Seitsemän peliä, 4+4=8, tällä hetkellä kolmen ottelun maaliputkessa, neljän ottelun pisteputkessa, ja Taikuri on palannut. Iikalla on tällä hetkellä ihan jäätävä nälkä ratkaista pelejä, sitä tuttua niin kaunista pelinrakentelua, taituruutta, kamppailua sekä taklauspeliä on upeaa katsella tällä hetkellä. Erinomaisesti vetää myös omiin päin, ei ole flegu-Iikasta tietoakaan.parhaimmillaan ihan ylikylän ukko tässä liigassa
Kyllä alkaa olemaan yksi niistä pelaajista, joka tulee ensimmäisten joukossa mieleen kun kysytään/puhutaan Pelicansista. Monen pikkujuniorin huulilla on ollut since 2016 ja näille 2010-> syntyneille varmaan se isoin esikuva Pelicansista. Joidenkin pelaajien kohdalla tulee ajatus mieleen että kyseinen pelaaja ”kuuluu johonkin seuraan” ja näin on myös Kangasniemen ja Pelicansin kohdalla. Vaikea nähdä toisen Liigaseuran nutussa Ikeä.Tämä ainakin vähän yllätti itseni ja rupesin miettimään, että Iikastakin on kovaa vauhtia muodostumassa tälläisen nuoren seuran historiassa aika iso hahmo. Itselle juuri Koivunen, Jantunen, Sopanen, Saarinen jne. kumppanit olleet niitä legendaarisia hyökkääjiä seuran lyhyehkössä historiassa, mutta kyllä Iikankin nimen voi jo pikkuhiljaa laittaa jatkamaan tuota listaa.
Itse en osannut ehkä ajatella, mutta ihan totta, että jos on tosiaan seurannut noista ajoista alkaen niin Ikehän on varmaan nimenomaan ellei isoin niin ainakin yksi niistä isoimmista nimistä. Eniten pisteitä tähän päivään mennessä niistä kaikista pelaajista, jotka tuosta kaudesta 16/17 lähtien pelanneet seurassa.Kyllä alkaa olemaan yksi niistä pelaajista, joka tulee ensimmäisten joukossa mieleen kun kysytään/puhutaan Pelicansista. Monen pikkujuniorin huulilla on ollut since 2016 ja näille 2010-> syntyneille varmaan se isoin esikuva Pelicansista.
Samalla tavalla esimerkiksi allekirjoittanutkaan ei ole tajunnut miltei vieläkään esim. 2000-2010 ajan huippujen merkitystä teille vanhemmille seuraajille. Vain tilastojen, huonolaatuisten videopätkien ja tarinoiden perusteella voi jonkinlaisen mielipiteen niistä muodostaa, mutta siihen tunteeseen ei pysty itse täysin koskaan samaistumaan. Isänikin on monta kertaa selittänyt vielä pidemmän ajan takaa Reippaan ajoilta Valekin ja kumppaneiden menoa, kuinka hienoa aikaa se oli. Toki erona se, että vanhempi sukupolvi näkee nämä nykyisetkin pelaajat parhaassa iässään, toisin kuin me nuoremmat niitä teidän ajan tähtiä. Mutta kuten sanoit, merkitys niillä vanhoilla ajoilla tullee silti olemaan aina suurempi.Itse en osannut ehkä ajatella, mutta ihan totta, että jos on tosiaan seurannut noista ajoista alkaen niin Ikehän on varmaan nimenomaan ellei isoin niin ainakin yksi niistä isoimmista nimistä. Eniten pisteitä tähän päivään mennessä niistä kaikista pelaajista, jotka tuosta kaudesta 16/17 lähtien pelanneet seurassa.
Menee vähän offtopic, mutta jotenkin edelleenkään ei osaa näitä nykypelaajie nähdä vielä niiden nimien rinnalla, ketä silloin glorifioinut ku itse alkanut joskus 2000-luvun alkupuolella tätä touhua seuraamaan. Hyvä reality check kuitenkin itsellekin että tosiaan aika monta nimeä nykyisestäkin nipusta on jo melko korkealla niin all time piste- kuin ottelumäärissäkin.
Iikka oli mielestäni jo viime vierailulla se samaa Iikka kuin nytkin, ei ollut kiukuttelusta tietoakaan ja löi kaiken askiin, kausi tosin oli loukkaantumisten sävyttämä. Nyt on ukko täydessä iskussa ja se näkyy.Mitä on tapahtunut meidän Iikalle? Taikuri on ottanut huikean stepin mököttävästä luonnontaiteilijasta ja tajunnut ammatimaisuuden merkityksen. Henkinen kasvu näkyy kauas ja habitus jäälläkin näyttää ihan eriltä mitä vielä viime visiitillään. Puhumattakaan fyysisestä kasvusta. Komeasti johtaa joukkoja edestä, eikä vain taidoillaan tai pisteillään. Väitän että on tämän kauden tärkein yksittäinen pelaaja tuossa joukkueessa. Niin poikkeuksellinen tapaus jota ilman oltaisiin isossa kusessa.
Tätä tahtia lähtee valitettavasti katsomaan vielä ulkomaan kortin kauden jälkeen. Aina voi toki palata takaisin, pelillinen koti vaikuttaisi olevan täällä.
On taas! varmaan loppu kauden täyttä paskaa, mut plei...karsinnoissa iskee sit pari maalia ja saa synninpäästön.Rasite. Toivottavasti päästään eroon.
Ei tule juuri muita mieleen kuin Lasse, Tuksu ja Kumpula.Mä kysyn että kuka tuolla muka suorittaa, jengi menee kentälle laput silmillä selviytymään ja tuntuu että taitavimmat pelaajat on tässä pelkokiekossa eniten kateissa.
Kalynuk on ollut myös todella hyvä, pelaa todella isolla tunteella.Ei tule juuri muita mieleen kuin Lasse, Tuksu ja Kumpula.
Lainaan itseäni heinäkuulta ja allekirjoitan edelleen.IIkka jos on se vonkale niin pitää sanoa että pieniä on silakat joulukaloiksi.
Itse olisin tämän jättänyt käyttämättä vaikka kauden jälkeen pelkällä tilastoskouttaamisella Iikka näyttää aina hyvältä niin mä en jaksaisi katsella sitä puolivetelää Iikkaa kentällä useimmissa peleissä.