Mainos

Imatran Ketterä 2020–2021

  • 132 806
  • 542
Santeri Lipiäinen jatkaa puikkojen välissä
Jos kiekko laitetaan puikoista, silloin se laitetaan jalkojen välistä. Näin tuo lainattu kohta saa uutta sisältöä.
Asiaa tähän väliin sen verran, että hyvää joukkuetta Ketterä kasaa jälleen.
 
Butcher

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja Ketterä
Hyviä sopimuksia mielestäni kaikki, erityisen hieno juttu tuo Reinin sopimus. Katsoin joulukuun alussa nuo pari Jokerien peliä, joissa Reini pelasi. Jäi kyllä mieleen, että pelasi debytantiksi erittäin jämäkät pelit. Tietysti peliaikaa ei tullut aivan valtavasti, varmaan joku 10-15 minuuttia molemmissa peleissä, mutta kuitenkin osoitti pysyvänsä hyvin mukana KHL-vauhdissa, jopa mielestäni paremmin kuin esimerkiksi vastikään HPK:hon siirtynyt Eemeli Räsänen. Siksi odotan, että pystyy olemaan ihan Ketterän kärkipakkeja tulevalla kaudella. Ainut kysymysmerkki tietysti on, että kestääkö pää nyt kun siirtyy Jokereista SKA:han vai häikäisevätkö isommat valot liikaa.

Maarnelasta täytyy sanoa vielä sen verran, että kyllä hän on mielestäni pelannut joka kauden edellistä paremmin. Kunhan ei liian isoa viittaa yritetä asettaa hartioille, niin eiköhän hän ihan hyvin hoida oman ruutunsa.
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO

Eihän tuossa muuta ongelmaa olekkaa kuin että ei ole tuo voiman paska tarttunut runkoon. Paalasen punttikouluun mars mars.
 
Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Hyviä sopimuksia mielestäni kaikki, erityisen hieno juttu tuo Reinin sopimus. Katsoin joulukuun alussa nuo pari Jokerien peliä, joissa Reini pelasi. Jäi kyllä mieleen, että pelasi debytantiksi erittäin jämäkät pelit. Tietysti peliaikaa ei tullut aivan valtavasti, varmaan joku 10-15 minuuttia molemmissa peleissä, mutta kuitenkin osoitti pysyvänsä hyvin mukana KHL-vauhdissa, jopa mielestäni paremmin kuin esimerkiksi vastikään HPK:hon siirtynyt Eemeli Räsänen.

Tähän on pakko tarttua, Eemeli Räsänen oli Jokereissa kyllä täydellisen väärässä paikassa. Ja vahva epäily, että myös HPK:ssa lueskelee mainoksia seiniltä...

Siihen verrattuna Ketterän kaappaus on luokkaa megalomaaninen:)
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Kyl täytyy sanoo et tuo Ketterän puolustus alkaa muotoutuu oiken hyväksi, kun sieltä vielä tärähtää eetteriin Liparin ja Marlon sopparit. Niin mitä tekee Tanhua tuleeko hyvää jatkoa jos ei oma piisaa. Entä sit Alho, tuon jos sais kiinnitettyy omaks pelaajaks niin oispahan kova nippu kasassa. Ei ainakaan jäis puolustuksest kiinni.
 
Kuhta#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ketterä, Liverpool, Sympatiat Saipalle
Kyl täytyy sanoo et tuo Ketterän puolustus alkaa muotoutuu oiken hyväksi, kun sieltä vielä tärähtää eetteriin Liparin ja Marlon sopparit. Niin mitä tekee Tanhua tuleeko hyvää jatkoa jos ei oma piisaa. Entä sit Alho, tuon jos sais kiinnitettyy omaks pelaajaks niin oispahan kova nippu kasassa. Ei ainakaan jäis puolustuksest kiinni.
@X-Stiff mainitse huikeista nimistä ketä on tulossa, jospa siellä olisi vaikka Alhon nimi joukossa?
 
Suosikkijoukkue
Joensuulaispelaajien edustamat joukkueet
Tähän on pakko tarttua, Eemeli Räsänen oli Jokereissa kyllä täydellisen väärässä paikassa. Ja vahva epäily, että myös HPK:ssa lueskelee mainoksia seiniltä...

Siihen verrattuna Ketterän kaappaus on luokkaa megalomaaninen:)
Tuo on totta, että Räsänen oli Jokereissa väärässä paikassa, kuten nuoret pelaajalupaukset ylipäätään. Jos nuori pelaaja ei ole vielä valmis pelaamaan KHL:ssä, niin hänen kehityksen eteen ei pistetä rikkaa ristiin. KHL:ssä ei ylipäätään näytetä piittaavaan pelaajien kehityksestä, vaan toiminta on puhdasta tulosurheilua. Onneksi SM-liigassa kuitenkin joukkueet pyrkivät vielä olemaan hyviä kasvattajaseuroja ja tasoltaankin Liiga on nuorelle pelaajalle paljon parempi paikka kuin KHL. Toivottavasti Räsänen saa HPK:ssa uutta nostetta uralleen. Enkä näe mitään estettä sille, sillä HPK:ssa on tehty viime vuosina todella hienoa työtä pelaajien kehityksen kannalta.
 
Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Toivottavasti Räsänen saa HPK:ssa uutta nostetta uralleen. Enkä näe mitään estettä sille, sillä HPK:ssa on tehty viime vuosina todella hienoa työtä pelaajien kehityksen kannalta.

Toivottavasti tosiaan HPK:ssa löytyy tekemiseen taas kunnon tatsi.
 
rice cooker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hippoksen Minardi, Suomi
Pakko olla ilahtunut siitä, että miten hyvin Imatralla on joukkueen kasaaminen joutunut kaiken tämän koronaskeidan keskelläkin. Esimerkillistä toimintaa ja jo nytten odottaa sitä, että pääsee näkemään Ahoniemen ja Hännisen noista uusista kasvoista jäällä tositoimissa.
 
Jango

Jäsen
Suosikkijoukkue
Imatran Ketterä
Huomenna taas jatkuu joukkueen hahmottuminen kun Ketterä ilmoittaa pelaajauutisia äpissä kello 13.00! Haiskahtaa hyökkääjiltä kyllä, Karjalainen tai Nousiainen kelpais todella isosti. Vai uskaltaisko vielä isompia kaloja muodossa Niemi tai Paalanen, näistähän vois jo kusta hunajaa!
 
Ketterän somessa taisi lukea, että kaksi UUTTA pelaajaa julkistetaan huomenna. Ei kyllä mitään hajua, ketä sieltä on tulossa.
 
Jango

Jäsen
Suosikkijoukkue
Imatran Ketterä
Ketterän somessa taisi lukea, että kaksi UUTTA pelaajaa julkistetaan huomenna. Ei kyllä mitään hajua, ketä sieltä on tulossa.
Totta muuten! Eipä tullut koko tekstiä luettua. Joo kyllä on huhumyllyt koronan takia jääneet todella vähäisiksi ettei näistä kyllä ole mitään hajua, ehkä parempikin näin niin saadaan sitten huomenna ihmetellä.
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Ai että uusia pelureita, no jos oikeesti uusia nii heitetään hatusta.
Gallet ja Kettus Janne :)
Vai pitäskö sanoo et toiveissa.
 
Sven Tuuva

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Kalpa & Jokerit
Alanen kenties?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Knap

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs & Syracuse Bulldogs
Tämä Ketterän tyyli julkaista sopimuksia viikoittain on kyllä hiton hyvin suunniteltu. Saadaan pidettyä kannattajien mielenkiintoa yllä koko kesän ja kiihotettua odotuksia tulevaa kautta kohtaan hyvissä ajoin.

Kaksi uutta ukkoa siis tulossa, olisiko se huhuttu IPK:n ukko ja nyt se Hölsä?
 
Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä
Jere-Matias Alanen ja Einari Luhanka Ketterään!

Nonnii ja kun Eikka polkaisee ensimmäisen kerran verkot tötterölle, niin lehterit kajahtaa: "einari nari, pieri ja pani..." :D

Hienot sopparit, taas on mellevä lähteä viikonlopun viettoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös