Mun on vaikea nähdä, miten Kanerva olisi opettanut suomalaiset pelaamaan futista tai että Islannin kupla olisi puhjennut ja Suomesta olisi tulossa uusi Islanti. Pikkasen kovia johtopäätöksiä tai edes kysymyksenasetteluja sen perusteella, että Suomi on voittanut viime aikoina neljä peliä viidestä ja voittojen joukossa on jopa Unkari ja Kreikka kotona. Hienoja saavutuksia toki lohkovoiton kanssa, mutta mitään radikaalia muutosta ei ole tapahtunut.
Kanerva on opettanut suomalaiset pelaajat pelaamaan joukkueena futista. Yksilötaidoissa suomalaiset tuskin koskaan kehittyvät eurooppllaiselle huipputasolle, En usko, että Kanervan nuorista kukaan nousee kovin korkealle eurooppalaisessa pelaajahierarkiassa. Joukkuepelaaminen on hyvin systemaattista toimintaa, jossa yksilötaidot nousevat esiin melko harvoin keskimäärin. Toki sitten poikkeusyksilöiden kohdalla nämä esiintulot myös huomataan. Mutta edes Messi ei kykene yksin tekemään mitään, vaan hän vaati hyvin tarkan pelijärjestelmän ollakseen maailman paras.
Mutta katsotaan asiaa toisesta näkökulmasta. On olemassa Hollanti, jonka materiaalinsa ja kulttuurinsa perusteella pitäisi kuulua MM-kisoihin aina, EM-kisoista puhumattakaan. Silti maa on kyykännyt pahasti viime aikoina. Miksi? Joukkue ei ole löytänyt sopivaa pelitapaa ja pelaajien itseluottamus on tiessään. Tämä sama huomio voidaan tehdään monesta huippumaan tapauksesta vuosien varrelta. Maa, joka palkkaa epäsopivan valmentajan, ei menesty tähdistään huolimatta. Toisaalta, arvokisoissa on esiintynyt maita, joiden ei missään nimessä pitäisi päästä sinne.
Toisin sanoen, tähtikeskeinen ajattelu on unohdettava, jos puhutaan Suomen mahdollisuuksista arvokisoihin. Ja tässä Kanerva nousee esiin. Pitkäjänteinen suunnittelu ja valmistautuminen peleihin yhdistettynä hyvään ilmapiiriin ja oikeaan pelitapaan luovat juuri ne sopivat olosuhteet voittamiselle. Muuta ei tarvita, paitsi ripaus onneakin. Aikaisemmista valmentajista Backilla oli toki oikea ajatus puolustamisen tärkeydestä, mutta hän ei kunnioittanut pelaajien osaamista pätkääkään ja unohti hyökkäyksen täysin. Hän oli inhorealisti, joka varmaan oli liikkellä vain rahastusmielessä. Löysi sopivan hillotolpan eläkepäivilleen.
Paatelainen taas ajatteli ja suunnitteli, mutta hän ei vain ymmärtänyt, että jalkapallossa kurinalainen puolustuspelaaminen kuuluu nykyään kaikille, Brasiliaa myöten. Näyttävä futis onnistuu vain seurajoukkueilta ja niiltäkin harvoin. Jokaiselle joukkueelle sattuu päiviä, joilloin ei maalinteko onnistu: siksi tarvitaan hyvä puolustussapluuna, jolla ainakin estetään vastustajan maalinteko. Mixu oli idealisti, Back inhorealisti ja Baxter oli ääliö ja humpuukimestari, joka yritti naittaa gepardin ja siilin.
Radikaali muutos on juuri siinä, että suhtaudutaan asioihin kokonaisuutena: siinä, että maajoukkue toimii tietyn oikean perusidean kautta ammattimaisesti vailla mitään turhia julistuksia ja täysin käytännön pohjalta. Kanerva ei ole idealisti vaan pesunkestävä realisti. Tässä on hänen erikoislaatuisuutensa. Ja se on lopulta harvinaista kv.futiksessa. Harvalla maalla on oikeasti pätevä maajoukkuevalmentaja tyyliin Lagerbeck. Useimmilla on vaan jonkin sortin heliskoski, joka osaa perusasiat, mutta luottaa vain kovaan materialiin ja tuuriin valmentamisessaan.
Maajoukkueen mahdollisuuksien suhteen kannattaa olla postiivinen realisti. Tiedetään, että arvokisoihin pääsy ei ole kovinkaan vaikeaa, jos meillä on oikea valmentaja, riittävä määrä keskitason osaajia, ripaus arpaonnea ja hyvä fiilis tekemiseen. On vain aika epätodennäköisten sattumien summa, ettei Suomi vielä ole pelannut arvokisoissa, mutta Kanervan aikana tämä ongelma poistuu, ellei arpa taas asetu meitä vastaan totaalisesti. Päivän kunto on tässä olennaista, jos arvonnassa tulee vastaan ex -huippumaa, mitä väliä. Minä pelkään vain sellaista tulosta, joka tuo vastaan kaksi Euroopan tämän hetken ykkösmaata.