Mainos

Ismo Lehkonen

  • 130 137
  • 466

Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Niin, tämähän oli toki jo puolijulkista tietoa niille, jotka ovat näistä asioista oikeasti perillä. Tähän joukkoon ei selvästikään kuulu Ismo Lehkonen.
Ai. No, pidäthän jatkossakin huolta, että muutkin pysyvät asioista oikeasti perillä, koska avoimuutta jos mitä tarvitaan. Vielä kerran suurkiitos linkistäsi, sillä esim. minä sain sen virallisen tiedon vasta sen kautta, koska en ole asioista perillä, enkä ole osannut uutisvirrasta poimia puolijulkista tietoa. Peukku!
 
Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niin paljon kuin Ika halleilla pyörii ja kiekkoa seuraa, niin tuntuu kyllä hassulta, ettei tällainen tieto tai aikanaan huhut olleet häntä saavuttaneet. Sen takia oli vähän huvittavaa, kun Urheilucastissa asiasta vaahtosi joskus alkuvuodesta. Luultavasti sen verran veljensä kanssakin tekemisissä, että olisi hieman paremmin pitänyt olla ajantasalla. Ikan tyyli esittää asiat on aika suora ja silloin, kun kotiläksyt on tekemättä, tyyli iskee vähän vastaan. Muuten kyllä tykkään kuunnella.

Uusin Ikan innovaatio on SM-sarjat ja pistepörssit jo nuoremmille. On varmaan ihan syynsä siihen, miksi mennään nykyisellä mallilla. Suurin syy on varmasti yli-innokkaat vanhemmat ja mitä aiemmin aletaan kasaamaan edustusjoukkueita, sen kalliimpaa hommasta tulee matkustamisenkin kannalta. Vähän toivoisi Eskonkin haastavan asiassa, mutta on aika kujalla koko junioriurheilusta, kun ei vielä ole omia lapsia siinä iässä ja katsoo asiaa aika yksiulotteisesti.
 
Sm-sarjat ja pistepörssit ei oo mitenkää Ikan innovaatio, vaan kyllä sitä ihmetellään ihan yleisesti monessa hallissa. Pointtina vissiin lähinnä se, että pojat ja varsinkin vanhemmat laskee niitä siitä huolimatta vaikkei niitä ole ”esillä”. Ja se on koutsin näkökulmasta aika rasittavaa, varsinki vanhempien tohina.
 
Jep, ei näistä jutuista varmasti kovinkaan moni ole mitään Ikan omia innovaatioita, vaikka niitä toistaakin. Vuosien varrella olen kyllä törmännyt muutamiin vanhempiin, jotka pitää omia tilastoja, mutta ei tuo ole mitään verrattuna siihen, kun pistepörssit jossain vaiheessa tulevat ja niitä kyttäävät sekä pelaajat että vanhemmat. En oikein näe mitään hyötyä siitä, että pistepörssejä olisi yhtään aiemmin. Varsinkin kun peli on aika yksiulotteista silloin ja hyvin luisteleva ja laukova pelaaja on kentän kuningas. En muista, että pistepörssejä olisi kukaan kaipaillut takaisin ihan pieniin sen jälkeen, kun ne poistettiin. Aika monta tuntia kuitenkin olen hallilla viettänyt viimeisen 10 vuoden aikana. Tätäkin viestiä kirjoitan jäähallilla, kun yritän tehdä töitä nuorimmaisen treenien ajan.
 
ristoffer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Meidän peli
Ika ylen Seppälän haastattelussa aiheesta Colorado. Ollakseen asiantuntijan statuksella liikkeellä on kyllä liikaa Avalanchen nutussa. Jos on vaikea sukurasituksen takia arvioida rehellisesti Coloradoa, niin kannattaa pysyä muissa aiheissa.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Pekka Virta antaa epäsuorasti Ismolle palautetta Iltalehden jutussa.

"Suomessa on ollut valloillaan ajatusmaailma, jonka mukaan maassamme pitäisi tehdä kansainvälisen vaateen mukaisia pelaajia. Tai NHL:ään pitäisi kehittää tietynlaisia pelaajia."

"He eivät tarvinneet pikkubussillista valmentajia tai pelitapamuutosharjoitteita ottaakseen ison roolin NHL:sssä.

– Ei heille tarvinnut alkaa höpöttää jostain kansainvälisen pelin vaateista tai NHL:stä."
 
Antsku

Hei, mut onhan se Bednar vaan sellanen velho!

Iso hattu nousee päästä niille ketkä on KalPa:ssa käynyt peliä oppimassa ja tullut Frölundan "akatemian läpi" - se on muuten aika kova koulu se! Ika muuten sattuu tietämään myös että Montrealissa ei sitten anneta yhtään siimaa arjen tekemisessä, siellä koulitaan niitä karvapesejätkiä. Ja hei, onhan tuo Colorado nyt aika kova kun kattoo tota rosteria..
 
juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Pekka Virta antaa epäsuorasti Ismolle palautetta Iltalehden jutussa.

"Suomessa on ollut valloillaan ajatusmaailma, jonka mukaan maassamme pitäisi tehdä kansainvälisen vaateen mukaisia pelaajia. Tai NHL:ään pitäisi kehittää tietynlaisia pelaajia."

"He eivät tarvinneet pikkubussillista valmentajia tai pelitapamuutosharjoitteita ottaakseen ison roolin NHL:sssä.

– Ei heille tarvinnut alkaa höpöttää jostain kansainvälisen pelin vaateista tai NHL:stä."
Aika outoa väittää, että Saku Koivu ja Sasha Barkov eivät saaneet vanhemmiltaan neuvoja
ja vaatimustasoa kohti NHL unelmaa :) Samoin Mikko Koivu on ollut melko tietoinen vaatimustasosta.
En ymmärrä miksi Pekka Virta ei yhdistä näitä pisteitä.
 
Minä ymmärsin tämän niin että Virta ei ymmärrä miksi pelaajalla pitäisi olla lauma omia valmentajia joka osa-alueelle, sitähän Ika on monesti suositellut.
 
Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Minä ymmärsin tämän niin että Virta ei ymmärrä miksi pelaajalla pitäisi olla lauma omia valmentajia joka osa-alueelle, sitähän Ika on monesti suositellut.
Mä taas ymmärsin niin, ettei Virta tiedä mistä puhuu. Jos unelma NHL:sta elää, miksei kääntäis jokaista kiveä joka auttaa viemään eteenpäin. Saman kai tekis lahjakkaan tennispelaajankin lähipiiri, jos nyt urheilusta puhutaan. Joku nuori (tai nuoren lähipiiri, joku koutsi jne) hoksaa homman aiemmin ku toinen.
Mutta jos nuorta ei huvita, siinä ei lähipiirin innokkuus paljoo auta.
Ja mitä tulee noihin ”vaateisiin”, ni kyllä niitä simppelimpiä pitäisi jo junnukoutsien vaatia, jos nuorella on selkeästi tavoitteita:
- älä pelaa pää munissa
- ole valmis ottamaan taklaus vastaan
- älä pysähdy metri irti laidasta kypärä kohti laitaa
- muista levätä oikein
- muista syödä kunnolla
- muista treenata monipuolisesti
… jne jne ja kaiken em. voi periaattees pilkkoa palasiin, joihin löytyy alan erikoisosaaja.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onkohan Ika ottanut pari rentouttavaa kun naureskelee koko ajan maaottelun kommentaattorina.
No eihän se välillä muuta kuin naureskelee podcasteissakin.

"Ja sitten Colorado, hehheh.. ensimmäisellä kierroksella, hehhehheh, Bedardin pelikirjalla hehhehhe... nihilististä kiekkoa jossa isot nimet myskäävät lisenssillä hehheh... se on hehheh eri jatsia se."
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United

Mike Sullivan sai sitten potkut kesällä, heheh...ja Jon Cooper myös, hehehe. Tortorella on vanhanaikainen dinosaurus, heheh.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mike Sullivan sai sitten potkut kesällä, heheh...ja Jon Cooper myös, hehehe. Tortorella on vanhanaikainen dinosaurus, heheh.
Joskus kun kuuntelee tuollaista ”turhan nauraja”-ihmisiä niin miettii, ovatko ne kotonakin sellaisia.

Kävin kulta kaupassa heheh… ostin naudanlihaa tarjouksesta heheh… onneksi muistin suodatinpussit heheh… soittivatko ne sulle hammaslääkäristä heheh…
 
1313

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ehkä heh heh on vain Ikan persoonallinen välimerkki, missä jotkut toiset käyttävät vaikkapa sellaisia kuin ekstiä tai ottiatuota.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Joskus kun kuuntelee tuollaista ”turhan nauraja”-ihmisiä niin miettii, ovatko ne kotonakin sellaisia.

Kävin kulta kaupassa heheh… ostin naudanlihaa tarjouksesta heheh… onneksi muistin suodatinpussit heheh… soittivatko ne sulle hammaslääkäristä heheh…

Itseasiassa tuo kuulostaa ihan Ikalta, joka on juuri tullut kotiin kauppareissulta maireasti hymyillen. Nyt jäi tämä mielikuva päähän kuvamateriaalin kera taatusti koko loppuviikoksi...
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Joskus kun kuuntelee tuollaista ”turhan nauraja”-ihmisiä niin miettii, ovatko ne kotonakin sellaisia.

Yleensä vitsiä ei saa pilata selittämällä sitä(varsinkin kun kuulija/lukija on sen saattanut ymmärtää), mutta valitsemani lausahdukset olivat sellaisia joiden perään Ika tuskin hekottelisi..
Viimeistä tuskin edes sanoisi ellei aseella uhata.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Yleensä vitsiä ei saa pilata selittämällä sitä(varsinkin kun kuulija/lukija on sen saattanut ymmärtää), mutta valitsemani lausahdukset olivat sellaisia joiden perään Ika tuskin hekottelisi..
Viimeistä tuskin edes sanoisi ellei aseella uhata.
Ehkä ei sanoisi noitakaan mitä viestiini kirjoitin. Tiedä vaikka olisi kotona muutenkin hiljaa.
 
M10

Jäsen
Kuuntelin hetken tätä kalju corneria ja Ikan analyysi Vegas-sarjasta oli, että VGK on ollut ylimielinen. Eichelit painaa "tupakka suussa". Tällaista kommenttia ei tulisi muuten koskaan omasta kultamussukka Coloradosta, vaikka pitäisi paikkansakin.

Laiskan miehen highlight-analyysiä. Luetellaan jotain pelaajien plusmiinustilastoja ihan kuin ne kertoisi kaiken. Toki ymmärrän, jos ei seuraa pelejä niin ei voi olla kovin perillä, mutta ei sitten kommentoisi ollenkaan.
 
Joskus aikaisemminkin tullut tämä kirjoitettua, mutta Ika on niin monessa paikassa kertomassa samoista aiheista mielipiteitä, ettei muista enää mitä missäkin on sanonut. Käsittelee samoja asioita niin monesta eri näkökulmasta, ettei näin ollen voi olla juuri koskaan missään väärässä. Tätä kautta sädekehä pysyy yllä ja ihmiset uskovat liian kevyesti puheita. Moni on kuitenkin jo laittanut samoja asioita merkille ja todistanut monet "totuudet" vääriksi.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Tässä tiivistyy Ikan suurin ongelma. Ei vaan pysty myöntämään ettei seuraa jotain ottelusarjaa/joukkuetta/liigaa/lajia, vaan täytyy kaikesta kaikki "tietää".

Sitten tulee näitä aivopieruja, asiavirheitä ja ristiin puhumista.
Ihan niinkuin olisi häpeä sanoa kahdeksan sarjan ekalla kierroksella että on nähnyt vain yksittäisiä pelejä tai yhden pelin per sarja, tai seurannut vain pintapuolisesti. Voihan silloinkin havaintoja kertoa, vaikka se ei olisikaan koko sarjan totuus. Ylpeys ja ennakkoluulot? @M10
 
Voranen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tomi Sallinen
Tässä tiivistyy Ikan suurin ongelma. Ei vaan pysty myöntämään ettei seuraa jotain ottelusarjaa/joukkuetta/liigaa/lajia, vaan täytyy kaikesta kaikki "tietää".

Sitten tulee näitä aivopieruja, asiavirheitä ja ristiin puhumista.
Niin sanottu Mika Aaltola -syndrooma, missä kaikesta kysytään ja kaikkeen pitää vastata vaikkei kyseiseen asiaan perehtyneisyyttä juuri olekaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: M10

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös