Mainos

HPK:n sopimukset kaudelle 2013–2014

  • 332 837
  • 1 003

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
No niin, eli sieltähän se tieto sitten rivien välistä tuli, eli syntynyt jotakin skismaa ja lähdetty kyseenalaistamaan valmentajaa. Tällöin ei Mielosen tasoisen, vaikka keväällä hyvin pelasikin, kaverin kohdalla tarvitse miettiä, vaan eteenpäin ja junnua paikkaamaan.

Puhuttu tässä, että Mielosen palkalla kakkossentteri, tai siitä apuja palkkaukseen. Tokihan se 50 000 euroa helpottaa toki paljon palkanmaksua, mutta ei tuo Mielonen nyt kovin isoja rahoja Kerholta ole saanut. Tai ei pitäisi ainakaan.

Kerho on sellainen joukkue, että siellä ei kyllä tarvita yhtäkään edes puolittaista poikkisanaa ja sooloilua.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Onko Mielonen mennyt kairaamaan jotain, mitä ei olisi pitänyt kairata?

***

Joo, eipä tämä tieto yllätyksenä tule. Vaikka pelasikin viime keväänä ihan hyvin, niin en jaksa uskoa, että mies olisi tämän vuoden pakistoon tuonut mitään uutta ja ihmeellistä. Kiertoon vaan ja sentteriä sisään.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Puuhastelu eikun jatkuu vaan :(
Haluatko jotenkin selventää tätä? Itselleni nyt vaan ei aukea se, että jos valmentaja nyt on päättänyt, että tätä Mielonen -tyyppiä ei joukkueessa tarvita, niin mitä vitun puuhastelua se on? Jos sinulla nyt on jotain tietoa antaa tästä asiasta, niin kerro ihmeessä, mutta kyllähän tässä nyt on ihan selvästi tullut esiin, että Mielosen paikka ei nyt ole joukkueessa, kun valmentaja on niin päättänyt. Pitäisikö se Rautio nyt potkia pois vai mitä helvettiä?

Valmentaja päättää ja sillä sipuli. Mielonen ei tätä HPK-laivaa käännä kumpaankaan suuntaan, se on varma.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona

Mitäs mun nyt siis niinkuin täytyis sulle selventää? Johan tässä nyt on ollut näkyvissä trendiä jossa tehdään ihme hankintoja ja sitten perseillään muuten asioita, en mä nyt ainakaan keksi että jos mies on vetänyt hyvän loppukauden, ei saa sittemmin edes näyttöpaikkoja ja täten vähän avautuu, miten se aiheuttaa potkimisen pois koko touhusta. Varmasti nostaa HPK:n osakkeita pelaaja markkinoilla, mä oikeen odotan kun se Mielonen löytää uuden seuran ja avaa suunsa jonnekkin medialle että mitä siellä on taustalla. Kyllähän tätä puuhastelua on nyt katteltu todella monen pelaajan osalta, enkä mä nyt viittaa pelkästään valmennukseen, vaan kokonaisuuteen. Ei ole ihme jos joukkueessa on 12 pakkia, että siellä alkaa pipoa jollakulla kiristään ja nyt ei ole vielä laskettu edes Tuulolaa mukaan. Miksi Mielonen ei pelaa Mestistä, miksei pelannut jo ekalta kiekalta alkaen? Varmaan kova menekki lomalla olleelle jämä pakille markkinoilla, jolla ei ole reenejä eikä pelejä alla, mikä muu kuva tuosta touhusta pitäisi saada kuin puuhastelu? Nyt sitten pieni seura maksaa yhdelle pakille palkkaa, jolle ite ensin pyllisti.

Tässä alkaa jo kohta odotteleen ens kevättä ja seuraavia 5+ 3-4 kentän + pakkiparin jantterien signausta. Meneekö 14 pakkia rikki ens kesänä? Joko on kohta 20 hyökkääjää rosterissa että on "leveyttä"?
 
wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Varmaan kova menekki lomalla olleelle jämä pakille markkinoilla, jolla ei ole reenejä eikä pelejä alla, mikä muu kuva tuosta touhusta pitäisi saada kuin puuhastelu?

Ok. Eli siis tarkoititkin pelaajaa puuhastelijana.

Sehän on ihan totta, että jos ei löydy ammattilaispelaajasta sen verran ammattilaista, että edes reeneihin pääsisi, niin puuhastelijahan se on.

Että silleen...
 
TJ MACKEY

Jäsen
Jaahas Viitaluomalla pientä vamma ja sivussa tänään Kärppiä vastaan. Nyt olisi kiva jos olisi se kakkossentteri.
Loukkaantumisketjusta lainattua. Se joka väittää, että olisi hyvä olla se laadukas kakkossentteri jo tässä vaiheessa, panikoi liikoja. Veroraja on tulossa, tammikuun viimeisenä päivänä on vaikka mitä senttereitä tarjolla etc. Siispä ollaan hiljaa niin tulee kalaa, kyllä se Kerhon johto tietää mitä tekee.
Siihen asti, Leinohan riittää.

Joku mainitsi sanat HPK ja puuhastelu samassa lauseessa, jonka jälkeen muutamalla meni vähemmän yllättäen muki nurin.
Kovalla tunteella!

Edit: mutta tosissaan, jos jotakin hyvää hakee, niin onneksi rosterissa on ainakin leveyttä, huolestuttavalla tavalla tippuu äijiä sivuun miltei joka kierroksen jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Peli tai kaksi ei meinaa vielä mitään. Eikös Sallinen pelannut maajoukkueessakin tässä taannoin sentterinä, joten luottoa kyllä löytyy.

Malttakaa nyt sen sentterin kanssa. Lelu tekee kuitenkin 24/7 töitä, joten eiköhän sieltä joku kohta tule! =)
 
#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Kannattaa nyt kuitenkin muistaa, että HPK ei ole ainoa Liigaseura joka sentteriä etsii. Ainakin Kärpillä, Jokereilla, ja HIFK:lla on tarvetta sentterille. Kun laadukasta sentteriä tarjotaan Liigaseuroille niin jokainen varmasti pystyy kuvittelemaan missä asemassa Kerho on suhteessa aiemmin mainittuihin. Jos ja kun sentteri hankitaan niin en mitään isoja odotuksia hankinnalle asettaisi.

Kyllähän sitä pystyy myös itse vaikuttamaan ja skouttamaan muiden "ohi" laadukkaan äijän mutta luulisi, että tällainen olisi jo ennen kauden alkua löydetty. Eiköhän mahdollinen hankinta ole tyyliin Makkonen tai vast. Loukkaantumisten myötä todennäköisyys tämän tapaisille hankinnoille kasvaa, koska on kiire saada joku korvaava pelaaja kyseiselle pelipaikalle ja tällöin tingitään sitten laadusta ja reippaasti.
 
Mistä ihmeestä Ilves ja SaiPa ja millä rahalla löysivät sentterinsä ennen kauden alkua? Kärpät, HIFK, Tappara ja 10 muutakin liigaseuraa tulevat olemaan markkinoilla jatkossakin.

HPK:lla ei ole ollut mitat täyttävää kakkossentteriä vuoteen. Sen johdosta ei pystytä muodostamaan tulosta tekevää kakkosketjua, ylivoima on täysin yhden ketjun varassa ja pari laituria vaeltelee tehottomasti kun ei löydy riittävän tasokasta sentteriä väliin. HPK on nyt vaan päättänyt mennä näillä.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Ok. Eli siis tarkoititkin pelaajaa puuhastelijana.

Sehän on ihan totta, että jos ei löydy ammattilaispelaajasta sen verran ammattilaista, että edes reeneihin pääsisi, niin puuhastelijahan se on.

Että silleen...
Siis onko tää pelaaja nyt jättänyt tulematta reeneihin, kun täällä ainakin mainitaan että on kielletty tulemasta, sinulla on ilmeisesti tästä tarkempaakin tietoa? Mikäli näin on niin se on sitten Mielosen ihan oma vika, mutta mikäli asia on niin kuin täällä on mainittu että pelaaja on jo potkittu joukkueesta, niin ei se nyt ihan fiksulta kuulosta että kaveria ei edes pistetä Mestikseen tai Suomi-Sarjaan, jos siitä meinataan päästä eroon ja saada palkkarahat takaskin.
On käytännössä jo potkittu. Mies ei ole enää hetkeen ollut, sopimuksestaan huolimatta, tervetullut joukkueen harjoituksiin.
Tuossahan tuo lukee ainakin niin päin että Mielosta kielletty reenaamasta, joku toinen mainitsi että mies on elämänsä kunnossa, jos oikein muistan, ei nyt ihan ammattimaiselta vaikuta toiminta. Jokereilla oli jamppa samassa tilassa, niin se sentään pelas Mestiksessä ja nyt sitten lainalla jossain Itävallassa vai Sveitsissä. Toisessa tavassa toimia sentään jotain järkeä, toisessa ei järjen hiventäkään.
 
#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mistä ihmeestä Ilves ja SaiPa ja millä rahalla löysivät sentterinsä ennen kauden alkua? Kärpät, HIFK, Tappara ja 10 muutakin liigaseuraa tulevat olemaan markkinoilla jatkossakin.

HPK tiettävästi etsii pelaajaa joka soveltuu joukkueen pelityyliin. Ehkä Ilves ja SaiPa hankkivat pelaajansa eri syistä kuin Kerho. Ehkä Ilveksen ja SaiPan hankkimat pelaajat eivät sopineet Kerhoon. Tai valmennus ei heitä halunnut. Tai pelaajat hinnoittelivat itsensä liian ylös ja tähän HPK ei suostunut.

Voisiko olla niin, että mainttujen joukkueiden pelaajabudjetissa on ollut vielä sen verran tilaa, että hankinta on saatu tehtyä, kun on tingitty muista pelaajista. Tai hankinnat on tehty sponsorien tuella. Eihän näitä voi tietää.

Miksi Jokerit eivät hankkineet sentteriä jo ennen kauden alkua. Rahaa löytyy, joukkue on laadukas ja puitteet kunnossa ym. Voisko johtua siitä, ettei niitä hyviä senttereitä vain ole markkinoilla.
 
TJ MACKEY

Jäsen
HPK tiettävästi etsii pelaajaa joka soveltuu joukkueen pelityyliin.
Pomminvarmasti.
Ehkä Ilves ja SaiPa hankkivat pelaajansa eri syistä kuin Kerho.
Uskon että syy oli sama, pyrkimys vahvistaa joukkuetta, kuten Corso ja Davis ovat tehneet.
Ehkä Ilveksen ja SaiPan hankkimat pelaajat eivät sopineet Kerhoon. Tai valmennus ei heitä halunnut.
Hyvin mahdollista, sen verran vaikea on Kairan mietteistä saada selvää.
Voisiko olla niin, että mainttujen joukkueiden pelaajabudjetissa on ollut vielä sen verran tilaa, että hankinta on saatu tehtyä.
Eikös sama tilanne ole HPK:n osalta?

Oikeasti, turhahan meidän on tästä vääntää. HPK:lla on ihan varmasti syynsä, miksi sitä sentteriä ei ole vielä hankittu. Oli syyt mitkä tahansa, HPK on tilanteessa, jossa se tarvitsee kipeästi laadukkaan keskushyökkääjän. Tätähän ei kai kukaan kiellä, kai?

Edit:
Meillä on itse asiassa sentteritilanne perkeleen hyvä jos vertaa muihin jengeihin.
Ok.
 
Viimeksi muokattu:

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Mistä ihmeestä Ilves ja SaiPa ja millä rahalla löysivät sentterinsä ennen kauden alkua? Kärpät, HIFK, Tappara ja 10 muutakin liigaseuraa tulevat olemaan markkinoilla jatkossakin.

Ilves hommasi Corson, mikä oli kyllä kova temppu kun isommatkin seurat etsivät ykkössentteriä. Luultavasti Ilves on tarjonnut todella kovia summia, sillä jos en väärin muista niin heidän pelaajabujettinsa on lähelle 2 milliä, eli paljon enemmän heillä on rahaa kuin meillä. Davis taas oli vähän erikoisempi haku, enkä usko että niin hirveästi on ollut muilla kiinnostusta.

Täytyy nyt muistaa että meillä on se ykkössentteri jo omasta takaa ja perkeleen hyvä onkin. Lisäksi meillä on sentterit hyvää tasoa, ainakin alempiin ketjuihin. Meillä on itse asiassa sentteritilanne perkeleen hyvä jos vertaa muihin jengeihin. Käykääpä katsomassa muiden jengien senttereitä ja verratkaapas. Luottoa on, että Lelu löytää oikean miehen vielä. Itsekin toivon että se kakkossentteri löytyisi, sitten olisi ehkä jopa mahkuja välieriin saakka. Mutta mietitään nyt sitä, että taidetaan olla toiseksi heikoimmalla rahasummalla liikenteessä ja tommonen sentteristö on silti lyödä pystyyn. Itse toivon Lelulle hyviä pyynti kelejä.
 
#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kirjoitin: "Voisiko olla niin, että mainttujen joukkueiden pelaajabudjetissa on ollut vielä sen verran tilaa, että hankinta on saatu tehtyä."

Tarkoitin siis tätä:
Ilves hankki Corson joka on laadukas pelaaja, kyllä. Mutta miksi oli budjetissa tilaa näinkin kovaan hakuun? Se selviää katsomalla Ilveksen joukkueen nimilistaa. Yhden kovan satsauksen pystyy jokainen liigaseura tekemään.

Davis taas on mielestäni laitahyökkääjä eikä siksi ole Kerhon "näköinen". Tottakai laadukas pelaaja mutta vaikka tää olisikin tullut meille niin silti me itkettäisiin täällä sentterin perään.

Mutta joo, turha vääntää enempää. Jokuhan voisi Korpelalta tänään kysyä tilanteesta. Yle Puheella, kun on vieraana.

Yhtä mieltä kuitenkin ollaan, että sentteri olisi saatava ja laadukas sellainen.
 
M10

Jäsen
Kautta pelattu muutama ottelu ja toistaiseksi suurimmat mysteerit ovat

1) Kieltäytyikö Mielonen tulemasta harkkoihin, vai kiellettiinkö Mielosta tulemasta harkkoihin?

2) Kieltäytyikö Kiilholma halaamasta Rendulicia tämän maalin jälkeen vai painostettiinko häntä olemaan halaamatta?

Totuus on tuolla ulkona ja rosteri huutaa sentteriä.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Loukkaantunut vai myyty Venäjälle?

Oliko vielä muita huhuja hallilla liikenteessä? Tehnyt Mieloset ja kairannut jotain sopimatonta?
 
Viimeksi muokattu:

Rijkaard

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Loukkaantunut vai myyty Venäjälle?
Tämä Viitaluoman "loukkaantuminen" täyttää kyllä kaikki KHL:ään siirtymisen ennusmerkit. Näitä vastaavia loukkaantumisia on nähty ennenkin muiden seurojen osalta muutamaa peliä ennen siirron julkistamista.

Tuosta Mielosen ulostamisesta tuli kyllä itselleni aika varma olo siitä, että Tuuski on palailemassa. Toivottavasti olen oikeassa ja mies täydessä iskussa, jos palailee.
 
M10

Jäsen
Tuosta Mielosen ulostamisesta tuli kyllä itselleni aika varma olo siitä, että Tuuski on palailemassa. Toivottavasti olen oikeassa ja mies täydessä iskussa, jos palailee.

YLE Puheen haastattelussa ottelun jälkeen Kai "Kiira" Rautio virkkoi sen kuuloisesti, että en ihmettelisi vaikka Tuulola pian rosterissa heiluisi.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ilta-Sanomien mukaan "hylkiöpuolustaja Mielonen" on lähdössä HPK:sta Kai Raution lähdöstä huolimatta.

SM-liiga: Hylkihtee HPK:sta - SM-liiga - uutiset, tulokset ja videot - Ilta-Sanomat

Olisi kyllä minusta voinut saada uudenkin mahdollisuuden, mutta ilmeisesti tätä ei sitten anneta tai haluta käyttää. Mielosen ratkaisun sikäli ymmärrän. Kohtelu on ilmeisesti ollut sen verran asiatonta, eikä pääpukarin poistuminen välttämättä auta asiaa.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Ilta-Sanomien mukaan "hylkiöpuolustaja Mielonen" on lähdössä HPK:sta Kai Raution lähdöstä huolimatta.

Olisi kyllä minusta voinut saada uudenkin mahdollisuuden, mutta ilmeisesti tätä ei sitten anneta tai haluta käyttää. Mielosen ratkaisun sikäli ymmärrän. Kohtelu on ilmeisesti ollut sen verran asiatonta, eikä pääpukarin poistuminen välttämättä auta asiaa.
Sääli, ja samaa mieltä. Toivotaan, että Mielonen saa asianmukaisen näyttöpaikan jossain muualla; kyseessä on kuitenkin ihan kelvollinen liigatason puolustaja, jolla on potentiaalia kiekolliseenkin peliin.

Tsemppiä Juholle jatkoon - ja tervetuloa takaisin, Tuuski!
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Ilta-Sanomien mukaan "hylkiöpuolustaja Mielonen" on lähdössä HPK:sta Kai Raution lähdöstä huolimatta.

SM-liiga: Hylkihtee HPK:sta - SM-liiga - uutiset, tulokset ja videot - Ilta-Sanomat

Olisi kyllä minusta voinut saada uudenkin mahdollisuuden, mutta ilmeisesti tätä ei sitten anneta tai haluta käyttää. Mielosen ratkaisun sikäli ymmärrän. Kohtelu on ilmeisesti ollut sen verran asiatonta, eikä pääpukarin poistuminen välttämättä auta asiaa.

Ratkaisu on ymmärrettävä. Mutta silti: johto, valmennus ja erityisesti Juho - miettikää nyt vielä! Ei kai siellä mitään niin korjaamatonta voi olla takana? Juhon viime kevät oli niin lupaava, että olisi hieno nähdä sen lennon jatkuvan Kerhon paidassa. Mielestäni kannattajat ovat olleet lähes yksimielisesti Juhon puolella. Jos paluu toteutuisi, eiköhän tukea tulisi jatkossakin.

Ja jos Juho kuitenkin siirryt - oikein hyvää jatkoa ja tsemppiä, minne ikinä menetkin!
 
J.Petke

Jäsen
Ratkaisu on ymmärrettävä. Mutta silti: johto, valmennus ja erityisesti Juho - miettikää nyt vielä!

Joo, olisihan Mielonen mahtunut kevyesti esim. Tuomisen tilalle mutta kun kerta Tuulolakin liittyy joukkueeseen niin ehkä tällä poistolla saadaan Tuulolan palkka katettua. Ja jos pitää valita Tuulolan ja Mielosen välillä niin ei minun tarvinnut ainakaan miettiä kahta kertaa.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Joo, olisihan Mielonen mahtunut kevyesti esim. Tuomisen tilalle mutta kun kerta Tuulolakin liittyy joukkueeseen niin ehkä tällä poistolla saadaan Tuulolan palkka katettua. Ja jos pitää valita Tuulolan ja Mielosen välillä niin ei minun tarvinnut ainakaan miettiä kahta kertaa.

Niin kovasti kuin Tuulolaa arvostan, ja hänen uralleen kunniakasta päätöstä haluankin, niin kyllä toisessa kupissa painaa myös se tosiasia, että 1971 syntyneellä Markolla lienee edessä se viimeinen liigakausi ja 1987 syntyneellä Juholla niitä voi olla edessä vaikka toista kymmentä.

Kaikkea ei voi saada varsinkaan tässä taloustilanteessa, se on selvä. Silti harmittaa...
 
J.Petke

Jäsen
Kaikkea ei voi saada varsinkaan tässä taloustilanteessa, se on selvä. Silti harmittaa...

Totta kai harmittaa, Mielonen oli viime keväänä hyvä ellei jopa erinomainen. Toisaalta tässä tilanteessa joukkue kaipaa Tuulolan kaltaista herrasmiestä, joka tuo koppiin sen kokemuksen ja rauhallisuuden. Ja mahtaisiko Mielonen suunnata peliajankin perässä muualle. Schira - Laakso - Tuulola - Grönholm - Bruun - Vainio - Niemi seitsikko on jo itsessään vahva ja jos haluamme Vainion tai Niemen kehittyvän, heidän pitää saada peliaikaa. Mieloselle jäi se lyhyt tikku käteen..
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös