Alku huono, mutta loppu hyvin - kaikki hyvin
La 17.01.2015 KJT Miehet - KelA = 8 - 4 (1-3),(2-0),(5-1)
Kellokoskelaisten alku oli Miehille shokeeraava, mutta pelin edetessä sai Miehet rivinsä järjestykseen ja lopulta kotijoukkue jyräsi vääjäämättömään voittoon taidolla, tuurilla ja tahdolla. Loppunumerot repsahtivat lopussa pelitapahtumien kulkua rumemmaksi vieraitten alistuttua tappioonsa.
Hyvä alku ei kantanut vierasjoukkue KelA:a tällä kertaa voittoon saakka. KelA oli scoutannut hyvin Miesten pelin ja yleensä Miehet ovat jo alussa iskeneet, niin nyt KelA oli varautunut siihen hyvin ja iski Miesten omilla aseilla. Kova karvaus sekä paine Miesten puolustukseen oli todellista myrkkyä peliä hallitsemaan tottuneelle kotijoukkueelle. Myös maalivahti Janne Sjöbergin astetta paskempi päivä avitti kellokoskelaisia, joskin sangollisen lietettä voi kipata kenttäpelaajiekin niskaan lepsusta puolustuksellisesta otteesta.
KelA:n kolmannen maalin jälkeen luisteli tolppien väliin Joni Kaija, joka masensi KelA:n jatkoyrittelyt lähes täysin ja palautti ryhdin kentälle. Miehet saivat peliin enemmän otetta, mutta KelA:n maalivahti Teemu Kaarela pelasi kuin hurmiossa, torjuen Miesten hienot maalinteko yritykset.
Mutta harvoinpa tällä tasolla nollapelejä pelataan, eikä niin käynyt nytkään. Ensimmäisen erän lopussa Miehet lopulta iskivät Mikko Sirenin toimesta ns. pukukoppimaalin saaden tarpeellisen kavennuksen taistelutahdon viritykseen.
Taistelutahto löytyikin heti toisen erän alussa ja KelA:n pelaajat yllätettiin suorastaan munasuojat nilkoissa. Kiekon pudotessa jäähän vieraat näyttivät vielä leijuvan upeasta ensimmäisestä erästään, niin miehet iskivät rajusti. Ykkösketju jyräsi salamannopeasti Mikka Lindholmin ja Mikko Sirenin maaleilla vierasjoukkueen alleen. Kun toista erää oli tosiaankin vasta kulunut 26 sekuntia, niin oli peli jo tasoissa.
Vieraat kerääsivät rivinsä kokoon ja seurasi hetkellinen asemasotavaihe. Tämä vaihe päättyi ja kulminoitui toisen erän puolessa välissä kun Miehet selvittivät jämäkästi kahden pelaajan alivoiman, jossa KelA ei saanut aikaan juuri mitään.
Kolmannen erän alku oli lähes yhtä tyrmäävä, sillä Miehet ottivat pelin halttuun heti ja eikä aikaakaan kun Toni Jeskanen siirsi Miehet ottelussa ensi kertaa johtoon. Pari minuuttia tästä, niin KelA joukkueen kuumakalle #5 Lassi Karhunen teki joukkueelleen todellisen karhusenpalveluksen, ottamalla täysin typerän ja tarpeettoman estämisjäähyn. Tämän yv:n käytti Miehet kylmästi hyväkseen ja Teemu Sainomaa siirsi miehet jo kahden maalin etumatkalle. Karhuselta voisi aivan aiheellisesti kysyä, kannattiko? sillä tämä yv-maali kyllä ratkaisi koko pelin.
Vaikka Niko Harju sai KelAn vielä tuotua maalin päähän, niin loppuerä oli Miesten dominointia. Vain pari minuuttia vieraitten kavennuksen jälkeen Esa Kivistö rynni röyhkeästi maalille ja survoi kiekon väkisin rysän perälle, vieden Miehet taas parin maalin karkumatkalle.
Alun loppu oli viimeistään Riku Rahikaisen maali tyhjiin kun KelA vielä pyristeli yrittämällä kavennusta ilman maalivahtia. Ottelun loppusekunneilla Esa Kivistö vielä kävi alleviivaamassa toisella maalillaan lopputulokseksi lukemat 8-4, kun vieraitten takki oli tyhjentynyt kuin neuvostoliittolaisen elitarvikekaupan hyllyt.
Kauden ennätysyleisö 300 henkeä, sai todistaa jännittävää ja kiihkeää paikalliskamppailua lähes parhaimmillaan. Valitettavasti tuomaristo oli kyllä välillä pihalla kuin puutarhatonttu, mutta sentään kohteli lähes yhtä kaltoin molempia joukkueita.
Miehet saivat oivan varoituksen kuolevaisuudestaan ja toivottavasti ottavat opikseen, sillä seuraavakin ottelu on paikallispeli ja vastustaja ei varmasti kotihallissaan anna periksi tuumaakaan. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa.