Mainos

Ihmettelyketju

  • 6 502 567
  • 39 089
Tjaa, kauppa käy sillä hinnalla jolla asiakkaita riittää. Toisaalta hinnoittelulla on myös kustannusperusteet.
Tämäpä yllättävää.

Itse en ole mikään aktiivinen laskettelun harrastaja ollut enää vuosiin, enkä näin ollen ole seurannut lippujen hinnan kehitystä. Nyt kun katsoin em. Vihdin ja vaikkapa Tampereen Rinteiden hinnastoja, oletin pohjoisen keskuksien hintojen olevan huomattavasti korkeammalla tasolla. Tämän oletukseni perustin muistoihini edellisestä lipunostotapahtumastani jossakin pohjoisen isossa keskuksessa. Tuolloin, ehkä 6-7 vuotta sitten päivälipun hinta oli juuri noussut n 25 euroon, ja se tuntui köyhälle kipurajalta. Nyt tietenkin oletin että isojen keskuksien hinnat seilaavat lähempänä 45 euroa kuin 30 euroa. Mutta ei, ihmetyksekseni huomasin hintakehityksen lähes pysähtyneen siitä tahdista mitä se aikanaan oli. Näyttääkin siltä että tuo 25-30 euroa on myös monille muille kipuraja. Toisaalta rinteiden vertailu tuo mieleen, että aikanaan kalliilta tuntunut laskettelupäivä Levillä onkin tänä päivänä suhteellisen halpa.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Nyt kun katsoin em. Vihdin ja vaikkapa Tampereen Rinteiden hinnastoja, oletin pohjoisen keskuksien hintojen olevan huomattavasti korkeammalla tasolla. Tämän oletukseni perustin muistoihini edellisestä lipunostotapahtumastani jossakin pohjoisen isossa keskuksessa.
Saman olen minäkin havainnut, lasketellessani muutaman kerran talvessa etelän keskuksissa ja käydessäni välillä Lapissa. Tätä juuri tarkoitin edellä; siis etelässä käy kaupaksi kuppaisempikin rinne kun parempia ei ole. En sitten tiedä onko esim. Levillä ajateltu, ettei hintatasoa ole varaa nostaa enempää. Parhaina viikkoina ei varmaan olisi vaikeuksia myydä lippuja nykyistä korkeammillakaan hinnoilla.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
En sitten tiedä onko esim. Levillä ajateltu, ettei hintatasoa ole varaa nostaa enempää. Parhaina viikkoina ei varmaan olisi vaikeuksia myydä lippuja nykyistä korkeammillakaan hinnoilla.

Paikka on kasvanut vuosien varrella ihan eri kokoluokkaan. Tiedä sitten, mikä ansaintalogiikka laskettelukeskuksella on, mutta suuri ihmisten määrä on varmasti tärkeää oheismyynnin kannalta. Toisaalta esim. majoituksen hinta heittelee rajusti riippuen ajasta.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Pitää todellakin ihmetellä sitä, miten joku voi pitää Musesta.
 

scholl

Jäsen
moni nuori kantaa asetta, mikä ihmeen juttu toi on. HS:n mukaan joka kuudes nuori on kantanut mukanaan asetta kuten puukkoa. Kuulostaa aika epäuskottavalta.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Luultavasti kyseessä airsoft-aseet, kyllähän silloin joskus kun niitä rupesi saamaan kaupoista (15v sitten?) itekkin junnuna noilla leikin kavereiden kanssa.

edit: tai sitten kerätään pisteitä kaverien silmissä ja jokainen väittää että on kuljettanut asetta mukana
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Nyt kun Jaajo on taas ajankohtainen aihe, niin pakko on todeta tähän väliin, että olen aina ihmetellyt hänen suosiotaan. Joskus muinoin tuli kuunneltua hänen ja Annin juontamaa Aamulypsyä. Olotila tuota sekoilua kuunnellessa oli vähän samanlainen kuin jossain Tom Greenin tähdittämässä komediassa. En vaan ymmärrä, minkä takia Jaajo sai niinkin monta kertaa Vuoden radiojuontaja-pystin.
 

müller

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lueskelin tässä satunnaisesti muutamia ketjuja täällä kierrätyskeskus-osiossa. Jokaisessa ketjussa mainittiin vähintään 2 kertaa joko scholl, baijeri tai saksa. Siis ne kielet ja scholl.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Nyt kun Jaajo on taas ajankohtainen aihe, niin pakko on todeta tähän väliin, että olen aina ihmetellyt hänen suosiotaan.

Samaa on tullut ihmeteltyä. Kaveri linkkailee melko tiuhaan jotain Jaajon pätkiä ja parin jälkeen olen suosiolla jättänyt kyllä ne kuuntelematta, kun hepun höpinät ovat melko vaivaannuttavan oloista mukahuumoria, höystettynä muutamalla Humble brag -ketjuun sopivalla lausunnolla (jotka nekään eivät kyllä hauskoja ole). Ei aukea tuon tyypin suosio lainkaan, ois vaan jääny sinne lapinmökkiin asumaan. (Eipä sen puoleen että sen paluu jotenkii multa ois pois, kun ei radioo tuu kuitenkaa kuunneltua..)
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Lisää ihmettelyä: 5 minuuttia Yle areenalta katsottua Mies vailla menneisyyttä -leffaa takana ja ihmettelen suuresti, miten kukaan on tämän tuotoksen jaksanut katsoa loppuun asti. Näyttelijäsuoritukset tähän mennessä samaa tasoa oman ala-aste aikaisen "leffan" kanssa ja juoni syvältä sieltä jostakin. Leffa on hyvin pian näkemättä paskaa, kun ei tätä oikeesti pysty kattomaan.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Lisää ihmettelyä: 5 minuuttia Yle areenalta katsottua Mies vailla menneisyyttä -leffaa takana ja ihmettelen suuresti, miten kukaan on tämän tuotoksen jaksanut katsoa loppuun asti. Näyttelijäsuoritukset tähän mennessä samaa tasoa oman ala-aste aikaisen "leffan" kanssa ja juoni syvältä sieltä jostakin. Leffa on hyvin pian näkemättä paskaa, kun ei tätä oikeesti pysty kattomaan.

Minä jaksoin katsoa koko leffan alusta loppuun ja tulen tekemään myös jatkossa saman. Eräs parhaimmista suomalaisista elokuvista koskaan. Muutaman näyttelijän takeltelu ei tee leffasta heikkoa.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Lisää ihmettelyä: 5 minuuttia Yle areenalta katsottua Mies vailla menneisyyttä -leffaa takana ja ihmettelen suuresti, miten kukaan on tämän tuotoksen jaksanut katsoa loppuun asti. Näyttelijäsuoritukset tähän mennessä samaa tasoa oman ala-aste aikaisen "leffan" kanssa ja juoni syvältä sieltä jostakin. Leffa on hyvin pian näkemättä paskaa, kun ei tätä oikeesti pysty kattomaan.

Hys hys, noin ei saa Suomessa sanoa! Onhan ohjaajana Aki Kaurismäki, jota pitää palvoa ja jota kohtaan ei saa esittää kritiikkiä, pitäväthän ranskalaiset marxilaiset tämän suomalaisen marxilaisen ohjauksista suuresti (sen takia, että Akin ohjaajaihanteina ovat 50/60-lukujen ranskalaiset marxilaisohjaajat). Tämän takia Aki on suuri taiteilija ja valtakunnan kaapin päällä.

Aki saa sanoa, että rikkain 1% pitäisi tappaa ja se on oikein sanottu, koska Aki on vasemmistolaisesti tiedostava intellektuelli. Jos joku Halla-aho sanoo, että kehitysapurahojen käyttöä pitää tarkastella kriittisesti, hän on rasisti, fasisti ja sadisti.

Jos keisarilla ei ole vaatteita, niin keisari on munasillaan vaikka liehakoiva hoviväki väittäisi mitä. Eläköön siis Aki Ensimmäinen!
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hys hys, noin ei saa Suomessa sanoa! Onhan ohjaajana Aki Kaurismäki, jota pitää palvoa ja jota kohtaan ei saa esittää kritiikkiä, pitäväthän ranskalaiset marxilaiset tämän suomalaisen marxilaisen ohjauksista suuresti (sen takia, että Akin ohjaajaihanteina ovat 50/60-lukujen ranskalaiset marxilaisohjaajat). Tämän takia Aki on suuri taiteilija ja valtakunnan kaapin päällä...

Olen aina ihmetellyt Kaurismäen leffojen suosiota. Minusta hänen tyylinsä toimi muutamassa ensimmäisessä leffassa, mutta saman vitsin toistaminen on menettänyt tehonsa vuosien varrella.
 

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari


Totta kai (Aki) Kaurismäkeä saa haukkua, sehän alkaa pikkuhiljaa olla jo muodikastakin.

Täytyy kyllä todeta, että minun onnekseni (Aki) Kaurismäki on tehnyt monta huippuelokuvaa. Esimerkiksi aiemmin mainittu Mies vailla menneisyyttä on yksi viime vuosikymmenten parhaista elokuvista, jonka jaksan katsoa monta kertaa uudelleen. Henkilöhahmot ovat erittäin toimivat ja Markku Peltola on rautainen pääroolissaan.

Onhan Aki aika eksentrinen persoona, mutta minua ei hänen henkilönsä kiinnosta juuri pätkääkään. Elokuvansa ovat mahtavia.

En kirjoittanut tätä sen takia, että haluaisin "käännyttää" ketään uskomaan, että Akin elokuvat olisivat hyviä. En minäkään pidä monestakaan asiasta, en edes joku kertoisi miten hyvää se on. Esim. aurajuusto on juustoa, jossa on hometta, en syö, vaikka joku sanoisi, että se on taivaallisen herkullista.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Täytyy kyllä todeta, että minun onnekseni (Aki) Kaurismäki on tehnyt monta huippuelokuvaa. Esimerkiksi aiemmin mainittu Mies vailla menneisyyttä on yksi viime vuosikymmenten parhaista elokuvista, jonka jaksan katsoa monta kertaa uudelleen. Henkilöhahmot ovat erittäin toimivat ja Markku Peltola on rautainen pääroolissaan.

Sama. Minun suosikkihahmoni siinä oli Sakari Kuosmanen ahneena vartiointiliikeen miehenä. Kaurismäen versio Dostojevskin Rikoksesta ja Rangaistuksesta (1983) on myös aivan huikea. Markku Toikka lihanleikkaajana joka kysymykseen "etkö käy enää töissä" vastaa "Olen lopettanut työnteon. En pidä työnteosta" jaksaa aina vain hymyilyttää.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Hirmuinen taisto käynnissä ja kohta lähes vartti takana Mies vailla menneisyyttä -leffaa. Tää ei kyllä aukea minulle edelleenkään. Karmeaa ylinäyttelemistä ja tönkkökieltä edelleen. Onko lie sitten vaan tehokeinoja tai jotain metajuttuja (ironiaa siitä miten näytellään huonoa näyttelemistä tms, mitä tyhmänä en vaan tajua). Pitää varmaan päivittää etenemisestä tunnot jos saa katsottua taas jossain vaiheessa seuraavan vartin kyseistä pätkää.

edit. N. 18 minuutin kohdalla tajuttu yksi metajuttu tai symboolinen hässäkkä, kun ihmettelin juuri neuvostojen maasta olevaa kerrontaa ja sitten ukko vislaa kaljaspäissään Uralin pihlajaa. Tunnen valaistuneeni.

edit 2. Lisää havaintoja, Outi Mäenpään kotitalon ovessa (ko. elokuvassa) on samanlainen ripa, kuin mitä tarkoitetaan kun Alkosta puhutaan "pitkäripaisena". Kyllä tuntee jo miten sivistys suorastaan iskeytyy tajuntaan.

edit 3. Tässä nyt melko vahvasti mulla auki, että ihannoidaanko, karrikoidaanko, vai tragedioidaanko tuossa leffassa wanhaa neukkumeininkiä. Ajoneuvoina toimivat UAZit ja Volgat ja asuinpaikkana rahtikontit. Minen tajjuu.

edit 4. Ukko asuu roskiksessa ja sitten kuva siirtyy virastoon. Kun ois alkujaan jo tienny et tää on kieliposkessa-huumoria, ni tähän ois voinu suhtautua oikein.
 
Viimeksi muokattu:

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
En ihmettele yhtään, ettei Kaurismäen elokuvat aukea väelle, jotka tuhlaavat aikaansa katsomalla pahojapoikia, vareksia ja rööpereitä. Kaurismäen elokuvat ovat ajattomia klassikoita, joita harva osaa tehdä. Kaksikko Markus Selin & Aleksi Mäkelä ei nyt ainakaan. Mies vailla menneisyyttä todellakin on yksi hienoimmista elokuvista, mitä tässä maassa on tehty.
 

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
Ihmetellään nyt tänne, kun muisti pätkii. Voisiko joku kertoa minulle SaiPa:ssa tällä kaudella kiekkoilleet NHL-työsulkuavut, kun minä en heitä muista?

Tämän Jatkoajan jutun mukaan nimittäin "Blues on ainoa liigajoukkue, jossa ei ole käynyt yhtään NHL-työsulkuapua."

Pätkiikö siis meikäläisen muisti, onko SaiPan johto-/valmennusryhmässä NHL-apuja vai onko Jatkoajan toimittaja vain unohtanut SaiPan?

Linkki vie Jatkoajan "Tentissä"-sarjan juttuun Espoon Bluesista.
 

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
Emmerton kävi pelaamassa vaihdon tai jotain. Sitten loukkaantui ja takaisin kotiin.

SaiPassa pelasi Cory Emmerton

Aivan niin, muisti petti, olisihan tuo pitänyt muistaa. Tosin pelasi vain just sen verran, että saa sanoa pelanneensa. Eli jos SaiPa tällä kaudella pääsee play-offeihin, niin voi sanoa, että "eipähän päässyt ilman NHL-apuja".
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Joo'o. Mies vailla menneisyyttä saatiin katsottua, vaikka tekemistä tuossa oli ja aikaakin kului useampi tunti. Eipähän voi sanoa että näkemättä paskaa, vaan aivan puhtaasti menee sinne shittilinjalle nähtynäkin. Ilmeisesti tuo paska (yli)näytteleminen on tehokeino, mutta minuun ei ainakaan tehonnut. Tuntui kuin olisi seurannut jotain joulujuhlanäytelmää jossa vielä penskat saaneet aikuisten glögiä pari mukillista lämpiössä. Jos tuossa jotain syvempiä tasoja (noiden aiemmin mainitsemieni lisäksi+Pellonpään kuva kaljabaarin seinällä) on, niin ne on kyllä hyvin haudattu. Elokuvassa vaikeus ei ole huono asia, mutta ei sen pitäisi olla myöskään itsetarkoitus.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ilmeisesti tuo paska (yli)näytteleminen on tehokeino, mutta minuun ei ainakaan tehonnut.

Kaurismäen kohdalla ylinäyttelemisestä puhuminen on sama kuin kutsuisi raakaa pihviä ylikypsäksi. Alinäytteleminen on Kaurismäen tavaramerkki.

Minä olen tuon elokuvan nähnyt muutamankin kertaa. Ei se huono ole, mutta ei minusta mitenkään maineensakaan veroinen. Parempiakin elokuvia hän on tehnyt. Kaurismäellä on oma tyylinsä, jolla hän tekee positiivisessa mielessä massasta poikkeavia elokuvia. Siksi hän on niin arvostettu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös