Kuka muistaa, että milloin Suomen pelaajat ovat viimeksi hymyilleet kentällä? Tai ylipäätään näyttäneet siltä, että olisi kiva juttu edustaa maajoukkuetta ja päästä pelaamaan näitä matseja.
Tein päässäni tällaisen maisteritason tieteellisen analyysin jo vuosia sitten Saksan maajoukkuetta katsoessani. On yleensä nähnyt jo silloin kun pelaajat tulevat pelokkaan näköisenä tunnelista kentälle, että ei ole hyvää peliä luvassa. Ihan samaa on Suomellakin nyt ollut jo pitkään. Default-ajatuksena tuntuu olevan paineet ja se, että "varmaan menee huonosti tämäkin peli ja saadaan vaan haukkuja".
Hyvä fiilis puolestaan ruokkii onnistumisia ja onnistumiset hyvää fiilistä. Eli sellainen positiivinen noidankehä, joka voi johtaa jopa hurmokseen.
Mutta miten tällaiseen päästäisiin? Kuusi pinnaa avauksesta ei olisi ainakaan tehnyt pahaa, vaikka peli olisikin sitten ollut kaukana hyvästä.
Joko valmennuksen tai pelaajien itsensä pitäisi vaan tuollainen ilmapiiri saada synnytettyä. Jonkun pelaajan pitäisi ottaa roolia ja näyttää esimerkkiä. Mieluiten puolustuksessa tai keskikentällä. Jos tällä hetkellä ns. johtavat pelaajat on Luke (omalla maalilla) ja Jolle (vastustajan maalilla), niin vaikea heidän on luoda henkeä koko joukkueelle.
Moni tykkäsi mollata Paulus Arajuurta. Eikä Tim Sparvin pelillinen panoskaan uran loppupuolella aina kehuja kerännyt. Mutta esimerkiksi siinä oli kaksi sellaista pelaajaa, jotka olivat pelillisiä ansioitaan tärkeämpiä pelaajia joukkueelle. Harva kehtasi lepsuilla Sparvin rinnalla. Tai kelatkaa mitä fiilistä se toi koko jengille, kun hymyilevä mies veti liukutaklauksen ja tuuletti sitä sen jälkeen kuin maailmanmestaruutta!
Ei tässä joukkueessa nyt vaan taida tuollaisia hahmoja olla. Lod ehkä lähimpänä, ehkä Schülleristäkin voisi vielä olla. Mutta aika heikot on eväät. Esimerkiksi Kamara ei taida tykätä ottaa roolia.
Mutta vielä summa summarum. Voittava joukkue on yleensä sellainen, jossa pelaajat nauttivat pelaamisesta. Silloin jos on hyvä fiilis, niin joku yksittäinen takaiskukaan ei tunnu niin pahalta. Tai sitten toinen mahdollisen menestyvän joukkueen arkkityyppi on ihan toisesta ääripäästä. Managed by PERKELE -meininkiä, missä kellään joukkueen pelaajista ei ole kivaa kuin korkeintaan päätösvihellyksen jälkeen. Mutta tuo pitää sitten olla sellainen meininki, ettei myöskään kellään vastustajan pelaajalla ole hetkeäkään kivaa kentällä.