Nyt, kun uusi kausi jälleen alkaa, on hyvä hetki pysähtyä ja miettiä lajia nimeltä jääkiekko.
Jääkiekon SM-liiga koki suuren mullistuksen 1990- luvulla ja tuo mullistus jatkuu edelleen. Muutos voidaan kiteyttää siihen, että amatöörilajista tuli ammattilaislaji.
Mutta onko tuo ammattilaisuus sittenkään ollut pelkästään hyvä asia? Itseäni ainakin nykyjääkiekossa häiritsee muutama asia.
1) Raha on saanut ylikorostuneen aseman jääkiekossa. Se on suoraa seurausta lajin ammattilaistumisesta. Rahan aseman korostuminen heijastuu monelle tasolle.
Pelaajien seurauskollisuus on häipynyt tuoden tilalle lyhytnäköisen rahastamisen. Pelaajat hyppivät seuroista toiseen muutamien satojen eurojen vuoksi. Tämä on johtanut siihen, että seurat eivät enää heijastele oman paikkakunnan identiteettiä ja arvomaailmaa. Joukkueet ovat nykyisin joukko kasvottomia palkkasotureita, jotka tulevat ja menevät.
Itse kaipaisin seurauskollisuutta. Silloin seuraan samaistuminen olisi ihan uudella tasolla.
2) Rahan mahti näkyy myös yleisössä. Parhaat paikat jäähalleista on on viety faneilta. Tilalla ovat yritysvieraat ja sen myötä valju tunnelma. Itse jouduin viime keväänä kuuntelemaan jäähallissa tämän tyyppisiä kommentteja: " Kumpi noista joukkueista on nyt se Jokerit?", " Onko noilla pelaajilla huono kunto, kun ne istuu tuolla vähän väliä", "Miksi noi ihmiset tuolla päädyssä huutaa koko ajan, eihän elokuvateattereissakaan huudeta?", "Miksi noilla nuorilla on pelipaidat, eihän ne edes pelaa itse?" ja niin edes päin. Ja kommenttien laukojat olivat muuten miehiä...
Yritysvieraiden osittaisella myötävaikutuksella peleistä on tullut sokerihuurrettua pullamössäviihdettä, jossa itse peli on sivuseikka.
Ymmärrän seuroja. Ammattimaisuus vaatii fyrkkaa, ja yrityksiltä sitä saa. Mutta silti ikävä on vanhaa, aitoa fanitunnelmaa.
3) Ammattimaisuus ja sen myötä mukaan tulleen rahan vuoksi SM-liiga ja seurat ovat tulleet hysteerisiksi lajin julkisuuskuvasta. Tämä on puolestaan johtanut siihen, että taklaukset ovat rangaistavia, mutta kaikenlainen kahvaaminen ja painiminen ovat hyväksyttäviä asioita. Eli käsitys itse pelistä on vääristynyt.
Minä en pidä tästä kehityksestä. Minusta kahvaaminen ja muu painiminen, joka on levinnyt Keski-Suomesta Tampereelle, ei kuulu jääkiekkoon. Sen sijaan kovat taklaukset kuuluvat.
4) Ammattimaisuus on tuonut mukanaan myös kasvaneet ottelumäärät. Paikallispelejä on peräti kahdeksan kappaletta kaudessa. Määrä on liikaa. Ylipäätään pelejä on liikaa.
Liian usein kaukalossa kalliit pääsyliput ostanut näkee kahden väsyneen joukkueen väsynyttä kohellusta. Hinta-laatu suhde on kärsinyt.
Yksittäinen peli ei ole enää tapahtuma. Yksittäisen pelin merkitys on hämärtänyt. Ei hyvä.
5)Itse pelaajat. Jääkiekko on vaatii pelaajilta paljon. Miten ammattimaisuus vaikuttaa heidän loppuelämään. Vain harvat elävät loppuikänsä pelivuosilta kerätyillä fyrkilla. Mutta ammattimaisuuden vuoksi useimmilta koulutus on jäänyt hankkimatta. Puhkeaako kupla?
Lopuksi. En ole Alpo Suhonen, vaikka miehen puheet miellyttävätkin korvaa. En ole vasemmistolainen, joka itsee raakaa kapitalismia.
Olen jääkiekon ystävä, joka on huolissaan lajin nykyjamasta. Olen ihminen, joka kerjää hyvää, vauhdikasta, aggressiivista jääkiekkoa nähtäväkseen.
Ammattilaisuuden tuloa on Suomessa ihannoitu kritiikittömästi. Lajista on tullut liian vakava asia. Ammattilaisuus on Suomessa tuore asia. Siksi sen hyvistä ja huonoista puolista olisi syytä keskustella.
EN VASTUSTA ammattilaisuutta, mutta mielestäni siihen voitaisiin USA:n ihailun sijaan liittää vielä amatöörien puuhastelun parhaita puolia.
Olisi kiva lukea, mitä mieltä arvon jatkoaikalaiset ovat tästä asiasta!
Jääkiekon SM-liiga koki suuren mullistuksen 1990- luvulla ja tuo mullistus jatkuu edelleen. Muutos voidaan kiteyttää siihen, että amatöörilajista tuli ammattilaislaji.
Mutta onko tuo ammattilaisuus sittenkään ollut pelkästään hyvä asia? Itseäni ainakin nykyjääkiekossa häiritsee muutama asia.
1) Raha on saanut ylikorostuneen aseman jääkiekossa. Se on suoraa seurausta lajin ammattilaistumisesta. Rahan aseman korostuminen heijastuu monelle tasolle.
Pelaajien seurauskollisuus on häipynyt tuoden tilalle lyhytnäköisen rahastamisen. Pelaajat hyppivät seuroista toiseen muutamien satojen eurojen vuoksi. Tämä on johtanut siihen, että seurat eivät enää heijastele oman paikkakunnan identiteettiä ja arvomaailmaa. Joukkueet ovat nykyisin joukko kasvottomia palkkasotureita, jotka tulevat ja menevät.
Itse kaipaisin seurauskollisuutta. Silloin seuraan samaistuminen olisi ihan uudella tasolla.
2) Rahan mahti näkyy myös yleisössä. Parhaat paikat jäähalleista on on viety faneilta. Tilalla ovat yritysvieraat ja sen myötä valju tunnelma. Itse jouduin viime keväänä kuuntelemaan jäähallissa tämän tyyppisiä kommentteja: " Kumpi noista joukkueista on nyt se Jokerit?", " Onko noilla pelaajilla huono kunto, kun ne istuu tuolla vähän väliä", "Miksi noi ihmiset tuolla päädyssä huutaa koko ajan, eihän elokuvateattereissakaan huudeta?", "Miksi noilla nuorilla on pelipaidat, eihän ne edes pelaa itse?" ja niin edes päin. Ja kommenttien laukojat olivat muuten miehiä...
Yritysvieraiden osittaisella myötävaikutuksella peleistä on tullut sokerihuurrettua pullamössäviihdettä, jossa itse peli on sivuseikka.
Ymmärrän seuroja. Ammattimaisuus vaatii fyrkkaa, ja yrityksiltä sitä saa. Mutta silti ikävä on vanhaa, aitoa fanitunnelmaa.
3) Ammattimaisuus ja sen myötä mukaan tulleen rahan vuoksi SM-liiga ja seurat ovat tulleet hysteerisiksi lajin julkisuuskuvasta. Tämä on puolestaan johtanut siihen, että taklaukset ovat rangaistavia, mutta kaikenlainen kahvaaminen ja painiminen ovat hyväksyttäviä asioita. Eli käsitys itse pelistä on vääristynyt.
Minä en pidä tästä kehityksestä. Minusta kahvaaminen ja muu painiminen, joka on levinnyt Keski-Suomesta Tampereelle, ei kuulu jääkiekkoon. Sen sijaan kovat taklaukset kuuluvat.
4) Ammattimaisuus on tuonut mukanaan myös kasvaneet ottelumäärät. Paikallispelejä on peräti kahdeksan kappaletta kaudessa. Määrä on liikaa. Ylipäätään pelejä on liikaa.
Liian usein kaukalossa kalliit pääsyliput ostanut näkee kahden väsyneen joukkueen väsynyttä kohellusta. Hinta-laatu suhde on kärsinyt.
Yksittäinen peli ei ole enää tapahtuma. Yksittäisen pelin merkitys on hämärtänyt. Ei hyvä.
5)Itse pelaajat. Jääkiekko on vaatii pelaajilta paljon. Miten ammattimaisuus vaikuttaa heidän loppuelämään. Vain harvat elävät loppuikänsä pelivuosilta kerätyillä fyrkilla. Mutta ammattimaisuuden vuoksi useimmilta koulutus on jäänyt hankkimatta. Puhkeaako kupla?
Lopuksi. En ole Alpo Suhonen, vaikka miehen puheet miellyttävätkin korvaa. En ole vasemmistolainen, joka itsee raakaa kapitalismia.
Olen jääkiekon ystävä, joka on huolissaan lajin nykyjamasta. Olen ihminen, joka kerjää hyvää, vauhdikasta, aggressiivista jääkiekkoa nähtäväkseen.
Ammattilaisuuden tuloa on Suomessa ihannoitu kritiikittömästi. Lajista on tullut liian vakava asia. Ammattilaisuus on Suomessa tuore asia. Siksi sen hyvistä ja huonoista puolista olisi syytä keskustella.
EN VASTUSTA ammattilaisuutta, mutta mielestäni siihen voitaisiin USA:n ihailun sijaan liittää vielä amatöörien puuhastelun parhaita puolia.
Olisi kiva lukea, mitä mieltä arvon jatkoaikalaiset ovat tästä asiasta!