Ilveksen joukkueen rakennus kaudelle 2025–2026

  • 3 732
  • 27

Kyle

Jäsen
Kolme mielenkiintoista tahoa, joiden jatkosopimusta ei ole ainakaan julkaistu ensi kaudelle:

- UTJ Timo Koskela. Koskelalle taitaa olla parikin ketjua täällä joissa keskustellaan jatkosopimuksen puolesta ja vastaan niin en tässä siitä spekuloi. Sanompahan vain, että sopimus on katkolla. Yksi vaihtoehto on tietysti, että Koskelakin haluaa katsoa vielä esimerkiksi Pohjois-Amerikan kortin ja valinta ei ole Ilveksen käsissä.

- Valmennus. Tommi Niemelällä on sopimus ensi kaudeksi, mutta kaikilla apuvalmentajilla taitaa sopimus olla katkolla mukaanlukien Markus Korhonen. Itse koen, että päävalmentajan pitäisi saada koota (olla vahvasti kokoamassa) oma valmennustiimi, mutta siihen voi vaikuttaa paljon se, että jatkaako Niemelä vielä ensi kaudenkin jälkeen.

- Niklas Friman. Olen lukenut rivien välistä, että moni pitää aika itsestään selyytenä Frimanin jatkosopimusta. Kuitenkin 31-vuotiaana ja kokeneena pelaajana ei ole pelannut urallaan kuin yhden kauden ulkomailla Ruotsissa. Lisäksi puolitoista kautta meni Jokereiden mukana KHL:ssa. Muuten jauhanut SM-liigaa ja voisin kuvitella, että uratienistit eivät välttämättä ole vielä sillä tasolla etteikö kuuntelisi tarjouksia mielenkiinnolla.
Tällä kaudella on pelannut vielä sen verran vahvasti, että jos kassakaapissa ei ole jatkosopimusta niin vielä voi olla viimeinen mahdollisuus lähteä rahastamaan ulkomaille?
 
ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vaikea uskoa, että Petman lähtisi pois nyt, kun Lappeenrannassa on nostetta päällä. Palkkaa lienee tarjolla sama, mitä muualtakin tulisi.

Onkohan näin? Kuitenkin Ilveksellä on budjetti sellaisen 1,5miljoonaa enemmän kun SaiPalla. Kuinka ”turvallista” SaiPan on lyödä vaikka joku esim. 250k lappu nenän eteen yhdelle pelaajalle tuosta budjetista? Kyllähän Ilves näistä kahdesta voi lyödä ns. ”Nipulla nurin”.

Se onkin sitten eri asia, että onko Timosta tähän. Jotain kovaa olisi saatava ensi kaudeksi, kun Suomikin lähtee.

Eikös Petman ollut Hölön U18-kultajengissä? Jos punakone on tietänyt asioita joskus, niin Beni on kyllä sitten potenssiin luotettavampi. Kaveri kirjautuu kerran vuodessa (jos sitäkään) ja heittää jonkun tipsin, mikä tainnut aina osua. Noh, toki sanoi Ilveksen kyselleen vasta kuulumisia, että ei taida mitään varmaa olla.
 
Aapee79

No ei se Ville tälle kaudellekaan parasta rahallista tarjousta ottanut ja tässä painaa nyt muutama muukin asia vaakakupissa kuin pelkkä raha. Esim. veli ja muu perhe. Lisäksi, rahakaan ei ole ongelma SaiPalle ensi kaudella ja jo puhtaasti imagosyistä, veljeksiin panostetaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös