Yksi HPK:n historian erikosimmista kausista sai ihan hyvän päätöksen. Juhlakauteen HPK lähti kauheassa talousahdingossa, jossa pelaajille ei meinannut edes mailoja riittää. Marraskuun pimeinä hetkinä vielä jengi kyykkäsi ihan huolella ja Rautakorven päätä vaadittiin vadille ja Lassilaa kaupiteltiin itänaapuriin. Jollain perverssillä tavalla kuitenkin luotin Rautakorpeen ja siihen, että jengi siitä vielä pudotuspeleihin nousee. Finaalipaikkaa en sentään osannut ennustella.
Jengi piti palavereja, muutti pelitapaa ja otti ammattimaisemman otteen asioihin ja tulos oli tässä. Jengin yhteenhitsautumista oli kyllä mahtava seurata kauden aikana. Tasonnostajiakin riitti keväälle jopa poikkeuksellisesti. Janne Laakkonen pelasi huikeat pudotuspelit, Tuulola oli HPK:n paras pelaaja ja Ville Hämäläinen oli loppukauden aivan eri mies kuin se syksyllä loukkaantumisen jäljiltä pelituntumaa hakenut pelaaja.
On se Rautakorpi ihme mies!
Jengi piti palavereja, muutti pelitapaa ja otti ammattimaisemman otteen asioihin ja tulos oli tässä. Jengin yhteenhitsautumista oli kyllä mahtava seurata kauden aikana. Tasonnostajiakin riitti keväälle jopa poikkeuksellisesti. Janne Laakkonen pelasi huikeat pudotuspelit, Tuulola oli HPK:n paras pelaaja ja Ville Hämäläinen oli loppukauden aivan eri mies kuin se syksyllä loukkaantumisen jäljiltä pelituntumaa hakenut pelaaja.
On se Rautakorpi ihme mies!