HPK - TPS ti 22.3.2005

  • 8 952
  • 69

Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
En tiedä missä pelissä olin tai missä pelissä te olitte. Minusta taklauksia ja sykettä helvetisti vähemmän kuin pelissä 1. Tepsi oli koko pelin paremmin iholla ja kavennuksen jälkeen meinasi mennä vielä ohikin.
Kerho liikkui minusta huonosti. Kiekko suorastaan poltti välillä lavassa. Ridan läpiajokin alkoi suorastaan karmeen näköisëstä purusta, joka sitten pomppi kuin pomppikin omalta-alueellta.
Wiikman veteli puhtaasti tuurilla suurimman osan pelistä. Onkohan kaverilla ruskeet housut? Sen verran näytti pojua jännittävän. Pomputteli vaan onneksi pomppivat ohi maalin. Paitsi tietysti sen yhden kerran. Toivotavasti Noronen maalissa Turussa.

Hilden kävi kentällä. Vetikö vaihdon vai kaksi. Ainakin ekalla spurtilla puhtaasti Lassilaa päin maalinkulmalla. Toki Lassila itse oli estämässä.

No voitto on voitto tyylistä riippumatta.

Jaloseen puheisiin alkaa menemään usko. Sanoi viimepelin jälkeen ettei päähänkohdistuneita taklauksia enää katsella. No Koivu tuli ja veti. Tuukka luisteli vieressä ja puhalteli muniinsa. Näinkö se homma Jukka toimii?
 

Axel K.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Välillä tuntuu hyvä Roman, että teikäläisen on väkisin kaivettava asioista aina jotain negatiivista, aina on pakko kititistä jostain.

Hei me voitettiin 4-1. Taklattiin aivan helvetisti, Wiikman teki todellisia huippupelastuksia, ekassa pleijaripelissään. TPS oli lopussa aivan vastaantulija.

"Mitäs mä sanoin"-siipi iskee jälleen... Pelottaako voittaminen?

Vaikken jaksakkaan alkaa yksityiskohdista vääntämään, niin kyllähän siellä Sakua taklattiin. HPK ei ole mikään HIFK, joka alkaa mättämään päähän vastustajaa selkeässä johtoasemmassa pelin viimehetkillä (en viittaa eiliseen HIFK:n osalta, HIFK:han hävisi). Helvetin järkevää peluuttamista Jaloselta. Jossain 1-1 tilanteessa vastustajan hämmentäminen voisi olla järkevää.

edit: korjailuja, pari lisäystä,
 
Viimeksi muokattu:

Pörö

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Roman
Wiikman veteli puhtaasti tuurilla suurimman osan pelistä. Onkohan kaverilla ruskeet housut? Sen verran näytti pojua jännittävän. Pomputteli vaan onneksi pomppivat ohi maalin. Paitsi tietysti sen yhden kerran. Toivotavasti Noronen maalissa Turussa.

Jännittävän?!? Me ei todellakaan oltu samassa pelissä, ihmetyttää vaan, että mistä joukkueesta sinä edes puhut. Hieman kun katselisit Wiikiä niin toteaisit saman kuin me muut; sillä pojalla ei ole hermoja! Ei koskaan minkäänlaista jännittämistä, hermoilemista, ei mitään. Yleensä kun ns. kakkosmaalivahdin heittää esim. kesken pelin maalin suulle niin kypärän takaa näkyy valkoinen naama niin meitin Wiiki se tulee naureskellen kentälle, kuten HIFK-pelissä jossa Nortti heitettiin pihalle.

Eikä nuo kiekot mitenkään ihmeellisesti pomppineet. Samanlaisia pomppuja on ollut Nortillakin. Eilen oli muuten maha aika sekaisin Nortilla kun ainakin kolmannessa erässä kävi kesken tyhjennyksellä. Arvailun varaan jäi vain se kumpaa kautta tavara tuli. Kalpea oli.

Peli itsessään oli aikasta hyvä tasoinen. Onneksi ylilyönneiltä vältyttiin ja S. (tuomarit tykkää musta edelleen) Koivukin sai kävellä pelin jälkeen itse pois. Molempien ensimmäiset oli perinteisiä pleijarimaaleja eli vähän helpon näköisiä kummajaisia. Vähän vauhtia ja taklauksia lisää toiseen ja kolmanteen erään tänään Turussa niin jo saadaan viskoa perjantaina kaikki viime kesältä jääneet rantalelut turkulaisille kotiin vietäväksi. Toki tiedän, että tässä vaiheessa saattaa vähän jaloissa tuntua pelimäärät mutta ei se vielä saa kuitenkaan kentällä näkyä, tosipelithän ovat vasta edessä.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Viestin lähetti Ossi
Hildeniä en muista nähneeni kentällä. Onko jollain parempaa tietoa?

..

Huomenna siis sota jatkuu. Jokohan Norosen pakki on kunnossa? Ja vaikkei olisi, on meillä ihan kelvollinen stuntti. En usko, että kokoonpanoon tehdään muita muutoksia.

Hilden oli Tepsin ainoan maalin aikana kehissä. Oli juuri se pelaaja joka taklasi Hulkkosta noin sekunnin sen lääppäisyn jälkeen mikä meni maaliin.

Lehkonen ainakin puhui, että Nortille olisi noussut kuume, mistä tämä vatsatauti-tieto on peräisin? Ja onhan Wiikman ihan kelpo stuntti, eikä kannata ottaa sellaista riskiä, että pistetään puolikuntoinen mies kehiin, kun nyt näyttää että pelit voivat jatkua pitkäänkin.

edit. jaaha, onhan tässä jatkoajan raportissakin maininta vatsataudista, Timppa puhui kai sitten höpöjä.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Viestin lähetti tuuski
Lehkonen ainakin puhui, että Nortille olisi noussut kuume, mistä tämä vatsatauti-tieto on peräisin?
Voi sillä kuumettakin olla, sitäkin on liikkeellä. Oma tietoni perustuu suoraan Jukka Jalosen kommenttiin lehdistötilaisuudessa. Voihan se olla tietysti mediapeliäkin. Laakkosesta muuten Jalonen kommentoi "ei sillä mitään oo, on muuten vaan poissa kokoonpanosta". Silleen sopivan lakonisesti.

Roman: en nähnytkään sitä ensimmäistä matsia. En epäile yhtään, etteikö siinäkin taklattu aivan perhanasti. Minulle tämä oli tämän kauden peleistä se, missä taklattiin selkeästi eniten.
 

Begbie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Isänsä poika tuo Saku. Joskus 90-luvulla näytti vielä siltä, että äitinsä puolelta olisi joitain hyviäkin geenejä Sakulle siunaantunut, mutta taisin olla väärässä.

Peliä en valitettavasti eilen nähnyt, mutta kiitokset raporteista paikan päällä olijoille. Rita on kaikkien päällikköjen päällikkö. Ja ne parhaat Änärivahvistukset olivat siis kellä?
 

Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
Viestin lähetti Axel K.
Välillä tuntuu hyvä Roman, että teikäläisen on väkisin kaivettava asioista aina jotain negatiivista, aina on pakko kititistä jostain.
No mikä nyt tuli? Oliko tämä keskustelupalsta vai joku sun totuuden julistus paikka? Mitä minä nyt sitten kitisin?

Viestin lähetti Axel K.
Hei me voitettiin 4-1. Taklattiin aivan helvetisti, Wiikman teki todellisia huippupelastuksia, ekassa pleijaripelissään. TPS oli lopussa aivan vastaantulija.
No enkös minäkin näin juuri sanonut? Voitto mikä voitto. Tyylistä riippumatta.

Viestin lähetti Axel K.
"Mitäs mä sanoin"-siipi iskee jälleen... Pelottaako voittaminen?.
Mä sanoisin tätä "mun poika ei koskaan tule warettamaan" siiveksi. Oikeasti mua pelotti ainoastaan Wiikman. Eihän sille tarttunut välillä edes lumi housun punttiin. No, klaarashan se pelin meille, joten turha sitten vissiin on selittää? Niinkö? Minun silmissäni Wiikman toi Tepsin tasoihin aivan turhaan. Jos vastassa olisi joku huippu veska nuo imaisut käyvät suhteellisen kalliiksi. Niin paljon Miikka pomputti että oli puhdasta tuuria ettei sinne uinut useampaa lirua. Oltaisko niistä sitten selvitty se on toinen asia.
No eka peli on aina ekapeli. Pleijareissa tämä ei ollut maalivahdilta hyvä peli oli se sitten kaverin ensimmäinen tai viimeinen.

Viestin lähetti Axel K.
Vaikken jaksakkaan alkaa yksityiskohdista vääntämään, niin kyllähän siellä Sakua taklattiin.
Missä olen väittänyt ettei olisi taklattu? Vastasin ainoastaan jonkun viestiin siitä etä nyt taklattiin selkeästi enemmän kuin vaikka sitten ensimmäsiessä pelissä. Ja kyllä tämä peli oli minusta tunne tasoltaan heikompi kuin se ensimmäinen.

Viestin lähetti Axel K.
Jossain 1-1 tilanteessa vastustajan hämmentäminen voisi olla järkevää..?.
Samaa mieltä. Kyllä minä vaan sen nykyään paljon puhutun kuittivihkon kaivaisin kuitenkin esiin. Sakukun näky jatkavan linjallaan. Mäkelä oli siinä, mutta ei niin ei. Molemmathan siitä olisi lähetenyt pihalle. Eikai Sakukaan rupea rottailemaan noiden koiruuksien jälkeen jos teoistaan vastaamaan joutuu?
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Viestin lähetti Roman
Vastasin ainoastaan jonkun viestiin siitä etä nyt taklattiin selkeästi enemmän kuin vaikka sitten ensimmäsiessä pelissä. Ja kyllä tämä peli oli minusta tunne tasoltaan heikompi kuin se ensimmäinen.
Nyt olet tehnyt omia tulkintojasi. Kuten edellisessä viestissäni tarkensin, en ollut katsomassa tuota ensimmäistä peliä. Puhuin siis vain näkemistäni matseista. En ole käynyt katsomassa kaikkia.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Viestin lähetti Roman
En tiedä missä pelissä olin tai missä pelissä te olitte. Minusta taklauksia ja sykettä helvetisti vähemmän kuin pelissä 1.
Ei minullakaan mitään numeroita ole pöytään lyödä, mutta noin silmämääräisesti Kerho iski kyllä eilisen ottelun ensimmäisessä erässä aivan saatanasti taklauksia. Moista en ole nähnyt ehkäpä ikuna.

Ensimmäisessä ottelussa homma hieman hyytyi sen pleksin korjaamisen jälkeen, mutta nyt kovia niittejä sateli koko ensimmäisen erän ajan turkulaisten niskaan.

Ja siis nyt puhun eilisen ottelun ensimmäisestä erästä.

Hildenin näin ensimmäisen ja viimeisen kerran jäällä, kun hän kurvasi Lassilan vierestä aiheuttaen ilmeisesti jonkinlaisen puhurin, koska Teemu siitä niin helposti pyllylleen lipsahti.
 

Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
Ossi: En minä yritä mitenkään sinuun takertua. Lukiessani ketjua läpi sain vain sellaisen yleiskäsityksen että eilen olisi ollut ns kuumempi peli.
Viestin lähetti Rontti
Ei minullakaan mitään numeroita ole pöytään lyödä, mutta noin silmämääräisesti Kerho iski kyllä eilisen ottelun ensimmäisessä erässä aivan saatanasti taklauksia. Moista en ole nähnyt ehkäpä ikuna.
Joo, eipä minullakaan ole mitään tilastointi systeemiä tukenani. Niin se kai vain menee että uskoo sitä mitä itse luulee näkevänsä.

Viestin lähetti Rontti
Ensimmäisessä ottelussa homma hieman hyytyi sen pleksin korjaamisen jälkeen, mutta nyt kovia niittejä sateli koko ensimmäisen erän ajan turkulaisten niskaan.

Ja siis nyt puhun eilisen ottelun ensimmäisestä erästä.
Ensimmäisestä pelistä täysin samaa mieltä. Eilen puuttui se tuttu alkurynnistys ja sen mukanaan tuomat taklaukset.Ainakin minusta. Ehkä siinä sitten itselläkin ote herpaantuu kun kaipailee sitä rynnistystä.

Noh tänään uusiksi. Vedetäänkö sitten samalla tyylillä?
 

Axel K.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Roman

Turha mennä henkilökohtaisuuksiin. Ei meikäläiselläkään ole tapana viittailla jääkiekkokeskustelujen ulkopuolisiin keskusteluihin.

Sanonko suoraan mistä avautumiseni johtui? Vituttaa tuollainen ainainen kitinä, joka ei johda yhtään mihinkään. Kitinän tappiotilanteessa vielä ymmärtäisin, mutta että noinkin reilun voiton jälkeen. Katseet on suunnattava eteenpäin. Toki palautetta voi antaa, mutta ei sitä nyt kohtuuton tarvitse olla. Wiikman on nuori jannu, joukkueen kakkosmolari joka pelasi hyvän ottelun, kute kerho muutenkin.

En vaan pysty ymmärtämään, miten joku voi olla noin _negatiivinen_ tuollaisen voiton jälkeen.

Valitut otteet: "En tiedä missä pelissä olin tai missä pelissä te olitte. Minusta taklauksia ja sykettä helvetisti vähemmän kuin pelissä 1. Tepsi oli koko pelin paremmin iholla ja kavennuksen jälkeen meinasi mennä vielä ohikin.
Kerho liikkui minusta huonosti. Kiekko suorastaan poltti välillä lavassa. Ridan läpiajokin alkoi suorastaan karmeen näköisëstä purusta, joka sitten pomppi kuin pomppikin omalta-alueellta.
Wiikman veteli puhtaasti tuurilla suurimman osan pelistä. Onkohan kaverilla ruskeet housut? Sen verran näytti pojua jännittävän. Pomputteli vaan onneksi pomppivat ohi maalin. Paitsi tietysti sen yhden kerran. Toivotavasti Noronen maalissa Turussa.
"

Jatka vaan valitsemallasi linjalla. Niin minäkin jatkan.
 

lakimies

Jäsen
Viestin lähetti Axel K.
Vituttaa tuollainen ainainen kitinä, joka ei johda yhtään mihinkään. Kitinän tappiotilanteessa vielä ymmärtäisin, mutta että noinkin reilun voiton jälkeen.

Äkkiä näyttää unohtuvan se, että kolmannessa erässä tilanteessa 1-1 TPS vei ottelua. Yksi ylärimalaukaus oli tällöin.

Tolppa sisään tolppa ulos, pienet asiat ratkaisevat pelin. Nyt kävi näin, esimerkiksi itse en ollut yhtään varma toisen erän aikana, että kerho matsin vie.

Edit. Erä oikein.
 
Viimeksi muokattu:

Jykke1978

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC/FC TPS, Turku Dockers, Adelaide Crows
Kaksi ja puoli erää ihan hyvää peliä Tepsiltä, mutta sitten viimeinen 10 minuuttia ja peli oli hävitty.

Kahdessa ensimmäisessä erässä oli mukava katsoa peliä, kun kentällä nähtiin useita hienoja puhtaita taklauksia, joista ison osan esittäjänä oli HPK:n pelaaja, mutta komeita ne silti olivat.

Tepsi hallitsi tasoitus maalinsa jälkeen peliä, kunnes Hulkkosen oli pakko ottaa jäähy tai muuten kerhon pelaaja olisi ollut yksin läpi ja tämä jäähy kostautui maalin muodossa ja vielä kun Rita pääsi hetkeä myöhemmin yksin läpi ja iskemään kiekon maaliin ratkesi peli tähän.

Valitettavasti ottelussa nähtiin myös kaksi päähän kohdistunutta taklausta molempien joukkueiden esittäessä yhden.
 

Gerbiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
latvalaho koivu

Muutamia lisä huomioita pelistä:

- Mäkelä oli varmalla peli päällä ja sai myös peli aikaa aika paljon, kun ottaa huomioon että oli seitsämäs puolustaja.
 
Viimeksi muokattu:

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Olo parantui kummasti eilen illalla pelin jälkeen, jännä juttu. Silti jää ke peli väliin ja pe tuleekin tvstä, Jokeri peleihin sitten..
Kiitokset Editille taas, viekää nyt se helvetin reppana pois vai miten se meni :) Kunnon selostus! Mutta peli vaikutti ihan suhteellisen hyvältä, taklauksia ja jonkin verran tilannetta. Voitto on voitto.
 

Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicansin ja Bruinsin tv-mainokset.
Eilisen pelin taklauksista on kyllä vielä hehkutettava että vaikka määrällisesti liikuttiin todella korkealla, oli laatu myös todella hyvä. Siinä missä kerholaiset pistivät puhtaita pommeja tuli tepsiläinen perässä, myöhässä taklaukseen, kimmahti laidasta yksin ja huitaisi sitten mailalla kerhon pelaajaa selkään tai jalkaan... Näin iloisesti kärjistäen ja yleistäen ;)

Ts. myöhässä olivat, tepsiläiset.
 

Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
Re: Roman

Viestin lähetti Axel K.
Turha mennä henkilökohtaisuuksiin. Ei meikäläiselläkään ole tapana viittailla jääkiekkokeskustelujen ulkopuolisiin keskusteluihin.
Niin tämä nyt oli vain vastine tuohon ""Mitäs mä sanoin"-siipi iskee jälleen... Pelottaako voittaminen?"- kommenttiisi. Mikä mua voittamisessa pelottaa. Tappio vaan tuntuu olevan peikkona.
Viestin lähetti Axel K.
Vituttaa tuollainen ainainen kitinä, joka ei johda yhtään mihinkään. Kitinän tappiotilanteessa vielä ymmärtäisin, mutta että noinkin reilun voiton jälkeen. Katseet on suunnattava eteenpäin. Toki palautetta voi antaa, mutta ei sitä nyt kohtuuton tarvitse olla.
Ainainen. Onko joskus ollut aihetta suurempaan iloon sitten. Jos laskettaan pois runkosarjan hyvät pelit. Mua ei se pronssi vaan nappaa yhtään. Hienoa jos se sulle tuo jotain tyydytystä. Perseelleen ovat pelit menneet vuodesta toiseen jos jostakin syystä.
Mikä tossa voitossa sitten on niin reilua. Numerot näyttävät aivan väärää kuvaa pelistä. Kolmanen erän puoliväliin mennessä peli oli suhteellisen tiukkaa. Eikö? Kumpi tahansa olisi voinut viedä. Vai olisiko sinusta? Tepsi oli jopa lähempänä voittomaalia, kunnes se sitten ylivoimalla saatiin.
Minusta meillä on vaan niin helvatisti alisuorittajia. Vode, Laakkonen, Louhi ehkä jopa Setsiltä, Kleslalta ja Mäkkäriltäkin odottaisin enemmän. Rita, Hahl ja Josh vetävät hienosti. Varsinkin Rita tuntuu olevan täysin pitelemätön.

Viestin lähetti Axel K.
En vaan pysty ymmärtämään, miten joku voi olla noin _negatiivinen_ tuollaisen voiton jälkeen.
Niin no mä olen todella huolissani tuosta Kerhon pelaamisesta. Jotain siitä hommasta vain taas on hukassa. Tepsi on pystynyt kunnolla haastamaan Kerhon Rinkelinmäellä, mutta Kerho ei ole samaan pystynyt oikeastaan kummallakaan kertaa Turuus.

Viestin lähetti Axel K.
Jatka vaan valitsemallasi linjalla. Niin minäkin jatkan.
Kyllä. En minä ala hypettämään joukkueen pelejä vain sinua varten.
Tai voinhan mä lopuksi sulle vähän:
Tänään Kerho pelasi todella upean pelin jossa TPS oli täysin altavastaaja. Vain Niki oli päättänyt pitää Tepsin pinnalla sarjassa. Kerhon hyökkääjät vyöryivät kerta toisensa jälkeen vastustamattomasti Tepsin maalille. Lassila vain oli tällä kertaa onnekkaampi. No perjantaina me jyrätään ne ainakin 8-0.

Perkule tuntuipas hyvälle. Hyvää yöta ja huomenta!
 

Axel K.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Re: Re: Roman

Viestin lähetti Roman
...Onko joskus ollut aihetta suurempaan iloon sitten.
...

Perkule tuntuipas hyvälle. Hyvää yöta ja huomenta!

Juu ei ole koskaan ollut mitään aihetta iloon. Ja onnea, jos jotain tyydytystä tuosta sait. Itse aina yritän ensin löytää jotain hyvää ja sitten katsotaan, jos on tarvetta moittia. Kukapa tässä täydellinen olisi.

Jos seuraava, jo aiemmin lainattu lause on rakentavaa kritiikkiä niin okei, sovitaan niin: "Wiikman veteli puhtaasti tuurilla suurimman osan pelistä. Onkohan kaverilla ruskeet housut? Sen verran näytti pojua jännittävän. Pomputteli vaan onneksi pomppivat ohi maalin." Tästä lähtien lupaan kytkeä "Roman"-suodattimen päälle aina juttujasi lukiessani. Tai " Ridan läpiajokin alkoi suorastaan karmeen näköisëstä purusta, joka sitten pomppi kuin pomppikin omalta-alueellta." Mitä helvetin väliä sillä on, miltä joku syöttö näyttää, kunhan se löytää perille?

Jos voitetun pelin jälkeen ei pysty mitään muuta kuin kritisoimaan, silloin minun mielestäni asenteessa on jotain vikaa. Mutta tämä on siis vain minun mielipiteeni, ei tietenkään mikään totuus, enkä sitä sellaiseksi luulekkaan. Ikinä mitään hyvää ei ole pessimismillä tai pelkällä kritisoimisella saatu aikaiseksi, ei ikinä. Eikä voiteta mestaruuttakaan.

Keskustelu päättyy osaltani tähän. Lupaan loiventaa kritiikkiäni jatkossa. Mulla tosin oli melkein 39 astetta kuumetta. Onko se lieventävä asianhaara?
 

Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
Re: Re: Re: Roman

Viestin lähetti Axel K.

Ridan läpiajokin alkoi suorastaan karmeen näköisëstä purusta, joka sitten pomppi kuin pomppikin omalta-alueellta." Mitä helvetin väliä sillä on, miltä joku syöttö näyttää, kunhan se löytää perille?
Tässä tarkoitin sitä jos omalta alueelta pelin tuossa vaiheessa(onko muuten ajankohdalla mitään merkitystä) puretaan kiekko hirveellä ropelilla suoraan oman alueen keskelle niin minusta siinä piilee hirveä vaara, että vastustaja saa sen poikki. Näin menaisi siinäkin tilanteessa käydä. Ja tämä ainoastaan minun paikalle nähtynä ja muistista vedettynä. Mitään videoita en ole katsellut. Eli siinä olisi jommalle kummalle joukkueelle avautunut maalipaikka. Ei minusta näin. Eihän kai sillä mitään väliä ole kun siitä maali meille tuli. Olisi voinut vaan peli kääntyä siitäkin.
Viestin lähetti Axel K.

Ikinä mitään hyvää ei ole pessimismillä tai pelkällä kritisoimisella saatu aikaiseksi, ei ikinä. Eikä voiteta mestaruuttakaan.
Mitä sitten ollaan saavutettu ns.turenkilais opein?(ikävä sekoittaa se tähän) Minä kun luulen ettei sillä ole tulevaan mestariin paskankaan merkitystä kuin positiivinen tai negatiivinen joku fani täällä pyhätössä on.
Viestin lähetti Axel K.

Keskustelu päättyy osaltani tähän. Lupaan loiventaa kritiikkiäni jatkossa. Mulla tosin oli melkein 39 astetta kuumetta. Onko se lieventävä asianhaara?
Ok. Se saakin päättyä. Koitappa parantua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös