Mainos

Insomnium, maailmanluokan melodista deathia

  • 2 343
  • 9

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Maailman kärkeä melodisen death metallin saralta, Insomnium teki sen taas. Anno 1696 on käsittämättömän kova albumi, jolta nostan esimerkiksi levyllä vierailevan Johanna Kurkelan joikumaisilla tunnelmoinneillaan upeisiin mittasuhteisiin kasvattavan Godforsaken-biisin. Kerroksellinen, kaunis ja energinen kappale, josta on tehty huikean visuaalinen ja hieno musiikkivideo.

Albumin teemana on nimensä mukaisesti 1600-luvun lopun Eurooppaa koettelevat nälän, sodan ja eripuran vuodet. Ajankohtaistakin, jos ei nyt suoraan verrannollista. Yhtä kaikki, kuunneltavanamme on jälleen maailmanluokan taidetta - suomalainen melankolia taipuu taitavissa käsissä maailman lavoilla ylpeydellä esitettäväksi.

Insomnium on äärettömän laadukas pumppu. Itseeni vetoaa melankolisen tunnelmoinnin lisäksi biisien monipuolisuus ja taivaiden tavoittelu, vaatimattomuus, tinkimättömyys mutta kuitenkin laadullinen kunnianhimo. Insomnium edustaa suomalaisuutta puhtaimmillaan ja ansaitsee ehdottomasti oman ketjunsa.


 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Unohtui mainita, että liputhan olivat taskussa levynjulkkariin Tavastialle perjantaiksi, mutta meni niin vaikeaksi julkisten kanssa, kun auto lähti peltipajalle, että myin lipun. Albumi on tullut kunneltua nyt puolen tusinaa kertaa läpi.
 

-FNM-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Join aikoinaan keskiolutta paikallisessa keskiolutravintolassa rakkaan serkkupoikani kanssa. Pöytäämme sitten istui Insomniumin Ville vaimonsa kanssa. Olivat tulleet Lontoosta ystävänsä hautajaisiin ja tunsivat serkkuni kanssa tuon musiikkiharrastuksensa kautta. Jouduimme sitten vaihtamaan serkkuni kanssa baaria, kun akisirkesalovitsini loivat seurueeseen kovin vaivaantuneen tunnelman.

Anteeksi Ville.
 

Hakki#20

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bayern München
Jani Liimatainen ei jatka enää Insomniumin kitaristina, mies on ollut bändiltä kadoksissa.

 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Jani Liimatainen ei jatka enää Insomniumin kitaristina, mies on ollut bändiltä kadoksissa.

Joo, huomasin saman somessa, ja jo jonkin aikaa oli tuuraajia ollut keikoilla. Erikoista kyllä, että joku päättää vain hävitä kesken keikkojen, mutta syynsä tietysti kaikilla.
 

MT Corso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Liimataisella ainakin joskus aiemmin mennyt päihteiden kanssa lujaa. Toivottavasti mies on kunnossa. Näyttää, että täysipäiväinen bändissä oleminen ei pidemmän päälle onnistu, joten ehkä hänelle voisi olla parempi keskittyä sävellyshommiin ja projekteihin rundaavien bändien sijaan.
 

Rattlehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gundit
Jani Liimatainen ei jatka enää Insomniumin kitaristina, mies on ollut bändiltä kadoksissa.

Tämähän ei ollut ensimmäinen kerta Liimataiselle. Sai kenkää myös vastaavanlaisen käytöksen takia Sonatasta aikoinaan, mutta silloin palettia sekoitti suorittamaton asevelvollisuus. Muistaakseni oli kuitenkin silloinkin bändiltä tavoittamattomissa.

Tuossa vähän SA:n ukkojen tuntoja 17 vuoden takaa. Kommentit Liimataisesta haastattelun loppupuolella: Imperiumi.net
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Siitäpä tulikin mieleen että mulla olisi torstain Lutakon keikalle ylimääräinen lippu. Tuli itselle este ja jää käyttämättä muuten.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Logomossa tuli oltua eilen paikan päällä. Ikinä ennen en ollut bändiä livenä nähnyt, mutta nyt tuli korjaus tuohonkin. Olipahan kova keikka ja ainakin omaan silmään bändi näytti tosissaan nauttivan keikasta. Erityismaininta Frimanille, joka näytti irrottelevan ihan antaumuksella. Liekö tällainen satunnainen keikkailu hyvää vastapainoa päivätyölleen.

Ehdottomasti on nähtävä tämä bändi vielä uudelleenkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös