Pari tarkentavaa huomiota omalta katsanotkannaltani. Ensimmäisenä mainittakoon, että oman joukkueen menestys ilahduttaa aina miljoona kertaa enemmän ja syvemmin kuin jonkun menestymättömyys.
Mutta toisaalta, mitäpä tuota kiertelemään omia subjektiivisia totuuksiaan. Jokereita vastenmielisempää jääkiekkojoukkuetta saa hakea. Ja luultavasti ei löydy. Mieli lepää kun näkee Jokerit uimalelujen ympäröimänä tässä vaiheessa vuodenkiertoa.
Olen sanonut, että koko organisaatio on (ihanasti) tuuliajolla. Harkimo ja Virmanen ovat yksinkertaisesti neuvottomia, koska he eivät kykene ostamaan joukkeeseensa enää neljää ykkösketjua, kuten lamavuosina. Laji on muuttunut, kärki leventynyt. Määräävä tekijä on urheilullisuus ja mahdollinen lisäarvo, jonka piinkova urheiluammattimaisuus läpi koko organisaation tuo. Tätä osaamista ei organisaatiossa ole. Vai onko joku toista mieltä? Ennustan, että kontillaan olo ja rahan suruton tuhlaus jatkuu. Mutta mitäs me muut siitä muuta kuin lisää hymyilemään!
Mitä tulee 90-luvun alun jokeribuumiin, olen ainoastaan omien havaintojeni varassa. Iso lauma ties kenestä wannabeestä viimeiseen lättäjalkaiseen prehjuun oivalsi olevansa lätkäfani. Yhteistä lähestulkoon näille kaikille oli julistus siitä, että ovat oikeasti olleet kannattaija jo Töölön Vesan aikoihin. Ihme kyllä muistan hyvin sen kun Tappara kävi 80-luvulla kiusaamassa hämäläisnumeroin pisteitä umpisurkealta narrijoukkueelta, katsomossa oli harvoin yli 2000 silmäparia. Jos puhutaan aukinaisista silmäpareista, luku putoaa kolminumeroiseksi. Missä olivat nämä massat silloin?
Tiedän. Mitäpä näistä enää. Jokin pienessä mielessäni on vain jäänyt kytemään kaikkien näiden vuosien ajaksi. Ainakin sen verran, että eipä sureta, kun Narrilaiva vetäisee kiville niin että sattuu.
Mutta ei tässä ole mitään kateellista. Oma suosikkiseurani on liigan parhaita organisaatioita ja jonkun mestaruudenkin aikoinaan voittanut.