Mainos

Huhuketju kaudelle 2014–2015

  • 736 896
  • 1 475

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä menee tulevan kauden spekuloinnit mielenkiintoisiksi, mikäli tuon Suikkasen heiton mukaisesti meillä pelaa 3-4 ulkomaalaista ensi kaudella. Todellakin täytyy toivoa, että yksi heistä ei ole Bertrand, vaan huhuissa pyörinyt McLean, sekä Morrison + Seigo&Kume.
Ehkä Suikkanen unohti Bertrandin ja ehtihän tuo jo Suomessa niin pitkään asua ennen Ruotsin visiittiä, että menee melkein suomalaisesta. Kumekin on jo melkein kuin oma junnu. Eihän EU-pelaajia muutenkaan laskettu "ulkomaalaisiksi" enää edellisinä kausinakaan... Noh, eiköhän joukkueeseen ole Seigon ja Morrisonnin lisäksi joka tapauksessa tulossa yksi lähtökohtaisesti kova pohjoisamerikkalainen hyökkääjä (enempää ei oikein voikaan ottaa, jotta puheilta kotimaisuusasteen nostamisesta ei putoasi pohja pois) ja sitten ulkomaalaisista vielä ainakin Kume ja ehkä sitten vielä Patonki.

Arsen asema on kieltämättä mielenkiintoinen, koska Arsen vahvuushan on nimenomaan pohjoisamerikkalaisten pelaajien tuntemus ja tätä TPS on selkeästi yrittänyt viime vuosina hyödyntää. Jos uutena linjana nyt on, että pohjoisamerikkalaisia pelaajia ei joukkueeseen paljoa oteta, voi tulla tosiaan aika uudelleenarvioida sitä onko nimenomaan pohjoisamerikkalaisten pelaajien tuntija oikea utj seuralle.
 

Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ehkä Suikkanen unohti Bertrandin ja ehtihän tuo jo Suomessa niin pitkään asua ennen Ruotsin visiittiä, että menee melkein suomalaisesta. Kumekin on jo melkein kuin oma junnu. Eihän EU-pelaajia muutenkaan laskettu "ulkomaalaisiksi" enää edellisinä kausinakaan.

Näin minä ainakin uskon, että kyseessä on nimenomaan 3-4 kärkipään ulkomaalaista ja jos Kume ja Bertrand pelaa ensi kaudella niin ne ovat tavallaan "ylimääräisiä" ulkomaalaisia.

Tosin Bertrandin en kyllä ainakaan usko edes löytyvän ensikauden miehistöstä vaikka sopimus onkin. Eiköhän kaverille jostain löydy ottaja vähintään vuokrasopimuksella.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vaihtoaition puolella itselleni entuudestaan tuntematon nimimerkki huhuilee Ilkka Pikkaraista TPS:ään. Ei valota kyllä huhunsa taustoja ollenkaan, joten voi olla ihan höpöhöpöjuttujakin.

Pikkarainen on kaikista pelaajista kyllä se, jota en ehkä haluaisi ensimmäisenä nähdä Palloseurassa. Pelitaktisesti äärimmäisen köyhä jätkä joka rottailee huonoilla hetkillä ja sikailee typerästi ja kusee siten oman jengin pakkiin aina välillä. Toisi kyllä kokemusta ja jonkinasteista statusta joukkueeseen ja onpa tuo näköjään SHL:ssäkin onnistunut ihan kelvosti mutta silti tuntuu sille että hintalappu ja pelillinen upside eivät oikein osu.

Mitä mieltä muut?
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nikkolan blogikommenteissa (lähdekritiikki ftw) käy vaihteeksi kova kuhina kun kaikki tietäjät kirjoittelevat ensi kauden pelaajista. Ilmestymisviiveen perusteella huhut on luettu täältä, pl. esimerkiksi Teemu Rautiainen, josta myös kirjoitellaan siellä.

Tämä tornihuhu voidaan nyt ampua virallisesti alas.

Ilkka Pikkaraisesta samansuuntaiset ajatukset kuin yllä. Ei liiemmälti liene enää tehoja odotettavissa ja ura ollut jo pitkään laskusuunnassa. Hinta/laatu taitaa olla melkoisen metsässä.

Realistisesti ajatellen nuo taitavat olla kuitenkin ainoita suomalaispelaajia, joita tänne saadaan naarattua. Niin sanotusti putkessa olevat taitavat tarttua muihin täkyihin.

Todella paljon kummastuttaa Suikkasen kommentit ulkomaalaisten määrästä verrattuna vallitseviin olosuhteisiin. Mutta antaa niiden nyt näyttää.
 

Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Joonas Jalvanti?

Jatkoille: Morrisonn? VMV? Virtala, J. Pulli?

Jalvanti on pelaaja, jonka olisin halunnut Tepsiin jo vuosia, mutta menee Örebrohon ensi kaudeksi.

Virtala, Vittasmäki jatkamassa, Morrisonnin ja Pullin tilanne auki.
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vidgren tulossa kuulemma össen "koeajalle" ja Pärssinen muuttaa Turkuun ja pelaa Liigassa jos saa sopimuksen.
 
Viimeksi muokattu:

mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kohtuullisella hinnalla Pikkarainen olisi mielestäni tervetullut. Toisi hyökkäykseen sitä fyysisyyttä mitä TPS:ltä on viime vuosina puuttunut. Silloin tällöin keittää yli mutta uskon, että Suikkanen saisi hänet ruotuun. Pystyisi myös pelaamaan missä kentässä tahansa vaikka liike taitaa olla suuri kysymysmerkki?
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Vidgren tulossa kuulemma össen "koeajalle" ja pärssinen muuttaa turkuun ja pelaa liigassa jos saa sopimuksen

Tukku TUTO-pelaajia siirtyy Liigaan | Veikkaajat.com
Tuossahan oli ihan linkkiäkin tähän huhuun, joka siis ei ole enää huhu. Kokoonpanon laajuuden nimissä Vidgren mahtuu rinkiin ja Pärssinen tuo kokemusta ja YV-taitoa. Molemmat siis käy mun Tepsiin.

Tepsiin on nyt tunkua laiturien ja alempien kenttien pakkien osalta. Niitä onkin jo ennestään iso liuta. Toki Pärssisen voisi istuttaa 2.laitaan..
 

ElManazer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tepes-valtuusto
Pahoittelen väärää antamaani tietoa Hakulisen siirtymisestä TPS:ään. TPS:llä oli tarjous sisällä, tietojeni mukaan ehdottomasti kovin, mutta se tuli varmaankin liian myöhään. Treenien listoista päätellen Veli-Matti Vittasmäki, Marko Virtala sekä Niko Karhu jatkaa TPS:ssä.

Vidgrenin mahdolliselle try-outille peukkua, itseltä on mennyt täysin ohi, että liigakokemustakin löytyy (30 ottelua Lukossa). Pelasi ilmeisesti todella hyvän kauden TUTO:n takalinjoilla. Pärssisestä sen sijaan en osaa sanoa mitään, toivottavasti ei tule. Pikkarainen pelannee tulevalla kaudella Bluesissa, joten hänet voi unohtaa.

Ketjulotto:
Lucenius - "McLean" - "Tukonen"
Rantanen - Koskiranta - XXX
Sointu - Kumeliauskas - Miettinen
Famulare/Tallberg/XXX - XXX / Laakso - Virtala
-----
Bertrand, Mähönen, Kulmala, Vähätalo jne

Morrisonn - Seigo
XXX - Seikola
Vittasmäki - XXX / Friman
-----
Ylönen/Vidgren, Karhu, Lehtonen, M.Pulli jne

Lassila
Järvinen
Hokkanen
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tässä myös meikäläisen ketjulotto

x/"""Birner"""/x - "Mclean" - "Tukonen"
Rantanen - Lucenius - Pärssinen
Miettinen - Koskiranta - Sointu
Famulare - Kumeliauskas - "Pikkarainen"/Tallberg/Virtala

Laakso kait lähtee Ipaan ja hyvä niin, koska on ylipalkattu nelosketjun sentteri. Virtala,Kulmala,Bertrand,Tallberg+junnut menee rotaatioon. Arse parantelee osakkeitaan huomattavasti, jos saa Mcleanin hommattua nakkikattilaan. Rahaa palaa, mutta ykkössenaan sitä saa mennäkin. Vaikka nykyiset huhut toteutuisivat, niin ykkösketjun laituri vielä puuttuu. Birner olisi tähän erittäin hyvä,sillä on tuttu pelaaja Suikkaselle ja osoittanut taitonsa Liigassa. Pari viime vuotta mennyt idässä huonosti, mutta tämä ei ole huono asia Tepsille, sillä hinta ei varmaan sen vuoksi ole pilvissä. (Tämä Birner juttu ei ole mikään huhu vaan omaa mutuilua)

Seigo - "Morrison"
x/"""Halonen""" - Seikola
Vidgren - Lehtonen

Karhu,Friman,M.Pulli ja VMV menee rotaatioon. Pakistokin alkaa näyttämään jo ihan kohtuuliselta. Seikolan pariksi tarvitaan vaan vielä jämäkkä peruspakki koodinimellä Halonen. VMV on toivottavasti rotaatiossa viimeisenä,vaikka pahoin pelkään,että siellä se häärii 2-3 parissa illasta toiseen (-25). Pari peliä Vidgreniltä tällä kaudella nähneenä niin voin sanoa,että on todella mennyt eteenpäin. Uskonkin, että monet tulevat vielä yllättymään siitä, kuinka hyvin kaveri ensi kaudella liigassa pelaa.

Lassila
Järvinen

Lassila lähtee näillä otteilla kesän aikana itään, mutta sormet ja varpaat ristiin ettei näin tapahtuisi. Mutta voihan se Norrena hypätä vielä yhdeksi kaudeksi tolppien väliin -hymiö-
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Ihan hyvä testata Vidgrenin taidot jos try-outille on tulossa, isokokoinen peruspakki ja TPS-taustaakin löytyy, varmasti parempi kuin J.Pulli.
Mitä tulee Pärssiseen niin menkööt vaikka lukkoon tai ihan minne vain, kunhan tepsiin ei tule.
Mieluummin Uusikartanolle soppari ja nelosen sentteriksi.
 
Viimeksi muokattu:

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Noihin rostefantasioihin sen verran että kyllä Kulmalan pitäisi pelaavassa kokoonpanossa ennen kaikenmaailman Famulareja ja Tallbergeja. On jokaisella osa-alueella parempi ja ensi kaudella taas vuoden vanhempi. Omat pojat jne.

Ihan sama tuleeko Pärssinen vai ei. En vaan ymmärrä että mihin tarkoitukseen hänet hankittaisiin. Jos tulee niin toivottavasti saa jotain aikaan.

Vidgrenistä oikeastaan ihan samat sanat. En todellakaan keksi miksi hänet pitäisi hankkia, kolmosparin pakkeja kyllä riittää jo omastakin takaa.
 

Sherlock

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihan sama tuleeko Pärssinen vai ei. En vaan ymmärrä että mihin tarkoitukseen hänet hankittaisiin. Jos tulee niin toivottavasti saa jotain aikaan.

Eipä häntä oikein mihinkään muuhun rooliin voitaisi kaavailla kun 2. kentän laitahyökkääjäksi. Ihan ok tehot tietysti Pelicans vuosilta, mutta eipä mitään hirveitä hurraa-huutoja aiheuttaisi. Hiukan kyllä muutenkin alkaa hirvittämään tuo rosteri, varsinkin kun ne puuttuvat palaset pitäisi vielä täyttää kotimaisilla pelaajilla. Kova työ Vuorella edessä, että rosteri olisi edes samalla tasolla mitä viime kauteen lähtiessä.

Yksi nimi voidaan (odotetusti) tiputtaa pois spekulaatioista, eli viime kaudella kapteenina TPS: ssä toiminut Tapio Laakso siirtyy Ilvekseen. Lähde: Ilvekseen Tuokkolalle tuttuja keskushyökkääjiä - SM-LIIGA - 10.04.2014 - Uutiset - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Noihin rostefantasioihin sen verran että kyllä Kulmalan pitäisi pelaavassa kokoonpanossa ennen kaikenmaailman Famulareja ja Tallbergeja. On jokaisella osa-alueella parempi ja ensi kaudella taas vuoden vanhempi. Omat pojat jne.

Ihan sama tuleeko Pärssinen vai ei. En vaan ymmärrä että mihin tarkoitukseen hänet hankittaisiin. Jos tulee niin toivottavasti saa jotain aikaan.

Vidgrenistä oikeastaan ihan samat sanat. En todellakaan keksi miksi hänet pitäisi hankkia, kolmosparin pakkeja kyllä riittää jo omastakin takaa.

Sun mielestä Kulmala taistelee samasta roolista Famun ja Tallbergin kanssa? Suikkanenkin totesi ennen tämän kauden alkua,että Kulmala on nimenomaan ylemmän ketjun pelaaja. Yksi kausi tuton 1/2-ketjussa auttaisi todella paljon ja ensi kaudella sitten tepsiin isoon rooliin, eli kahteen ylimpään ketjuun. Mitä Vidgreniin ja Pärssiseen niin europelien vuoksi tarvitaan iso pelaajarinki. Vidgreniin pelejä et selvästi ole nähnyt,sillä on valovuoden edellä näitä meidän omia Friimanneja. Pärssinen on 30p mies ja Lucen rystylättyjen ansiosta voi hyvin olla 40p mies. Pärssinen toisi myös sitä suomalaista Kokemusta,jota Vahan ja Numpan muodossa Raumalle menetettiin. Palvelisi Tepsiä todella paljon,jos Kulmala pelaisi ensi kaudella Marli areenalla ja Pärssinen nakkikattilassa. Kaudelle 15/16 sitten toistepäin. Avainsana on roolitus.
 
Viimeksi muokattu:

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Sanotaanko nyt vaikka niin, että tämä tilanne vetää aika hiljaiseksi. Siellä on nyt otettu siirtomarkkinoilta viime päivinä aika rankasti pataan. Tällä hetkellä seuran vetovoima on aivan onneton ja kaikki tänne jossakin vaiheessa eksyvät pelaajat eivät ole enää matkalla huipulle vaan ennemmin tulossa sieltä pois. Ja näille joudutaan myös maksamaan ekstraa koska ei vain kiinnosta pelata Tepsissä.

Timo Pärssinen on hyvä esimerkki tälläisestä tapauksesta. Mies oli jo käytännössä TuTo:n pelaaja, mutta nyt siellä joudutaan sitten tosissaan pohtimaan, että tarvitseeko mies vielä palkata Tepsin rosteriin. Tietääkseni siellä ei vielä mitään lappuja ole, mutta silti aika karua, että joudutaan kilpailemaan divarijengin kanssa pelaajasta. Tällä hetkellä uskoa ei ole siihen, että tästä noustaisiin. Tazz82 voi kertoa positiivista asioista, mutta itse en tiedä mitään positiivista nykytilanteessa. Tällä hetkellä joku Arttu Luttinen tuntuisi melkoiselta lottovoitolta.

Ihmettelen jos Tukonen, Mclean, Tallberg, Lassila tai Morrisonn ensi kaudella mustavalkoista kantaa kaukalossa.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Ihmettelen jos Tukonen, Mclean, Tallberg, Lassila tai Morrisonn ensi kaudella mustavalkoista kantaa kaukalossa.
Onko tämä omaa mutuilua vai "virallista" tietoa?

Mun viimeisin tietoni on se, että näistä kolmella on jo allekirjoitettu sopimus (yksi KHL-pykälä).
Tosin sä taidat tavata tietolähteitäsi lähes päivittäin - ainakin useammin kuin mä?
Pitäneekin viikonlopun aikana käydä kahvilla tai jotain vähän päivittämässä tietoja.
 

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Laakso siirtymässä näköjään Ipaan niinkuin vajaat kaksi viikkoa sitten ekan kerran kuulin ja kirjoitin.
Jopa Laakso tuntuisi ensi kauden rosterissa vahvistukselta kun seuraa miten ne pelaajat joita tänne huhuttu ja kenelle tarjouksia jätetty, siirtyvät muihin joukkueisiin järjestään.
Tukosen tuloon uskon mutta Lassila saattaa kuitenkin vielä siirtyä KHL:ään. McLean mielenkiintoinen huhu mutta epäilen sitäkin.
Ensi kaudesta tulee tätä menoa vielä painajaismaisempi kuin mitä tämä kausi oli. Järjestään kaikki pelaajat kiertävät tän puljun kaukaa. Tuon hallituksen vaihtumisenkin olisi pitänyt tapahtua paljon aikaisemmin.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Onko tämä omaa mutuilua vai "virallista" tietoa?

Onko jossakin jotakin virallista ensi kaudesta? Eli tässähän mennään ihan näillä epävirallisilla tiedoilla kunnes saadaan jotain virallista ulos. ;)

Ja jos sitä vastaisi myös ihan asiallisesti. Eli nuo ovat vähän sellaista savumerkkien haistelua. Muutaman eri tahon puheista yhdistelemällä tuotettua tajunnan virtaa. En ole tähän mennessä niissä puheissa havainnut mitään mikä ei voisi olla faktaa, joten päätin niistä sitten laittaa tuollaisen "koosteen".

Ja pakkohan myös laittaa, että tuo Luttinen ei eksynyt ihan sattumalta tuohon. Aina niin luotettavat huhut Tallinnan laivalta kertovat miehen olevan matkalla Turkuun.
 

Wizzö

Jäsen
Ja pakkohan myös laittaa, että tuo Luttinen ei eksynyt ihan sattumalta tuohon. Aina niin luotettavat huhut Tallinnan laivalta kertovat miehen olevan matkalla Turkuun.

Luttinen jatkaa IFK:ssa, vaikkei The Tiedotetta olekkaan lyöty ulos niin miehen nimi löytyy HIFK:n ensi kauden pelaajalistalta. Eli Artusta on turha haaveilla.
 

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Sun mielestä Kulmala taistelee samasta roolista Famun ja Tallbergin kanssa? Suikkanenkin totesi ennen tämän kauden alkua,että Kulmala on nimenomaan ylemmän ketjun pelaaja. Yksi kausi tuton 1/2-ketjussa auttaisi todella paljon ja ensi kaudella sitten tepsiin isoon rooliin, eli kahteen ylimpään ketjuun. Mitä Vidgreniin ja Pärssiseen niin europelien vuoksi tarvitaan iso pelaajarinki. Vidgreniin pelejä et selvästi ole nähnyt,sillä on valovuoden edellä näitä meidän omia Friimanneja. Pärssinen on 30p mies ja Lucen rystylättyjen ansiosta voi hyvin olla 40p mies. Pärssinen toisi myös sitä suomalaista Kokemusta,jota Vahan ja Numpan muodossa Raumalle menetettiin. Palvelisi Tepsiä todella paljon,jos Kulmala pelaisi ensi kaudella Marli areenalla ja Pärssinen nakkikattilassa. Kaudelle 15/16 sitten toistepäin. Avainsana on roolitus.

Famulare 1+1 ja -16, uskon että Kulmala hoitaa tuon roolin paremmin. Mielestäni Kulmalan ei tarvitse lähteä hakemaan vauhtia ja roolia mestiksestä vaan pelata vakituisesti Artukaisissa, joko hyvien esiintymisten kautta tai loukkaantumisia paikaten sitten isompaa roolia.

Ja kyllä olen nähnyt Vidgrenin pelejä sattuneista syistä n.5 kpl tällä kaudella. Valovuoden edellä....

Sinä kun olet sitten niitä pelejäkin niin paljon nähnyt niin olet varmasti myös Tallbergin pelejä katsellut? Mihin rooliin hän sitten tulisi? En tiedä kyseisestä pelaajasta yhtään mitään mutta tilastot antavat ymmärtää että ei hänkään ihan nelosketjun pelaajatyypiltä vaikuta.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Luttinen jatkaa IFK:ssa, vaikkei The Tiedotetta olekkaan lyöty ulos niin miehen nimi löytyy HIFK:n ensi kauden pelaajalistalta. Eli Artusta on turha haaveilla.

No eihän siinä mitään haaveiltu vaan ihan eilisen baaritiski juttuja infosin. Nuo kaksi herrasmiestä eivät voineet olla väärässä. Siinä tiskillä seistessäni sieppasin hyvin kehittyneellä huhukorvallani Keken ja Peran seuraavanlaisen keskustelun:

K: Hei Pera, kuuliksä siitä Luttisen siirrost jo?
P: En, mihi se on menossa?
K: Johonkin vitun Tepsiin.
P: Miks ihmeessä stadilainen lähtis Turkuun?
K: Niinpä!

Tässä vaiheessa poistuin tiskiltä koska herrat jäivät pohtimaan tuota Peran kysymystä seuralaistensa kera. Nyt voitaneen kyseenalaistaa nuo IFK:n verkkosivut. Eihän tuollainen rautainen kaksikko voi olla väärässä? Varsinkin kun tapahtuman ajankohta oli n. 0:37 tänään aamulla.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kolmea kärkihyökkääjää vailla ollaan. Top kuutoseen on nyt tyrkyllä Lucenius, Rantanen ja Koskiranta. Jos todella hankala on kolmea huippupelaajaa roudata Turggusse, niin kaksi riittänee ja Soinnulle olisi luvassa roolia. Sointu on toki problemaattinen pelaaja siinä mielessä että tarvitsisi tuon ison roolin. Toki Suikkaskaitsun kolmonenkin lienee hyökkäävämpi kuin muissa jengeissä mutta runsaasti jääaikaa tarvitsee. Pelasi loppua kohden paremmin kuluneella kaudella ja itselläni ainakin toiveet nousi mahdollisesti paremmasta huomisesta.

Tuohon top kuutoseen kun vielä saataisiin koodinimet McLean ja Tukonen niin homma alkaisi olla kasassa. McLeanillä tosiaan jotain asuntokauppoja Turussa mutta yhtä hyvinhän tuo Raumalla voisi pelailla. Tai yhtä hyvin kyseessä voi olla sijoitusasunto tai asunto turkulaiselle vaimolleen. Arse voisi kuitenkin lyödä tämän eteen ihan kunnon läjän rahaa, sillä kyseessä loistava pelimies ja pomminvarma ykkössentteri.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös