Mainos

Jääkiekko olympialaisissa 2026

  • 13 730
  • 71

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Suomen kannalta täytyy toivoa, että etenkin suomalaiset pakit saavat mahdollisimman paljon peliaikaa tulevien parin kauden aikana, koska puolustus on ilmiselvin heikkous joukkueessa. Vaikuttaa epätodennäköiseltä, että kukaan tällä hetkellä NHL:n ulkopuolinen suomalaispuolustaja nousisi joukkueeseen. Heinolalle annan pienet saumat, jos hän esimerkiksi ensi kaudella onnistuu nousemaan ensinnäkin Winnipegin vakiokalustoon ja toisekseen pelaamaan tarpeeksi hyvin, joskin puolentoista kauden NHL-kokemuksella suoraan olympialaisiin voi olla liian jyrkkä mäki noustavaksi.

2017 varatuilta puolustajilta odotetaan nyt paljon. Heiskanen on huippupakki, Jokiharju on perusvarma, Vaakanainen on tällä kaudella pelastanut NHL-uransa. Välimäki pelasti viime kaudella NHL-uransa ja tällä kaudella taas kokenut vastoinkäymisiä. Toivottavasti hän pääsisi taas top 4 -rooliin pelaamaan mahdollisimman pian. Näiden nimien lisäksi Lindell, Mikkola ja varmaan Määttä ovat ilmiselvimmät nimet pakistoon. Hakanpää ja Ristolainen ovat varmasti spekulaatioissa mukana.

Hyökkääjien osalta tällä hetkellä eniten toivoo Laineen parantumista ja palaamista tasolleen. Olisi kanssa kiva jos joku nuorista löisi itsensä läpi kunnolla (Kakko, Pärssinen, Kotkaniemi, Lundell). Hyökkääjienkin osalta uskon, että tällä hetkellä NHL:n ulkopuolisia nimiä ei nähdä näissä olympialaisissa.
 
Harzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joe DeLoach
Joo olihan se sikäli huvittavaa, että Zyrtecin käyttämisestä jää kiinni testissä. Yhtä kaikki, testaus toimi ja kiellettyä ainetta yli sallitun ylittäneet testit poimittiin ja syyllisiä rangaistiin. Sikäli kontrolli siis toimii. Rangaistuksen suuruus on sitten toinen juttu, mutta itse pelaajalle tuokin oli varmasti kova paikka kun pääset kerran elämässä Olympialaisiin, siellä finaaliin ja lopulta et saa pelata finaalissa kotimaasi ja koko kansakunnan puolesta.
Nämä selitykset tuntuvat menevän vähän lajista riippuen. Jostain syystä lätkäpelaajan kertomus Zyrtecistä uskotaan ja harmitellaan vain, että kun finaali jäi pahus vieköön kokematta. Sen sijaan hiihtäjän kertomusta huulirasvasta ei uskota ja hänelle on ok vittuilla vuosikymmenet aiheesta.

Timo Seppälän arvio Bäckströmin kärystä:
- Mikäli ainetta ottaa lääkärin määräämiin hoidollisiin tarkoituksiin, niin raja-arvo ei mitenkään ylity. Mielestäni kyse ei voi olla vahingosta vaan pseudoefedriinia on otettu tarkoituksellisesti, Seppälä sanoo Iltalehdelle ja lisää, että Bäckström ei ilmeisesti ole ottanut allergialääkettä vaan juurikin pseudoefedriiniä.

Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Suomen kannalta täytyy toivoa, että etenkin suomalaiset pakit saavat mahdollisimman paljon peliaikaa tulevien parin kauden aikana, koska puolustus on ilmiselvin heikkous joukkueessa. Vaikuttaa epätodennäköiseltä, että kukaan tällä hetkellä NHL:n ulkopuolinen suomalaispuolustaja nousisi joukkueeseen. Heinolalle annan pienet saumat, jos hän esimerkiksi ensi kaudella onnistuu nousemaan ensinnäkin Winnipegin vakiokalustoon ja toisekseen pelaamaan tarpeeksi hyvin, joskin puolentoista kauden NHL-kokemuksella suoraan olympialaisiin voi olla liian jyrkkä mäki noustavaksi.

2017 varatuilta puolustajilta odotetaan nyt paljon. Heiskanen on huippupakki, Jokiharju on perusvarma, Vaakanainen on tällä kaudella pelastanut NHL-uransa. Välimäki pelasti viime kaudella NHL-uransa ja tällä kaudella taas kokenut vastoinkäymisiä. Toivottavasti hän pääsisi taas top 4 -rooliin pelaamaan mahdollisimman pian. Näiden nimien lisäksi Lindell, Mikkola ja varmaan Määttä ovat ilmiselvimmät nimet pakistoon. Hakanpää ja Ristolainen ovat varmasti spekulaatioissa mukana.

Hyökkääjien osalta tällä hetkellä eniten toivoo Laineen parantumista ja palaamista tasolleen. Olisi kanssa kiva jos joku nuorista löisi itsensä läpi kunnolla (Kakko, Pärssinen, Kotkaniemi, Lundell). Hyökkääjienkin osalta uskon, että tällä hetkellä NHL:n ulkopuolisia nimiä ei nähdä näissä olympialaisissa.
Pakistosta toivoisin etenkin Välimäen löytävän jälleen viime kauden tasonsa, koska olisi arvokas palanen kakkosylivoimalle. Heiskasen jälkeen kuitenkin melko kevyt tarjonta ylivoimaa pelaamaan, joten Välimäen kiekollisille taidoille olisi tarvetta. Muita vaihtoehtoja on oikeastaan Jokiharju ja Lindell tällä hetkellä, mutta noista ei taida kummallakaan riittää tämän tason turnauksessa tuohon rooliin.

Pakiston osalta on myös mielenkiintoista nähdä, että kuinka monta rightia mahtuu mukaan. Tällä hetkellä Heiskanen, Lindell ja Mikkola näyttävät varmoilta tapauksilta, joiden lisäksi Määttä ja Jokiharju ovat vahvasti myös tarjolla, kuten edellä mainittu Välimäki. Tällä hetkellä vakituisesti righteja pelaa myös Ristolainen ja Hakanpää, mutta mahtuuko kumpikaan joukkueeseen mukaan?
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joskus silloin aikoinaan, kun oli selviö että NHL-jampat ovat talviolympialaisissa mukana, oli aina mukava kirjottaa heti edellisten olympialaisten jälkeen ylös jengi, minkä luuli sillä hetkellä olevan Suomen jengi seuraavissa olympialaisissa, ja sitten 4 vuoden päästä katsoa että miten hyvin valinnat osui. Nyt ei oo 4 vuotta aikaa, mutta pari vuotta silti, joten voihan tätä nytkin kokeilla. En tiiä miten monta pelaajaa sinne nyt valitaan, mutta minä valitsen 13 hyökkääjää, 7 pakkia ja 3 maalivahtia.

Rantanen
Barkov
Laine
Aho
Teräväinen
Maccelli
Hintz
Lehkonen
Granlund
Tolvanen
Lundell
Kakko
Kotkaniemi

Heiskanen
Lindell
Mikkola
Välimäki
Hakanpää
Jokiharju
Määttä

Saros
Luukkonen
Husso

Ulos jää kovia nimiä, Haula, Luostarinen, Armia, Kapanen, Puljujärvi, Pärssinen, Vaakanainen, Korpisalo, Lankinen, Kähkönen, siinä jotain jotka vois tuolla ihan hyvin kanssa olla. Kemell, Helenius, Nyman, Kiviharju, noille varmaan tulee vielä liian aikaisin mutta eihän sitä tiiä mimmosiin sfääreihin joku näistä junnuista vielä ponkasee parin vuoden aikana. NHL:n ulkopuolelta en osaa sanoa, pakistoon vois ehkä joku Vatanen tai Lehtonen mahtua, hyökkäykseen ja maalivahtiosastolle on vaikea nähdä ketään tunkea NHL:n ulkopuolisista pelaajista.

Ristolainen ei varmaan taaskaan tule kuitenkaan, enkä tiiä pyydetäänkö sitä enää edes ikinä mihinkään. Saattaisi olla jopa ettei mahdu vaikka olisi tulossakin.

Jos sotarikolliset päästetään olympialaisiin, niin sitten Suomea saa edustaa Teemu Pulkkinen yksinään.
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,

3+8+14 ollut arvokisojen rosterin koko.
 
Rocco

Jäsen
En tiedä mikä on Ristolaista vastaan kovin monella, mutta olisi aivan tyhmää jättää hänet pois kokoonpanosta. Ehdoton pakki Suomen pelaaviin kolmeen pakkipariin.
Yli 700 ottelua NHL:ssä, ja kaikkien aikojen tilastossa vain Miro Heiskanen ja Joni Pitkänen ovat suomalaisista pelanneet enemmän minuutteja per ottelu, kuin Ristolainen. Näillä näkymin oma valintani kahdeksan pakin joukkoon ovat:

Heiskanen
Lindell
Määttä
Ristolainen
Jokiharju
Välimäki
Hakanpää
Vaakanainen
 
WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
En tiedä mikä on Ristolaista vastaan kovin monella, mutta olisi aivan tyhmää jättää hänet pois kokoonpanosta.
Luuletko, että on tulossa?
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En tiedä mikä on Ristolaista vastaan kovin monella, mutta olisi aivan tyhmää jättää hänet pois kokoonpanosta.
Ei varmaan mikään, mutta kun eihän se epatto ikinä maajoukkueen mukaan tule, vaikka mikä olisi. Aina sillä on jotain painonnostotreenejä Turussa just ku ois majuhommia. Turha tommosta janaria on siksi ees mihinkään ihannerostereihin kaavailla, yhtä epärealistista kun jos listaisi joukkueeseen vaikka Reijo Ruotsalaisen ja Kimmo Timosen parhaiden pelivuosiensa aikoihin nuorennetut versiot.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Niko Huuhtanen on 2026 olympialaissa Leijonien kakkosketjun laidassa. Tämä on ennustus (tieto), ennustus (tieto)..
 
Rocco

Jäsen
Luuletko, että on tulossa?
Ihan varmasti tulee kun pelataan parhailla parhaita vastaan.

Joka vuosi parikymmentä suomalaista NHL-pelaajaa kieltäytyy jokakeväisistä MM-kisoista, kukin syyllään, mutta fakta on että NHL-pelaajat eivät syty sinne lähtemään. Syyt on aina perinteiset, mutta tuntuu että vain Ristolaisen kieltäytyminen on iso juttu.
 
Rocco

Jäsen
Ei varmaan mikään, mutta kun eihän se epatto ikinä maajoukkueen mukaan tule, vaikka mikä olisi. Aina sillä on jotain painonnostotreenejä Turussa just ku ois majuhommia. Turha tommosta janaria on siksi ees mihinkään ihannerostereihin kaavailla, yhtä epärealistista kun jos listaisi joukkueeseen vaikka Reijo Ruotsalaisen ja Kimmo Timosen parhaiden pelivuosiensa aikoihin nuorennetut versiot.
Varmasti kun pelataan oikeita kisoja, kesken NHL-kauden, niin varmasti tulee.
 
Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Oliko jossain infoa miten lohkot menee jos Venäjä ei pelaa? Olen jossain uutisessa joskus nähnyt mainittavan kertaalleen mutta mistään en nyt löydä.
 
Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Oliko jossain infoa miten lohkot menee jos Venäjä ei pelaa? Olen jossain uutisessa joskus nähnyt mainittavan kertaalleen mutta mistään en nyt löydä.
Ei ole tietoa, mutta @Espoon Siniset hienosti teki lohkojaon, joka todennäköisesti olisi mikäli Venäjä ei ole mukana.
Rankingsijoitusten perusteella loogisin lohkojako olisi tämä Venäjän ollessa pois.

A: Kanada, Sveitsi, Tsekki, Italia
B: Suomi, Ruotsi, Slovakia, karsija 3
C: Yhdysvallat, Saksa, karsija 1, karsija 2
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Olisiko kokeneemmilla kisamatkaajilla heittää jotain arviota, milloin kannattaisi olla hereillä, jos olisi halua suunnata Milanon kisoja katsomaan? Matkatoimistoilla on varmaan jotain paketteja, joilla näkee Suomen matsin tai pari?
 
Savon leijona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Slovakian jääkiekkomaajoukkue ja KalPa
Uskon Yhdysvaltojen olevan suurin suosikki voittamaan turnauksen. Kanada ja Ruotsi ovat haastajat Yhdysvalloille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös