Ilveksen pelaaja-arviot kaudella 2016–2017

[Saarinen]

MAALIVAHDIT

Hannu Toivonen: Toivoselta juuri samanlainen kausi kuin aikaisemminkin Ilves-paidassa. Pienen osan kaudesta joukkueen tuki ja turva, mutta kun se taso ei vain taaskaan pysynyt tasaisena. Helppoja alkoi taas kerran lipsumaan selän taakse kauden edetessä. Ilveksessä Toivosesta ei koskaan saatu tasaista voittavaa maalivahtia, joka olisi nostanut merkittävästi joukkueen menestysmahdollisuuksia. Tämä kortti on nyt toivottavasti Ilveksen osalta lopullisesti katsottu.

Antti Lehtonen: Aggressiivinen torjuja, jolla on loistavat vaistot ja refleksit. Taipumuksena välillä pelata itsensä ulos tilanteista rohkean vastaantulon ja pienen ylireagoinnin seurauksena. Yllättävän vähän tätä kuitenkin varsinkin kauden loppua kohden vastustajat saivat hyödynnettyä. Mailapeli legendaarisen huonoa ja muutaman karmaisevan epäonnistumisen jälkeen vastaantulot maalilta kiekkoa pelaamaan näytettiinkin järkevästi kiellettävän. Itse en jotenkin koskaan ole lähtökohtaisesti tykännyt tällaisista aggressiivisista ylireagoijatorjujista (tyyliin Pasi Nurminen/Pekka Rinne), mutta pakko sitä oli Lehtosen loppukauden otteista syttyä. Taas kerran nähtiin kuinka suuri merkitys kuumalla maalivahtipelaamisella on koko joukkueen menestymiseen. Jos kesän aikana Markus Korhosen johdolla saadaan vielä mailapeliä parannettua ja pahimmat ylipelaamiset hiottua pois, niin Lehtosella on lähes taivas auki!

PUOLUSTAJAT

Veli-Matti Vittasmäki: Aivan loistavaa tekemistä etenkin loppukautta kohden mentäessä. Puolustuksen tuki ja turva. Vittasmäki on äärimmäisen vahva kaksinkamppailuissa ja tekee todella vähän puolustuksellisia virheitä niin kiekollisena kuin kiekottomanakin. Täysin maajoukkuetason pelaaja, jonka korvaaminen tulee olemaan työn ja tuskan takana. Olisi voinut kruunata kautensa iskemällä Tapparaa vastaan kuudennen matsin jatkoerässä siitä avopaikastaan osuman. Tuossa tilanteessa näkyi kuitenkin se pahin heikkous eli laukaus/viimeistelytaito ei yllä lähellekään puolustusavujen tasolle. Varmoista/huhutuista poislähtijöistä Vittasmäki on mielestäni selvästi kovin menetys joukkueelle.

Teemu Aalto: Hieman ristiriitaiset fiilikset jäivät Aallon kaudesta. Tapparalaiset pelottelivat etukäteen Aallon olevan täydellinen lapanen omassa päässä. Pelasi kuitenkin varsin tasapainoisen kauden puolustuspäässä. Aallosta odotettiin ennen kaikkea tehokasta ylivoimapommittajaa, mutta sen osalta kausi voidaan laskea pienoiseksi pettymykseksi. Laukaus napsahti laadukkaasti kohdalleen liian harvoin. Aallon ongelma on se, että vaikka laukaus on kohdalleen napsahtaessaan loistava, niin kuti on liikaa on/off –tyyppinen. Onnistumisten vastapainoksi tulee liikaa suutareita. Ylivoimaan tarvittaisiin tasaisemmalla laadulla kiekkoa kohti maalia toimittava puolustaja.

Olli Vainio: Oli vielä viime keväänä massiivisissa vaikeuksissa Liigassa, mutta teki hurjan tasonnoston tälle kaudelle. Joukkueen tasaisimpia suorittajia, jolle ei juurikaan isoja virheitä sattunut. Kauden positiivisin yllättäjä!

Arto Laatikainen: Ajoittain Laatikaisen ylirauhallinen pelityyli ihastutti, toisinaan vihastutti. Kokonaisuutena hieman valju kuva jäi Laatikaisen kaudesta. Sekä jalat että pää tahtovat olla nykyään liian hitaat Liigan pelitempoon.

Valtteri Ilomäki: Vaikka pari ohipeliäkin mahtui joukkoon, niin kantoi alkukaudesta miehekkäästi vastuuta. Kehityskelpoinen puolustaja, josta kannattaisi pitää kiinni.

Marcus Fagerrud: Esiintyi pitkään surkealla tasolla, mutta löysi kevään ratkaisupeleissä täysin uuden vaihteen. Loukkaantumisen jäljiltä hiljalleen tapahtunut kuntoutuminen ja itseluottamuksen kohoaminen tuottivat tulosta ja nousi pudotuspeleissä yhdeksi Ilveksen johtavista pakeista. Realisoitumatonta potentiaalia on edelleen sisässä, on mielenkiintoista nähdä purskahtaako se viimein Ruotsin puolella täysimittaisesti esiin.

Ville Järvinen: Virheitä sattui vielä kiistatta liikaa, mutta jotenkin Järvisen ominaisuudet miellyttivät omaa silmääni. Potentiaalia on mielestäni paljon. Ilkeällä luonteella varustettu isokokoinen kaveri, joka osaa myös laittaa pitkiä avauksia pelikaverien lapoihin ja omaa painavan laukauksen. Kyllä näillä elementeillä pitäisi olla ainesta Liigan huipputasolle saakka, kunhan pahimmat särmät saadaan hiottua pois. Todella iso harmi, jos ei jatka Ilveksen paidassa.

Jarkko Parikka: Upean tasaista suorittamista läpi kauden. Hyvä luistelija ja vikkelä kääntyjä, minkä myötä pärjäsi erinomaisesti paineenkin alla omassa päässä. Eväitä voisi hyvin olla nyt nähtyä parempaan hyökkäyspäässä. Tällä kaudella tyytyi hoitamaan puolustuspään velvoitteet hienolla tasolla, tulevaksi kaudeksi voisi yrittää nostaa rooliaan hyökkäyspelin osalta.

 

[Saarinen]

HYÖKKÄÄJÄT

Jerry D’Amigo: Harvinaisia onnistuneita ulkomaan löytöjä. Pienen sopeutumisvaiheen jälkeen otti runkosarjan loppua kohden isoa roolia joukkueessa. Asennepelaaja, joka teki tärkeitä tehoja ja oli yksi iso palanen Ilveksen mahtavasti kauden aikana kehittynyttä alivoimapeliä. Pudotuspelien peliesitykset vahvan runkosarjan jälkeen iso pettymys. Ei tainnut olla aivan 100% pelikunnossa.

Tapio Laakso: Umpisurkea alkukausi, kun jalka ei liikkunut yhtään. Tehtävää ei yhtään helpottanut vääränlaiset ketjukaverit rinnalla. Kauden loppua kohden liike parani ja rinnalle tuli tarvittavaa kiekollista osaamista, minkä myötä Laakso nousi jälleen huipputasolle. Nousi kriittisillä hetkillä esiin iskemällä huipputärkeitä maaleja ja tappamalla ratkaisevia alivoimia. Voittajan luonne ja esimerkillinen kapteeni.

Markku Flinck: Flinckin kohdalla on todella vaikea päättää onko kyseessä lintu vai kala? Ajoittain hyvin flegmaattisen näköistä meininkiä. Toisaalta verkkainen pelityyli hämää ja osittain kyseessä on kiekollinen rauhallisuus, jossa ei höntyillä vaan katsotaan rauhassa mikä on järkevin vaihtoehto. Teki komean tasonnoston keväällä ja johti pudotuspelien parasta nelosketjua. Jatkuvat, typerät vihellyksen jälkeen tehdyt ”vahinkotörmäykset” ärsyttivät, mutta niistä onneksi rankaistiin (liian) harvoin. Potentiaalia olisi nousta vielä yhden pykälän verran kovemmaksi pelimieheksi, jos saisi asioita pääkopan osalta kuntoon ja oppisi laittamaan kaiken energiansa olennaisimpiin asioihin.

Juho Liuksiala: Hyökkäyksen isoin positiivinen yllättäjä. Kausi käynnistyi LeKissä, mutta kun pääsi loukkaantumisten myötä kokeilemaan Liigassa, otti oman pelipaikkansa pyörremyrskyn tavoin. Jos jostakusta Ilveksen pelaajasta voi käyttää sanaa sniper, niin Liuksialasta. Omaa sekä poikkeukselliset kädet että jalat. Spurttaa irtonaisesti parilla potkulla täyteen vauhtiin ja reagoi loistavasti kiekkoihin maalintekosektorissa. Liuksiala teki kauden aikana paljon sellaisia maaleja, joita kukaan muu joukkueesta ei olisi vastaavissa tilanteissa todennäköisesti onnistunut tekemään. Löi kiekkoja sisään ilmasta, ohjaili siniviivakuteja ja reagoi ensimmäisenä irtokiekkoihin. Vaikea keksiä syitä, miksei pystyisi jatkamaan maalintekoaan myöskin ensi kaudella.

Eemeli Suomi: Suomen kohdalla odotukset olivat yhden sisäänajokauden jälkeen korkealla. Vahvasti pettymyksen puolelle kausi kuitenkin kääntyi. Asenne on kohdallaan, mutta liike on edelleen vajavaista. Paljon kehutut pelintekijän taidot pysyivät edelleen hämmästyttävän hyvin piilossa Liiga-tasolla. Väänsi miehekkäästi kaksinkamppailuissa pudotuspeliväännöissäkin, joten onko tässä käymässä niin, että Suomesta muotoutuukin lopulta pistenikkarin sijasta kolmosketjun duunarilaituri?

Santeri Vuoti: Tuli paikkailemaan keskikauden hurjaa loukkaantumissumaa ja Kivi tykästyi mieheen yllättävänkin kovasti. Hoiti ilman loistoa ihan mukavasti oman pienehkön ruutunsa. Asenne ja liike riittävät, mutta ei omaa kummoista potentiaalia pisteiden tekemiseen eikä pärjää riittävän hyvin kaksinkamppailuissa. Väliinputoaja, jonka oikea taso on Mestiksen puolella?

Aleksi Mustonen: Mukiinmenevä kausi, mutta se odotettu iso läpimurto jäi edelleen tekemättä. Luo liikkeellään tasaisesti tilanteita, mutta pelikäsitys ei näytä riittävän Liigan tähtiluokkaan murtautumiseksi. Tässä vaiheessa ehkä oikea aika hakea uutta potkua uraansa muualta. Pelicans ja kaksikko Matikainen-Nurminen ei tosin lähtökohtaisesti kuulosta välttämättä siltä parhaalta vaihtoehdolta Mustosen tyyliselle pelaajalle, mutta tämähän jää nähtäväksi.

Teemu Rautiainen: Loukkaantuminen hidasti jälleen kerran Rautiaisen menoa. Nousi runkosarjan lopussa huippuvireeseen ja oli Ilveksen vaarallisin hyökkääjä. Kovissa pudotuspeliväännöissä häipyi sitten taas hieman kuvasta. Toivottavasti saisi nyt vihdoin ja viimein täysin terveen pelikauden, niin nähtäisiin mihin asti rahkeet riittävät.

Niko Ahoniemi: Loistava asennepelaaja, joka oli joukkueen parhaimpia karvaajia. Hakeutui hienosti maalipaikkoihin, mutta tehot jäivät uupumaan, koska ei ole luontainen maalintekijä. Voi kuitenkin kehittyä sillä osa-alueella uran edetessä. Itse olisin koittanut Ahoniemeä jossain pudotuspeliottelussakin, koska oletusarvoisesti sopisi pelaajana juuri sentyyppisiin taistoihin. Erilaisena omana kasvattina jatkaisin ehdottomasti Ahoniemen sopimusta.

Otto Koivula: Pelkästään tämän kaverin takia jaksoi raahautua paikan päälle Hakametsään kauden niilläkin hetkillä, kun joukkueella oli vaikeata. Ainakin E-parvella yllättävän moni otti kauden aikana Koivulan ihmeellisesti silmätikukseen runkosarjassa. Koivulan kiekonmenetyksiä, harhasyöttöjä ja kuskailua manailtiin eli nähtiin ainoastaan ne negatiiviset suoritukset. Itse ihailin Oton pelirohkeutta läpi koko kauden. Aina se ei tuottanut pelkästään positiivisia asioita, mutta jos et uskalla yrittää, et ainakaan mitään suurta koskaan saavuta. Kyllä niitä varman päälle kerta toisensa jälkeen ränniin kiekon lyöviä ja laitojen läheisyydessä pyöriviä pelaajia maailmassa (ja myös Suomessa) riittää. Koivulan tapaisten rohkeiden ratkaisijatyyppien osalta onkin sitten huomattavasti hiljaisempaa. Toivottavasti ikä, kokemus ja valmentajien taktiset ohjeet eivät tule koskaan karistamaan huikeaa pelirohkeutta Koivulan repertuaarista (niin kuin liian usein tuppaa käymään). Minulla on yksi harras toive tulevalle kaudelle: Otto, please one more year here!

Ville Meskanen: Aloitti ja lopetti kauden vahvasti. Tammikuussa iskenyt keuhkokuume katkaisi harmittavasti kauden ja siitä toipuminen takaisin huippukuntoon vei aikansa. Maalintekijätyyppi, jonka iso läpimurto tapahtuu kaudella minä hyvänsä.

Matias Sointu: Löysi uudesta, puolustavammasta roolista uutta potkua jo täysin hyytyneeseen uraansa. Pelasi erittäin vahvat pudotuspelit. Oli joskus hyvän maalintekijän maineessa, mutta sillä saralla on hiipunut iän myötä. Taisi tämän kauden esityksillään pelastaa Liiga-uralleen jatkoa, vaikkei Ilveksessä jatkaisikaan.

Markus Jokinen: Tasaisen varmaa suorittamista illasta toiseen. Maalintekijää ei Jokisesta Liiga-tasolle tullut, mutta on käyttökelpoinen peluri kolmos-nelosketjuihin.

Michael Keränen: Ei palannut sama Keränen kotiin kuin täältä aikanaan maailmalle lähti. Ilvekseen tullessaan tuntui olevan sekä henkisesti että fyysisesti huonossa vireystilassa. Kauden loppua kohden näitä asioita saatiin parempaan kuntoon ja pudotuspeleissä nähtiin jo pieniä väläyksiä vanhaa Kerästä. Jos saa kesän aikana sekä fysiikan että psyyken parhaiden päiviensä veroisiksi niin saattaa hyvinkin palata huipputasolle. Tällä hetkellä kukaan ei vielä tiedä missä paidassa tämä mahdollisesti tapahtuu.

Jere Helenius: Täytti paikkansa kelvollisesti täytehyökkääjän roolissa. Ei omaa kuitenkaan samanlaista potentiaalia kuin moni muu oma kasvatti, joten hakenee vauhtia uraansa muualta.

Mitch Wahl: Nallipyssyksi osoittautunut haku Ruotsin allsvenskanista. Oli pehmeä kaksinkamppailuissa eikä osoittanut Liiga-tasoisia maalintekijän elkeitä.

Brett Bulmer: Verkkainen kanukki, jolla oli hitaat kädet, jalat ja pää. Suojasi kiekkoa kohtuullisen hyvin, mutta muut avut eivät täyttäneet ulkomaalaisvahvistuksen kriteereitä.

 

[Mortal]

Erinomaiset analyysit jäsen @Saarinen

Muutama kommentti pelaajiin.

Niko Ahoniemi, Pelasi A-nuorissa hyvin pitkälle samantyylisen kauden kuin nyt ensimmäisellä kaudellaan Ilveksessä. Jälkimmäisellä kaudella näytti loistavia haastokykyjään ja teki tulosta. Ennakkoluuloton pelitapa näkyi myös liigakauden alussa, mutta nuorukainen meni jumiin kun onnistumisia ei tullut. Ikävä pelaaja vastustan kannalta ollessaan koko ajan hieromassa hanskalla ja räksyttämässä.

Ville Meskanen, Odotukset ovat olleet korkealla ja näyttöjäkin on tullut. Yhdessä Eemeli Suomen kanssa odotan edelleen nousua kohti kärkiketjuja. Meskanen näistä selvästi edellä luistelunsa ansiosta.

 

[JaFe]

Väkevää analyysiä jäsen Saariselta. Lähden mukaan, vaikka tämä menee aikalailla komppaamisen puolelle monilta osin.

MAALIVAHDIT

Hannu Toivonen: Näytti kauden alkupuolella siltä, että parantaa viime kaudesta reippaastikin, mutta aika nopeasti kävi kuitenkin ilmi, että tasaisuutta ei löydy nimeksikään. Valmennus teki oikean ratkaisun ottaessaan jopa pienen riskin Lehtosen kanssa. Runkosarjan päättänyt Sport-kamppailu jää toivottavasti Hanskin viimeiseksi Ilves-paidassa. En yllättyisi lopettamispäätöksestäkään. Kiitos ja hyvää jatkoa.

Antti Lehtonen: Lehtosella on todella erikoinen torjuntatyyli, mutta väliäkö tuolla, kun koppi näyttää tarttuvan. Haastattelujen perusteella kundi kykenee nollaamaan päänsä nanosekunnissa edellisen tilanteen jälkeen. Hyvällä tavalla tyhjäpäinen maalivahti, jolla on toden totta hyvässä valmennuksessa mahdollisuus kehittyä ainakin KHL-tasolle saakka.

PUOLUSTAJAT

Veli-Matti Vittasmäki: Onneksi Veikka alkoi tällä kaudella saamaan suvereenisti ansaitsemaansa arvostusta. Oli omia suosikkejani jo viime kaudella ja paransi täksi kaudeksi pelaamistaan entisestään, vaikka tehot hyökkäyspäässä putosivatkin. Osa tehovajeesta johtuu toki vähentyneestä yv-ajasta, etenkin kauden alkupuolella. Mutta kuten Saarinen jo totesikin, Veikka tekee omassa päädyssä virheitä äärimmäisen harvoin, voittaa kaksinkamppailuja ihailtavalla prosentilla ja on jatkuvasti vastustajan hyökkääjien riesana. Parin kauden sisällä pääsee kokeilemaan onneaan myös KHL:ssä. Ensi kauden vaikeimmin käsiteltävä asia on (siirron toteutuessa) Vittasmäki Tapparan paidassa.

Teemu Aalto: Kauden alussa tuli mun mielestäni turhan paljon harhasyöttöjä ja ihmeellisiä koomauksia omassa päässä. Paransi tekemistään kauden vanhetessa ja oli lopulta yksi alakerran tärkeimpiä palasia playoff-kirissä. Käsittääkseni on myös kopissa vaativa esimerkinnäyttäjä. Ylivoimatehoja lisää. Laukaus lähtee keskimäärin miljoona kilometriä tunnissa, mutta osuu rautojen väliin liian harvoin. Jos pääsisin valitsemaan Ladan ja Aallon välillä, vaaka kallistuisi Aaltoon.

Olli Vainio: Väläytteli viime kaudella potentiaaliaan ajoittain ja lunasti lupauksensa tällä kaudella. Uskaltaisin väittää, että varastosta löytyy vielä parempaa. Toivottavasti rinnalle löytyy ensi kaudeksi uusi Vittasmäki mentoriksi.

Arto Laatikainen: Ei hätkähdä kaukalossa mitään, tosin se johtunee osittain siitä, että ei yksinkertaisesti ehdi hätkähtämään. Pudotuspeleissä yllättävänkin hyvä niitä edeltäneen 13 ottelun huilin huomioiden. Mikään ei Ladaan kaatunut, mutta ei tuonut kyllä peliin sellaista lisääkään, jota kenties odottelin.

Valtteri Ilomäki: Yllättävänkin hyvä kausi. Epäilin, että olisi ollut isommissakin vaikeuksissa etenkin omassa päässä, mutta puolsi paikkansa kaukalossa lähes joka kerta, kun sinne pääsi. Ehdottomasti jatkoon.

Marcus Fagerudd: Aivan täysi hasardi pitkälle kevääseen ja yhtäkkiä aivan tolkuton tasonnosto. Kuten Saarinen totesi, niin oli loppukaudesta joukkueen alakerran parhaimmistoa. Taso ailahtelee vielä liikaa, mutta luulen, että jossain tästä kaverista koulitaan vielä jopa maajoukkueen portteja kolkutteleva tekijä. Ehkä ruotsalainen pelityyli sopii miehelle paremmin.

Ville Järvinen: Tykkäsin Järvisestä kovasti. Ei kumartanut kaukalossa ketään, eikä mitään. Virheitä sattui, mutta se kuuluu nuorella miehellä asiaan. Oli juuri sellainen rämäpäinen 'never say die' -palanen, joka Ilveksen puolustuksesta puttuu. Suuri harmi, jos ei saa jatkoa.

Jarkko Parikka: Vähän ujosta karjalaispojasta kasvoi näemmä mies viime kesän treeneissä. Pelasi pitkiä jaksoja kuin kokeneempikin isäntä ja sellaiset untuvikon koomaukset jäivät todella vähiin. Samaa mieltä Saarisen kanssa siitä, että seuraava askel on hyökkäyspään tehojen löytyminen. 20-25 pinnaa/kausi -pakiksi on kaikki eväät.

Hyökkääjät seuraavat kohta perässä...

 

[JaFe]

HYÖKKÄÄJÄT

Jerry D’Amigo: Jerry oli todella piristävä poikkeus Ilveksen ulkomaalaishankinnoissa. Tehojen suhteen vähän vaisu startti, mutta pelimiehen elkeet näkyivät alusta saakka. Pudotuspelien yksi syöttpiste vääristävät miehen tärkeyttä keväällä. JD oli ja on täysiverinen playoff-pelaaja. Oli sitä jo runkosarjassa. Tarina kertoo, että kundi oli myös kopissa todella pidetty. Toivottavasti saadaan kaveri takaisin Ilvekseen vielä joskus.

Tapio Laakso: Laakso kärsi alkukaudesta omasta pyyteettömyydestään. Oli se jätesankosentteri, jonka laitureiksi heiteletiin milloin mitäkin mitchwahleja ja brettbulmereita. Pelillinen rajallisuus tuli juuri tuossa esille. Tapsa ei välttämättä pysty omalla tekemisellään nostamaan laitureidensa tasoa, mutta sopivien laiturien kanssa Tapsa syttyyy itsekin liekkiin. Täydellinen kapteeni ja takuulla valmennuksen unelmapelaaja. Toivottavasti päättää uransa Ilveksessä aikanaan.

Markku Flinck: Yksi liigan parhaista nelossenttereistä. Sopivan ilkeä, mutta kuten kausi osoitti, pystyy myös pysymään boksista poissa. Sen täysin idioottimaisen Sebok-pimenemisen jälkeen taisi istua kolme tai neljä kakkosta, mikä on Flinckin mittapuulla vähän. Ei mielestäni kuitenkaan tinkinyt pelityylistään yhtään. Ikävä tulee, etenkin av-pelaajana, jos/kun lähtee.

Juho Liuksiala: Tuli kyllä täysin puskan takaa mukaan. Ensimmäiset 2-3 potkua luistelussa on samaan aikaan höyhenen kevyet ja niin terävät, että vastustajat olivat kerta toisensa jälkeen ihmeissään. Vähän rutiinia liigatason peleistä lisää ja tässä on liigan tuleva maalikuningas.

Eemeli Suomi: Suomen kausi oli tosiaan pitkälle runkosarjan loppuun asti pettymys. Rapia 40 peliä ilman maalia on Suomen kaltaiselle pelaajalle yksinkertaisesti liian pitkä. Mutta jälleen Saarisen kanssa samaa mieltä pudostupeleistä ja Suomen roolista niissä. Hämmästyttävällä voimalla Suppo niisti vastustajia kaksinkamppailuissa ja oli survomassa parit maalitkin maalin edustalta. Muuntautukoo junnusarjojen pistenikkari hyväksi duunarilaituriksi?

Santeri Vuoti: Enpä oikein tiedä. Ensimmäinen peli lupasi paljon, sen jälkeen pörräsi tehottomasti parisenkymmentä peliä ja lopulta nosti tasoaan riittävästi, että pettymyksestä ei voida puhua. Yllättävän pitkä pinna Karrilla oli Vuotin suhteen. Minä olisin lyönyt Soinnun samantien Vuotin tilalle, kun Sone palasi pelikuntoon. En näe Vuotia Liigahyökkäjänä. Nakuttakoot pisteitä Mestiksessä kaikessa rauhassa.

Aleksi Mustonen: Kovasti vauhtia, näyttäviä kikkoja ja kaikkeen tähän nähden liian vähän tehoja. Läpimurto on edelleen piipussa, mutta luulen, että Ilveksessä se olisi jäänyt tekemättä, vaikka jatkoa olisi irronnutkin. Luulen, että Pelicans-siirrossa voittavat aika pitkälti kaikki. Ilves voi kalastella jonkun sopivamman pelurin riveihinsä ja Mustoselle itselleen maisemanvaihdos voi tehdä hyvää. Tyhmemmän Tyrväisen rinnalla 40 pinnan kausi tulossa?

Teemu Rautiainen: Ai että kun Rautsi pysyisi ensi kauden ehjänä edes lähes kokonaan. Kaikki eväät on yläketjujen teholaituriksi ja viihdyttäjäksi, mutta lasisuus on jarrutellut menoa toistaikseksi liikaa. Loppukausi näytti kuitenkin, että kaikki eväät löytyy lyhyestä varresta huolimatta.

Niko Ahoniemi: Täysi komppi Saarisen viestiin. Loistava nelosketjun laituri, jolle olisin minäkin suonut paikan jossain pudotuspeliottelussa nelosen laidassa. Jatkuvasti kentällä vastustajan riesana. Tykkää antaa ja ottaa iskuja ja tuollaisia pelaajia tarvitaan.

Otto Koivula: Suomalaisen jääkiekon seuraavia kirkkaita timantteja. Suojaa kiekkoa hienosti, laukoo hyvin, näkee kentän hienolla tavalla, luonnettakin löytyy nuoreksi mieheksi mukavan paljon. Vahva luistelija ja kun jalkoihin saadaan vähän lisää nopeutta lisää, on Koivula päivänselvä NHL-laituri. Toivottavasti jatkaa vielä ensi kauden Ilveksessä Islandersin leirin jälkeen. En yllättyisi edes pistepörssin voitosta. Upea pelaaja, jonka yksinkertaisesti pitää voittaa vuoden tulokas -palkinto. Vaihtoehtoja ei ole.

Ville Meskanen: Keuhkokuume vesitti isoja asioita. Läpimurto haisi pitkälle, mutta sitten se vuodenvaihteen tauti vei voimat niin, että pääsi pelituntumaan mukaan vain näennäisesti kauden lopussa. Nyt hyvä kesä alle ja ensi kaudella 20 maalin raja rikki.

Matias Sointu: Pelasi todellakin jatkoaikaa omalle liigauralleen tällä kaudella. Todella myönteinen yllätys puolustavan sentterin roolissaan. Voi hyvin olla, että yllätykset jatkuvat ensi kaudella ja nostaa tasoaan entisestään. Mielenkiintoista nähdä missä ura jatkuu.

Markus Jokinen: Takuuvarma suorittaja, joka toivottavasti saa jatkaa vielä Liigassa jossain joukkueessa. Tykkäsin kovasti miehen asenteesta ja tavasta antaa logolle kaikkensa jokaisessa vaihdossa. Jokinen oli todellinen luottohevonen.

Michael Keränen: Vähän ja oikeastaan vähän enemmänkin jäi paluu piippuun, jos odotuksiin verrataan. Oliko pelikunto sittenkään ihan 100 % tasolla missään vaiheessa? Pudotuspeleissä kuitenkin erittäin tärkeä palanen, vaikka pisteitä ei liikaa tullutkaan. Tapa, jolla Keränen ryömi Savinaisen ja kumppaneiden päiden sisälle Tappara-sarjassa oli upeaa katsottavaa. Jos huhut Keräsen hinnasta pitävät paikkansa, niin oikea oli päätös päästää mies jatkamaan matkaansa.

Jere Helenius: Periaatteessa lupaava 'koheltajalaituri', mutta en jää itkemään perään, jos/kun katoaa muualle. Tykkäsin tyylistä, mutta täysin korvattavissa vaikka Julius Valtosella.

Mitch Wahl: Ei se nyt ihan lähtenyt. Pisteitä ei tullut toivotulla tavalla, mutta tuntui kuitenkin suunnilleen ymmärtävän, mitä jääkiekkokaukalossa pitäisi tehdä, sillä...

Brett Bulmer: ...tämä kaveri ei ymmärtänyt. Tyhmin jääkiekkoilija, jonka olen liigatasolla nähnyt. Yksittäisistä ratkaisuista lähtien kaikki oli täysin pielessä. En käsitä miten tämä kaveri on pystynyt pelaamaan ameriikan kirkkaissa valoissa. Myllyt Generousin kanssa jäillä oli Bulmerin kauden kohokohta ja se kertoo ihan riittävästi tästä löydöstä.