Huhhuh, aika huikea olo puolivälierien jälkeen. En oikeastaan muista hetkeen jännittäneeni yhtä erää lätkämatsissa noin paljon kuin kolmatta ratkaisevassa HIFK-pelissä. Enkä todellakan osannut odottaa Kerhon menevän noinkin selkeästi HIFK:lta karkuun tässä sarjassa. Tämä asenne ei ollut pelkästään paikan päällä todistetun 7–0 -teurastuksen, vaan myös lähemmäs kolmen viime vuoden esitysten sekä tämän kauden puolivälinkin peruja. Kerhollahan oli siinä yhdessä vaiheessa putki, jossa noin 20 pelistä voitettiin ehkä 5 peliä, ja taulukossakin oltiin jossain vaiheessa sääleistä ulkona. En tähän hätään muista viiltelinkö monen lailla itse täällä ranteitani sydäntalvella, mutta jos en, se johtui vain syvästä henkisestä lamaannustilastani. Ilmeisesti kuitenkin helvetinmoinen treenaaminen yhdessä joukkueeseen tehtyjen oikeansuuntaitaisten muutosten sekä ilmastonmuutoksen kanssa sitten toivat nostettavaksi ennennäkemättömän kypsää, makeaa ja kaunista uutta pernaa jo ennen pajunkissojen orastusta.
Kerhon peli puolivälierissä oli sitä yhtä matsia lukuun ottamatta kaiken kaikkiaan hienoa. Uhrautuminen sekä ratkaisujen älykkyys ja laatu tärkeissä paikoissa oli niin hyvällä tasolla – ja niin erilaista aiempaan nähden – että tässähän tekisi mieli alkaa odottaa välieriä ihan uusin odotuksin. Ja silti parannettavaa on paljon. Muun muassa itse Jäämise otti parissa pelissä jonkun helpon jäähyn ja maalin.
Jos tulevia välieriä katsotaan, niin kyllähän Rautakorven kiekolla näemmä voidaan kun voidaankin voittaa kovia pelejä keväällä 2010. Kerhon pakistossa on tällä hetkellä näemmä 5 pelaajaa, joista on pelaamaan varsin laadukasta pleijarikiekkoa, ja siltä kuudenneltakin nähtiin ajoittain viitteitä paljon paremmasta. Haluan nostaa esiin etenkin Astashenkon, ei kun Jani Honkasen, joka on saapumisestaan asti pelanut rooliinsa ja odotuksiinsa nähden liki täydellistä peliä. Se on kyllä sanottava, että yhtään loukkaantumista tuo ryhmä ei kestä.
Hyökkäyksessä on – näemmä sittenkin – hieno sekoitus aavistuksen erilaisia pelaajatyyppejä, mutta sellaisia, jotka lähes poikkeuksetta nostavat tasoaan pudotuspeleissä. Ratkaisevan pelin jälkeen en enää keksi, kuka hyökkääjistä olisi pelannut miinusmerkkiset puolivälierät. Ville Viitaluomalle kuuluu parista tyhmästä jäähystä huolimatta iso erikoisplussa. Vilho osoitti IFK-sarjassa kykenevänsä johtamaan voittavaa joukkuetta ykkösketjussa ja etenkin pleijareissa.
Hassu juttu muuten miten yksi sarja voi muuttaa ihmisen näkemyksiä: aiemmin jopa hieman inhosin hieman värittömänä ja jopa turhana pitämääni Viitaluomaa, mutta kauden ja varsinkin tämän sarjan edetessä aloin yhä enemmän nauttimaan tämän jannun pelin seuraamisesta. On ollut ilo huomata, että jos katsoo oikealla hetkellä, Viitaluoman pelityyli tuo mieleen ajoittain erään numero 89:n. Hassu juttu mitä viski tekee ihmiselle.
Tästä pitäisi vissiin kiskoa itsensä maahan, mutta onhan tästä suorastaan herkullista jatkaa. Kerho on jo tähän mennessä ylittänyt siihen ladatut odotukset ja noussut monta kertaa sillasta ennakkoon taitavampaa vastustajaa vastaan. Joukkueessa on kuitenkin liian paljon kokeneita pelaajia, joilla on todistettavaa sekä itselleen että muille, että se tyytyisi tähän. Rules.