UI JUMA! Hauvoille mitalit kaulaan heti III-divisioonan debyyttikaudellaan! Jyväskylä on mustaturkoosi!
Täyteen pakattu Hippos pääsi todistamaan Riemu 2:n ensimmäisen kauden huipennusta ja mikäs sen parempaa kuin pelata kaupungin kuuminta derbyottelua ja laittaa semmoinen esitys päälle että oksat pois ja tuhkatkin pesästä.
Hunaja-ansataktiikkaa oli hiottu semifinaaleista viisastuneena ja tällä kertaa vastustajajoukkue JyKille annettiin alussa siimaa vain 00:15 ajassa otetun jäähyn muodossa. Tehokkaan alivoiman jälkeen Hauvat pääsi räväyttämään ensimmäisen maalinsa, kun Juho Tiainen huudatti yleisöä maalillaan ajassa 02:51. Lisää leipää ja sirkushuveja tarjoiltiin vielä Eemil Jaatisen pukukoppimaalilla 2 sekuntia ennen erän loppua ja Jyväskylän kilpajäähallin uudenkarheaan jumbotroniin kirjattiin ekan erän jälkeen lukemat 2-0.
Toisen erän alussa Tapio Rantanen eli Rantasen Tapsa vei Hauvat jo ratkaisevan tuntuisesti 3-0 johtoon. Vaikka JyKillä ei enää ollut saumaa, sai se tehtyä kavennusmaalin. Miko Kilpeläinen piti kuitenkin turvavälistä huolta ja vei Riemu 2:n uudestaan kolmen maalin johtoon 4-1 osumallaan. JyKin Lauri Linna teki vielö erään illan toisen ja kauden viimeisen maalinsa ja näistä lukemista lähdettiin viimeiseen erään.
Hauvat kesti upeasti vierasjoukkueen vimmatun loppukiriyrityksen ja käsitteli ennakkosuosikin paineet tavalla, josta Kanadan U20-maajoukkueen johdon kannattaa ottaa mallia. Numerolla 69 operoiva Niklas Pohjanvirta sai kunnian iskeä sen paljon puhutun viimeisen naulan siihen kuuluisaan arkkuun ja täräytti ylivoimalla lukemat 5-2:een. Tästä ei JyKi enää noussut ja ottelun loppunumerot kirjattiin historiankirjoihin lukemin viis-kaks. Maalilla Akseli Kontiolan äidin poika nappasi kovat 32 torjuntaa ja hienon torjuntaprosentin 94,12.
Kiitos kaudesta ja onnittelut pronssimitalista sekä hienosta sarjadebyyttikaudesta Riemu 2 eli tuttavallisemmin Hauvat! Ensimmäinen kausi sujui oikein hienosti ja tulevaisuus näyttää vähintään yhtä kirkkaalta kuin tyhjä kolmen tähden jallupullo Freetimen karaokepuolella vartti ennen pilkkua. Tästä on hieno lähteä jatkamaan kohti uutta kautta, kesän drafteja, free agencya ja treidejä. Kiitos myös palstakavereille, näiden hassuttelujuttujen lukijoille ja muille 3b-lohkon joukkueille, ensi kauteen!