Melkoisia nimiä putkahtelee esille tässä ketjussa. Mulle tuli heti ekana mieleen Neumann. Siinä on ukko, joka ei liian montaa kertaa keikan aikana oikeaan ääneen osu. Mutta toisaalta, montako hyvää laulajaa näissä Suomessa menestyneissä bändeissä on ollut? Ei se menestys katso aina pelkkiä taitoja laulajana/soittajana. Enpä muuten tästä kylmiltäni pidä Dingon kitaristiakaan (Jonttu Virta) minään virtuoosina. Kuitenkin suurelle osalla palstalla solvatuista pitää antaa suuret kreditit menestyksestään. Myös Dingolle. Tämä vain kertoo sen, että menestyminen vaatii osaamista ja uskallusta useammalta alalta.
Esim. aiemmin esille tullut Mikko Alatalo, piiseistä voi olla montaa mieltä, mutta kyllähän se laulaa kuin enkeli verrattuna vaikkapa Neumanniin tai Juiceen. Ja voi hyvä tavaton sitä äänialaa! Eikä ne sen kitarajututkaan ole ollenkaan hullumpia. Soittakaapa nyt kaikki harrastelijat komppia mihin tahansa levylliseen Senaattorin hittejä. Multa ei ainakaan taivu ne kaikki.
Ei Olli Lindholmkaan todennäköisesti menestyisi missään laulukilpailussa, mutta jotain hänkin tekee oikein, varsinkin tulkitsijana, kuten joku aiemmin osuvasti ottikin esille. Ja mä arvostan sitä Ollin suurta omistautumista bändilleen.
Ehkä päinvastainen esimerkki: Tarja Turunen, mun ammattitaito ei riitä arvostelemaan hänen lauluaan. Ilmeisesti hän laulaa teknisesti todella hyvin, mutta en mä ainakaan jaksa sellaista kuunnella. Mun mielestä se menee huumorin puolelle, kun yhdistetään kevyttä ja klassista musiikkia. Lähes vastaava esimerkki on ukkojen puolelta Timo Kotipelto. En väitä osaavani laulaa lähellekään samalle planeetalle, mutta mieluummin mä kuuntelen jotain taidollisesti rajallisempaa laulajaa. Silti näitäkin laulajia on helppo arvostaa teknisestä osaamisestaan.
Se Matti Nykänen olikin ehkä hyvä esimerkki tähän. Ehkä olisi parempi, että musiikkimarkkinat jätettäisiin ihmisille, jotka tekevät musiikkia intohimosta, eikä tungettaisi mäkihyppääjiä ja kiekkoleijonia ja missejä levylaulajiksi.
Jatkan ehkä tästä joskus, mutta kun aloitin Dingosta, niin sanottakoon vielä, että arvostan suuresti sitä, mitä nekin äijät saivat aikaan. Se, että joku saavuttaa maan- tai jopa maailmanlaajuista mainetta rajallisilla taidoilla, sehän se on todellista Ameriikan Unelmaa. Sallittakoon heille se. Se antaa uskoa myös tavallisille kaduntallaajille.