Vaikea kuvitella varsinkin tota kuvaa. NuPS - RuoSkA ottelussa oli todella hiljaista. Pientä huutoa ja taputusta vain maalin syntyessä..
Voisin kuvitella, että kovin monessa pelissä ei koko Suomessa ole ollut yhtä hyvää tunnelmaa, kun eilen Nummelassa. Pois lukien toki mestis ja liigapelit. Oli siinä kuuleman mukaan pelaajatkin olleet monttu auki alussa, että mitkäs karnevaalit täällä on. Hieno päätös hienolle kaudelle Nummelassa.
Tilastojen perusteella siellä on ainakin saatu aikaan ihan kunnon jääkiekkopeli toisin kuin Kalajoella, jossa NuPS oli melko lailla vastaantulija. Liekö sitten yleisö ollut se kuuluisa kuudes kenttäpelaaja? JHT:lla kärkimiehistä puuttui nyt myös Markkanen, jolla ehti ilmeisesti rullakiekkokausi alkaa jo ennen jääkiekkokauden loppumista.
Toivottavasti Kalajoella resurssit ja konkariosaston motivaatio riittää valtakunnalliseen suomi-sarjaankin.
Nyt kun täällä on kehuttu tapahtumaa ja tunnelmaa niin olisi mielenkiintoista kuulla raporttia myös itse pelistä. Tilastojen perusteella siellä on ainakin saatu aikaan ihan kunnon jääkiekkopeli toisin kuin Kalajoella, jossa NuPS oli melko lailla vastaantulija. Liekö sitten yleisö ollut se kuuluisa kuudes kenttäpelaaja?
Ottelu oli tyypillinen "pudotuspelikamppailu", jossa jokaisesta kiekosta ja tuumasta jäällä taisteltiin loppuun asti. Laidat ryskyivät tämän tästä ja varsin mielenkiintoisesti vislaillut nuorehko pillipiipari tarjosi omat mausteensa Nummelan lauantaiaamupäivän soppaan.
NuPS oli joukkueista selkeästi raskasrakenteisempana pelitempossa jäljessä, mutta tätä heikkoutta kotijoukkue kompensoi kovalla ja välillä jopa sääntöjen rajamailla olleella taklauspelillä, johon Esbecon Arenan pieni kaukalo antoi oivat puitteet, sekoittaen näin JHT:n pelinrakentelua selkeästi etenkin omalla alueella.
Vaikka joukkueiden pelaajien ulkoisista habituksista näki, että toinen on aloittanut kautensa "pubiliigassa" ja toinen taas vääntänyt Suomi-sarjaa, ei se pelitapahtumiin hirveästi vaikuttanut, sillä NuPS sai punnerrettua varmasti hyvin pitkälti kauden ennätysyleisönsä (462 katsojaa) ansionsa hirveän draivin ja näyttämisen halun päälle, jolla JHT pidettiin pitkään ahtaalla.
Lopulta kuitenkin JHT otti ns. "omansa pois" ja teki voittoon tarvittavan maalin päätöserässä, jonka jälkeen NuPSilla oli kyllä paikkansa pelin tasoitukseen sekä jopa voittoon asti, mutta siihen nummelalaiset eivät enää kyenneet.
Jos nyt näin ulkopuolisen silmin kuvailee, niin oikeaan osoitteeseen voitto lopulta kuitenkin meni, sillä JHT oli juuri tuon verran parempi ja ansaitsi täten paikkansa Suomi-sarjassa.
Laitetaan offtopikkina vielä kaikille II-divaria seuraaville twitterin käyttäjille tiedoksi, että käyttäkää hashtagia rautaliiga ( #rautaliiga ) eli erottuu kaikenmaailman muista 2divareista. Onkos muilla seuroilla kun RuoSkA:lla aktiivista twitter -tiliä? Tai ei sekään nyt niin hirveän aktiivinen ole..