Mainos

Ilkka Mikkola

  • 93 201
  • 343

Ak13Ze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit, Ässät
Mikkola ei tästä huolimatta siirtynyt koskaan ulkomaille ja tämä tekee hänen urastaan poikkeuksellisen, koska hän oli seurauskollinen. Osasyy tuohon on myös SM-liigan korkea taso tuolloin. Ilu oli parhaassa peli-issä ennen KHL:ää ja Elitserien oli vakavasti otettava kilpailija.

Tuun vähän vieraaseen pöytään huutelemaan:

Tai sitten Mikkola tiedosti itsekin ettei ollut tarpeeksi hyvä ulkomaille, tai hän ei vain halunnut lähteä pois Suomesta jos pelkäsi vaikka koti-ikävän iskevän. Mikkola pelasi pelillisesti parhaat kautensa juuri niinä aikoina, kun KHL oli alkamassa/alkoi ja pisteiden valossa paras kausi tuli monta vuotta KHL:n alkamisen jälkeen, kun pääsi hetkeksi pois kotikaupungista.

Iäillisesti KHL:n alkaessa Mikkola oli vasta jokusen vuoden yli kolmekymppinen ja KHL:n alussa joukkueet hankkivat juuri tälläisiä hieman kokeneempia ulkomaalaisia, eikä niinkään sellaisia "kaksvitosia-kolmekymppisiä" joita nykyään enimmäkseen hankkivat. Joten en näe että syynä olisi ollut se että oli jo liian vanha kovempiin sarjoihin. Imo Mikkola ei vain ollut tarpeeksi hyvä ulkomaille ja tiedosti sen itsekkin. Mutta se taas oli voitto Liigalle ettei Mikkola ulkomaille ikinä lähtenyt.

Jos joku saa käsityksen että "mollaan" Mikkolaa niin vastaus on että: En mollaa.
Päinvastoin, Mikkola on yksi niistä suosikkipelaajistani joka ei ole ikinä patapaitaa päälleen pukenut. Tässäkin käytän ylenpänä termiä "imo", jotta selviää että kyse on minun mielipiteestäni. Mutta uskon että moni on samaa mieltä siitä että Mikkolalla ei vain välttämättä olisi riittänyt ulkomailla. Se että jos on hyvä Liigassa ei todellakaan että olisi hyvä myös ulkomailla.

Esimerkiksi Kristian Kuusela joka saa 1000 ottelua täyteen Liigassa. Kunnioitettava suoritus jokaisella mittarilla, mutta imo se kertonee vain sen ettei mies ole ikinä ollut niin loistavaa tasoa, että olisi tehnyt uransa ulkomailla. Siellä kun pelkästään hyvä ei yleensä riitä. Esimerkiksi kausi KHL:n puolella heikossa Amurissa toi kasaan 52 ottelua ja 21 pistettä. Pisteiden valossa veti ihan hyvin, mutta kun huomioidaan joukkue ja rooli johon Kuusela silloin hankittiin, pitäisi pistesarakkeen ensimmäisen numeron olla kakkosen sijasta 4.
 
Viimeksi muokattu:

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche

Kieltämättä ne kovimmat tehot tuli vasta silloin kolmikymppisenä. 2000-luvun alussa Ilun ura oli kuitenkin nosteessa. En tiedä olisiko Kärpät häntä aiemmin halunnut takaisin, mutta Jokereissa Ilu nousi ensin EHT-tasolle, sitten hän palasi Kärppiin ja 25-vuotiaana pokkasi Pekka Rautakallio -palkinnon. Mikkolasta tuli monivuotinen kapteeni ja hän pelasi kymmenen tasavahvaa kautta. Hän ei kuitenkaan milloinkaan pelannut EHT-tasoa korkeammalla. Elitserien ei ollut kuitenkaan vielä tuolloin SM-liigaa sen parempi sarja, joten erityistä syytä Ilulla tuskin ainakaan sinne olisi ollut siirtyä. KHL taas alkoi Ilun ollessa 29-vuotias eli vielä parhaassa iässä, mutta tiedä oliko hänellä sinne edes hinkua.

Jossain arkistoissa on varmasti myös vastaus, että neuvotteliko Mikkola nuorempana milloinkaan hänet varanneen Habsin tai jonkun toisen NHL-seuran kanssa. On kynnyskysymys lähteä kokeilemaan ryöstöhintaisella kahden suunnan sopparilla, vaikka kyllä siellä Kärpistä vuorollaan kävi myöhemmällä iällä Lehtonen, Vallin kuin Viuhkolakin. Lelu pelasi sen 15 NHL-peliä. Maalivahti Bäckström teki lopulta komian urankin.

Kuusela oli ainakin moneen otteeseen haluttu pelaaja myös ulkomailla. Kyllähän hän kävi yhtenä keväänä voittamassa mestaruuden MODOssa ja myöhemmällä iällä pelasi vielä Amurissa. Ennen Kärppiä hän sai myös NHL-sopimustarjouksen Coyotesista, mutta Kuusela ei tähän tarttunut. Häntä voi pitää ainakin sarjauskollisena.
 
NahkaHagrid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Jesse Puljujärvi.
Hieno mies, hienot vuodet. En vaan silti osaa nauttia täysillä. Helvetin hieno seremonia käynnissä jokatapauksessa.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Voittaja, ei ollut vain ja ainoastaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, vaan oli merkityksellinen pelaaja joukkueissaan sillon kun menestystä tuli, ja sitähän tuli.
Just näin, Kärpissäkin kauden 2004-05 päätteeksi valinta koko liigan parhaaksi pakoksi vaikka täällä kiekkoili työsulun vuoksi useita NHL-pakkejakin.
 
msg

Jäsen
Huikea määrä kultamitaleita ja muutenkin kotimaisella mittapuulla pelimies parhaasta päästä, mutta aika ison osan urastaan pelasi muualla kuin Oulussa ja siksi vähän hämmästyttää paidan nostaminen kattoon. Mutta kun tämä koko paidan nosto ei ainakaan tällä palstalla näytä suuria tunteita nostattavan puolesta tai vastaan, niin ei varmaan kiertolaisvuodet toisissa seuroissa ole mikään ongelma?
 
holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна

Kyllähän tätä on monet meistä kritisoineet, juurikin muissa seuroissa pelaamisen takia.
 
Summer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kyllähän tätä on monet meistä kritisoineet, juurikin muissa seuroissa pelaamisen takia.

Tämäpä juuri. Olen jo kerran mielipiteeni ilmaissut ja tämän seremonian katsottuani totean mielipiteeni vain vahvistuneen:Tuo paita ei olisi tuonne kattoon kuulunut. Siellä se nyt kuitenkin killuu jotenka sen tosiasian kanssa mennään eteenpäin, koska tuskinpa sitä sieltä poiskaan otetaan. Rehellisesti sanottuna en edes muistanut, että sehän pelasi melkeen puolet urastaan muissa liigajoukkueissa.. Hoh hoijaa.

Ja edelleen sanon ettei Ilulta mitään pois ja varmasti on hieno mies ja voitti siellä sun täällä sitä sun tätä. Itsellä mietityttää vain se, että jos rima on tuo niin lähitulevaisuudessa minun mielestä sinne kattoon kuuluisi 10 paitaa lisää. Missä on esimerkiksi sen kaikista tärkeimmän joukkueen eli liiganousujoukkueen paidat? Aina sitä Junnot ja muutkin hehkuttaa, että se nousu oli mestaruuksiakin tärkeämpi etappi Kärppähistoriassa. Siitä joukkueesta osa voitti lisäksi mestaruuksia Kärpissä eikä ole paitoja edelleenkään katossa, joten jokin tuossa valikoinnissa minun mielestäni mättää! Ei näin!
 
Löppönen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät,AcOulu,Frölunda,LuleåHF
Kyllähän tätä on monet meistä kritisoineet, juurikin muissa seuroissa pelaamisen takia.
Sen verran tästä muissa seuroissa pelaamisesta, että lätkä on ammattina semmoinen jotta sinne mennään minne soppari milloinkin saadaan. Harvassa ovat nykyään ne pelaajat,jotka vain yhdessä seurassa tahkoavat silloin kun on elannosta kyse. Kyllähän meistä jokainen muissakin ammateissa vaihtaa työpaikkaa jos määräaikaisuus päättyy tai muualla tarjotaan parempaa palkkaa. Usein vielä on pelaajan tilipussi se perheen ainoa tulonlähde,niin mentävä on. Esimerkkinä vaikka Heshka, olisi halunnut jatkaa, vaan soppari loppui eukä uutta tarjottu.Matka jatkui Vaasaan tienestin perässä. Asiat eivät aina ole yksioikoisia. Ilu on juhlansa ansainnut.
 
Håkanhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Altavastaajat

Ei kukaan ole kieltänyt, etteikö muissa joukkueissa pelaaminen olisi sallittua. Ainoastaan siinä tapauksessa jos paita jäädytetään, niin henkilökohtaisesti en hyväksy muita joukkueita Suomessa.
 
Löppönen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät,AcOulu,Frölunda,LuleåHF
Ei kukaan ole kieltänyt, etteikö muissa joukkueissa pelaaminen olisi sallittua. Ainoastaan siinä tapauksessa jos paita jäädytetään, niin henkilökohtaisesti en hyväksy muita joukkueita Suomessa.
No tuon periaatteen mukaan loppu häämöttäisi paitojen jäädyttelylle,siihen tahtiin pelaajat nykyään kiertävät elannon perässä.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No tuon periaatteen mukaan loppu häämöttäisi paitojen jäädyttelylle,siihen tahtiin pelaajat nykyään kiertävät elannon perässä.
No ei sinne kattoon ihan kenen tahansa lupaavan juniorin paidat kuulukaan. Eihän paidanjäädytyksen kuulukaan olla mikään jokavuotinen huvitilaisuus?

Kärppien kohdalla sinne on tulossa seuraavien muutaman vuoden aikana tasan kaksi paitaa: Lasse Kukkosen ja Mika Pyörälän. Kukaan ja korostan vielä sanaa KUKAAN muu pelaaja Kärppä-historiassa ei nouse korkeammalle jalustalle kuin Lasse ja Mika. Kun numerot 5 ja 17 on jäädytetty, niin sen jälkeen korkeintaan Mikko Lehtosen 26 ja Jussi Jokisen 36 voi olla seuraavan kymmenen vuoden aikana harkinnassa.

Toisaalta, jos Ilkka Mikkolan pelinumerokin jäädytettiin, niin kyllä Kari Jalosenkin numero kuuluu Raksilan kattoon ihan samoin perustein.
 
Nuo mainitsemasi numerot itselläkin mielessä myös. Lassen juhlat tulossa seuraavaksi.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Nuo mainitsemasi numerot itselläkin mielessä myös. Lassen juhlat tulossa seuraavaksi.

Jos katsoo Kärpissä pelattujen pelien määrää niin top6 on Pyörälä, Kukkonen, Mikkola, Viuhkola, Lehtonen, Kiimalainen. Näistä kolme on jo katossa ja kaksi sinne menossa. Lehtonen puolestani saisi olla siellä myös.
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Täytyy varmaan tunnustaa: minä en ole koskaan haukkunut Ilkka Mikkolaa !!!

Syynä on varmaan se, että Mikkola on saanut aina niin paljon paskaa niskaansa, etten ole nähnyt tarpeelliseksi mollata miestä sen enempää. Toisin sanoen, olen aina halunnut sanoa mielipiteeni jostain muusta näkökulmasta kuin kaikki muut. Kärpissä on ollut aina Mikkolaa paljon parempia pelaajia, joista olen ennemmin halunnut sanoa mielipiteeni kuin Mikkolasta. Ilkka Mikkola Kärpissä on jotain, jolle en voi mitään. Mikkola on Kärpissä, halusin sitä tai en. Mikkola ikäänkuin kuuluu Kärppien kalustoon. Tuohan ei poista sitä tosi asiaa, että aina kun näen Mikkolan kiekon kanssa tai ilman Kärppien puolustuspäässä, tulee fiilis, että nyt liikettä Ilu! Pistä kiekko äkkiä liikkeelle. Nyt Ilu pistä jalat liikkeelle jne. Hiukan olen ollut aina sen jälkeen hiukan harmissani, ettei näin tapahtunutkaan. En viitsi siitä kuitenkaan sen enempää avautua. Ihan vaan sen takia, että aina joku on se heikoin lenkki - ja se heikoin lenkki on usein ollut valitettavasti Ilkka Mikkola. Tämän enempää en aio miestä mollata - se kun ei auta yhtään enempää.
Tämmöstä olen kirjoittanut Ilkka Mikkolasta 5 vuotta sitten! Olen näköjään haukkunut Ilkka Mikkolaa uran jälkeen enemmän kuin uran aikana. :-)

Kärpät jäädytti #6 Mikkola - halusin tai en.
 
M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Mikkolan juhlapelistä kun on kyse niin piti tulla vanhoja juttuja muistelemaan.
Keväällä 2000 Tepsin voittaessa Jokerit finaaleissa joukkue palasi juhlimaan Turkuhalliin pelin jälkeen, juhlahumussa tuli Mikkolalta kysyttyä miltä nyt tuntuu kun voitit toisen Suomen mestaruuden ja Kärpätkin nousi liigaan, johon Ilu vastasi että helvetin hyvältä tuntuu molemmat. Kyllä sillä hetkellä vaistosi kuinka vahvasti Mikkolan sydän sykki Kärpille.
Helvetin hieno pelaaja, hattu pois päästä.
 
Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Jossain arkistoissa on varmasti myös vastaus, että neuvotteliko Mikkola nuorempana milloinkaan hänet varanneen Habsin tai jonkun toisen NHL-seuran kanssa.

Mielenkiintoisin tilanne oli 2000-01, kun training campin jälkeen ensin lukittiin varmaksi puolustuksen nelikoksi Patrice Brisebois, Karl Dykhuis, Sheldon Souray ja Eric Weinrich. Sitten leirillä "kilpailussa" 5. ja 6. paikoista olivat Francis Boullion, Enrico Ciccone, Christian Laflamme, Craig Rivet, Miroslav Guren sekä Euroopan "nobodyt" eli muuan Andrei Markov ja Ilkka Mikkola. Habs sitten päätti satsata 20-vuotiaaseen Markoviin, eikä 21-vuotiaaseen Mikkolaan.

Mikkola ei saanut sopimusta, mutta tuona kautena 14 puolustajaa kävi ylhäällä. Tuolloin jonkun heikomman paperin hyväksymällä olisi ollut mahdollisuudet ylhäällekin; farmin kautta.

Juttelin kerran Ilun kanssa aiheesta. Hän totesi aika ärsyyntyneesti, että monesti neuvoteltiin, mutta koskaan ei tullut edes sopimustarjousta. Eli ei ollut lopulta kovin lähellä, vaikka Montrealissa juuri tätä Markov vs. Mikkola valintaa spekuloitiin lehdissäkin.
 
Viimeksi muokattu:

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Mielenkiintoisin tilanne oli 2000-01, kun training campin jälkeen ensin lukittiin varmaksi puolustuksen nelikoksi Patrice Birsebois, Karl Dykhuis, Sheldon Souray ja Eric Weinrich. Sitten leirillä "kilpailussa" 5. ja 6. paikoista olivat Francis Boullion, Enrico Ciccone, Christian Laflamme, Craig Rivet, Miroslav Guren sekä Euroopan "nobodyt" eli muuan Andrei Markov ja Ilkka Mikkola. Habs sitten päätti satsata 20-vuotiaaseen Markoviin, eikä 21-vuotiaaseen Mikkolaan.

Mikkola ei saanut sopimusta, mutta tuona kautena 14 puolustajaa kävi ylhäällä. Tuolloin jonkun heikomman paperin hyväksymällä olisi ollut mahdollisuudet ylhäällekin; farmin kautta.

Juttelin kerran Ilun kanssa aiheesta. Hän totesi aika ärsyyntyneesti, että monesti neuvoteltiin, mutta koskaan ei tullut edes sopimustarjousta. Eli ei ollut lopulta kovin lähellä, vaikka Montrealissa juuri tätä Markov vs. Mikkola valintaa spekuloituun lehdissäkin.
Ilu vähän avasi Canadiens-keskusteluja myös Kalevassa, mutta todella mielenkiintoista kuulla tämä!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös