IFK-Jokerit-Blues vieraskatsojavertailu

  • 1 240
  • 0

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Noniin, nyt ovat kaikki pääkaupunkiseudun joukkueet pelanneet vähintään yhden ottelun vieraissa kaikkia vastustajia vastaan. Pitkään on vellonnut keskustelu, että IFK-fanit "aina" selittelevät, että IFK kiinnostaa vieraissa enemmän kuin Jokerit ja Blues. Noh, minä päätin ottaa asiasta selvää.

Alla olevista taulukoista selviää, että IFK on niukasti, mutta kuitenkin kiinnostanut eniten vieraskatsojia. Tämä on siis tiukkaa faktaa, selittelyt seuraavat.

Muutamien otteluiden katsojamääriä ovat laskeneet televisioinnit. Blues ei vielä ole vieraissa televisiopelejä pelannut, mutta HPK-Jokerit ja TPS-IFK otteluissa HN-ottelun vaikutus näkyy. Ensimmäisessä taulukossa HN-ottelu on merkitty TV-tunnuksella.

Lisäksi SaiPa-Jokerit ottelun katsojamäärä on sama kuin SaiPa-IFK ottelussa, eli täysi halli, 5000. SaiPa ilmeisesti testaa palomääräyksiä, ilmoittamalla yhden ylimääräisen katsojan tilastoihinsa. Noh, kuitenkin merkitsin tuon yhden ylimääräisenkin ihmisen tilastoon.

Lisäksi tilastoihin vaikuttaa se, että IFK-faneja on vieraspeleissä esimerkiksi lauantaisin ollut aina vähintään yksi fanibussillinen kannattajia(HML,TRE(Ilves) ja LPR 2 bussia) ja ainakin Jokerifanit.net:in kirjoitusten perusteella, Jokeri-fanien kohdalla tilanne on ollut niukempi. Eli muutaman sadan ihmisen heittoa tulee tässäkin, jos verrataan kiinnostusta vain kotijoukkueen kannattajien suhteen.

Taulukko 1. Yleisömäärät
Koodi:
Kotijoukkue                IFK         Jokerit       Blues
HPK                        4371         2805(TV)     3808 	       	
Ilves                      6077         4580	     4448	       	
Tappara                    6093         6096         5764	       	
Kärpät                     6570         6202         6209	       
Pelicans                   3903         3358         3647                 
JYP                        3543         4616         3150	       
TPS                        6018(TV)     8522         7709/7111        
Lukko                      3039         3648         2816	       
Ässät                      4718         3844         2769	       
SaiPa                      5000         5001         3813
Taulukko 2. Sijoitukset, suluissa IFK/Jokereiden katsojamäärien ero Jokereihin/IFK:hon. Eli esim. 1.IFK(+1566), IFK:lla 1566 katsojaa enemmän Hämeenlinnassa, kuin Jokereilla.
Koodi:
HPK            1. IFK(+1566)          2. Blues       3. Jokerit
Ilves          1. IFK(+1497)          2. Jokerit     3. Blues
Tappara        1. Jokerit(+3)         2. IFK         3. Blues
Kärpät         1. IFK(+368)           2. Blues       3. Jokerit
Pelicans       1. IFK(+545)           2. Blues       3. Jokerit
JYP            1. Jokerit(+1073)      2. IFK         3. Blues
TPS            1. Jokerit(+2504)      2. Blues*2     3. IFK
Lukko          1. Jokerit(+609)       2. IFK         3. Blues
Ässät          1. IFK(+874)           2. Jokerit     3. Blues
SaiPa          1. Jokerit(+1)         2. IFK         3. Blues
Lisäksi IFK ja Jokerit Bluesin vieraina. Blues ja Jokerit IFK:n vieraana tai Blues ja IFK Jokereiden vieraana ei ollut mielestäni järkevä vertailukohta.

Blues – IFK 5808
Blues – Jokerit 5494

Bluesilla ei siis ole yhtään ykkössijaa, IFK:lla ja Jokereilla molemmilla viisi ykkössijaa jne.

IFK 5 ykkössijaa(+Bluesia vastaan 1.) 4 Kakkossijaa ja 1 kolmossija
Jokerit 5 ykkössijaa 2 Kakkossijaa ja 3 kolmossijaa
Blues 0 ykkössijaa 4 kakkossijaa ja 6 kolmossijaa

Etumatka on siis laskettu taulukon 2 tilastoista. Eli kaikki plussat yhteen.

IFK:lla etumatkaa Jokereihin 4850
Jokereilla etumatkaa IFK:hon 4190

Tällainen tilastointi siis tällä kertaa. Kauden lopussa voidaan tutkia tilastoja uudelleen.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös