II-divisioonan loppusarja kaudella 2010–2011 (etelä)

  • 49 038
  • 87

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Edellämainittuun 5-4 lopputulokseen päättynyt Tinatuopit - K-Kissat oli kakkosdivariviihdettä parhaimmillaan. Paras Tinatuoppien peli aikoihin viihdearvonsa puolesta. Ensimmäisessä erässä Tinatuopit pääsivät tallustelemaan ilmaiseksi K-Kissojen puolustuspäässä. Vapaasta tilasta ja erinomaisista tilanteista huolimatta Tinatuopit jäivät yhteen maaliin.

Toisessa erässä Tinatuopit oli jo mennä menojaan. Pelin käännekohdaksi muodostui toisen erän puolivälissä sattunut episodi, jossa K-Kissat olivat jo tuulettelemassa maalia. Tuomari kuitenkin levitti kätensä ja antoi pelin jatkua. Ainakin vierasjoukkueen vaihtopenkiltä nähtiin kiekon olevan maalissa.. Tästä syntyneestä vastahyökkäyksestä Tinatuopit iskivät ja Kissat olivat sekaisin. Häkeltynyt kissilauma otti heti perään muutaman takaiskun ja peli olikin sitten jo 4-1 Tuoppien hyväksi. Tämä sai K-Kissojen valmentajan veren kiehumaan ja tuomaristo sai kuulla kunniansa.

Kolmannessa erässä isännät tarjosivat suorastaan tarjottimella mahdollisuuden vastustajalle nousta peliin mukaan. Kontiovorrikat kiittivät ja äkkiä tilanne olikin jo tasan 4-4. Ottelun ratkaisijaksi nousi sitten kentän kruunaamaton kuningas ja keisari, Tinatuoppien puolustaja Jukka Aho, joka näyttävän nousunsa päätteeksi veivasi kiekon etuyläkulman seutuville. Aho erottui otteillaan selvästi koko poppoosta. Lopussa vieraspoppoo järjesteli ohjelmaa ahkeraan Tinatuopposten maalille, mutta tasoitusmaali jäi hyvistä yrityksistä huolimatta tekemättä.

Molemmat joukkueet olivat parhaimmillaan hyökkäyspäässä. Puolustus ontui K-Kissoilla ja Tinatuopeilta se välillä unohtui. Olin näkevinäni Tinatuoppien puolustajien pelaavan ajoittain hyvää kiekollista peliä. Maalivahtipeli ei oikein kummaltakaan. Toisaalta, vaikka Tinatuoppien Jens Rämö kolmannessa erässä hörppikin, esti ottelun aikana monta enemmän tai vähemmän vaarallista tilannetta. Heinolassa rikottiinkin sitten samalla komiasti alkaneen etelän jatkosarjan yleisöennätys.
 

The Rock

Jäsen
Kuusi paria uunista ulos...

Viikonloppuna taistellaan jälleen tiukasti sarjapisteistä peräti kuudessa tämän lohkon kamppailussa. Oma mielenkiintoni kohdistuu totutusti Titaanien peliin Beweä vastaan, jossa haetaan varmasti asetelmia loppukautta silmällä pitäen. Kohtaavathan kyseisessä taistossa kaksi Eteläisen alueen II-divarin loppusarjan kärkipäähän etukäteisveikkailuissa heitettyä joukkuetta.

Bewe näyttää liiton siirtolista perusteella vahvistuneen kuluvalla viikolla kahdella pelurilla, kun Heikki Tiihonen ja Pasi Kangas pukevat jatkossa sinistä ylleen. Onkin mielenkiintoista nähdä pelaako kumpikaan huomenna Kotkassa? Etenkin 37-vuotiaan Kankaan meriitit ovat sitä luokkaa, että mies on varmasti kova vahvistus (kunnossa olleessaan) tälle tasolle.

Titaanit ei miehistöään ole vahvistanut, joten kotkalaiset iskevät stadilaisten kimppuun suht. samalla kokoonpanolla kuin millä se kaatoi GrIFK:n. Tulossa on varmasti kiihkeä ja tapahtumarikas ottelu, joka toivottavasti kääntyy lopulta punanuttujen eduksi. :)
 

The Rock

Jäsen
Kivasti meni pakka sekaisin viikonlopun aikana. Ensimmäisellä kierroksella joko pelaamatta olleet tahi hävinneet jengit napsivat pinnoja, jonka myötä sarjataulukko on tällä hetkellä todella tasaista luettavaa.

Kärjessä NuPS ja PEPO HC ovat avanneet vahvasti. Samaten Titaanit kukistanut Bewe. Kotkalaisten pitää parantaa jatkossa pelaamistaan, mikäli kärjen tahdissa halutaan pysyä.

Mielenkiintoinen sarja tästä on kyllä tulossa. Viikonlopun kierroksen helmenä on pakko ottaa esille GrIFK:n Ari Kataviston ampumat neljä maalia Nikkareiden verkkoon - vanha alkaa vertyä.
 

John Copter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nöyrästi ylimielinen rikollislauma, #9
Kärjessä NuPS ja PEPO HC ovat avanneet vahvasti.

Liekö sitten Nupsin vahva avaus johtuneen siitä että siellä hieman tuuletettiin. Valmennus sai lähteä, tämän linkin takana lisää juttua aiheesta (linkki vie paikallislehden sivuille).

Hyvä homma varmasti kokeneelle ja miksei nuoremmallekin pelaajistolle. Olen aikaisemminkin kritisoinut Nups valmennusta amatöörimäisyydestä ja nyt onneksi ilmeisesti pelaajien painostuksesta sai valmennus väistyä.

Toivottavasti tämä aihuttaa joukkueessa sen että sarjapaikka säilyy ilman kommelluksia.
 

Mr.FunnyMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Minnesota Wild
Pitikin tuosta NuPS:in valmentajan vaihdoksesta kirjoittaa, mutta ilmeisesti Kentsu ehti ensin:) Eli tosiaan alkukaudella Puhakan ja Mäkisen valmennuksen alaisuudessa pelaillut NuPS teki tälle sarjatasolle ehkäpä hieman yllättävänkin ratkaisun ja seurasi isompiaan (mm.Pelicans,Kärpät,Jokerit) pistämällä valmentajat vaihtoon.

Huhuissa on liikkunut kaikenlaista, mutta ilmeisesti jonkinlaisia ristiriitoja pelaajiston ja entisen valmennuksen välillä oli muhinut jo pidempään varsinkin pelitapaan liittyen, sellaista kun ei ilmeisesti ollut laisinkaan !?Ilmeisesti myöskään asetetut tavoitteet eivät täyttyneet ja kyllähän tuosta alkusarjasta olisi voinut NuPSin odottaa nousevan parin viime kauden hyvien esitysten johdosta sarjaporrasta ylemmäs!

Leander taitaa kuitenkin olla lähiseudun parhaimpia valmentajia, joten kenties joukkueen otteetkin tästä piristyvät. Ilmeisesti jo heti Riihimäellä oli ainakin pelaajien asenteessa tapahtunut suuri muutos ja 3 pistettä tarttui plakkariin aina vaikeasta vierasottelusta Nikkareiden toimiessa isännän roolissa. Ja onhan se toki varmasti mukavempi lätkiä, kun on selkeät systeemit ja huomaa valmennuksenkin osaavan asiansa, joten tässä voi jatkossa hyvinkin olla sarjan musta hevonen, vaikkakin näin ennakkoon varsinkin Bewe vaikuttaisi suurimmalta ennakkosuosikilta perässään Titaanit!

Onneksi varsinkaan näitä Rautaliigan pelejä ei ratkota paperilla! ;)

Alla vielä linkki paikallislehden uutiseen asiasta:
http://www.lansi-uusimaa.fi/Urheilu/Urheilu-uutiset/Leander-Puhakan-tilalle-NuPSin-valmentajaksi
 

The Rock

Jäsen
Kotkalaisten pitää parantaa jatkossa pelaamistaan, mikäli kärjen tahdissa halutaan pysyä.

Titaanit ei liiemmin pelaamistaan parantanut, pikemmin päinvastoin, LT Kingsiä vastaan vaikka voitto irtosikin selkein 6-2-lukemin. Harmittavasti kotijoukkue antoi harvalukuisen vierailijan määrätä pelitempon ja kun Kings-maalilla Niklas Paananen oli kuin dominikhasek parhaina päivinään, niin pelistä tuli todella vaikea.

Onneksi lopussa vihdoin ja viimein kiekkokin alkoi upota rysään sekä sen myötä tulevan viikonlopun K-Kissat-koitokseen saataisiin taas kunnon hööki päälle alusta lähtien.

Liekö sitten NuPSin vahva avaus johtunut siitä, että siellä hieman tuuletettiin: valmennus sai lähteä! tämän - linkin takana lisää juttua aiheesta (linkki vie paikallislehden sivuille).

Mielenkiintoinen temppu kyllä ja ilmeisen onnistunut, sillä NuPS keikkuu loppusarjan kärjessä puhtaalla pelillä. Mitä itse ex-valmennusta pääsin seurailemaan kahdessa ennen kautta pelatussa harjoitusottelussa, niin ihan asiallisestihan herrat hommansa hoitivat.

Kuten tässä ketjussa on kirjoitettu, niin jos siellä taustalla on henkilökemioissa (?) ollut kitkaa - ei jatko Puhakka-Mäkinen -kaksikolla kovin ruusuinen olisi loppukaudella ollut, joten ei ihme, että miehet päättivät tehdä tilaa Leanderille.

NuPSilla on mielestäni kasassa ihan riittävän hyvä joukkue loppusarjan voittoon, joten en ihmettelisi yhtään vaikka keltapaidat keväällä piikkipaikalla keikkuisivatkin. Tasaisen sarja tästä Eteläisen alueen kakkosesta joka tapauksessa on tulossa.
 

M.Hana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Islanders
Nupsin valmentajan vaihdos näyttää selkiyttäneen tilannetta ja systeemejä. Eilen jäällä ollutta joukkuetta ei ollut tunnistaa samaksi joukkueeksi mikä syksyllä "kirmaili" askissa.

Kakkosen alkusarjassa vahvoja otteita esittänyt Kela oli täysin jaloissa koko pelin. Peli oli kahden erän jälkeen kotijoukkueen täydellisen dominoinnin jälkeen jo 7-0. Kolmannessa erässä pelin jo ratkettua kotijoukkueen ote hieman kirposi ja Kela sai muutaman lohdutusmaalin.

Jos Nupsin otteet pysytvät samanlaisina voi todellakin olla niin, että myös Titaanit ja Bewe saavat olla tarkkana tämän ryhmän kanssa.
 

The Rock

Jäsen
Jos NuPSin otteet pysytvät samanlaisina voi todellakin olla niin, että myös Titaanit ja Bewe saavat olla tarkkana tämän ryhmän kanssa.

Kuten jo ylempänä totesin, niin NuPS on aivan varmasti yksi kovimmista Eteläisen alueen II-divisioonan loppusarjan voittajasuosikeista, kun kevään korvilla Suomi-sarjan jatkokarsintapaikkaa arvotaan ja siihen oikeuttavia pisteitä aletaan ynnäillä yhteen.

Kilpavarustelukin on näemmä alkanut hienosti Rautaliigassa. Titaanit ilmoitti eilen lainanneensa KooKoosta Nikke Hirvihuhdan ja Antti Oksan joulutaukoon asti. Eilen on niin ikään ilmestynyt liiton siirtolistalle punanuttuja keskiviikkona Kotkassa huikeilla torjunnoillaan LT Kings-veräjällä piinanneen Niklas Paanasen siirto Bewe Hockeyn riveihin.

Todella hienoa, että joukkueet ovat tässä sarjassa tosissaan, eivätkä vain pelaile huvin vuoksi pelejä pois sekä odottele kevätlaitumia. :)
 

The Rock

Jäsen
Kärki karkaa?

Viikonlopun aikana voitot tileilleen napsivat kaikki muut "kärkiviisikossa" majailevat joukkueet, paitsi vapaata pitänyt PEPO HC. Niin Bewe, NuPS, Tinatuopit kuin jatkoajan jälkeen 6-5-lukemin Karhu-Kissat kepittänyt Titaanitkin jatkavat pisteiden valossa vahvaa menoaan Eteläisen alueen II-divarin loppusarjassa.

Jo varsin aikaisessa vaiheessa alkaa siis näyttää siltä, että tämä lohko on jakautumassa kahteen kastiin. Edellä mainitut viisi jengiä mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulevat tappelemaan loppusarjan voitosta, kun taas loput kuusi joukkuetta puolestaan siitä, mitkä kolme putoavat ensi kaudeksi III-divisioonaan.
 

ukkometso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Laitan nyt tännekin. Sanopas Rock, milloin Iamsa-Ardin Ked on siirtynyt Beween? Lähtikö opiskelujen perässä vai kuinka? Ja kun seuraat aktiivisesti, niin miten Johannes Gärdström Kouvolasta, taisi ainakin jossain vaiheessa olla K-Kissojen kokoonpanossa.
 

The Rock

Jäsen
Milloin Iamsa-Ardin Ked on siirtynyt Beween? Lähtikö opiskelujen perässä vai kuinka? Ja kun seuraat aktiivisesti, niin miten Johannes Gärdström Kouvolasta, taisi ainakin jossain vaiheessa olla K-Kissojen kokoonpanossa.

Kedihän lähti aikanaan kauden 2006-2007 jälkeen Kotkasta pääkaupunkiseudulle muistaakseni töiden perässä ja siirtyi sen myötä pelaamaan OKK:n paitaan. Ogelissa mies vietti kolmisen kautta (viime kaudella Suomi-sarjassa), mutta kesän aikana OKK myi sarjapaikkansa EHC:lle, joka taasen ei vanhoja OKK-pelaajia kysellyt pelihommiin alkavalla kaudelle.

Tästä syystä lähestulkoon "kaikki" OKK:n viime kauden, pelaamista jatkaneet, kaverit siirtyivät Bewe Sportin alle perustettuun III-divisioonajoukkue Bewe Hockeyn paitaan, joka siis nousi marraskuun alussa tähän Eteläisen alueen II-divisioonan loppusarjaan yhdessä Titaanien ja Karhu-Kissojen kanssa.

Nuorempi Gärdström puolestaan oli alkukaudesta Karhu-Kissojen kokoonpanossa mukana, mutta yhtään virallista peliä ei Johannekselle ehditty merkitä, sillä mies hajotti kätensä sen verran pahasti, että loppukausi kuluu sairastuvan puolella.
 

Mr.FunnyMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Minnesota Wild
Jo varsin aikaisessa vaiheessa alkaa siis näyttää siltä, että tämä lohko on jakautumassa kahteen kastiin. Edellä mainitut viisi jengiä mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulevat tappelemaan loppusarjan voitosta, kun taas loput kuusi joukkuetta puolestaan siitä, mitkä kolme putoavat ensi kaudeksi III-divisioonaan.

Itse en vielä allekirjoittaisi täysin tuota The Rockin väitettä siitä, että tämä lohko olisi jakautumassa kahteen kastiin vielä tässä vaiheessa. Vasta kolmisen kierrosta pelattuna, joten maltetaan nyt vielä hetki, sillä kyllä tuon viisikon ulkopuolelle jäävistä joukkueista varsinkin KelA tulee parantamaan ja uskoisin, että myös Nikkarit (varsinkin kotikentällään) sekä GrIFK tulevat myös voittoja napsimaan häntäpäähän jääviä porukoita enemmän. TiTu on mielestäni pelannut hieman jopa odotettua pirteämmin mutta täytyy huomioida, että 2/3 kerrasta he ovat esiintyneet kotikentällään.

NuPS:n pirteät otteet ovat yllättäneet positiivisesti ja ilmeisesti tuo parin vkon takainen valmentajanvaihdos on herättänyt nukkuvan "jättiläisen" :) Täytynee tosin odotella vielä pari vkoa, kunnes joukkue kohtaa GrIFK:n sekä Titaanit, jolloin saadaan paremmin kuvaa joukkueen iskukyvystä. Toistaiseksi näyttää hyvältä, sillä sen verran jaloissa Kellokosken pojat olivat nummelassa ensimmäiset 40 minuuttia, vaikka olivatkin matkassa lähestulkoon parhaalla rosterillaan.

Onko kellään muuten tarkempaa tietoa näistä putoajista tai lähinnä niiden määrästä !? Alustavastihan 3 on ollut putoamassa, mutta HC Ludwigin luovuttua sarjapaikasta voisi kuvitella, että näiden putoajien määrä tippuisi kahteen ?! Tällä hetkellähän viivan alla näyttäisi olevan kolme joukkuetta, mutta on ne viivat ennenkin ollut miten sattuu, johtuen juurikin näistä luopumisista yms.
 

The Rock

Jäsen
Itse en vielä allekirjoittaisi täysin tuota The Rockin väitettä siitä, että tämä lohko olisi jakautumassa kahteen kastiin vielä tässä vaiheessa. Vasta kolmisen kierrosta pelattuna, joten maltetaan nyt vielä hetki.

Njoo.. myönnetään. Ehkä tuo arvio oli hieman ylimitoitettu. Pitää palata siihen, jahka puolet sarjasta on pelattu ja katso kuinka metsään menin heitossani. :)

Onko kellään muuten tarkempaa tietoa näistä putoajista tai lähinnä niiden määrästä !? Alustavastihan 3 on ollut putoamassa, mutta HC Ludwigin luovuttua sarjapaikasta voisi kuvitella, että näiden putoajien määrä tippuisi kahteen ?! Tällä hetkellähän viivan alla näyttäisi olevan kolme joukkuetta, mutta on ne viivat ennenkin ollut miten sattuu, johtuen juurikin näistä luopumisista yms.

Alunperin joukkuemäärän piti olla 12 ja III-divisioonaan putoavien joukkueiden määrän neljä. Nyt kun HC Ludwig jäi pois, muotoutui joukkumääräksi 11 ja III-divisioonaan putoaa sen myötä vain kolme viimeistä joukkuetta.
 

Mr.FunnyMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Minnesota Wild
Njoo.. myönnetään. Ehkä tuo arvio oli hieman ylimitoitettu. Pitää palata siihen, jahka puolet sarjasta on pelattu ja katso kuinka metsään menin heitossani. :)

Ymmärtäähän nuo tuollaiset yliampumiset näin pikkujoulukauden aikaan!:) Mutta eiköhän sarjan puolenvälin tienoilla ole nämäkin asiat paremmin selvillä, kuten The Rock totesikin. Rautaliiga on kuitenkin siinä mielessä mielenkiintoinen sarja, että peleissä voi aina käydä miten tahansa, varsinkin niissä jälkipeleissä ;)

Eiköhän tässä sarjassa tule mielenkiintoa riittämään aina viimeisille kierroksille asti molempien viivojen suhteen!
 

The Rock

Jäsen
Niin vain tasoittui sarja entisestään, kun voitosta voittoon edennyt NuPS kapsahti kotikaukalossaan vieraisille käyneen Tinatuoppien edessä komeasti polvilleen 1-3-lopputuloksella.

Tämän myötä ainoat puhtaan pelin joukkueet ovat kahdesti jäisellä taistelukentällä II-divarin loppusarjan aikana vierailleet Bewe Hockey ja PEPO HC, mutta eiköhän näillekin jengeille jo ennen joulutaukoa pistemenetyksiä tule - viimeistään 19.12. pelattavassa pelissä Bewe-PEPO. ;)

Titaaneille NuPSin tappio tiesi hyvää, sillä nyt kotkalaisilla on mahdollisuus kivuta viikonlopun kahden pelin ja niistä toivottavasti mukaan tarttuvien kuuden pinnan myötä kärkipaikalle ainakin hetkellisesti.

Sen myötä 19.12. Kotkassa miteltävä Titaanit-NuPS -koitos tulee varmasti olemaan todellinen herkkupala jo harjoituskaudella toisiinsa kahdesti tutustuneiden jengien välillä.
 

nufc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä,Newcastle United
Aika mielenkiintoseksi menee tämäkin sarja. Titaanit oli ennakolta selvä suosikki mutta Bewe ja PePo yllättäen näyttävät pistävän ennakkosuosikin tiukalle.

Onhan noita pelejä aika paljon jäljellä ja keskinäiset riennot ovat aika ratkasevia, uskosin kuitenkin että Titaanit rutiinillaan homman selvittää.
 

M.Hana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Islanders
Niin vain tasoittui sarja entisestään, kun voitosta voittoon edennyt NuPS kapsahti kotikaukalossaan vieraisille käyneen Tinatuoppien edessä komeasti polvilleen 1-3-lopputuloksella.

Nups-Tinatuopit pelistä voisi sen verran sanoa, että parempi(taitavampi) joukkue voitti. Nups ei missään nimessä pelannut huonosti, mutta Tinatuopit olivat himpun verran parempia kiekollisena ja vei näin pisteet Heinolaan.

Peli oli erittäin epätyypillinen tälle sarjatasolle. Molemmat pelasivat erittäin kurinalaista puolustuspeliä ja kyttäsivät vastustajan virheitä.

Itseni yllätti kyllä Tinatuoppien vahva peli. Samanlaisilla esityksillä kaatuu monta muutakin joukkuetta kyllä tässä sarjassa.
 

The Rock

Jäsen
Bewe kompuroi - Titaanit kärkeen!

Hohhohoo! Niin se vain Bewekin kohtasi lopulta voittajansa, kun Karhu-Kissat juotti stadin paikallismähinässä karvasta kalkkia Vesa Surenkinin suojateille 6-4-lukemiin päättyneessä kamppailussa.

Tämä tarkoitti sitä, että viime viikonloppuna niin Jää-Tiikerit kuin Nikkaritkin tainnuttanut Titaanit komeilee Eteläisen alueen II-divarin loppusarjan piikkipaikalla kahden pisteen erolla Beween, jolla on ottelu vähemmän pelattuna.

Karhu-Kissat nousi voitollaan kolmanneksi, joten kolmen kärjessä on tällä hetkellä kaikki kautensa III-divisioonasta aloittaneet joukkueet. Nohevaa, ei sitä paremmin voi sanoa.

Jo nyt voi sanoa, että Rautaliigan keväästä tulee erittäin mielenkiintoinen, sillä lähes jokainen joukkue on on lyhyessä ajassa osoittanut kykenevänsä voittamaan minkä tahansa lohkossa vastaan asettuvan vastustajan.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Tinatuopit-Jäätiikerit 10-1

Tinatuopit olivat pelipäällä. Vastustaja oli sen sijaan sanalla sanoen haluton. Ottelu aloitettiin juhlallisuuksilla, kun Tinatuoppien hyökkääjä Pasi Tervala palkittiin saavutuksistaan kakkosdivarin saralla. Illan ottelu oli Tervalalle numero 503 II-divisioonassa.

Pelistä lisähehkutuksia tulossa (kenties) myöhemmin...
 

Mr.FunnyMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Minnesota Wild
GrIFK:ssa palikat sekaisin !?

Villit huhut hevosmiehen tietotoimistosta kertovat GrIFK:n erottaneen valmentajansa ja siinä samalla ilmeisesti irtisanottiin myös ainakin Mika Kivekkään ja Ari Kataviston sopimukset. Aika kovia ratkasuita, sillä kyseessä on kuitenkin joukkueen kantavat voimat ja varsin pätevät pelimiehet tälle sarjatasolle. Valmennukseen ei ilmeisesti oltu kovin tyytyväisiä pelaajistossa ja sitten nämä kokeneemmat herrat ovat saaneet asioita tapahtumaan myös kaukalon ulkopuolella ja näin ollen on sitten heidätkin heivattu kokoonpanosta jopa ihan seuran hallituksen johdosta !? Nummelassahan taisi olla havaittavissa hieman samankaltaisia ongelmia, mutta toistaiseksi pelaajat ovat saaneet jatkaa harrastustaan ja uusi valmentaja on piristänyt selvästi joukkueen otteita.

Tiedä sitten onko enemmänkin pelaajia lähtenyt, sillä ainakin Nummelassa GrIFK esiintyi ilman nimekkäämpää kaartiaan (mm. Eloranta,Katavisto,Kivekäs,Jaakkola) ja paikka paikoin pelikin oli sitten sen näköistä. Pisteethän olisivat saattaneet hyvinkin matkata Kauniaisiin, mikäli Kivekäs,Katavisto ja kumppanit olisivat olleet menossa mukana, sillä ei kotijoukkuekkaan varsinaisesti vakuuttanut varsinkaan viimeisen erän pelaamisellaan. Tosin pitää huomioida, että sielläkin oli kentällisen verran pelimiehiä erinäisten syiden takia sivussa.

Ja aiheen ulkopuolelta mainittakoon vielä sen verran, että Ville Vuorisaaren huhutaan siirtyneen LT Kingsin riveihin pelailemaan. Varsin kovan tason pelimies tälle sarjatasolle!
 

The Rock

Jäsen
Villit huhut hevosmiehen tietotoimistosta kertovat GrIFK:n erottaneen valmentajansa ja siinä samalla ilmeisesti irtisanottiin myös ainakin Mika Kivekkään ja Ari Kataviston sopimukset.

Ainakaan entisen valmennuksen nimiä ei enää seura kotisivuilta saati joukkueen nimilistasta liiton sivuilta löydy eli eiköhän se vaihdos ole totisinta totta. Sen sijaan tuo Katavisto-Kivekäs -akselin ja muiden "poistuminen" rosterista on todella yllättävä juttu.

Ehkäpä Grani sitten yrittää pärjätä nuoruuden innolla sekä säilyttää sillä tavoin sarjapaikkansa. Uskoisin Kataviston, Kivekkään ja kumppanien löytävän helposti itselleen uudet joukkueet - esimerkiksi juuri LT Kings voisi olla hyvä vaihtoehto, siellä kun noita entisiä Salamoiden pelaajia on jo yllin kyllin.

Aiheen ulkopuolelta mainittakoon vielä sen verran, että Ville Vuorisaaren huhutaan siirtyneen LT Kingsin riveihin pelailemaan. Varsin kovan tason pelimies tälle sarjatasolle!

Vuorisaari todellakin on palannut takaisin pelihommiin ja miehen nimi löytyy jo LT Kingsin kokoonpanosta liiton sivuilta. Hienoa, että tämän tason pelimiehiä alkaa löytyä vähän jokaisesta joukkueesta. Lupaa hyvää kevättä silmällä pitäen.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
On mennyt hurjasi touhu, kun parikin jengiä on pistänyt koutsit kävelemään kesken sesongin (eikös NuPS tehnyt myös näin?). Olisiko syytä hieman katsoa, ketä sinne penkin taakse pyydetään, jos kentällä kuitenkin suurin osa pelaajista ymmärtää kiekon päälle niin, ettei ihan kaikki mene läpi.
 

M.Hana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Islanders
On mennyt hurjasi touhu, kun parikin jengiä on pistänyt koutsit kävelemään kesken sesongin (eikös NuPS tehnyt myös näin?). Olisiko syytä hieman katsoa, ketä sinne penkin taakse pyydetään, jos kentällä kuitenkin suurin osa pelaajista ymmärtää kiekon päälle niin, ettei ihan kaikki mene läpi.

Kyllä myös Nummelassa vaihtui valmennus, joka piristikin touhua melkoisesti. Tosin tänään on romahdettu Kotkassa ainakin numeroiden valossa. The Rockilta olisi kiva kuulla pientä raporttia tapahtumista.

Joo kyllähän se niin on, että jonkunlainen harkintakyky pitäisi olla siinä vaiheessa, kun valmentajia valitaan, jopa tällekkin tasolle. Joukkueissa on kuitenkin paljon pelaajia, jotka ovat pelanneet urallaan ihan "oikeissakin" kiekkojoukkueissa, eikä tosiaan siinä vaiheessa varmasti mene läpi enää ihan mikä tahansa läpsyttely treeneissä jos halutaan menestyä.
 

The Rock

Jäsen
Tosin tänään on romahdettu Kotkassa ainakin numeroiden valossa. The Rockilta olisi kiva kuulla pientä raporttia tapahtumista.

Noh.. mitenkäs sen nyt sitten kauniisti muotoilisi. 14 kenttäpelaajalla Kotkaan sunnuntaina tullut NuPS jäi täysin punanuttujen jyrän alle ja Titaanit suoraan sanottuna luisteli vierasjoukkueelta jalat alta.

Titaanien ykköskenttä iski vaihto-ja-maali -periaatteella kiekot ensimmäisessä erässä reppuun ja peli oli sitä myöten selvä jo vajaan 15 minuutin pelaamisen sekä 6-0-lukemien jälkeen.

Sääliksi kävi NuPSin maalivahti Sundbergia, joka jätettiin kyllä täysin yksin ja Titaanit ei miehelle armoa antanut. Tilalle vaihdettu Rummukainen ei hirveän paljon vähemmällä selvinnyt, sillä myös hänen taakseen ladottiin kiekkoja aikamoinen läjä.

Itse henk.koht. odotin NuPSilta paljon parempaa esitystä, mutta pakko kai se vain on uskoa, että Titaanit oli yksinkertaisesti liian hyvä. Tällä kertaa punanutut pistivät kiekot tekopaikoistakin hyvällä prosentilla sisään, joten edes tehottomaan viimeistelyyn eivät isännät päässeet kompastumaan.

Titaanien kotisivuilta löytyy raportti Titaanit-NuPS -ottelun tapahtumista sekä hieman ylimääräistäkin huttua.

Sarjataulukko näyttää nyt aikasta hyvältä, mutta kevätkaudesta tulee varmasti huikea vääntö, sillä Titaanien lisäksi moni muukin tahtoo tuon kyseisen kärkisijan itselleen ottaa.
 

The Rock

Jäsen
Nyt jo kolmannessa tämän lohkon joukkueessa vaihtuu valmennus, kun joulutauon aikana Itävallan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle pestin saanut Vesa Surenkin jätti Bewe Hockeyn ja tilalle seurajohto hommasi kaksi kokenutta kiekkoniiloa Kari Jalosen ja Kai Tervosen muodossa.

Bewe Hockeyn kotisivujen uutinen aiheesta luettavissa täältä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös