Huomenna tapahtuu??

  • 105 543
  • 1 288
Tila
Viestiketju on suljettu.

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Uuge kirjoittelee snickersissä, että hpk on kiinnostunut Podosta. No, heillä on paha sentteripula. Toivottavasti Pena ei päästä Podoa kerhoon ennen ensi perjantaita tai sitten ehto soppariin, ettei pelaa IFK:ta vastaan. Kerholla on mun mielestäni yksi liigan kovimmista puolustuksista, eli varmaan sieltä yksi kaveri liikenisi IFK:lle, esim. Marko Tuulola ja vaihdossa Podo ja Kibe Kuhta!
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Kölli

Viestin lähetti punainenpeto
Haluan antaa tukeni Eldritchin ja JHagin näkemyksille Köllistä.

Mies on loistava osoitos viimeiseen asti taistelevasta IFK-ikonista. Olen itse ollut kahteen otteeseen niiden joukossa, jotka ovat olleet valmiita lähettämään miehen muualla; ensimmäistä kertaa Keklun toisella kaudella ja toista kertaa tällä kaudella. Köllipä on molempina kertoina osoittanut minun olleeen väärässä!

HYVÄ KÖLLI.

Kölli tarvitsee vain sopivan tutkaparin. Mestaruusvuonna Kortelainen oli aivan jäissä, kunnes päällikko Jokinen tuli takaisin. Oli uskomaton pari. Nyt tuli Seppo ja Kölli pelaa taas hyvin. Se on pienestä kiinni.

Huomisen Lukko matsin ajattelin mennä kattomaan. Perkele, kun se TPS peli jäi näkemättä.
 

Milo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maple Leafs, DIF, Liverpool
Kerta kierron päälle Ralli!!

Enpä olis enää halunnu tähän keskusteluun ottaan kantaa. Joudun silti niin tekemään, ehkä siksi että mulla on muutama frendi joitten ajatukset muistuttavat sinun ajatuksia Ralli, joiden kanssa olen nätä juttuja puhunut ja olemme näitä syvästi miettineet, mutta heidän mielipiteet eivät ole yhtä mustia eivätkä ole yhtä henkilökohtaisia kun sinun. En pidä syyttämisestä enkä mustamaalamisesta, varsinkaan ilman perusteluita ja luotettavia lähteitä, sekin on yksi lähtökohta. Omat kommenttini ovat todella punaisia, rakastanhan IFK:ta, kotean silti olla objektiivinen, mutta eihän sen pitäis haittaa, ovathan sinun kommenttisi mustien lasien läpi katsottuja.

Haluat antaa vaikutelman, Ralli, että olet vanhempi mies joka tietää asioista vähän enemmän kuin me tyhmät fanit. Olen kuullut katkeria kommentteja, mutta noin pahoihin ja henkilökohtaisiin juttuihin en ole vähään aikaan törmännyt. Kysyn sinulta vielä kerran että mistä vihasi on tullut, oletko ollut heidän kanssa tekemisissä?, tunnetko heidät?, onko hyvä ystäväsi heidän tuttu?, mistä ylipäätän juttusi tulee, kirjoitat vaan että näin on mutta mistä tiedät??

Siksi epäilin Stubbin liittyvän tähän, mutta tämän kiistät, muita tunnettuja vihamiehiä en oikein tiedä, Järnin Heikki tulee nyt mieleen, ei oikein muita? Sanoit Stubbin olleen hieno mies, teki paljon hyvää IFK:lle, Callet sun muut, olen täysin samaa mieltä, mutta eikös Stubb juuri palkannut Mobergin, ja eikö nämä olleet parhaita kavereita kunnes meni 80-luvunpuolivälin jälkeen sukset ristiin ja toisen oli pakko lähtee, ja Stubbi kavereiden kanssa äänestettin ulos? Jos Mobergi on ihan älykääpiö, idiootti ja Stubbi Jumala niin vähän ristiriitaista että nämä tulivat 20v toimeen? Sen jälkeen kun Göran Ifkistä lähti on hänen kommenttinsa olleet vanhan katkeroituneen miehen kommentteja, vähän niinkuin sinunkin!


Viestin lähetti Ralli
On olemassa 3 asiaa miksi häpeän olla IFK-fani.

1) Frank Moberg joka suurella tietämättömyydellään on saanut punanutut näyttämään pelleiltä monet vuodet. Kaiken huippuna Mobergin onnettomat valmentajavalinnat jotka vieläkin naurattavat monia ihmisiä.
ps. Valmentaja on 50% joukkueesta!

2) Tietyt fanit jotka pitävät fanaattisesti huonojen pelaajien puolia vaikka he ovat suoraan sanoen paskoja!
Esim. Kortelainen, Eskelinen ja Kurvinen.
ps. Parempi realisti kuin tyhmä!

3) On tietysti meidän kaikkien rakastama Matikainen joka oli jo jättänyt jääkiekon (joutunut jättämään) kunnes Moberg taas avasi hänelle taivaan portit.

Uskokaa minua kun sanon ettei tämä paska lopu ennenkuin Moberg ja Heino lopullisesti on savustettu ulos 100 vuotta stadissa toimineesta IFK:sta!

Ikävää että häpeät olla IFK fani, mikset vaihda suosikkijoukkuetta? Eipä tarvitsi enään hävetä, niin itse tekisin jos häpeäisin olla Ifk:n mies! Rinnastan IFK:laisuuden isänmaalisuuten, en koskaan häpeä olla suomalainen enkä IFK:lainen, näiden puolesta tappelen ja kuolen ( öööh, ainakin Suomen ;) ) Vai Moberg saanut näyttämään IFK:n pelleltä, vau, minäkun pidän IFK:ta yhtä liigan parhaimmin hoidettuina seuroina ja aina viihdyttävintä kiekkoa pelaavana. Onnettomat valmentaja valinnat, kuinka onnettomia ne on voinu olla kun olemme silti ollet kärkijengejä koko aijan, ja aina pelaneet fyysisintä kiekkoa liigassa, sitä ainoota asiaa jota itse kaipaan! Vaikka johto savustettaisiin ulos, en usko että mikään paranis, päinvastoin, sinne tulisivat miehet jotka eivät kunnioita IFK:ta sen perinteitä taikka faneja pätkän vertaan ja yrittäisivät tehdä Hifkistä uutta Jokereita. He epäonnistuisivat ja HIFK tekis konkurssin, kävis vähän niinku futis IFK:lle kautta muille IFK seuroille. Siinä vasta nauramista olis!

Kiekkoasiantuntemuksesi tulee esille tässä, kun esimmäisen kerran Köllin mainitset, tästä lisää kohta. Matikainen on ekaa vuotta peräsimessä, myönnän että itse en hänestä pidä ja hän on tehnyt älyttömästi virheitä, mutta jääkiekko perustuu pitkäjänteisyyteen, ja olihan Keklukin aivan pihalla ekan vuoden, lupaan että silloin olit huutamassa Mobergille että "vittu oot idiootti ku tommosen jätkän hankit" voitettin mestaruus sitten ja sinäkin käänsit kelkan. Maltti on valttia.

Viestin lähetti Metukka



Nykyinen tilanne on sietämätön eikä se tule helposti muuttumaan. HIFK:n hallituksen muodostaa Moberg, Heino, Nybondas ja Tuohimaa jotka ovat käsittääkseni Nybondasta lukuunottamatta kaikki penan kavereita ja omistavat kaikki osakkeet. Nämä kaverukset tuskin alkavat sahaamaan oksaa altaan. Ja miksi alkaisivat, kun tienaavat pikku puuhastelullaan mukavasti rahaa. Painetta tulee ulkopuolelta, mutta bulvaani-pentti ottaa kaiken kiltisti niskoilleen ja piiri pieni pyörii (lue: fanien kusetus). Toiminnasta puuttuu ammattimaisuus, se on liikaa taloudellisten etujen tavoittelua urheilullisten tavoitteiden kustannuksella.

Metukka, toivottavasti pilailit noilla osakejutuillas, kaikkihan tietävät että Liigaföreningen HIFK RF, jota kukaan yksityinen ei voi omistaa, omistaa 100% kaikki osakkeet. Ja miksi hallitus jääkiekkojoukkueessa ei saisi olla kavereita keskenään? Ja minkä taikia hallitukseen pitäisi ottaa ulkopuolisia ei IFK:laisia sahaamaan oksaa altaan, kaikki hallituksessa on IFK:laisia henkeen ja vereen jotka kunniottavat perintetä! Ja IFK:lla ei muita tavotteita kun urheilullisia olekkaan!

Viestin lähetti Ralli


Etkö sinä näe että Kortelainen on viimeiset 4 kautta ollut täysin luistelutaidoton, varmasti liigan hitain luistelija? Mulle on yksi hailee mikäli Kölli on saalistanut 20-30 tehopistettä /kausi kun kaikki pisteet ovat tulleet roskajengejä vastaan. Koska Kölli viimeksi ratkaisi Tps tai Jokerit ottelun IFK:n eduksi??

IFK:n tasoinen joukkue pitäisi Kekäläistä lainatakseni "pelata vähintään joka toinen vuosi finaalissa"!! Kurvinen. Eskelinen ja Kortelainen vain pari pelaajaa mainitakseni eivät kuulu ryhmään jotka joukkueen sinne pystyisi viemään......yhtä vähän kun Moberg, Heino ja Matikainen!
Näin se vaan on!

En viitsi Kölli juttujas kommentoidakkaan, muut fanit hoitivat sen puolestani, kertoo susta kaiken että et kunnioita perinteitä kun olet IFK ikonia pois potkimassa, kai olit Simppaa ja Lehtosta pois potkimassa!! Kekäläisen lausunto on mielestäni täyttä utopiaa, kaikille joukkueille tapahtuu nousu ja lasku kausia, vertaa Tappara ja Ilves ja lukemattomat muut... ja Kekäläisen kulutus ja osto kautta en mielelläni näkis enää koskaan, kun IFK taas mestaruden joskus voittaa nään silloin mielummit "omien poikien" sen tekevän, kun ostojoukkueen, perinteitä!! Ja konkurrssihan Kelun aijasta meinas tulla.

Viestin lähetti Ralli


Sama kun Kekäläisen, jätkä ulos jengistä ja tilalle samalla hinnalla luistelun taitava hemmo! Ei mitkään tehopisteet väsyneitä jengejä vastaan huonotasoisissa matseissa voi kokonaisuutta muuttaa. Olen seurannut Kölliä viimeiset 5 vuotta ja todennut että hän jatkuvasti häviää kaksinkamppailuja eikä luisteluvoima riitä edes divaritasolle. Jos Kölli tekee vastaavia tehopisteitä mahdollisissa play-offseissa niin kysy uudelleen....vastaus on toki sama!

Sama kommentti kun edelliseen Kölli viittaukseesi, kommenttisi Köllistä on uskomattomia ja todistaa asiantuntemattomuutesi!

Viestin lähetti Ralli


En tiedä yhtään liiketoimintaa tai urheiluyhdistystä missä Tj olisi Mobergin saavutuksilla saanut istua pallillaan koko 90-luvun rauhassa. Helppoa se taitaa olla jos itse on käsin valinnut kaikki hallituksen juoksukoirat eikä välitä paskaakaan maksavan asiakkaan palautteesta!
Kaikki te, jotka olette minun kanssa eri mieltä, voisitteko mitenkään perustella minulle valmentaja Lehkosen valintaa IFK:n ykköspallille?? Hän oli HPK:n entinen kakkosvalmentaja joka siis otettiin punanuttuihin "opettelemaan" vastuuvalmentajan tehtäviä....

Juoksukoirat, kiva nimi muille jäsenille, tohon väitteeseen tarvitaan perusteluja, en usko siihen pätkän vertaa!

Kuunteleeko Hjallis maksavaa asiaksta tai joku muu sen enempää kun IFK, en usko, paskassa jamassa ollaan mutta näin se vaan on. Lehkonen oli Kekäläisen viimenen hankinta ennenkun siirtyi Ottawan leipiin. Samoin koko A-junnut vituiks laittanut Jyväskyläläinen koutsi, en muista nimee!


Viestin lähetti Ralli


Sen voin vielä vaikeasti ymmärtää että Milo jumaloi IFK:n hallitusta mutta mitä Mike nimimerkkinen sälli tähän puuttuu??

Eiköhän nämä mun esittämät faktat IFK:n hallituksen osaamattomuudesta jo puhu puolestaan, sellaista pelleilyä nähty koko 90-luku. Ja Milolle voisi lopettaa Göran Stubbin sotkemista tähän väittelyyn Stubb on suuri mies IFK:n menestyksen takana, hän aikoinaan toi Carl Brewerin punanuttuihin. Moberg on ja tulee aina olemaan onneton kassanhoitaja, virka mihin hänet alkujaan palkattin!

En jumaloi IFK:n hallitusta, mielestäni se hoitaa asioita perinteitä kunnioittaen ja asiallisesti, MINÄ JUMALOIN AINOASTAAN IFK:TA!! Mike nähtävästi ei vaan tykännyt jutuistasi, jonka ymmärrän. Hän on silti Jokeri-fani jota kunnioitan kovasti, ajattele niitäkin löytyy.


Viestin lähetti Mike
Milo: Kaveri - jos sama nimimerkki täällä - joka aktiivisesti yritti mainostaa Kiekkopesässä niinkin mainion palvelun kun Kiekkolinja.comin juttuja, ei todennäköisesti saa tietoa mistään muualta kuin omasta mielikuvituksestaan, ei ainakaan seurajohdolta :D

Jos toi on totta niin se selitää jääkiekkoasiantuntemuksesi.

Viestin lähetti Ralli


Viittaako tuo sinun nimimerkki IFK:n hallituksessa istuvaan Kimmo Heinoon, Mobergin juoksupoikaan? Sun tekstit haiskahtavat ainakin vahvasti siltä että jotain yhteyksiä olisi!!

Vau, tämä komentti sai alkuaan mun silmät auki, mistä keksit Kimmo Heinon, ku jollain on nikkinä #12? #12 voi viittaa kaikkiin (en muista kuinka monta niitä on ollut, paljon kuitenkin) Ifkin pelaajiin Heinon jälkeen, tai sitten vaikka hänen omaan numeroon missä lajissa tahansa. Se että heti keksit Heinon paljastaa että sinulla on henkilökohtaisia kaunoja näitä henkilöitä kohtaan jota IFK:ta johtaa.

Tietääkseni Heino pelasi ja samaan aikaan kun Calle ja kipparoi joukkuetta sen jälkeen jonkun aikaa, eikö se ole oikein että entinen IFK kapteeni on Hallituksen puheenjohtaja ja vaalii niitä perinteitä jotka silloin saatiin ja ne on ne perinteet joita minä itse ainakin kunnioitan, Salmelainen, Tuohimaa ja muut ovat kaikki ex. IFK:laisia pelureita, "ihme" että ovat kavereita keskenään. Mielestäni jos joku seurassa päättää asioista niin eikö juuri ex. IFK:laiset pelaajat ole sellaisia, ja varsinkiin sellaiset joilla on kykyjä olla myöskin johtajia, luulen että kaikilla näillä herroilla se kyky on, ja nämä herrat osaavat varmasti myös vaalia perinteitä paremmin kun ketkään muut. En tiedä montako seuraa johtaa entiset pelaajat, tietääkseni niitä ei ole montaa! Mobergi ja Matikainen ovat yksittäisiä tapauksia sinänsä, mutta en epäile hetkekään että heidän sydämensä ei olisi IFK:n punainen. Ketkä sinä haluaisit IFK:ta johtavan, sinä itsekkö, vai onko sulla kavereita jotka haluut sinne omia etujas ajamaan, sano nimiä jotka pitäs seuraa johtaa, jolla on IFK perinteitä(Hagmanin Matti ei sit kelpaa!)

Pyydän anteeks että tästä tuli näin pitkä kirjotus ja että se on täynnä kirjotus virheitä. En myöskään kirjoittanut mitään niistä asioista jotka ovat mielestäni huonosti tai negatiivisia juttuja, ethän sinäkään, Ralli, kirjottanut mitään hyvää näistä asioista!
 

Fist of God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charleston Chiefs
Re: Herää Ralli!!!

Viestin lähetti Milo
jos olet yhtä katkeroitunut vanha äijä kun esim. G.S. niin häpeän sua vielä enemmän. Miten me fanit voidaan kommentoida tommosia juttuja saatikka sitten tieää niistä...sähän meet kyllä tosi pahasti riman ali noilla jutuillas.:D

Tuskin se Stubb hirveän katkeroitunut äijä on kun siirtyi IFK:n luottamustehtävästä (=palkaton) pois kun ei jaksanut Mobergin kusetuksia. Moberg olisi varmaan paljon mielummin itsekin hoidellut Stubbin hommia NHL:n Euroopan scouting toimiston johtajana mutta kun kiekkotietämys ei oikein ole samaa tasoa Stubbin kanssa. Eniten Stubbia taitaa harmittaa se ettei Moberg myöntänyt olevansa pelkkä talousmies ja olisi joukkueen kokoamisen antanut jollekin osaavammalle.

Taisihan se Mobergin scouttaa jollekin NHL seuralle jossain vaiheessa, Nordiques tai jotain...
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Kortelaisesta tilastojen valossa

HIFK:n sisäisessä taulukossa SM-sarja ja liiga mukaanlukien ennen tätä kautta:

-viides pelatuissa kausissa (13) jaettu sija
-kolmas otteluissa (559)
-viides maaleissa (186)
-neljäs syötöissä (223)
-kolmas pisteissä (409)ja
-toinen jäähyissä (629)

Aika tulee kultaamaan muistot ja joskus vielä Kölli mainitaan samassa joukossa kuin muut HIFK:ssa upean uran luoneet (Hagman, Lehtonen, E.Peltonen, Saarinen, Murto ym). Kölli on ansainnut päättää uransa HIFK:ssa. Myös tärkeä linkki meille 80-luvun lopulla matseissa käymään alkaneille ns. vanhaan IFK:hon.

Kölli rulezzzzzzz!
 

Ralli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Re: Kerta kierron päälle Ralli!!

Viestin lähetti Milo


Kiekkoasiantuntemuksesi tulee esille tässä, kun esimmäisen kerran Köllin mainitset, tästä lisää kohta. Matikainen on ekaa vuotta peräsimessä, myönnän että itse en hänestä pidä ja hän on tehnyt älyttömästi virheitä, mutta jääkiekko perustuu pitkäjänteisyyteen, ja olihan Keklukin aivan pihalla ekan vuoden, lupaan että silloin olit huutamassa Mobergille että "vittu oot idiootti ku tommosen jätkän hankit" voitettin mestaruus sitten ja sinäkin käänsit kelkan. Maltti on valttia.


Kiitos ajastasi! Olit todellakin omistanut minun teksteille pitkän tovin. Muille tiedoksi, ylläoleva lainaus on vain 10 cm lainaus Milon metrin pituisesta upeasta vastauksesta!

Sinä olet juuri sellainen fani jota Moberg ja hallitus rakastaa! Kaikki negatiiviset selvät asiat pyhkäistään yli IFK fanaattisuudella. IFk sitä ja IFK tätä, ja paskat! Ilman Kekäläisen täysosumaa olisimme olleet ilman mitalia koko 90-luvun, mikä tekee sinun koko vastaustekstistä aivan idioottimaisen, kai sen ymmärrät. Voin kertoa etten ollut huutelemessa Kekäläisen ensimmäisen huonon kauden aikana koska silloin joukkueessa tapahtui enemmän kuin koko Mobergin 90-luvun aikana! Valmentaja oli mitä oli mutta joukkueessa oli potientiaalia. Olet oikeassa siinä että vihaan Mobergia ja Heinoa koska he kantavat vastuun tästä paskasta ja kehtaavat kuitenkin istua vieläkin hallituksessa.
Jääkiekkolippu maksaa 150 mk, sillä pääsee 3 kertaa elokuviin, mikäli sen summan maksaa saa myös vaatia. Minulle ei pelkästään perinteet riitä vaan mielestäni IFK:n potientiaalilla pitäisi pelata joka toinen vuosi finaalissa. Se ei tällä hallituksella onnistu!!
Voitko sinä, fanien fani "Milo" perustella miksi Moberg valitsi HKP:n kakkosvalmentaja Lehkosen IFK:n peräsimeen harjoittelemaan päävalmentajan olemista...tai miksi Moberg loistavien Kekäläis-vuosien jälkeen tyhmä ilme päällä kertoi ettei IFK jatkossa tarvitse urheilutoimenjohtajaa? Vastaus on helppo, Moberg on idiootti!! Rupeaako hahmottumaan???
Lopuksi haluan kiittä sinua koska sinunlaiset fanit pitivät IFK:ta pystyssä 90-luvun alussa ostamalla kausikortteja!! Minä en sitä paskaa halunnut katsoa!
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Eiköhän Ralli ja Milo siirrytä yksityisviestien puolelle, alkaa olla sen verran rankkaa tekstiä ettei sitä viitsi muut katsella.
Kiitos.
 

Milo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maple Leafs, DIF, Liverpool
Oikein

Täysin samaa mieltä fiftyeightin kanssa!! Lopetetaan tää muitten syyttely ja mustamaalaminen, siirytään privateen...:p
 

seetre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ingvar Hirdwall
Kerho kiinnostunut podosta, ja muutama muu sm-liigaseura. Onnistuukohan meidän Penttiime saamaan jonkun paluupostissa Helsinkiin päin.
IFK:oon tapojen tuntien maksetaan puolet liksasta ja äijä tekee hatun ens kerralla Nordenskiöldillä.
Äijä palkkalistoilla ja käy katsomassa joka kotipelin. Luulis että olis ollut käyttöä, tosin viikonlopun kotipelit menivät loppujen lopuksi ihan hyvin.
Huomenna taas hallille ja pari pinnaa Lukkoa vastaan niin alkaa jo playoff-viiva häämöttää.

edit: ja tästähän oli sitt oma ketju samoilla jutuilla
 
Viimeksi muokattu:

Peku

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Chicago Blackhawks, sympatiat Bluesereille
Hirveää spekulointia siitä, että pitäisi tuollaisella palkkabudjetilla olla parempi ykköskentällinen.
Kukahan vahvistaisi IFK:n palkkabudjetin?
Kuvittelisin IFK:n todellisen palkkabudjetin olevan alle liigan keskitason.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Peku
Hirveää spekulointia siitä, että pitäisi tuollaisella palkkabudjetilla olla parempi ykköskentällinen.
Kukahan vahvistaisi IFK:n palkkabudjetin?
Kuvittelisin IFK:n todellisen palkkabudjetin olevan alle liigan keskitason.

Eikös seura ole itse vahvistanut pelaajabudjetin.
Itse olisin kiinnostuneempi tietää mihin se on käytetty ja jos sitä ei olla käyttämässä tämän kauden pelaajiin niin mihin sitten? Ostetaanko sillä uudet autot koko hallitukselle? :confused:
 

Peku

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Chicago Blackhawks, sympatiat Bluesereille
Juu siis IFK on tosiaankin itse sen vahvistanut, mutta kuinka suuri osa siitä on todellisesti käytössä?
Väitän, että ei lähellekkään täyttä määrää tai jos käytössä on täysi määrä niin sitten menee kyllä rahaa väärään paikkaan ja paljon.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Niin, palkkamenothan ovat eri asia kuin pelaajabudjetti/pelaajien palkkoihin menevät rahat. Kokonaispalkkamenoissa HIFK on aivan varmasti liigan top3:sessa, mutta näitä pelimerkkejä ei ole käytetty kovin hyvin - sillä moni palkkaa nauttiva ei jäällä ole. Mitä nyt Ilveksen paidassa.

Nyt olisi psykologisesti juuri oikea aika antaa signaalia faneille ja sponsoreille, että tulevaisuuteenkin katsotaan, ja tehdä Saipan kaltainen juttu: avainpelaajan/avainpelaajien pitkäaikainen sopimus. Pelisilmää, Pentti...nyt jos ilmoitat joulukuun loppuun mennessä, että vaikkapa Jaroslav Bednar on tehnyt HIFKin kanssa 2+1 kauden sopimuksen ja liittyy joukkueeseen ensi kaudelle (keväästä puhumattakaan!), niin saat paljon anteeksi tämän kauden mämmäröinneistä. Saat yhden pisteen ja toisen siitä IL:n lausunnosta tänään, joten kokonaispistemääräsi näiden jälkeen olisi....lasketaanpas vähän, joo 2! Asteikolla 0-10.
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Kyltymättömät

Koko ajan vaan huudellaan vahvistuksia, vaikka joukkue on voittoputkessa ja uusia pelimiehiä on tullut sisään ikkunoista ja ovista; Seppo, Scissons, Lehtonen, Paappanen jne.

Koko Eurooppa ja Pohjois-Amerikka on scoutattu. Vapaita miehiä ei enää edes ole. Eikös Pena näin todennut. Sitä paitsi, mitä enemmän fanit niitä vahvistuksia huutelevat sitä varmemmin niitä ei tule. Suunnilleen näinhän Pena sanoi nyrkkiä pöytään lyöden.
 

Korak

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal, ÄTPPOMK, Rikollislauma
Re: No tuleekos niitä

Viestin lähetti nedomansky
vahvistuksia meinaan?

Eikös tuossa ketjun lööpissä lue huomenna;)
 

Monte-Cristo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Sens, sympatiat Kerholle
Kempes:
"Toivottavasti Pena ei päästä Podoa kerhoon ennen ensi perjantaita..."
-Ei se päästä ennen kuin on faksannut varmistuksen siitä, että HIFK maksaa sitten 3/4 Podon palkasta. Ennen ei ruveta.

Vakio:
"Koko Eurooppa ja Pohjois-Amerikka on scoutattu. Vapaita miehiä ei enää edes ole. Eikös Pena näin todennut."
-No kunne musta enkeli ja Dracula... Eikös tämä jo todettu?

Kyynisellä päällä tänään, M-C
 

nedomansky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Seppo, Lehtonen ja Scissons = Yes

Mutta sellasta Bednar -osastoa tässä vielä hieman
haikaillaan, kun on tois joulukin tulossa.
Voittoputkikin on iloinen asia, mutta nyt kai tarvitaan
1.35 pinnaa/matsi runkosarjan loppuun saakka.
No voitothan riittää tohon kyllä...
 

Vakio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Man City
Viestin lähetti Monte-Cristo
[BVakio:
"Koko Eurooppa ja Pohjois-Amerikka on scoutattu. Vapaita miehiä ei enää edes ole. Eikös Pena näin todennut."
-No kunne musta enkeli ja Dracula... Eikös tämä jo todettu?

Kyynisellä päällä tänään, M-C [/B]


Juu, varmaan on todettu. En vain ihan joka viestiä ole jaksanut/ehtinyt lukea. En myöskään jaksanut laittaa viestiini hymiöitä, vaikka niitä olisi sinne kuulunut.

Tämä tästä minun puolestani. Jatkakaa valitsemallanne linjalla ;).
 

kamraterna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Seppo, Lehtonen ja Scissons = Yes

Viestin lähetti nedomansky
Mutta sellasta Bednar -osastoa tässä vielä hieman
haikaillaan, kun on tois joulukin tulossa.
Voittoputkikin on iloinen asia, mutta nyt kai tarvitaan
1.35 pinnaa/matsi runkosarjan loppuun saakka.
No voitothan riittää tohon kyllä...


no, Nedohan sitkeä sissi on jos vielä haikailee Bednar-tason vahvistuksia.. ehkä sitten aikana Pentin jälkeen.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Re: Re: Seppo, Lehtonen ja Scissons = Yes

Viestin lähetti kamraterna



no, Nedohan sitkeä sissi on jos vielä haikailee Bednar-tason vahvistuksia.. ehkä sitten aikana Pentin jälkeen.

-Kyl määkin vielä kaipaan Jardaa ja toistan, että Saipan kaltainen temppu olisi nyt poikaa. Kylmän viileä ilmoitus jonkun oikean pelimiehen pitkästä diilistä. Ihan sama, vaikka alkaisi vasta ensi kaudella.
 

Muksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Re: Re: Seppo, Lehtonen ja Scissons = Yes

Viestin lähetti JHag
-Kyl määkin vielä kaipaan Jardaa ja toistan, että Saipan kaltainen temppu olisi nyt poikaa. Kylmän viileä ilmoitus jonkun oikean pelimiehen pitkästä diilistä. Ihan sama, vaikka alkaisi vasta ensi kaudella.
Mä alan olla nyt siinä vaiheessa (voittoputken huumassa! ;), että olisi aika kova sana, jos vaikka vahvistettaisiin muutaman jannun jatkosopparit. HIFK:n "tulevaisuus" taitaa tällä hetkellä olla aika tiukasti yhden vuoden sopimusten varassa.

Pikkarainen, Häppölä, Grünn, Viitaluoma, Hirschovits jne. Taitaa koko pesue olla yhden vuoden diileillä? Vahvistuksia sopii tälle kaudelle kyllä mun puolesta tulla, mutta ensi kauteen on pii-itkä matka, enkä usko, että pelaajat ovat edes kiinnostuneita vaihtamaan seuraa tässä vaiheessa - ensi kaudeksi.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Huomennako

jotain tapahtuu eli ei. Mutta toivoa on ja homma on kuitenkin vielä omissa käsissä.

Jukka Sepon-seppo yllätti ja käänsi HIFK:n kurssin!

Aika paksusti sanottu, mutta ainakin vanha parta Kölli oli aivan uudessa iskussa ja jopa Latvian lahja maailman jääkiekolle pelasi verrattain mallikkaasti. Voiko pitää paikkansa, että tuo Pod..., perkele kun on vaikea nimi, olisi ollut se mystinen syypää kaikkeen. Tiedä häntä, mutta homma toimi kokonaisuutena huomattavasti paremmin kuin aikaisemmin. Muistattekos muuten mikä oli viime kauden lopulla brändin ainoa hyökkäyksiin pystynyt kolmikko. Niin, yhdellä sopivalla hankinnallahan tuo kolmikko olisi taas kasassa ja näin se homma etenisi. Hankintojahan etsitään, kuten tuo toimistolla faksaileva Jürgen totesi kun vain pöydän hakkaamiseltaan ehtii. Ties vaikka Pentti löytäisi faksin joka suoltaa pelaajia ulos sisuksistaan. Tai, vielä parempaa, tuo juuri tullut Ameriikan-apu olisi se puuttuva lenkki Kuhdan ja Mäkiahon välissä. Hyi, kaksimielisyydet pois.

Tässähän alkaa orastava optimismi nostaa kaunista päätään kunnes Pentti taas katkaisee siltä siivet ja jäljelle jää vain paskainen pessimismi.

Ex-junnuthan hoitaisivat oman leiviskänsä, jolloin brändi voisi hyvin ja tosiasiassa voisi odottaa vaikka mitä, mutta vain hyökkäyspuolella.

Yllättävää kyllä, brändillä on tällä hetkellä pulaa puolustajista. Periaatteessa se ei voi olla totta kun joukkueessa on 15 pakkia, mutta pelikiellot ja loukkantumiset verottavat hälyttävän monta puolustajaa pelaavasta kokonaisuudesta. No, Penttihän voi hankkia pari pakkia tilalle vaikkapa mestiksestä, noin niinkuin varmuuden vuoksi.

Syypäitä huonoon alkuun on pakko olla muitakin kuin Pod..., mutta vielä ei ole varmaa tietoa kuka. Kukaan muu ei ole saanut vielä kenkää, mutta pientä suuntaa voitaneen saada HIFK:n kotisivujen, heh heh heh, seuraavasta pelaaja-arviosta:

Isokokoinen ja kovaluinen laituri. Hyvä asenne, ei anna periksi missään tilanteessa. Taistellut uransa aikana lukuisten loukkaantumisten kanssa. Terveenä pysyessään taistelee paikasta ykkös- tai kakkosketjussa.


Kukakohan tuonkin arvion on kirjoittanut ja kenen mielipide tuo on? Todellisuudessa herran brändinumero on #21. On tainnut olla terveenäkin, muttei ole taistellut paikasta ykkös- tai kakkosketjussa vaan lähinnä kokoonpanossa yleensä.
 

Carlos

Jäsen
#12 Joonas Vihko l 176cm l 78kg l R l Sopimus: 2003
#13 Toni Häppölä l 188cm l 88kg l L l Sopimus: 2003
#15 Carlo Grünn l 179cm l 81kg l L l Sopimus: 2003
#27 Ville Viitaluoma l 180cm l 84kg l R l Sopimus: 2002
#?? Turo Järvinen l 184cm l 87kg l L l Sopmus: 2002
#36 Ilkka Pikkarainen l186cm l 88kg l R l Sopimus: 2002
#40 Kim Hirschovits l 185cm l 84kg l L l Sopimus: 2002
#78 Matias Loppi l 184cm l 75kg l L l Sopimus: 2002


Osalla on näköjään pidempi kuin toisilla. Ja tämä ei ollut sitten kaksmielinen huomautus
:D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös