ole finaalia ollut häviämässä; pronssille on vain vuonna 2000 yltänyt. Yhtäkään voittoa ei Sonjalla mistään kisasta ole.
Pekka Rinne: SC-finaalitappio Nashville 2017 ja MM-finaalitappio 2014 löytyy plakkarista, mutta Summas-WC:ssä ja Torinossa ei Pekka ollut hopeamitalia pureskelemassa, ja miehen korkean iän ja nykysääntöjen takia ei kenties enää tule uransa aikana tilaisuutta saamaankaan. Rinnekään ei ole joukkuetasolla mitään merkittävää palkintoa koskaan ollut voittamassa, riski Stanley Cup -voitosta on yhä olemassa.
Tulevaisuuden toivot:
Juuse Saros: SC-finaalitappio niinikään Nashville 2017, MM-hopeoita kaksikin kappaletta 2014 ja 2016, mutta Pekan tavoin ei ole olympia/WC-finaalia ollut vielä häviämässä. Toivoa kuitenkin on, Juuse on yhä nuori mies! Stanley Cup -voitto vaan saattaa tavoitteen pilata. Pidetään sormet ristissä että niin ei käy!
Miikka Salomäki: SC-finaalitappio Nashville 2017, MM-hopea 2014. Kuka tietää, josko maitojuna kutsuisi ja Miikka pääsisi ensi olympialaisissa finaaliin häviämään? Äkkiä pois Nashvillestä, niin hopeatakki on mahdollinen.
Erik Haula: SC-finaalitappio Las Vegas 2018, MM-hopea 2014. Eikö kannattaisi jo lähteä KHL:ään ja sitä kautta Salomäen kaveriksi hopeaa olympialaisista metsästämään? Kyllä kannattaisi! Mene jo!!!! SAATANA!!