Jotenkin olen havaitsevinani tiettyjä epäjohdonmukaisuuksia näissä sinun jutuissasi. Ennen Kreikka-matsia pidit yhtäkin pistettä hyvänä tuloksena. Yksi piste tuli, mutta valitus jatkuu. Romnia oli mielestäsi Suomelle pahempi vastus (tästä samaa mieltä). Ei ollut edes yhtä pistettä, mutta silti kaikki on nyt mennyt päin helvettiä.
Suomalaisen futiksen ystävät, pelaajista puhumattakaan, ovat kollektiivisesti pettyneitä karsintojen alkuun. Itse lähdin siitä, että kolmen ekan pelin jälkeen pitää olla vähintään 7 pistettä. Käsittääkseni aika moni on ollut samoilla linjoilla. Kuka niitä tuloksia ei oikein vaadi?
Järki ja tunne aikaansaavat erilaisia näkökulmia asioihin, joten sikäli olet oikeassa. Lisäksi Kreikan taaperrus kotonaan versus Suomen vaivoin saama piste tottakai herättivät ajatuksia. Pelien seuraaminen oli tekijä, joka ei ainakaan vähentänyt ärtymystä. Kumpikin joukkue olisi ollut lyötävissä. Jos mietin vaikka taannoista serbiamatsia vieraissa Hyypiän ym. kera, jossa Suomi oli täysin purjeessa ja kesti maalivahdin ansiosta ja vertaan sitä näihin peleihin, niin ero oli huomattava. Vastustajat eivät dominoineet eivätkä esittäneet mitään erityistä.
Reaktioitani selittää myös kasvava huoli valmentajan ammattitaidosta. Kuuluin niihin, joiden mielestä Paatelaisen projekti oli parasta mitä suomifutiksessa on pitkään aikaan nähty. Kun materiaalia ei voi parantaa, valitaan sitten valmentaja, joka kykenee luomaan yhtenäisen pelitavan ja hitsaa joukkueen täydellisesti toimivaksi kokonaisuudeksi. Alkuun kaikki näyttikin hyvältä, harkkamatsit ovat menneet hyvin ja miksei kehitystäkin ole tapahtunut. Mutta nyt kun saatiin viimein täydellinen lohko, jossa kaksi etukäteen parasta ovat jopa alavireisiä, niin sitten näyttää siltä, ettei Mixu olekaan tehtäviensä tasalla. Hän ei osaa analysoida vastustajaa tarpeeksi tarkasti ja tekee alokasmaisia kömmähdyksiä valinnoissa ja pelaajien roolituksissa. Tämä syö todella paljon minua ja varmaan enemmän vielä todellisia futisniiloja.
Mitä tulee tuloksen mittaamiseen, siinäkin Mixu näytti huonoa esimerkkiä. Tasapeli kuulemma kelpasi molemmista matseista. Tuntuu vähän siltä, että hän etsii jo takaporttia seuraavallekin häviölle jne. Että jos vielä harjoiteltaisiin nämäkin karsinnat.
Eaglen kommenttiin Belgiasta: on totta, että Suomi voitti aikoinaan Belgian. Jo tuolloin maan nousu oli nähtävissä. Mutta on hyödyllisempää analysoida maiden menestyksiä aaltojen avulla, jossa aallon huippukohtana on arvokisat ja pohjana huono karsintatulos. Mitä korkeammalla aalto keskimäärin on, sitä varmemmin maa pelaa arvokisoissa. Saksalla on hyvin pieni vaihteluväli aalloilla ja toisaalta aalto on hyvin korkealla. San Marinon "aalto" on tasainen viiva, sillä maa ei juuri pisteitä napsi karsinnoista. Maiden aaltohuiput vaihtelevat suuresti, jollakin vaihtelu on muutama vuosi, toisella parikymmentä. Belgia esim. näyttää saavuttavan huippunsa noin 10 vuoden välein.
Olennaista on se, että aalloilla voidaan pitkälti ennustaa maan tulosta, Jos tiedän tietyn Bulgariaan, Itävaltaan tai Romaniaan liittyvän datan, voin ennakoida ne vuodet, jolloin maat taas todennäköisesti pelaavat arvokisoissa. Suomi ei valitettavasti kuulu tähän vertailuun, sillä Suomen aaltohuiput eivät ole osuneet arvokisoihin pääsyyn kertaakaan. Tällä sanon sitä, että vaikka esim. Belgiassa on tehty muutoksia, maan edellytykset nousulle ovat aina olemassa. Suomella ei ole havaittavissa mitään tällaista.
Kun taas mietitään Suomen koripalloa, niin voidaan todeta, ettei nykyinenkään menestys ihan puskasta tullut. Tekeminen ja perinteet olivat jo olemassa, tarvittiin vain nerokas valmentaja, joka herätti maajoukkueen eloon. Ei koripallollakaan niitä tähtiä juuri ole, mutta tekeminen oli huipputasoa. Nyt taitaa taas käydä niin, että futis ryssii tilaisuutensa keskinkertaisen koutsin vuoksi. Ja tähän loppuun muutama painokelvoton sana.