In Flames

[Apassi]

Take This Life on kyllä juuri sellaista In Flamesia, jota itse haluan ja jaksan kuunnella. Jotkut In Flamesin biisit vaan junnaavat liikaa.

Kommentoidaan muuta levyä sitten, kun se on edes kertaalleen kuunneltu.

 

[garrett]

Varsin loistava yhtye kyseessä ellei paras. Lunar Strainista Claymaniin löytyy hyllystä tätä melodista metallia soittavaa parhautta. Itse en ainakaan mieltäisi In flamesia death metalliksi enää Lunar Strainin jälkeen, Subterraneanilla ja Jesterillä on vielä toki vivahteita mutta IMO Whoraclella se pienikin on poissa (ok Andersin laulu). In flamesin levyillähän on ollu tapana että jokainen levy lähtee aivan tajuttoman kovalla kappaleella alkuun. Esim. Jotun, Moonshield, Embody The Invisible.

Jokainen In Flames levy on minulle kuin maailman parhaat tuotokset, jokainen iskee kuin tuhat volttia omalla tyylillään. Nykyään sitten meno on hieman erinlaisempaa, tottakai jätkähän haluavat muuttua ja tehdä muutakin kuin sitä samaa. Kaikkia tämä ei tosin miellytä, ei ainakaan minua aluksi sillä kieltämättä hieman shokeerasi kun näki Reroute to remainin studiokuvia. Katsoin että onko tuo oikeasti Anders, mies joka antoi aina viimeisen silauksen levyille mahtavilla örinöillään, oli nyt muuttunut lähinnä hiphop-tyyliseksi. Kuitenkin sanottava että kyllä IF osaa tehdä mistä tahansa hyvän kuuloista.

Niin tosiaan, uuden levyn ilmestymiseen ei ole enää kauaa mutta kuitenkin se odottaminen on hirveää :) samplet lupailivat paljon hyvää, varsinkin Take This Life ja Leeches kuulostivat In Flamesilta itseltään, eri asia sitten miten kansa suhtautuu Andersin hieman "kehittyneempään" lauluun. Mutta mutta, edelleen In Flames on se paras, tuskin mikään tulee muuttamaan tätä.

Niin tuossa kun puhuttiin aiemmin tosiaan niin Flames on saapumassa Suomeen 14-15.3 Tampereelle että Helsinkiin. Voitte vain arvata kuinka paljon allekirjoittanut pomppi kun sai kuulla tästä :) Ei vaan, liput ostettu Pakkahuoneelle ja innolla odottaen. Be there or be squared.

 

[Deke]

Ihan hyvää musiikkiahan tuo on. Parhaat kappaleet mielestäni:

Touch of Red
Bottled
Clayman
Black and white
System

 

[Meikku]

Ilmoittautuupa joukkoon TUMMAAN yksi In Flamesin suurkuluttaja. Viimeset 3vuotta bändiä tullut kuunneltua enemmän tai vähemmän säännöllisesti ja hommahan toimii kuin elefantti suihkulähteessä. Levyjä en lähde tässä arvostelemaan, mutta "huippuhetket" ovat siinä 90-luvun lopulla. Soundtrack vaikutti alussa aivan baashalta, mutta kokonaisuudessaan ihan mukiin menevä setti sekin oli. Dvd Used and Abused tjsp. löytyy hyllystä ja onkin erinomainen kokonaisuus, ainakin meikäläisen silmin. Uusin Come Clarity on taas paluuta hieman juurille, mutta levy on mielestäni aika kaksijakoinen. Ensimmäiset 5-6biisiä uppoaa kyllä, mutta levynloppupäästä en saa oikein kiinni enää. Livenä poppoo on nähty kerran Tuskassa 2004. Mainittakoon vielä, että Soilwork nähty kahdesti (Tuska 2004, Teatria 2005) ja pidänkin Soilworkkiä parempana liveyhtyeenä. Mutta let the metal flow \,,/

 

[leivoja]

In Flames on yksi niistä yhtyeistä, joka on rosteriini tarttunut hieman myöhemmin, mutta sitäkin suuremmalla innolla.

Ketuttaa se että osa porukasta dissaa yhtyettä ja oikeastaan sen uudempaa tuotantoa. Nu-metallia, justiinsa. toimittajan hommissa on törmännyt mitä ihmeellisempiin mielipiteisiin, ja niille ei voi kuin nauraa ja sääliä äänensä kannattajia. Kuunnelkaa niitä vit*n demoja, jos ne kerran niin loistavia on.

Uusi platta viittaa hieman 90-luvulle Flames soundissa, joten levylle lienee tilausta.

Keikalle ollaan menosas, ja innostus on kova. Myös Sepultura tulee onnistumaan uutukaisellaan. Dante on hyvä levy...ja älkää tulko väittämään, että Seopultura on missään vaiheessa vääntänyt nu-metallia, vaikka vieraita levyillä onkin ollut.

 

[Apassi]

Tolta uudelta levyltä uppoaa seuraavat biisit muutaman kuuntelukerran jälkeen:

Take This Life, Leeches, Reflect The Storm, Dead End (naislaulaja), Come Clarity ja kun lisää kuuntelee löytyy varmaan muitakin. Muutamassa biisissä on yhä sitä tyypillistä junnaavaa In Flamesia, josta en tykkää yhtään. Uskoisin kuitenkin, että paras levy sitten Claymanin.

Vanhemmista biiseistä on esiin ponnahtanut sellainen helmi, kun Jesters Race.

 

[raipe#41]

Tänään tuli postissa Come Clarity cd+dvd limited edition. Ihan mukava lisä tuo St.Anger tyyppinen DVD, jossa levyn biisit soitetaan treenikämpällä. Kyllä tämä levy osoittaa sen mihin nämä kaverit vielä pystyvät. Kyseessä ei todellakaan ole entinen huippubändi, vaan jatkuvasti uudistuva ja suuntaa näyttävä yhtye.

 

[Köpi]

Positiivisella mielellä otin vastaan tuon uuden Come Clarity - cd:n. Todellisen flopin (Soundtrack...) jälkeen on palattu paljon parempaan suuntaan.

Eihän tuo nyt missään nimessä ole C.O.L.O.N.Y.:n tasoinen kiekko, puhumattakaan Claymanista, mutta vähän tuntuisi siltä, että Göteborgin poijjaat on todennut numetal - skenen katotuksi ja palanneet vanhoille juurilleen.

Hyvä niin.

 

[Pikkujofa]

Niin, eikös toi Soundtrack to your escape albumi ollut tarkoituksellisesti veistetty jenkkimarkkinoita varten.
Come Clarity levyn ensikerran kuultua, olin myös helpottunut paluusta Colonyn tasolle.

Tampereen keikalle on tarkoitus lähteä.Sitä odotellessa..

 

[Lauri]

Tampereen keikalle on tarkoitus lähteä.Sitä odotellessa..

Millos ne Suomeen tulee? Pelkkä Tampereen keikka?

 

[Pikkujofa]

Tampereen keikka Pakkahuoneella 14.3 ja Helsingissä Kultturitalolla 15.3.
Molemmat myyty loppuun, mutta huutonetin trokareilla vois vielä löytyä lippuja.

 

[Pikkujofa]

Tampereen, sekä Helsingin keikoille tulee lisäksi: http://www.crucifiedbarbara.com/

 

[JToews]

Nostellaas tämä vanha ketju, ettei nyt ihan kymmenen vuoden hiljaiseloa tule kuitenkaan.

Bändi on tulossa lokakuussa Suomeen klubikiertueelle. Ensi kertaa pääsen todistamaan itse bändiä livenä. Bändin viimeisin levy on mennyt siihen suuntaan, notta sanotaanko että kyllä sitä nyt kuuntelee, muttei aiheuta sen suurempaa tunteiden skaalaa. Kaikilta aiemmilta levyiltä löytyy useampia hyviä biisejä.

Ketjun vajoamisesta voisi päätellä, että moni "entisen" In Flamesin fani ei nykysuuntauksesta välitä. Vieläkö on keikalle menijöitä vai onko bändi jo kuopattu? Keskustelua aiheesta.

 

[Pakkanen]

Olen menossa keikalle. Viime vuonna todistin bändin taiturimaista soittoa ja uskomatonta valoshowtykitystä Helsingissä. Klubikeikkaa odotan vielä enemmän, koska se saattaa olla jopa painostavan intensiivinen. In Flames on vaivihkaa noussut yhdeksi lempibändeistäni. Minäkään en pidä uudesta levystä, mutta kaikista muista kyllä.

Joku fani pääsi muuten kuvaamaan tämän lavalta: In Flames - Only for the Weak @ Helsinki Ice Hall 04/11/14 - YouTube

 

[septi]

Ketjun vajoamisesta voisi päätellä, että moni "entisen" In Flamesin fani ei nykysuuntauksesta välitä. Vieläkö on keikalle menijöitä vai onko bändi jo kuopattu? Keskustelua aiheesta.

Bändi oli joskus meikäläiselle sellainen "elämää suurempi" ja kaikki tuotanto upposi Lunar Strainistä Come clarityyn asti. A Sense of purpose oli ensimmäinen huono levy omasta mielestäni, ja Sounds of a playground fading olikin jo sitten niin kamalaa paskaa että tulin suorastaan vihaiseksi että tekevät tuota samalla bändin nimellä kuin aiemmin tekivät upeaa melodista metallia. Tuo levy oli valtava pettymys ja sen jälkeen bändi on meikäläiseltä jäänyt taka-alalle, mitä nyt välillä tulee kuunneltua vanhaa tuotantoa.

Uudessa tuotannossa eniten korpeaa että kaikki upeat kitaramelodiat ovat jääneet pois ja musa on aika tasapaksua, ihan kuin jotain perus radiohöttöä. Ei tule enää Pallar Anders Visan tai Metaphorin kaltaisia balladeja, ei Pinball mapin kaltaista tulitusta, ei Vacuum kappaleen kaltaista sanoitusta, vain muutamia mainitakseni... Sitä bändiä vaan ei ole enää.

 

[Eddie]

No kirjoitetaanpa vähän tästä yhdestä suurimmista suosikeistani. Makuasiat on makuasioita. Olen kuunnellut bändiä ysäriltä asti. Oma top3.. no top4 määrittelemättömässä järjestyksessä on: Soundtrack To Your Escape, Clayman, Sounds of Playground Fading ja Reroute To Remain.

Mun kuuntelut alkoi Whoraclesta ja Jester Racesta. Nykyään en pidä niistä. Jotenkin aivan liian helppoa ja tylsää. Mainitusta Pallar Anders Visasta, kuten en koko Colonystä, ole pitänyt koskaan. Toki siellä on helmiriffejä, mutta en vaan saa niistä enään mitään irti. En edes ole kuunnellut niitä puhki Maidenin, Megadethin ja Metallican tapaan. Ne kuulosti silloin hyviltä, mutta nyt en voi oikeastaan sietää niitä.

Olen varmaan outo tapaus, sillä huolimatta, että innostuin bändistä ysärillä niin pidän 2000-luvun albumeista huomattavasti enemmän. Uusinkaan ei ollut minulle pettymys, se nousee listalla Sensen, Clarityn, Colonyn ja noiden mainittujen levyjen ohi minun listalla kohtuu selvästikin. Itse en voi ymmärtää näiden uusimpien järjetöntä lyttäämistä. Minusta ne ovat todella hienoja albumikokonaisuuksia, korkeintaan 1-3 heikommalla vedolla höystettynä. Jos balladeista puhutaan, niin Through Oblivion uusimmalta on mielestäni järjettömän hieno tekele. Toki kiikunkaakun onko balladi.

No mutta tätä mieltä minä olen. Mainittakoon, että liitännäisiä Soilworkkia ja Dark Tranguilityä en ole koskaan isommin fanittanut. Molemmille löytyy ajanjakso, mutta eivät juuri herätä isompaa kiinnostusta.

 

[penkinlämmittäjä]

Minulla taas on vähän erilainen mielipide. In Flames on jo kymmenen vuotta ollut minulle iso bändi. Ensimmäisistä levyistä en niin välittänyt, mutta varsinkin Soundtrack To Your Escape ja Come Clarity olivat ihan pirun kovia. Sitten tulivat uudet tekeleet. Alkuun en niistä välittänyt laisinkaan ja jätin niiden kuuntelun kokonaan. Sitten pikkuhiljaa eksyin niiden pariin jälleen ja nykyään Sounds Of a Playground Fading on ehkä eniten soitossa. Musiikkimieltymykset usein kulkevat sykleissä vuodenaikojen ja mielentilojen mukaan yms. In Flames tarjoaa minulle tänä päivänä jokaiseen hetkeen sopivaa musiikkia ja tekee siitä lähes täydellisen bändin. Ei musiikki ole pelkästään kitaramelodioita jne. Suurimmaksi osaksi se on mielen lääkettä tai huumetta. Joko parantavaa tai lisäävää. Se tekee huonosta päivästä hyvän ja hyvästä päivästä loistavan. In Flames on yksi harvoja bändejä, jotka tarjoavat minulle sekä lääkettä, että huumetta.

 

[Ollakseni]

Bändi oli joskus meikäläiselle sellainen "elämää suurempi" ja kaikki tuotanto upposi Lunar Strainistä Come clarityyn asti. A Sense of purpose oli ensimmäinen huono levy omasta mielestäni, ja Sounds of a playground fading olikin jo sitten niin kamalaa paskaa että tulin suorastaan vihaiseksi että tekevät tuota samalla bändin nimellä kuin aiemmin tekivät upeaa melodista metallia. Tuo levy oli valtava pettymys ja sen jälkeen bändi on meikäläiseltä jäänyt taka-alalle, mitä nyt välillä tulee kuunneltua vanhaa tuotantoa.

Uudessa tuotannossa eniten korpeaa että kaikki upeat kitaramelodiat ovat jääneet pois ja musa on aika tasapaksua, ihan kuin jotain perus radiohöttöä. Ei tule enää Pallar Anders Visan tai Metaphorin kaltaisia balladeja, ei Pinball mapin kaltaista tulitusta, ei Vacuum kappaleen kaltaista sanoitusta, vain muutamia mainitakseni... Sitä bändiä vaan ei ole enää.

Tässähän on hyvin kirjoitettu omat tuntemukseni yhtyettä kohtaan. Kahdesti olen ollut katsomassa yhtyettä livenä, mutta eipä toiminut kummallakaan kerralla kun soittivat sitä uudempaa kamaa. Vanhat levyt kyllä ovat edelleen melko ahkerassa kuuntelussa. Colony ja Soundtrack to Your Escape kolahtavat edelleen ja Come Claritylla on hetkensä.

 

[ChosenTwo]

Kyllähän nettifoorumeiden perusteella yleisin mielipide tuntuisi olevan se, että Claymaniin asti bändi oli kova ja sen jälkeen se on julkaissut pelkkää paskaa, Claymanin ollessa joillekkin jo vähän semmoinen rajatapaus. Noh, eihän tuo toki taida oikeasti yleistä mielipidettä vastata, vaan johtuu vain alkuajan meiningistä tykkäävien aktiivisuudesta mielipiteidensä ilmaisussa.

Minä kuulun siihen joukkoon, joka ei ole jaksanut muutamaa näytettä lukuunottamatta kuunnella Colonya edeltäviä levyjä ollenkaan. Ja eipä sillä Colonyllakaan toimi kuin joku Ordinary Story, musiikin ollessa liian "ankeaa" minun makuuni. Claymanilla bändi sitten lähtikin siihen suuntaan josta tykkään ja Reroute To Remainilla päästiin itse asiaan. Reroute ja Soundtrack To Your Escape ovatkin viihtyneet soittimessani eniten.

Uusin ei ole niin huono kuin kommenteista saattaisi ajatella, mutta enpä minäkään kyllä syty sille, että Anders päätti ruveta laulelemaan huutamisen sijasta. Ne potentiaalisimmatkin biisit kun muuttuvan tuon ja "radiomiksauksen" seurauksena vähän väsähtäneen oloisiksi. Kyllähän sieltä taustalta kuulee, että ihan jees kitaratyöskentelyä olisi edelleen tarjolla, mutta se vaan on päätetty piilottaa.

 

[Soilworker]

Eiköhän noille keikoille vielä yleisöä löydy. Itse olen nähnyt bändin livenä kahteen kertaan lyhyen ajan sisään ja molemmilla kerroilla settilista on ollut kyllä esimerkillisen kattava, mikäli vain In Flamesin post-Clayman -tuotanto uppoaa. Vanhan ja uuden logon aikaisten tuotantojen välinen tasapaino on aikalailla 50-50, Siren Charmsilta kuultiin molemmilla kerroilla ainakin Everything's Gone, Rusted Nail, Paralyzed ja Trough Oblivion, Sounds of a Playground Fadingilta Deliver Us ja Where the Dead Ships Dwell ja Sense of Purposelta Alias ja Chosen Pessimist. Vanhaa settiä edusti mm. Claymanin Bullet Ride (<3) ja Only for the Weak, Reroute to Remainista yllätykseksi vain Cloud Connected, Soundtrack to Your Escapelta Quiet Place ja My Sweet Shadow sekä vielä Come Clarityltä nimibiisi sekä Take this Life. Jotain nyt en varmaan muistanut, mutta ainakin nyt antaa suuntaa settilistan laajuudesta...

Oma IF-fanitus alkoi n. 10 vuotta sitten, mutta voin sanoa pitäväni myös uusista albumeista, etenkin SoaPF kuuluu omaan top3:seen. Vain ihan vanhimmat, ennen Whoraclea julkaistut ovat jääneet (liian) vähälle kuuntelulle. Oma ranking siis:
1. Clayman
2. Reroute to Remain
3. Sounds of the Playground Fading
4. Come Clarity
5. A Sense of Purpose
6. Siren Charms
7. Whoracle
8. Soundtrack to Your Escape
9. Colony

 

[JToews]

Keikka oli ja meni, helkkarin hieno kokemus. Valoshow oli viimeisen päälle, ja musiikillinen anti sitäkin kovempi. Suomen kiertueelle oli reenattu vanhoja biisejä, tykkäsin. Whoraclesta uusimpaan lättyyn oli kappaleita. Juuri tuota parempaa settiä en osaisi tehdä. Ehkä Trigger ja Delight and angers muutaman Sounds of a playground fading kappaleen tilalle niin olisi hiponut täydellisyyttä. Samalla varmistui se, että tulen olemaan seuraavalla Suomen keikalla jahka sellainen tulee. Niin mahtava fiilis keikasta jäi.


http://www.setlist.fm/setlist/in-flames/2015/ice-hall-oulu-finland-1bf45138.html

 

[ipaz]

Rumpali Daniel Svensson lopettaa bändissä kuluvan kiertueen loputtua. 17-vuotta In Flamesille rytmiä takonut Svensson haluaa keskittyä perhe-elämään. Mahtava mies, koska aikoo perustaa nyt olutpanimon.

In Flames -rumpali jätti bändin - Inferno.fi

 

[mice]

Täältä bändin fanien ulkopuolelta on uskaliasta tulla ketjuun huutelemaan, mutta onpahan kova levy tämä juuri julkaistu albumi, Foregone. In Flames on aina jäänyt itsellä vain bändin tiedostamisen tasolle, mutta nyt tuli kuunneltua uutukainen ja samantien uudestaan. Hemmetin kova kokonaisuus, hienoja tarttuvia melodioita ja tiukkaa soitantaa. Monipuolinen, muttei tosiaankaan mikään sekametelisoppa tai tekemällä tehtyä taidetta.

Varmasti lähellä omaa TOP5:ttä vuoden albumilistauksia miettiessä loppuvuodesta. Ja onhan tätä näköjään kauttaaltaan kehuttu myös arvosteluissa. En ihmettele.

Se vaan, että uskaltaako tässä nyt syöksyä aikaisempaan materiaaliin ja jos, niin mistä suosittelette aloittamaan?

 

[Outsider]

Se vaan, että uskaltaako tässä nyt syöksyä aikaisempaan materiaaliin ja jos, niin mistä suosittelette aloittamaan?

Lunar Strainista on hyvä aloittaa ja Reroute to Remainiin voi lopettaa.

 

[ChosenTwo]

Se vaan, että uskaltaako tässä nyt syöksyä aikaisempaan materiaaliin ja jos, niin mistä suosittelette aloittamaan?

Tässä on kaksi selkeää koulukuntaa, joista @Outsider nähtävästi edustaa sitä ensimmäistä. Tosin sillä erotuksella, että yleensä vedenjakajana on Clayman, ei Reroute to Remain. Eli useimmiten osa porukasta tykkää neljästä ensimmäisestä levystä + Claymanista ja Reroute on liian poppia. Tai sitten Clayman on ensimmäinen joka iskee. Itse kuulun jälkimmäiseen koulukuntaan.

Clayman on siis vähän sellainen vedenjakaja levy, best of the both worlds. Sitten toki Rerouten jälkeen linja on myös elänyt. Ainakin nyt Siren Charms, Battles & I, the Mask ovat selkeästi popimpaan linjaan kategorioitavissa. Uusinta en ole edelleenkään kuunnellut läpi, eli en osaa vielä sanoa, että mikä aiemmista vastaisi eniten sen linjaa. Sen voin kyllä veikata, että ei ainakaan Lunar Strain.