Tässä play-off kevään kynnyksellä tuli itsellen mieleen 2016 pudotuspelit ja viimeisin onnistunut kevät Lahtelaisittain. Petun vetämä talvisotakausi oli ollut siihen mennessä jo kaikin puolin todella erikoinen, mutta samalla loistava kasvojenpesu verrattuna edelliskauden Lämsän luomukiekkoiluun. Tuossa joukkueessa oli jotain selittämätöntä voimaa nimenomaan joukkueena. Kelkasta putosivat kauden aikana ne, jotka eivät Petun ja Nupen mankelissa kestäneet. Pudotuspelit alkoivat sääleistä KalPaa vastaan. Ensimmäinen peli oli enemmän ja vähemmän jäähyilyä, kuten tuolla kaudella joissain peleissä tapana olikin. KalPalla taisi olla yksi kahden minuutin jäähy samalla kun Pelsu istui varmaan erän verran jäähyllä. Tästäkin huolimatta ryöstö oli jo lähellä kun Sopanen tasoitti pelin viimeisellä minuutilla, mutta jatkoajalla tuli tappio.
Seuraava kotipeli olikin sitten enemmän ja vähemmän Pelsun ja etenkin Juha Leimun show. 2 maalia reiluun minuuttiin ylivoimalla ja kumpikin aivan kammolämäreitä. Olen sitä mieltä, että jos Leimu olisi ollut tuolloin kunnossa, olisi hän ollut Euroopan top10 ylivoimapakkeja, niin hyvä se veto parhaimmillaan oli. Jotenkin tässä pelissä oli sellainen fiilis, että jos tämä voitetaan niin kyllä Kuopiostakin on mahdollisuus sitten ottaa se voitto, koska se oli ollut lähellä jo edellisessä vaiheessa. Kolmannen pelin muistan katsoneeni silloin vielä pystyssä olleessa Ylämummossa, ja kynnet tuli syötyä varmaan kyynärpäähän asti kun Pelicans tuli rinnalle ja ohi toisen erän maaleilla, Juhan pyssyttäessä taas yläkulmat soikeaksi ja Potulnyn onnistuessa.
Potulnysta oli vaikea muodostaa mielipidettä, koska ei ollut sitä mitä ehkä piti, mutta toisaalta ei sitten flopannutkaan ja kevään peleissä oli kuitenkin ihan hyvä. Ehkä se sitten aivan loppupeleissä taipui onnistuneeksi hankinnaksi. Noh, takaisin itse peliin, kolmas erähän olikin sitten puolustustaistelua. J.Tyrväinen pääsi muistaakseni läpi jossain vaiheessa kolmatta erää, mutta ei onnistunut ohittamaan Kilpeläistä ja sydän syrjällään piti vieläkin seurata peliä. Toki joukkue puolusti niin ansiokkaasti KalPan pois maalintekosektorilta, että todellista hätää ei ollut missään vaiheessa, vaikka aina jännitti, kun kiekko ylitti hyökkäyssinisen.
Isopaha iiäfkoo olikin sitten seuraavana. Muistan pohtineeni jo tässä vaiheessa, että kaikki mitä tästä eteenpäin saadaan on plussaa. Pari ensimmäistä peliä Pelsu olikin melko vastaantulija ja näytti vahvasti siltä, että tästä lähdetään parantamaan kohti ensi kautta 4-0 lukemin. Mitä vielä, kolmas peli Helsingissä luetaan edelleen sanakirjan kohdasta ryöstö. Pelsulla taisi olla noin 2 maalipaikkaa ja peli päättyi 4-2 voittoon. Voittomaali on jäänyt mieleen kun nikkenakkeååsteenin peliäly ei aivan riittänyt pitämään viivalta sisään hiipinyttä Latvalaa, joka naulasi kauden ensimmäisen maalinsa, joka oli samalla pelin voittomaali ja Laden uran viimeinen. Hovisen Niko torjui maalilla lähes kaiken ja torjuntoja oli varmaan yli 40.
Nelospeli Lahdessa olikin sitten jääkiekkohuumaa parhaimmillaan. Halli ei ollut edes täysi, mutta tunnelma oli katossa asti. Pelicans oli saanut kolmospelin voitosta aivan selvän boostin samalla kun HIFK oli ehkä hieman odottavalla kannalla pelinsä suhteen. Tappiolla oltiin ottelussa kahdesti kun Elkins (Joka oli kyllä aivan saatanan hyvä pelaaja) vei HIFK:n johtoon heti alussa, joten lähtö oli taas huonoin mahdollinen. Peli eteni kuitenkin tasaisesti ja tasoitus tuli toisen erän puolivälissä Joonas Hurrin toimesta, kylmää vettä tuli kuitenkin niskaan vain minuutteja myöhemmin iiäfkoon mennessä taas johtoon Auvitun maalilla, jotenkin tässä vaiheessa tuntui siltä, että nyt ei vaan saatana ihan meinaa riittää, vaikka haastaminen on oikein hyvää ja kaikki pelaajat antaa kaikkensa. Kolmas erä käänsi sitten ottelun ja lähes ottelusarjan suuntaa. Erä eteni todella tasaisena, kunnes erän puolivälin jälkeen pitkän hyökkäyksen seurauksena laitakahinassa Potulny laittoi pienellä syötöllä kiekon Rekoselle, joka röyhkeästi ajoi maalille ja survoi kiekon häkkiin. Halli räjähti jo tässä vaiheessa aivan totaalisesti ja energiat olivat taas aivan katossa. Rekonenkin oli yksi kesken kauden mukaan tulleista pelaajista, taisi tulla Sportista ja vaihdossa toiseen suuntaan meni Teddy Da Costa, tämä vaihtokauppa kääntyi kyllä reilusti Pelicansille myös tulevien kausien osalta.
Jatkoerän alkua muistan odottaneeni jollain tavalla rennosti, sillä joukkue oli tässä vaiheessa näyttänyt luonteensa ja kahden ensimmäisen pelin jälkeinen arkailu oli tiessään. Noh, jatkoaikaahan ei keritty pelaamaan edes kolmea minuuttia kun tuolloin täydessä liekissä ollut ketju Erkinjuntti-J.Tyrväinen-Sopanen aloitti vaihdon omista. Tyrväinen voitti aloituksen, jonka jälkeen EJ kuljetti kiekon keskialueen yli, jätti (Tai jätti ja jätti, osui HIFK:n pelaajaan) kiekon viivaan Sopaselle, joka jatkoi nopeasti takaisin jo kulmaan ehtineelle Erkinjuntille. Pieni ja nopea rystykääntö suoraan maalineteen ehtineelle Tyrväiselle ja sarja tasoihin. Tämä hetki on syöpynyt omaan mieleen kyllä ikuisesti. Se fiilis oli jotain uskomatonta kun tajusi kiekon menneen maaliin ja sarjan olevan käsittämättömästi 2-2.
Vitospeli Helsingissä jatkoi aikaisempaa tasaisten pelien sarjaa. HIFK meni taas johtoon, mutta Pelicans tuli toisessa erässä tasoihin. Muistan, että Pelsulla oli todella vahva ote pelistä tuon tasoitusmaalin jälkeen ja tässä kohtaa olisi kenties pitänyt saada kiekko toistamiseenkin maaliin, sillä kolmas erä olikin sitten taas vaikeampi HIFK:n hallitessa. Tässä pelissä Pelsu istui myös jäähyllä aivan liikaa ja muistan kolmannessa erässä tulleen täysin älyttömän vaihtovirhe-jäähyn, joka oli jo kolmas siihen peliin. Kirosin sitä, että miten voi näin monta kertaa mennä vaihdot väärin tässä vaiheessa ja tuo jäähyhän sitten kostautuikin maalin muodossa ja HIFK uudestaan sarjassa edelle.
Kutospeliin lähdettäessä kokoonpanoista muistan katsoneeni, että jengi alkaa olemaan ilmeisesti jo aika rikki. Pakkeja ei tuossa vaiheessa tainnut olla kuin 4, koska Leimu pelasi vain ylivoimat ja Pöyhösen pakkihommat olivat vasta alkutekijöissään. Joukkue oli kuitenkin taas Joukkue tuossa pelissä. Järjetöntä raastamista vaihdosta toiseen ja Hovinen loisti maalissa ottaen muunmuassa rankkarin kiinni. Toisessa erässä kipinä heräsi jälleen liekkiin, kun Tyrväinen suti Pelicansin johtoon ja taas kaikki tuntui mahdolliselta. Hovisen ensimmäinen moka tuossa sarjassa tuli pahaan paikkaan kun HIFK tasoitti kolmannessa erässä hieman löysän näköisestä vedosta. Loppuerä oli kuitenkin tasaista, kunnes viimeisellä minuutilla tuli aloitus omasta päädystä. Aloitustappion jälkeen itselläni on ainakin hieman sameat muistikuvat, kun kiekko ajautui maalille ja joku punapaitainen sen sieltä suti sisään ja aikaa kellossa oli 12 sekuntia.
Noh, joka tapauksessa tämä kevät näytti sen, mitä joukkue merkitsee ja miten lähes kaikki on mahdollista kun kaikki puhaltaa yhteen hiileen. Joukkue kävi pelin jälkeen vielä kiittämässä katsojia Sopasen johdolla ja kyllä siinä tippa tuli linssiin kun näki miten jokainen pelaaja oli antanut aivan kaiken. Tuosta joukkueesta pystyi olemaan ylpeä ja vaikka kausi tappioon päättyikin, tuntui se melkein kuin voitolta. Tuo kevät on edellinen, jonka pystyy laskemaan onnistuneeksi suoritukseksi. Olisiko tänä keväänä taas aika?