Huhuketju

  • 3 434 665
  • 11 208

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
No voihan nyt v... Jos Lukolla olisi ollut vaihtoehtona oikeasti Morrisonn ja Seigo, niin varmasti Morrisonn olisi otettu. Seigo ja Riikola ovat molemmat hyviä hankintoja, mutta itsekin odottelisin vähän sitä lihasta maalin edustalle. sitä Lukolta on parina viime kautena kuitenkin puuttunut. Tällä kaudella siellä on toki on BB nimellisesti, mutta muuten on aika hiljaista.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Mieluummin olisin noista Riikolan veljeksistä ottanut Juuson, mutta kyllä tuossa Simo-Pekassakin minusta potentiaalia on. En tiedä mikä sitten on tällä kaudella mennyt vikaan että on pudonnut SaiPassa välillä kokoonpanon ulkopuolellekin, taisi olla kyllä syksyllä loukaantuneena että lieneekö sillä vaikutusta?

Seigosta minullakin vähän sellainen kuva että "ihan OK" mutta ei mikään huikea seppä liigassa. Mutta toivottavasti on kehittynyt ja kehittyy vieläkin.
Juusolla on vielä ainakin ensi kaudesta sopimus KalPan kanssa voimassa. Ihme ja kumma on jos ei jatka ja saa hyvää palkankorotusta kun on kepeästi KalPan paras pakki tällä kaudella ollut.
SP-Riikola taas on hieman jännempi tapaus. Välillä on huikea ja välillä häviää koko ukko kuvasta. Oliko toissa kaudella kun johti ekan kuukauden jälkeen jopa pakkien pistepörssiä? Sitten hävisikin loppu kaudeksi varjojen rajamaille ja teki vain parit pinnat silloin tällöin. Potentiaalia miehessä oli jo KalPa-aikoinaan ne vaan ei ole kunnolla esille tullut. Loukkaantumiset ovat toki hieman tätä hidastaneet, mutta ovatko sitten liikaakin? Jos on mennyt rannetta tj niin voi peli muuttua varovaiseksi ja syödä itseluottamusta. NO voipi toisaalta olla kovakin signaus jos pääsee kunnon vireeseen taas uudessa ympäristössä
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Niin kyllä itsekin mielummin olisin ottanut Morrisonnin mutta sitähän en tiedä oliko tuo edes realistinen vaihtoehto joten turha spekuloida.
Mielenkiintoista joukkuetta on Vuori kasaamassa nuorempaa ja liikkuvampaa.

Seigossa arveluttaa tuo omanpään pelaaminen hurjia miinuksia on kerännyt tälläkin kaudella -16 no annetaan miehen näyttää, itse näen herran lähinnä M Koiviston korvaajana en BB tai Hyvärisen sen verran eri tyylisestä kaverista on kyse-
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Juusolla on vielä ainakin ensi kaudesta sopimus KalPan kanssa voimassa. Ihme ja kumma on jos ei jatka ja saa hyvää palkankorotusta kun on kepeästi KalPan paras pakki tällä kaudella ollut.

Juu en minä tarkoittanutkaan että Juuso Riikola olisi ollut Lukolle mikään todellinen vaihtoehto, vaan että mieluummin noista Riikolan veljeksistä ottaisin tuon paremman jos olisi satavilla.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Juu en minä tarkoittanutkaan että Juuso Riikola olisi ollut Lukolle mikään todellinen vaihtoehto, vaan että mieluummin noista Riikolan veljeksistä ottaisin tuon paremman jos olisi satavilla.
Juu en minäkään tarkoittanut että olisi tulossa, vaan tiedä häntä viekö joku rahakkaampi sopimus hänet sitten ensi kauden jälkeen muualle.
 
Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Siksi ettei ole täyttänyt niitä odotuksia mitä hänelle asetettiin. Hankittiin top-4 pakiksi...
Onko kiva keksiä näitä juttuja? Lukon pakisto ensimmäisissä CHL-peleissä:

Virtanen - Mikkola
Niskala - Tommila
Ahonen - Koivisto

Tommilalle tuota top-4 pakin roolia kaavailtiin. Ei pystynyt ottamaan. Ahonen otti.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onko kiva keksiä näitä juttuja? Lukon pakisto ensimmäisissä CHL-peleissä:

Virtanen - Mikkola
Niskala - Tommila
Ahonen - Koivisto

Tommilalle tuota top-4 pakin roolia kaavailtiin. Ei pystynyt ottamaan. Ahonen otti.
Niinpä... Ja Koivistohan on pelannut varsin hyvin viimeiset pelit pitkän loukkaantumisen jälkeen, joten ei kai nyt mistään epäonnistumisesta voida oikein muutenkaan puhua.

Virtanen-Seigo
Niskala-Ahonen
Riikola-Koivisto

Ei tuo ainakaan varsinaisesti huonommalta näytä, kuin tämän kauden alussa ollut pakisto. Käsiä enemmän, jalkoja enemmän ja lihasta saman verran. Jos Koivisto ei jatka, niin joku vähän häijympi kaveri siihen tilalle.
 
1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onko kiva keksiä näitä juttuja? Lukon pakisto ensimmäisissä CHL-peleissä:

Virtanen - Mikkola
Niskala - Tommila
Ahonen - Koivisto

Tommilalle tuota top-4 pakin roolia kaavailtiin. Ei pystynyt ottamaan. Ahonen otti.

Lukko on pyrkinyt rakentamaan tasaiset parit. Ei noiden perusteella mitään järjestystä voi päätellä. Tommilaa ei ole milloinkaan kaavailtu Koiviston edelle. Koivisto ei ole täyttänyt hänelle asetettuja odotuksia ja saa peliesityksiin nähden kovaa korvausta. Ei tässä sen kummempaa dramatiikka ole.
 
Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Tommilaa ei ole milloinkaan kaavailtu Koiviston edelle.
Tommila aloitti kakkosparissa ja pelasi enemmän kuin Koivisto. Tommilaa kaavailtiin Tikkasen korvaajaksi Niskalan vierelle ja oli hierarkiassa Koivistoa edellä.

Koivisto ei ole täyttänyt hänelle asetettuja odotuksia...
Puolet kaudesta sivussa ja sen jälkeen kolmosparissa 19 pelissä 0+6 ja +5. Lisäksi esitykset plussan puolella. Todellakin on täyttänyt odotukset. Tai sinä tietenkin palstan suurimpana puusilmänä olet asettanut jotkut omat odotuksesi, mutta se ei tarkoita sitä, että ei olisi täyttänyt Lukon odotuksia.
 
Sovitaan sitten, että Koivisto on täyttänyt kaikki odotukset ja on hintansa arvoinen pelaaja. Vuori tarjoaa tässä tapauksessa suurella todennäköisyydellä jatkosopimusta.
 
PJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevat Mestarit
Niinpä... Ja Koivistohan on pelannut varsin hyvin viimeiset pelit pitkän loukkaantumisen jälkeen, joten ei kai nyt mistään epäonnistumisesta voida oikein muutenkaan puhua.

Virtanen-Seigo
Niskala-Ahonen
Riikola-Koivisto

Onko siis varmaa, että Tommila ei jatka Lukossa tai huhua mihin hän on menossa?

Tommilassa on paljon samaa kuin Virtasessa, paitsi, että vaikuttaa taitavammalta. Ihan samat edellytykset on nousta TOP10 pakiksi parissa kaudessa, kuten Virtanen teki. Kaikki lahjakkaat eivät toki aina sinne päädy, suurin haaste on pään sisällä.

Mä ainakin olisin kiinnostunut Tommilasta ja pelaa todennäköisesti hyvän kauden ensi kaudella, missä sitten pelaakaan. Hänen parhaat pelinsä ovat varmasti vielä edessä. Siksi tuntuu omituiselta, jos nimenomaan nuoriin profiloitunut Vuori antaa Tommilan mennä.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tommila ei jatka. Huhujen mukaan pelaa Ässissä ensi kaudella.

Kiekkoareenasta olen nuo molemmat tiedot/huhut bongannut, muuten mitään tiedä.
 
hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Kaapo Kähkösestä puhutaan ensi kauden ykkösveskarina ja sopimuskin kuulemma tehty jo ennen nuorten MM-kisoja. Hän ei ole välttämätä huono haku, mutta eikö olisi kannattanut narrata Setänen takaisin, on ryöstänyt TPSssa ykkösvahdin paikan Lassilalta. Minun mielessäni Setänen on kovempi ainakin tätä nykyä.
 
Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Kaapo Kähkösestä puhutaan ensi kauden ykkösveskarina ja sopimuskin kuulemma tehty jo ennen nuorten MM-kisoja. Hän ei ole välttämätä huono haku, mutta eikö olisi kannattanut narrata Setänen takaisin, on ryöstänyt TPSssa ykkösvahdin paikan Lassilalta. Minun mielessäni Setänen on kovempi ainakin tätä nykyä.
Setäsellä jatkuu sopimus ensi kaudelle.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
M. Koivisto on näköjään onnistuttu lyttäämään aivan syyttä. Aika rikkonainen kausi loukkaantumisten takia ja sen jälkeen pelannut sitä paitsi oikein mainiosti. Tosin miestä kritisoineet nimimerkit eivät yllätä, huhujen mukaan eivät oikeasti edes ole Lukko kannattajia.
 
Koivisto menee kolmosparissa mutta ei välttämättä ole hinta-laatusuhteeltaan sitä mitä Lukko on hakemassa. Pelimerkit ovat rajalliset, joten joudutaan tekemään valintoja ja ymmärrän täysin, jos Koivisto joutuu etsimään pelipaikan muualta.

Ainakin yksi pakki on vielä tuloillaan. Onko tästä kuulunut mitään luotettavia huhuja? Marttinen, Heikkinen vai joku AHL pakki?
 
Hench

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Toimittaja Mäkeläinen kirjoitti eilen Twitteriin: "Lukon uusista pakeista Seigo on takuuvarmasti laskettu top4:ään. Vanhatalo puhui 10 pakista, joten nimiä on vielä peitossa." Eli noihin 10 pakkiin kuuluisivat Niskala, Virtanen, Ahonen, Seigo, Riikola, Sevänen(?), Mattsson(?) = 5-7 puolustajaa.
Tommilan on tosiaan huhuttu siirtyvän Poriin. Eilen Kiekkoareena kertoi myös, ettei Hyvärinen jatka Raumalla/KeuPassa ja Miika Koivistolla ei ole seuraa, niin ketkä mahtavat olla nuo 4-6 puolustajaa. Sevänen on ilmeisesti pelannut hyvää kautta Keuruulla, niin varmasti saa syksyllä näytönpaikan, Mattsson taas ensijaisesti Keuruulle ensi kaudeksi kehittymään suuremmilla minuuteilla Seväsen tyyliin.
 
senilix

Jäsen
Tuskin sijoille 8-10 hankitaan mitään liigajyriä. A:ssa on edellä mainittujen lisäksi U18-joukkueessa pelannut Kluuskeri ja A:n ykköspakiksi(?) ajateltu Saarinen, joka on ollut koko kauden sairaslistalla. Polvivamma. On nyt palannut kokoonpanoon.
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Tuskin sijoille 8-10 hankitaan mitään liigajyriä. A:ssa on edellä mainittujen lisäksi U18-joukkueessa pelannut Kluuskeri ja A:n ykköspakiksi(?) ajateltu Saarinen, joka on ollut koko kauden sairaslistalla. Polvivamma. On nyt palannut kokoonpanoon.
Ei kai tuosta Twiitistä sellaista käsitystä saa että peitossa olevat pakit olisi juuri 7-10 pakkeja, On meillä tälläkin kaudella ollut, Malkamäkeä, Hyväristä, Jaatista, Tommila, BB, Ahonen, Mikkola, Niskala, Virtanen eli 9 "liigatason" pakkia joilla sopimus + Keupa vahvistukset. Nyt kun ymmärtääkseni kauteen halutaan lähteä vielä laajemmalla rungolla niin varmaan nuo Vanhatalon mainitsemat 10 pakkia tarvitaan kauden läpiviemiseksi ja kunnon kilpailun pelipaikoista aikaansaamiseksi. Joten en usko että liigakokemusta omaavien pakki hankintojen jääneen huhuttuihin Seigoon tai Riikoseen. Tässäkin Pitseissä ollaan viisaampia.
 
Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Seigo on mielestäni selvä upgrade Mikkolaan jos hänen tilalle tulee. Jos top-4:ään on suunniteltu niin Virtasen tai Niskalan vierelle varmaankin. Ei mikään paras tilanne, että kaksi kiekollista pakkia laitetaan yhteen, mutta eiköhän tuo vähintään Mikkolan tasoa ole omaan päähän.

Täytyy toivoa, että vähintään yksi kovempi kaveri tulee vielä puolustukseen. Ja Koivistolle jatko. Riikola lähtökohtaisesti vaikka seiskapakki ja Vuori käyttää rotaatiota.

Niskala - Ahonen/X
Virtanen - Seigo
X/Ahonen - Koivisto
Sevänen - Riikola
Mattsson - X (KeuPa)
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Kyllähän Uramakin peluutti kiekollista pakkiparia, Cook-Kovanen taisi olla pitkään ykkösparina. Eikös Benoit-Aaltoa Urama peluuttanut Tapparassakin parina?
 
senilix

Jäsen
Ei kai tuosta Twiitistä sellaista käsitystä saa että peitossa olevat pakit olisi juuri 7-10 pakkeja, On meillä tälläkin kaudella ollut, Malkamäkeä, Hyväristä, Jaatista, Tommila, BB, Ahonen, Mikkola, Niskala, Virtanen eli 9 "liigatason" pakkia joilla sopimus + Keupa vahvistukset. Nyt kun ymmärtääkseni kauteen halutaan lähteä vielä laajemmalla rungolla niin varmaan nuo Vanhatalon mainitsemat 10 pakkia tarvitaan kauden läpiviemiseksi ja kunnon kilpailun pelipaikoista aikaansaamiseksi. Joten en usko että liigakokemusta omaavien pakki hankintojen jääneen huhuttuihin Seigoon tai Riikoseen. Tässäkin Pitseissä ollaan viisaampia.
Miten noita laskee. Eivät esimerkiksi Malkamäki ja BB olleet joukkueessa yhtä aikaa. Epäilisin myös, että Riikola on lähtökohtaisesti kuuden pelaavan pakin joukossa.
Laajuus ei ole pelkästään kiinni pelaajien määrästä vaan myös peluutuksesta.
Saas nähdä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös