Mainos

Huhuketju

  • 3 578 602
  • 11 656

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olen ihmetellyt, että miksi sopimukset julkaistaisiin vasta risteilyllä? Ei sinne kukaan lähde uusia naamoja katsomaan, jos ei tiedetä mitä sieltä tulossa on. Lisäksi risteily on Lauantai-illalla myöhään, samaan aikaan kun MM-kisat ovat edellisenä iltana alkaneet, joten pimennossa ovat ja paikallismedia lienee ainoa, joka on vähänkin enemmän kiinnostunut asioista.

Luulisi että kausari-myynninkin ja ristelyn kannalta olisi järkevää pistää valmiit pahvit ulos jo nyt ja tiedotella sitten myöhemmin lopuista hankinnoista. Risteilylle voisi tietenkin jonkun kovemman nimen jättää ja mainostaa sitä hieman etukäteen.

E: Ja voihan tuo huominna julkaistava sopimus olla vaikkapa A. Saarela.
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Duffan tapauksessa odotettu on yli 35 vuotta ja helvetin kallis.
Voi hyvinkin olla Olli Sipiläinen. JYPin tämän päiväisessä tiedostustilaisuudesta on tullut tieto, että Sipiläinen sai Lukolta sen verran ison tarjouksen ettei JYP halunnut enää alkaa kilpailemaan Sipiläisestä. Tarinat kertovat, että Dufva oikeasti haluaa luottosoturinsa takaisin omaan pukukoppiin. RD nimittäin valmensi ensi Sipiläistä Jukureissa ja sen jälkeen JYPissä.

"Sipi" on 35v täyttänyt ja jos nuo puheet isosta tarjouksesta pitää paikkansa, voit hyvinkin olla oikeassa tuossa olettamuksessasi.
 
hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
JYPin tämän päiväisessä tiedostustilaisuudesta on tullut tieto, että Sipiläinen sai Lukolta sen verran ison tarjouksen ettei JYP halunnut enää alkaa kilpailemaan Sipiläisestä. Tarinat kertovat, että Dufva oikeasti haluaa luottosoturinsa takaisin omaan pukukoppiin. RD nimittäin valmensi ensi Sipiläistä Jukureissa ja sen jälkeen JYPissä.

Tämä tieto ei yllätä. Menee samaan profiiliin Koskenkorvan, Riskan ja Koskisen kanssa. RD:n luottoratsu, jonka RD haluaa kiimaisesti Lukkoon. Agentti lyö palkkapyynnön pilviin pelaajan tasoon nähden ja RTK maksaa.
Tällöin Lukolla on Sipiläisessä uransa ehtoopuolella oleva duunari, jonka palkka on tulosyksikön luokkaa.
Silti pakko luottaa, että RD käyttää käytössään olevat resurssit parhaalla mahdollisella tavalla.
 
Kerrohan huvikses kenen lukon nelosketjussa pitäisi pelata kun mikään ei kelpaa. Jyväskylässä Sipistä ei ole kenelläkään pahaa sanottavaa ja oli pidetty kaveri myös fanien keskuudessa. Omassa roolissaan liigan parhaimmistoa. Erittäin luotettava pelaaja, joka on aina parhaimmillaan kevään ratkaisu peleissä. Hyvä luistelija, kokoisekseen vahva taklaaja ja teki yhtä monta av-häkkiä kuin esim. Azevedo.
 
Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Laivallahan joukkue esitellään faneille. Missään ei sanota, että ei sopimuksia julkaistaisi etukäteen muutama. Nummelin ja muutama jatko voisi rauhoittaa. Mäkinen olisi myös kiva.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Kerrohan huvikses kenen lukon nelosketjussa pitäisi pelata kun mikään ei kelpaa. Jyväskylässä Sipistä ei ole kenelläkään pahaa sanottavaa ja oli pidetty kaveri myös fanien keskuudessa. Omassa roolissaan liigan parhaimmistoa. Erittäin luotettava pelaaja, joka on aina parhaimmillaan kevään ratkaisu peleissä. Hyvä luistelija, kokoisekseen vahva taklaaja ja teki yhtä monta av-häkkiä kuin esim. Azevedo.

Varmasti jyp-fanien keskuudessa mukava mies. Mutta siinä se juuri onkin. Tänneei kaivata mitään ylihintaista lähtökohtaisesti nelosketjuun kuuluvaa jyp-ikonia.

Tuo "keväällä parhaimmillaan" on huvittava titteli. Lähtökohtaisesti joka ikisestä pelaajasta sanotaan noin.

Tällaiset voisi jättää suosiolla hankkimatta. Mutta jos Riska, Koskinen ja Koskenkorva ovat jo täällä, niin pari kaveria vielä lisää. Ristolla on vielä ensi kausi aikaa saada kallis sopimus noille. Voin kuvitella, että maksavat palkastaankin 10 % Ristolle, koska eivät ikimaailmassa saisi samanlaista rahakasaa muualta.

Ja en usko, että Sipiläinen tänne tulee nelosketjuun. Kyllä sille on luvattu paikka 2-3 ketjusta ja varmaan yv-aikaakin kaupan päälle.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kerrohan huvikses kenen lukon nelosketjussa pitäisi pelata kun mikään ei kelpaa.

Minusta tuolla alemmissa ketjuissa pitäisi olla myös omia kasvatteja ja nuorta voimaa. Lukolla on jo kokeneita sotureita riittävästi. Tulosyksikköön pitäisi mielestäni hankkia muualta kovalla rahalla kokeneita tekijämiehiä, ei nelosketjuun.

En epäile, etteikö Sipiläinen ole mukava mies (kuten Kossu ja Koskinenkin). Varmasti Sipi myös rouhii kaukalossa paikkansa täyttäen. Minusta vaan Lukon ei pitäisi isolla rahalla kaapata muualta 36-v RD-soturia nelosketjuun.
 
WulpesWulpes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Dinamo Riga & AS Roma
Kun tässä nyt katselee noita nimiä liittyen ensi kauden joukkueeseen,
niin tulipa mieleen Jussi Markkanen.

RD:hän sanoi, että kovia kotimaisia veskareita on myöskin tarjolla ja
Markkanen sopisi täydellisesti vallitsevaan tilanteeseen.

Ikää löytyy, NHL/KHL-status & varmasti kallis mies.

Pitäähän Vehasesta jäävät rahat saada käytettyä.

Tosin, SaiPan mieshän tuo on oletusarvoisesti, mutta on sitä
ennenkin osteltu ukkoja ties mistä.
 
Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kun tässä nyt katselee noita nimiä liittyen ensi kauden joukkueeseen,
niin tulipa mieleen Jussi Markkanen.

RD:hän sanoi, että kovia kotimaisia veskareita on myöskin tarjolla ja
Markkanen sopisi täydellisesti vallitsevaan tilanteeseen.

Ikää löytyy, NHL/KHL-status & varmasti kallis mies.
Jussi Rynnästä ennustelin tuolla toisessa ketjussa, mutta kun nyt tuli esiin nämä iäkkäämmät herrat, niin Kipperi voisi tulla jäähdyttelemään uransa päätteeksi Lukkoon, kun Tepsilläkin taitaa olla jo kassariosasto valmis.

Korostan, että kysessä ei ole edes huhu, vaan ihan puhdasta läppää kuten taisi olla tuo Markkas-heittokin edelliselta nimimerkiltä.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Se oli juuri se Nurmen sopimus. Kieltämättä, tämmöisenä hiukan syntymässä säikähtäneenä vauhkona odotin jotain muuta. Nurmen sopimusta vastaan ei ole mitään tietenkään, päinvastoin se oli ihan ehdoton juttu mutta tosiaan luulin tuon Facebook-homman perusteella että joku uusi nimi julkaistaan.
 
Rick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos vertaa pelkastään tilastoja, on Ilkka Mikkola ja Harri Tikkanen aika identtiset. Palkka taitaa olla reilusti Mikkolan eduksi. Eli onko Mikkolan hankinnassa järkeä..
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos vertaa pelkastään tilastoja, on Ilkka Mikkola ja Harri Tikkanen aika identtiset. Palkka taitaa olla reilusti Mikkolan eduksi. Eli onko Mikkolan hankinnassa järkeä..

No jaa, jos suoraan päittäin pitäisi valita niin Mikkola ehdottomasti vaikka isommalla tilipussilla. Joukkue saisi toisen Midaan kosketuksen, plus Tikkasen hämärät vastaanotot taklauksiin jaksavat ärsyttää. Lämäriä ei saa siniviivalta ilmassa maaliin asti ja naamassa on Paul Kariya-habitusta. Kovasen kanssa ulos vaan. Jolla taas on Tamerlan Tsarnae-look.
 
Ratikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUPLAMESTARIT 2021 & Red wings & Stevie Y
Kyselin Kurtis McLeanilta twitterissä että joko sopimus on allekirjoitettu.

Vastasi, että Nothing yet.
 
Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Kyselin Kurtis McLeanilta twitterissä että joko sopimus on allekirjoitettu.

Vastasi, että Nothing yet.

Ja meinaat, että jos sopimus olisi tehtynä olisi hän sinulle sen twittrissä sanonut?
 
Ratikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUPLAMESTARIT 2021 & Red wings & Stevie Y
Ja meinaat, että jos sopimus olisi tehtynä olisi hän sinulle sen twittrissä sanonut?

No en meinaa. Mutta ei varmaan tyhjäpäiselle kyselijällekään jaksa turhia valehdella.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
No en meinaa. Mutta ei varmaan tyhjäpäiselle kyselijällekään jaksa turhia valehdella.
Eiköhän noissa soppareissa ole NDA-klausuulit juuri näitä tyhjäpäisiä kyselijöitä varten. Joukkue tiedottaa kun on tiedotettavaa, pelaaja ja agentti pitävät turpansa kiinni.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HPK vs KalPa
  • 3.70
  • 4.35
  • 1.80
JYP vs KooKoo
  • 2.32
  • 4.05
  • 2.66
K-Espoo vs Kärpät
  • 2.46
  • 4.20
  • 2.46
Pelicans vs TPS
  • 2.40
  • 4.00
  • 2.60
SaiPa vs Tappara
  • 2.74
  • 4.15
  • 2.26
Sport vs Ässät
  • 2.04
  • 4.20
  • 3.10
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös