Ismo Lehkonen

  • 44 698
  • 312

Ruutiveijari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viestin lähetti Birkku
Käsittääkseni(korjatkaa, jos olen väärässä) Ikan ensimmäisenä sopimusvuonna Lukolla oli menossa raju talouden tervehdyttämisprojekti(joka omalta osaltaan mahdollistaa nykyiset satsaukset) eikä rahaa ollut käytössä kovinkaan paljoa, vaan pitkälti omilla pojilla piti pärjätä.
Ensimmäinen vuosi oli pari vuotta sitten. Sen jälkeen ollaan astuttu portaikossa huomattavasti ylöspäin, rahaa palaa kuin 90-luvun puolessa välissä.

Miksei Lehkonen tänä vuonna saanut aikaan tulosta? Miksei viime vuoden lopussa?

Ainiin, joukkue oli liian hyvä.
 

Wolves

Jäsen
Re: Mitä vikaa Ismossa

Viestin lähetti Birkku
Mikäli jostain syystä(en toivo näin käyvän) Pete sattuisi ensi kaudella jättämään SaiPan, olisin minä valmis toivottamaan Ismo Lehkosen tervetulleeksi Kisapuistoon keltapaitojen penkin taakse.

Birkku, be careful what you wish.

Muutaman vuoden näin paikan päältä seurattuna, en millään pysty kuvittelemaan kuulapäätä SaiPan vaihtoaitiossa. Sen verran omistan antipatioita.

En näe Lehkosen tuovan mitään uutta Kisapuistoon, jos skenariosi toteutuisi. Tämä kaupunki on nähnyt mitä Lehkonen sai aikaan...helvetillisen sekamelskan.

Kuulapäätä ei saa päästää sataa kilometriä lähemmäs Kisapuistoa, ellei ole jonkun muun joukkueen valmentaja.
 

Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Ruutiveijari
Ensimmäinen vuosi oli pari vuotta sitten. Sen jälkeen ollaan astuttu portaikossa huomattavasti ylöspäin, rahaa palaa kuin 90-luvun puolessa välissä.

Miksei Lehkonen tänä vuonna saanut aikaan tulosta? Miksei viime vuoden lopussa?

Ainiin, joukkue oli liian hyvä.

Sitä miksei Lehkonen saanut tänä vuonna tulosta, ei kannata edes pohtia, koska sarja on niin alkuvaiheessa, että tämän hetkisellä tuloksella ei ole edes kovin suurta merkitystä. Viime kaudellahan Lukko vahvistui merkittävästi hiukan ennen viimeistä siirtoaikaa. Mielestäni se että joku NHL-stara ei saa itsestään kaikkea irti tullessaan kesken kauden vieraaseen kulttuuriin, ei välttämättä ole valmentajan vika. Aina kun joukkuetta vahvistetaan? kesken kauden on olemassa riski ettei vahvistus olekaan vahvistus, tai ei kykene pelaamaan sillä tasolla mitä häneltä odotetaan.
 

Hakkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kron

Kun Roopertistä nyt puhutaan niin hänhän oli ainoa joka viime keväänä toi sen kiekon kontrolloidusti yli sinisen ja muut roiski sääli ettei jatkanut olisi Jukallekin varmaan kelvannut. Kaverista näki, että 700 NHL-peliä on luonut itseluottamuksen. Ei tehot olleet huonot muttei hyvätkään. Tosin ketjukaverit aina roikkuivat vain Robertin mukana, kun itse eivät pystyneet muuhun. Tykkäsin katsella Robertin peliä paljon ja hän oli sitä mitä Lukko haki, mutta kun yksin ei voi mikään pelaaja pärjätä.
 

carzala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Bolton
Ika

Pyydän heti kättelyssä anteeksi että kirjoitin tällaiseen monta kuukautta koskemattomana olleeseen ketjuun mutta on pakko kysyä paikallisilta (raumalaisilta) että kuka on Lukon huoltaja, mies joka putsaa kypärien viirit jne????

Mies joka (ainakin Porissa) toimi Lukon huoltajana, muistuttaa kovin Ismo Lehkosta - on kalju ja kaikkea muuta sellaista...

(Sorry, chat)
 
Se huoltaja on muistaakseni Samu Tätilä, aikamoinen "ika-lookalike" tosiaan.
Oli huoltajana jo Ikan aikaan, näytti hauskalta silloin ne 2 kaljupäätä siellä vaihtoaitiossa.
 

Skoda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eiköhän se ole Tätilän Samu, joka huoltohommat aitiossa hyvin hoitaa. Ika ei ole mihinkään tehtäviin Lukossa palannut, vaikka hänelle kaiketi yritettiin jotain tarjota.

Mikäköhän tämän otsikon kysymykseen muuten mahtaa olla vastaus? Onko rohkeita arvaajia, vai annetaanko ajan vielä kulua ennen kuin historiallisia tuomioita jaetaan? Ikan vastus tosin on nyt niin kovaa luokkaa että hän joutuu pahimman mahdollisimman vertailukohdan eteen.
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
muistaakseni

Tätilä on ollut noissa hommissa hiukan kauemmin kuin Ikan ajan ja on siitä puolen sosiaalinen ihminen, ettei tuskin koskaan miehellä tunnu olevan pahaa aikaa...


Ika on toivottavasti siellä varissuolla tutkiskelemassa miten mannet muita ammuskelee...:)
 

mize

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ikan jatko ja stuntti, sekä Santala

Ellei Santala olisi Ikaan keväällä luottanut, niin meillä ei nyt olisi Rautakorpea.
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
aivan

ja mitä olen pikkulinnuilta kuullut niin Santala ei oikein ollut halukas vaihtamaan valmentajaa syksyllä, mutta taipui johtokunnan painostuksen mukaiseen päätökseen. Rautakorpea vastaan hänellä tuskin on yhtään mitään, mutta valmentajan vaihto ei kuulu Santalan tyyliin, joten kerta se on ensimmäinenkin... Se mitä saatiin tilalle, on jotain ihan muuta kuin meillä oli...


Hyvä Jyrki!!
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jep, Santala suri silloin vaihdoksen aikaan että Ika on ensimmäinen valmentaja jonka hän joutuu potkimaan kesken sopimuksen pihalle. Ei varmaan ollut helppoa eikä mukavaa, eihän se koskaan ole.

Ja sitten kun siinä vaakakupissa varmaan painoi sekin että Santala taisi olla (huhujen mukaan, huom!) puhumassa Ikan jatkon puolesta kun viime vuoden keväällä ei sinne play offeihin päästykään ja Ikan asemasta käytiin neuvotteluja.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Re: aivan

Viestin lähetti masaman
ja mitä olen pikkulinnuilta kuullut niin Santala ei oikein ollut halukas vaihtamaan valmentajaa syksyllä, mutta taipui johtokunnan painostuksen mukaiseen päätökseen. Rautakorpea vastaan hänellä tuskin on yhtään mitään, mutta valmentajan vaihto ei kuulu Santalan tyyliin, joten kerta se on ensimmäinenkin... Se mitä saatiin tilalle, on jotain ihan muuta kuin meillä oli...


Liigaristeilyn aikoihin Jykke sanoi, että vaihtaa koutsia jos menestystä ei tule. Mutta ei muuten. Alisuorittaminen ilmeisesti aiheutti päätöksen, kuten Lukon myöhemmistä otteista olemme saaneet huomata.
 

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Lehkosen kommentteja Uudessa Raumassa tänään:

Olen oppinut sen, että pelaajille, seurajohdolle ja faneille vain voittaminen merkitsee jotakin, ei mikään muu, sanailee Lehkonen.
Oma pelifilosofiani lähtee hyökkäyksestä, Rautakorven Lukolla puolustamisesta. Voisi kai sanoa kärjistetysti, että jos minun pelifilosofiastani 75 prosenttia oli hyökkäyspeliä ja 25 prosenttia puolustamista, tilanne on nyt päinvastainen, kirjoittaa Lehkonen.
Lehkonen sanoo olleensa kuitenkin vakuuttunut, että olisi saanut Rauli Uraman kanssa kelkan vielä kääntymään. Siitä on turha spekuloida. Emme valmenna enää Lukkoa, joten emme saa tietää kysymykseen koskaan vastausta. Minulle luvattiin täksi kaudeksi uusi ykköskenttä, mutta sitä ei koskaan hankittu. """Pyrkimys oli mestaruuteen"""

Sitten yleisesti:
- Lehkosen Lukko 20 5 4 3 8 45- 56 17
- Rautakorven Lukko 27 17 2 0 8 86-58 36
- maaleja on syntynyt JR.n aikana huomattavasti enemmän ja omissa soinut harvemmin
- JR ei saanut myöskään uutta ykköskenttää tai siis peluuttaa yhä näitä vahvistettuna Tkaczukilla ja Ulmerilla. Todennäköisesti olisi hankittu vahvistuksia ilman JR:n, mutta ehkä ei Ulmeria ja Tkaczukia ja olisiko Lehkonen saanut näistä irti tehoja.
- Lehkosen pitäisi myös oppia elämään sovussa pelaajan kanssa, jonka selässä lukee Raumalla Torkki, on se sitten Jari, Sami tai joku muu Torkki samoin kuin Porissa sukunimi Levonen aiheuttaisi kunnioitusta tai Turussa Nummelin.

Ehkä Ismo herra ei kyseessä ollut pelkästään voittaminen, vaan myös taustalla muita tekijöitä. Jos fanit näkevät joukkueensa voivan huonosti, niin reagoidaanhan siihen....
 

rellu

Jäsen
Suosikkijoukkue
sm-sarja/SM-liiga/Liiga 1957 -
Viestin lähetti Lukon metsästäjä
Lehkosen kommentteja Uudessa Raumassa tänään:

Olen oppinut sen, että pelaajille, seurajohdolle ja faneille vain voittaminen merkitsee jotakin, ei mikään muu, sanailee Lehkonen.

Voiko Ika olla noin naiivi, että kuvittelee jääkiekkobusineksen olevan tänä päivänä jotain muuta kuin businesta malliin 'tulos tai ulos' ?

Lapsellista on myös (liian) pitkän kokeilukauden jälkeen todeta, että kellka olisi vielä kääntynyt! Myös Uraman mukaan vetäminen oli melko turha.

Luvattua uutta ykköskenttää ei todella saanut Rautakorpikaan, mutta tulos on ihan toisenlaista kuin Ikalla....

Kaikkiaan turhaa katkeran miehen puhetta.
 

Gleb

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Myös uusimmasta Urheilulehdestä löytyy Ikan kirjoittama tilitys. En tiedä onko kysessä aivan sama kirjoitus, mutta ainakin samoja asioita hän siinäkin kirjoittaa.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Sama juttu se on, ostin sen takia itsekin Urheilulehden. Uusi Rauma lainaa vaan tuota Urheilulehteä.
 

Skoda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kenenköhän kanssa se Ismo olisi sen nousun halunnut aloittaa, kun hänen takanaan ei ollut seuran johtoa, ei katsojia eikä pelaajiakaan? Ikävää että Ismo ajoitti sen voittoputken niin loppuun, että sinne saakka ei koskaan päästy. Kyllä meillä taas hätäiltiin.

Ammattivalmentajalla ja ammattivalittajalla on sanoina hiuksen hieno ero. Pisteissä ero revähtääkin sitten helvetin isoksi. Jatka vaan Ismo valitsemallasi tiellä.
 

rellu

Jäsen
Suosikkijoukkue
sm-sarja/SM-liiga/Liiga 1957 -
Tulipa luettua tuo urheilulehtikin ja rupes jotenkin uudelleen viluttamaan oikein tee-viivojen kanssa ton Ikan puheet uudelleen. Yritin koko viime kevään ja menneen syksyn olla arvostelematta miestä ja löytää jotain positiivistakin. Jotenkin kuvittelin äijän vaan olevan täysin nolla henkisiltä johtamisominaisuuksiltaan, mutta muuten oletin jotain kapasiteettia olevan. Vielä ekat kommentit potkujen jälkeen yritin selittää katkeruudella. Mutta jätkähän on pyöreä nolla kaikilta henkiltä ominaisuuksiltaan.

Mutta nyt on pakko todeta äijän olevan tollo. Kyllä katkeruuden olis pitänyt jo hävitä ja pitäisi hänenkin nyt jo otsallaankin nähdä, että käytännössä sama tiimi alkoi HETI tehdä tulosta kun sai johtajan. Kyllä sen jälkeen tekee ihminen itsestään täyden pellen, kun menee laukomaan tollasta. Ihme on jos joku Suomessa Ikan valmentajaksi palkkaa noiden typerien kommenttien jälkeen. Kelkka olis kääntynyt, eikä mulle luvattu mun omia leluja, sedät ja tädit ei ymmärrä mua, voi jessus!

Ei ole fiksua arvostella näin yleisellä palstalla yksittäistä ihmistä, mutta Ika: Sitä saa mitä tilaa ja sinä tilaat tätä. Olet säälittävä.

Tulipa sinänsä heitettyä ihan turha viesti, mutta helpotti :).
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hienoa, että Ismo ilmoitti taas olemassaolostaan. Kyllähän Ismoa on kaltoin kohdeltukin parin viime vuoden aikana, joten aivan oikeutetusti Ismo Lukkoa arvostelee. Selkeää ykköskenttää Ismo ei täksi kaudeksi saanut ja viime kaudellakin Lukon hyökkäyksestä löytyi vain sellaisia kehäraakkeja kuten Saarela, Torkki, Hancock, Cisar, Kron, Ulmer, Tähtinen ym. Eihän niillä pelaajilla menestystä nyt tämän päivän liigassa voi toivoakaan. Ennen viime kauden alkua Ismo kävi hieman itsekin scouttailemassa pelaajia Lukon joukkueeseen ja löysikin 3 viikon ameriikan matkaltaan todellisen helmen eli Jason "seppä" Cipollan. Tässäkin asiassa Ismoa kohdeltiin kaltoin, sillä aikaa oli vain tuo n. 3 viikkoa. Siitäkin huolimatta Ismo onnistui hankkimaan Cipollan joukkueeseen, useiden huippuseurojen nokan edestä. Kaiken huippuna, edellä mainittujen seikkojen lisäksi, Ismo sai tällä kaudella kenkää juuri ennen kuin Lukko hänen alaisuudessaan olisi pelejä alkanut voittamaan. Koko raumalaisen jääkiekkoväen vankkumattomasta tuesta huolimatta Ismo joutui päävalmentajan paikkansa luovuttamaan Jukka Rautakorvelle. Nyt Herra Rautakorpi nauttii hänelle ansaitsematonta kunnioitusta, koska Lukko olisi vastaavaan menoon äitynyt Lehkosenkin alaisuudessa.

Ismo, sinä olet suomalaisen jääkiekkoilun vahvin lenkki ja haluamme sinut heti takaisin Raumalle!
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Tänään luin kaupassa IS-veikkaajaa. Mielenkiintoinen juttu tupsukorvien valmentajasta. Mies kertoili, että olisi ollut halukas Lukon peräsimeen. Mainittiin, että mies olisi tullut viime keväänä kyseesen, jos kuulapää olisi potkittu pois.
 

Mogilni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pronssilla
Siis Sykorako? Uskoisin että myös Sykora olisi päässyt melkoiseen tulokseen tämän päivän lukko joukkueella. Ja onhan tästä herrasta jo muutenkin hyviä muistoja lukolla.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Viestin lähetti Mogilni
Siis Sykorako? Uskoisin että myös Sykora olisi päässyt melkoiseen tulokseen tämän päivän lukko joukkueella. Ja onhan tästä herrasta jo muutenkin hyviä muistoja lukolla.

Sykorasta juttu oli.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jossain vaiheessa kumminkin Lukko sysäsi Sykoran syrjään sen takia että haluttiin Suomea puhuva valmentaja. Taitaisi asia tästäkin ketjusta selvitä, mutta en muista tapahtuiko tämä sitten keväällä 2003 vai kevättalvella 2001 jolloin vetäjää "Omat pojat"-projektille haettiin.

Joka tapauksessa lokakuussa minua harmitti ja noiduin kovasti jäähallissa, kun Lukko ei Sykoraa keväällä ottanut, mutta eipä tuo nyt enää harmita.
 

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Pientä ajankulua kuluneeseen kauteen tarjoaa Jatkoajan peliraportit ja UusiRauma... Tulee oikein hyvä mieli :D

Ismo Lehkosen kommentteja alkukaudella

- Vierasotteluksi ja kauden ekaksi peliksi taso oli yllättävän hyvä. 12.9. Ässät-Lukko 2-1
- Saimme siinä vähän tasoitusta kun Ojanen oli poissa, ja se ehkä nosti hieman itseluottamusta ja uskalsimme pelata. Mielestäni ansaitsimme nuo pisteet, vaikka jännäksi lopussa menikin. 18.9. Tappara-Lukko 3-4
- Viime vuonna saatiin vieraspeleissä keskimäärin 11-12 kahden minuutin jäähyä. Nyt vain 7, joten viime vuoden luvuista on tultu huimasti alaspäin. 23.9. Pelicans-Lukko 2-1
-Toi viimeinen erä oli sitä mitä me haluttais pelata. Meillä on taitoa pelata hyvin, mutta tänä päivänä puolustussysteemit ovat kaikkilla niin kurinalaisia, että pitää pystyä suoraviivaistamaan sitä. Pitää pystyä parantamaan maskipelaamista ja kutien pitää olla paljon laadukkaampia, Lehkonen mietti. 26.9. Lukko-Saipa 3-1
- Meidän pelisysteemi ei tunne käsitettä "annetaan kiekko yhdellä kosketuksella pois". Olemme kehittäneet tätä prosessia jo kaksi vuotta, mihin kuuluu olennaisena osana koko kentän prässääminen. 28.9. Kärpät-Lukko 2-2
- Puheväleissä tai ei, tuo taso, millä Torkki röyhi tänään, riittää mulle. Mua kiinnostaa vain se, mitä kaukalossa tapahtuu, kommentoi Lehkonen mediassa esille ryöpsähtänyttä välirikkoa. 7.10. Lukko-Tappara 2-4
-Lukon valmentaja Ismo Lehkonen oli tyytyväinen joukkueensa taisteluun, mutta oli hieman ihmeissään aneemisesta alusta. 9.10. Lukko-HPK 2-1
- No niin, tulihan se päivän Torkkikin sieltä. Heh, odottelinkin jo tätä. Mutta vakavasti puhuen, mulle riittää se, että tuolla kaukalossa tapahtuu. Paskapuuhastelu pois, muuten mun kans on lirissä. Torkkihan oli tänään kuin tiikeri. 11.10. JYP-Lukko 5-3
- Tämä oli enemmän tai vähemmän virkamiestapahtuma ja se minua ärsyttää jääkiekkotapahtumassa. Maksavalle yleisölle ei saisi missään nimessä esittää virkamieskiekkoilua, ja tämä oli sitä, latasi Rauman Lukon päävalmentaja Ismo Lehkonen keskiviikko-illan ottelun jälkeen. 29.10. Jokerit-Lukko 2-0

Petri Vehanen (90,8) on liigan toiseksi huonoin ykkösvahti tilastoissa. Vehasta tuurannut Antti Jokela (90,3) ei tällä hetkellä näytä ratkaisulta. ------- Uusi Rauma ------- 25.10.2003

Lehkonen Niskalasta 21.10.2003:
Niskala on pelillisesti Euroopan mittakaavassa aivan huippupakki. SM-liigan nykyinen pelityyli vaan ei sovi hänelle täysin, sillä mailapuolustaminen on niin helppoa ja hän kärsii siitä. En puhu pelkästään tästä pelistä vaan koko liigasta yleensä. Jos hän pääsisi liikkumaan ilman, että maila on jatkuvasti kainalossa, niin tulokset olisivat vielä parempia, Lehkonen innostui kehumaan suojattiaan ja samalla hieman kritisoimaan liigan linjaa.
 
Viimeksi muokattu:

ahal

Jäsen
Viestin lähetti rellu
Ei ole fiksua arvostella näin yleisellä palstalla yksittäistä ihmistä, mutta Ika: Sitä saa mitä tilaa ja sinä tilaat tätä. Olet säälittävä.

Tulipa sinänsä heitettyä ihan turha viesti, mutta helpotti :).
Hyvä jos niin kävi, sillä luin saman jutun, mutta minusta siinä ei enää niin hirveesti katkeruutta ollut... päinvastoin: Ika tunnusti, että epäonnistui ja sai ansionsa mukaan. Ja ettei ole perfektionistina helpoimpia henkilöitä ympäristölleen (se voi toki olla rasite jatkossakin). Ja toivoo Lukolle + JR:lle pelkkää hyvää. Kyllä Ika vielä jossain valmentaa, vaikkei varmasti Raumalla. "Se mikä ei tapa, vahvistaa", sanoo vanha sananlasku.

Kukapa meistä ei potkut saatuaan (esim. töistä) olisi alkuun kovinkin katkera kohtelustaan, mutta aika parantaa haavat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös