Mainos

Imatran Ketterä 2024–2025

  • 55 947
  • 237

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Homma tietysti elää sitä mukaa kun lisää pelaajia löytyy.

Voi elää myös toiseen suuntaan. Klintrup treenaa SaiPan kanssa ja Pärssinen KooKoon. Molemmilla on siis ainakin jonkinlainen mahdollisuus saada vielä liigasopimuskin. Tai vaikkeivat saisikaan, niin lienevät ns. ensimmäisiä pelaajia paikkaajien jonossa, jos liigaseuroille tulee tarvetta.

Mutta hyvä eka setti, kyllä Imatralle tulee oikein kilpailukykyinen joukkue myös ensi kaudeksi. Jämsenin ja Pietilän olettaisin olevan ihan kärkiheppoja ainakin. Ja eihän vissiin missään ole sanottu, että tässä oisi välttämättä kaikki jatkosopimukset? Joku pelaaja saattaa hyvinkin katsella rauhassa mitä mahdollisuuksia muualta voisi aueta, mutta tehdä sitten jatkosopimuksen Ketterään, jos sopivaa uutta osoitetta ei löydykään.
 

boerje

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Tampereen Ilves
Noel Pietilä on erinomainen luistelija, joukkueen ylivoimaisesti paras tämän kauden Kiekko-Espoossa.

Valitettavasti Pietilällä ei ole siniviivalta tarjota minkäänlaista laukausta, eikä voimaa liikuttaa vastustajia omalla puolustusalueella.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Pietilän kun joku saisi kunnon punttikuurille, niin voisi tulla ihan liigatason äijä siitä. Nyt tosiaan voiman puute on silmiinpistävä. Taitoa sinänsä on kyllä.
 

boerje

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Tampereen Ilves
Ehkäpä, kun luistelu hänellä on tuossa kunnossa, voisi pistää hokkarit kesäksi naulaan, ja lyödä vanerilta kiekkoja kunnes se puoli korjaantuu.
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Itse elättelin viimeiseen asti toiveita erityisesti Ravinskisin jatkosta, mutta ei tainnut toteutua. Olisi nimittäin lyönyt ensi kaudella pöytään sellaiset tehot että oksat pois.
Ei voi kun kompata, vähän veti apeaksi.
Myös Hrepen olisin mielellään nähnyt pakistossa, selvää kehitystä oli havaittavissa.
 

Big Bear

Jäsen
Noel Pietilä on erinomainen luistelija, joukkueen ylivoimaisesti paras tämän kauden Kiekko-Espoossa.

Valitettavasti Pietilällä ei ole siniviivalta tarjota minkäänlaista laukausta, eikä voimaa liikuttaa vastustajia omalla puolustusalueella.
Laukaus on kyllä mallia lehmän henkäys, mutta loistava luistelija ja taitoakin löytyy. Oli yhden kauden Iisalmessa ja ihan hyvä peluri tosiaankin Mestikseen.
 
Suosikkijoukkue
James Harden, Tyson Fury, Tyler Bertuzzi
Hyvä runko. Ideaalitilanne olis notta tuohon löytyis vielä yks kokonaisvaltainen pakki mallia Salmela/Viirret ja yks omanpäänluuta mallia Liikonen jolloin Sarell ja Niemi olis 7-8 pakit, mutta eipä taida olla realismia tuo.

Yks kova sentteri menis tuohon kakkosen keskelle ja joku ykkösluokan laiturikin vielä kelpais. No katsotaan mitä verkkoihin vielä tarttuu.

Muut nimet on jollain tavalla tuttuja, mutta Jiri Parviainen on mennyt ihan meikäläisen tutkan alla. Osaako joku kertoa millainen pelimies on kyseessä?
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Kyllähän jos kärjen mukana halutaan pysyä, niin huutaa kahta kovanlukan pakkia. Kuin myös hyökkäykseen aivan top sentteriä sekä laituria.
Mutta toivetahan voi heitellä, resullisthan se loppu viimein määrittää mitä saadaan.

Ja mielenkiinnolla odotan kuka toinen mv?
 
Suosikkijoukkue
James Harden, Tyson Fury, Tyler Bertuzzi
Ja mielenkiinnolla odotan kuka toinen mv?
Oma veikkaus on joko Oskari Parviainen tai Severi Auvinen. Ei oo mitään faktaa, mutta näitä on huhuttu. Tai sitten joku lainamaalivahti Liigasta?

Kalle Varis oli myös omissa pohdinnoissa, mutta läks Vantaalle. Ei taida olla omasta U20-joukkueesta Simo Ojalla tai Valtteri Vallella vielä riittää, ja Matthieu Herpin näemmä suuntaa Mikkeliin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: OCE

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Minulle ei sano kyllä mitään, puolustaja Grönlund eikä hyökkääjä Santanen.
Onks kellään mitään älyä mitä näiltä voi odottaa?
 

Big Bear

Jäsen
Minulle ei sano kyllä mitään, puolustaja Grönlund eikä hyökkääjä Santanen.
Onks kellään mitään älyä mitä näiltä voi odottaa?
Grönlund pyöri IPK:n mukana kevään, mutta ei tainnut olla juurikaan kokoonpanossa. Mieleen jäi, että aika pienikokoinen puolustaja - muutapa ei sitten mieleen jäänytkään. Mutta mestarismies lie hänkin...
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Heh, niin teki. Ei ole mun vika ettei poika saanut jääaikaa. Mutta, näytti osaavan ainakin juhlia mestaruutta. Oli nimittäin torin kultajuhlissa aika hyvässä muutaman päivän nosteessa. Eli eiköhän se ole ihan pelimies...
No tuossa tapauksessa pelimies, joten tervetuloa, täältä löytyy kyllä ränni kavereita.
 

The Rock

Jäsen
Grönlund pyöri IPK:n mukana kevään, mutta ei tainnut olla juurikaan kokoonpanossa. Mieleen jäi, että aika pienikokoinen puolustaja - muutapa ei sitten mieleen jäänytkään. Mutta mestarismies lie hänkin...
Eikös se ollut juurikin Grönlund, joka pudotti mestaruuspokaalin jäähän lähes välittömästi sen haltuunsa saatuaan?
 

litfam

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki
Muut nimet on jollain tavalla tuttuja, mutta Jiri Parviainen on mennyt ihan meikäläisen tutkan alla. Osaako joku kertoa millainen pelimies on kyseessä?
Juonikas, taitava ja napakka rannari. Parhaita ellei paras hyökkääjä hokissa viime kaudella, loukkaantumiset vaan varjostaneet viimevuosina niin kunnollinen läpimurto jäänyt saamatta. Jos pysyy koko kauden kunnossa, voi olla hyvinkin pinna per peli ukko. Olisi kelvannut meille, puhumattakaan tuosta Kajaanissa syntyneestä Hämeenahosta..
 

Playe_knower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, Saipa
Mahtavia nimiä ja mahtavan nipun saanut taasen Ketterä kasaan!

Reima-Ville jatkaa maalinsuulla, JES ! Josko nyt olis hänen aikansa näyttää kynsiään täällä Karjalassa, kun Tampereella sujui niin hienosti.
Mielenkiinnolla odotan kuka saadaan Reimalle tuomaan lisäpotkua ensi kaudelle.

Juuso Jämsenin otteita jään odottamaan myös innolla.

Eetu Paasovaaran jääminen oli miulle erittäin positiivinen yllätys! Hän on arvokas ja teknisesti taitava pelaaja. Erinomaista että Imatra maistuu Paasovaaralle.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: OCE

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Näistä julkaistuista hyökkääjistä jos kasaa sen tehoketjun niin sehän ois:
Jämsen Hämeenaho Klintrup
Ei mitään mörssäreitä, pieniä ja vikkeliä, tehoja tehneet viimekaudella aika kiitettävästi. Jos tuo puolustus ei tuosta juurikaan kovene, niin syytä onkin poikien tehoilla ja kunnolla.
 

Jango

Jäsen
Suosikkijoukkue
Imatran Ketterä
Jos tuo puolustus ei tuosta juurikaan kovene, niin syytä onkin poikien tehoilla ja kunnolla.
Kyllä se Kenttämaa pitäisi olla ihan done deal minun käsityksen mukaan, vähän nyt tietysti epäilyttää kun sitä ei julkaistu. Siihen jos vielä saadaan esim Hrebenykin jatko niin kyllä tuolla pitäisi selviytyä. Ketterän kotisivujen joukkue osio päivittyi ja sieltä löytyy nyt vain jatkosopimuksen tehneet pelaajat ja Anri Ravinskis. Olispa tää 1+1 totta eikä näppäilyvirhe!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös