Dean Moriarty
Jäsen
Jiri Hudler on käsittääkseni tehnyt pahvin Vsetiniin, mutta siirtynee Detroitiin. Ei hän Bluesissa pelaa ensi kaudella.
Viestin lähetti Cosmo
Mä en ole missään vaiheessa voinut käsittää miksi Hudler tulisi Suomeen tai Bluesiin pelaamaan. Homma on ollut ihan höpölöpöä koko ajan. Ainoa mikä miehen tänne ajaisi, olisi tilanne, jossa Hudler ajattelisi: "Haluan Bluesiin tai lopetan jääkiekon pelaamisen!", muuta ei tule mieleen. Oli vaikka minkälaisia "yhteistyösoppareita" minkä jengin kanssa tahansa.
Viestin lähetti Cosmo
Johan toi sopparikin nähtiin viime kesänä, jotkut Michiganin pojat kävi ottamassa pataan reeneissä ja siinä se.
Viestin lähetti JanJ
ja Nielikäinen hävisi...
Viestin lähetti Cosmo
Sai pataan kuka hyvänsä tai ei saanut, niin "NHL-yhteistyön" ainoa hedelmä tuo yllä kuvattu episodi. Eli aika tiivistä ja molemmin puolin hedelmällistä yhteistyötä kerta kaikkiaan.
Viestin lähetti Juhaht
Ei kai kukaan muuta kuvitellutkaan? Samanlaisia "yhteistyösoppareitahan" on nähty lukuisia tässä vuosien saatossa ja yhteistyön hedelminä on SM-Liigassa nähty juuri näitä Treillen kaltaisia "helmiä" ja sitten tällaista pientä pr-hommaa mitä tuo viime kesäinen leirikin oikeastaan oli.
Viestin lähetti Juhaht
Ei kai kukaan muuta kuvitellutkaan?
Viestin lähetti Cannibal
En suoraan sanottuna ymmärrä tätä hässäkkää Hudlerin ympärillä. Miksi hänet pitäisi ylipäänsä saada? Tilastojenkin valossa kyseenalainen hankinta ja myös ikänsä vuoksi. Eikö Bluesissa ole nähty jo tarpeeksi näitä floppihankintoja tsekeistä?
Mieluummin Pohjois-Amerikkalainen sentteri. Varma valinta.
Eli jospa alettaisiin haikailemaan oikeiden vahvistusten perään....kuten Haakanan :)
Viestin lähetti Cannibal
En suoraan sanottuna ymmärrä tätä hässäkkää Hudlerin ympärillä. Miksi hänet pitäisi ylipäänsä saada? Tilastojenkin valossa kyseenalainen hankinta ja myös ikänsä vuoksi. Eikö Bluesissa ole nähty jo tarpeeksi näitä floppihankintoja tsekeistä?
Mieluummin Pohjois-Amerikkalainen sentteri. Varma valinta.
Eli jospa alettaisiin haikailemaan oikeiden vahvistusten perään....kuten Haakanan :)
Viestin lähetti Luu2
Seurajoukkueissa:
HC Vsetin Extraliga (CZE) 01/02 - 46 15 31 46 +8 54
HC Vsetin Extraliga (CZE) 02/03 - 30 19 27 46 -7 22
Ak Bars Kazan Russian Hockey League 02/03 - 11 1 3 4 - 12
Viestin lähetti Kaljami
Eli siis mun käsittääkseni Blues ottaa oppia Detroitilta (ja sitä ennen San Joselta) varmaankin esim. markkinoinnissa, pelitapahtuman viihdearvon nostamisessa (videotaulu, musiikki) jne...
Viestin lähetti Playmaker61
Ikävä kyllä ainakaan LA-areenalla ei ole onnistuttu valotaulujen sijoittelussa. Yksi taulu pauhaa päädylle, jossa ei ole katsomoa. Mikä järki siinä on?! Olisi ollut ehkä syytä laittaa kattokuutio toiseen kulmaan.