Mainos

HPK:n peliesitykset kaudella 2013–2014

  • 316 137
  • 1 271

soumah#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Thataa! Meillä on ilmeisesti samat silmät, kun näin pelin lähes täysin samalla tavalla. Lisättäköön, et kerho vei pääosin tapparaa kaksinkamppailuissa mennen tullen. Ja siitä yhdestä maalista, Tuulolan olis pitänyt hoitaa hommansa maalin takana paremmin, Nikkilä tuplas turhaan, mutta Nikkilän äijä oli siinä tolpalla. Kuuselan kimpussa olis pitänyt olla alimman hyökkääjän.
 
Kolmio36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers
Ei kyllä miellyttänyt omaa silmää tuo eilinen peli. Miten Kerholla voi olla noin onneton toi ylivoima? Kaverit seisoo paikoillaan ja syöttelee toisilleen. Ihmettäkö siellä odotellaan? Ihan hirveetä. Kaveria sinne maalille ja vetoja, ei niitä maaleja sieltä maalin takaa tehdä.

En tiedä tultiinko eilen vähän takkiauki noin muutenkin, sillä yksilövirheitä oli toooodella paljon eilen. Löysät otteet koko porukalla eilen muutamia hetkiä lukuunottamatta.
Toki jos haluaa jossitella niin Saarisen ylärima sekä avauserän väärä vaihto alivoimalla. Noi hetket jos olisivat olleet toiset niin peli olisi voinut kääntyä aivan miten päin tahansa.

Ja ihan yleisenä kysymyksenä: Miksi tuota Bruunia peluutetaan? Kaveri on hidas kuin mikä, syötöt/avaukset on vähän mitä on.. Osaako se edes laukoa? Voisko sinne jonkun toisen päästää kaverin tilalle kokeilemaan?

Ja mitä siihen avausmaaliin tulee, niin kyllä se Tuulolan virheestä johtui (ei tuosta voi kukaan Nikkilää syyttää, kun Tuulola jättää kaverin maalin eteen aivan yksin).
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Bruun

Olen nyt ollut kaksi peliä tällä kaudella katsomassa. Sattumalla molemmilla kerroilla samat vastustaja. Vieraspelissä Jokerit, koska asun täällä ja kotipelissä taaseen Jokerit. Asiaan. HPK-Jokerit peli. Sen jälkeen moni haukku tapansa mukaan Anttia. No, minun tottumattoman silmään sen peli näytti oikein hyvältä. Mitään hasardeja en nähnyt, mutta yhden gamesaverin kyllä näin. Luisteli niin maan perkeleen kovaa jokerihyökkääjän kiekon eteen, ettei siitä tullut sitten tilannetta vaikka siinä olisi voinut olla vaikka kaapin paikka. Ja pitää vielä kertoa, etten ollut ihan yksin näissä kuvissa, koska vierustoverini, se jonka tunsin ja pari muutakin oli samaa mieltä. No, se on yksittäinen havainto se. Mutta esim. viime kaudella kehuin kovasti Kiilholmaa ja nyt se näyttää olevan jo trendi. Hämäläiset on hitaita ;)
 
colpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Haka

Niin, juuri tuossa lauantain Jokerit pelissä Bruun taisi pelata parhaimman pelinsä. Vähän oli niin kuin liipasimella. Ja ei olisi pelannut, jos olisi ollut terveenä Vainio, Niemi tai Eerola.

Olen nähnyt melkein kaikki Kerhon pelit joko tv:stä tai livenä ja kymmenkunta viime matsia seurannut tarkemmin juuri esim. Bruunia, kylllä turhan paljon sattuu ja tapahtuu juuri hänelle ! Esim. to Tappara - Hpk -pelissä voidaan sanoa, että 2 maalia tuli hänen toimiensa seurauksena - ja omaan päähän ! No, silloin valmennus ymmärsi laittaa penkin päähän ja sen(kin) myötä peli kääntyikin Kerholle (ei siis kai ainoa syy).

Mielestäni on kyllä saanut mahdollisuuksia yli 20 kertaa. Mutta jos ei parempia ole, niin kai näillä pitää mennä. Ja toivotaan, että otteet varmistuisivat hänelläkin.

Mutta missä ovat hänen avunsa joukkueelle ?? Laukaus ? Puolutuspelaaminen ? Varmuus ? En oikein keksi !
 
Vele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Leijonat
Bruunin oletettavasti piti paikata lopettavaa Tuulolaa, mikä oli ihan ymmärrettävää. Eräänlaista isähahmoa varmaan Atu Selin kaipaisi puolustukseen, vieläpä hänelle tuttuna pelaajana.

Mutta kylmä fakta on ollut, että sen sijaan että Bruun olisi antanut meidän kuitenkin liigatasolla kokemattomalle puolustukselle tukea. Niin, hänen tekemisiään on jouduttu suurimman osan ajasta paikkaamaan. Parhain esimerkki oli juuri tuo Tappara-pelin penkitys, jolloin jopa valmennus heräsi siihen, että parempi pelata 5 pakilla kun Bruunia koittaa sinä iltana peluuttaa.

Mitä seuraavaksi? Nyt kun Tuulola tulikin takaisin ja naftaalinista otettu Nikkilä on pelannut, kuin aikamies. Lisäksi Vainio ja Niemikin on palaamassa jossain vaiheessa remmiin ja kun tämä tapahtuu... Bruunin pitäisi löytää itsensä poppariosastolta. Vainion valintaa kokoonpanossa tukee sekin asia, että meiltä puuttuu Schiran lisäksi toinen rightin pakki viivalta.

Mutta mitäs me tehdään tolle Laaksolle? Mitä sille on tapahtunut? Jos kaveri oli viime vuonna EHT-tasoa, niin tällä kaudella kaveri on ollut sitä tasoa minkä takia Blues kaverista luopui. Taso on tipahtanut aivan katastrofaalisesti ja jos meno jatkuu samanlaisena, niin Laaksonkaan paikka pelaavassa kokoonpanossa ole selviö.
 
Prague 220406

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja toki doupatut hiihtäjälegendat
Pasi ja Antti

Pasin paras kaveri Antti tekee tänään 1 + 3 ja antaa lisäksi kolme näyttävää pommia, joista yksi laitamainokseen ja kaksi omiin hyökkäjiin.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
No tekivät ne enempi kuin 0 tai yhden maalin. YV:stä, sen luokattomudesta, pelaajiston asenteesta, varsinkin puolustussuuntaan jne. en edes jaksais alottaa. Olihan vastassa kuitenkin "vaan" Liigan toka viimenen, täysin muiden jaloissa pyörinyt "paskakasa", jolla on sisäsiä ja ulkosia riitoja menossa ja jonka peli varsinkin vieraissa on ollut tuloksellisesti ja näöllisesti hirveetä kuraa. Tiistaina sitten Lukko ja vieraissa, ne on muuten pinnan edellä ja "vaan" yheksäntenä Liigassa, asennen omaan tekemiseen kandee sitten mitoittaa sen mukaan sielläkin, johan sieltä torstaina tulee Ässät, jotka on 12 Liigassa. Ai perkele niitäkään vastaan ei varmaan tarvi. Blues 30 pvä... joo ei ne oo mistään kotosin. KalPa 3.12, juu ei todellakaan ne on todellinen jumbo. 5.12 JYP NO NYT!

Ei muuta kuin kahen viikon palkallinen loma, hyvää lomaa vaan pelaajille. Josko sitten alkais nappaan se paskempiakin vastaan kurinalasesti ja OMALLA pelityylillä pelaaminen.

PS. mä en tiedä mitä ihme fiksaatioita ja perversioita muilla on, mutta mua vituttaa joka ilta jos omissa soi 4 kertaa ja menetetään pisteet sysipaskaa joukkuetta vastaan ihan ite perseilemällä, ihan sama vaikka tuliskin 2 pinnaa. Vaatii melkosta "huumorintajua" tai "perversiota" jos voi kutsua tollasta "hienoksi" kiekkoillaksi. Sitten olis ihan eri juttu jos vastassa olis ne Kärpät ja ne veis peliä 100-0 ja jätkät taistelis ne pinnat tyyliin kuten Tampereella, mutta että saatana tehdään siitä kaverista hyvä omalla perseilyllä! OKSETTAA! (saattanee johtua tosin osittain nautintoaineista).
 
Viimeksi muokattu:

Musta_Kyy

Välillä kai voi pelisysteemit olla joukkueilla sellaiset, että maaleja tulee paljon. Ne on ainakin allekirjoittaneesta mukavia iltoja ne, vaihteeksi. Pleijareissa ja useissa runkkarinkin peleissä toki on hienoa, kun peli voitetaan tiukalla ja tylyllä pelillä sitten vaikka se 1-0. Eihän tästä illasta puuttunut kuin tappelu ja törkytaklaus, ja ne nyt kyllä onneksi puuttuivat, ainakin jälkimmäinen.

Jaa, että taistelu puuttuu. Minusta molemmat joukkueet taistelivat oikeastaan viimeiseen mieheen todella kovaa, järki vaan välillä sumeni, kun eka erä mentiin niin kovaa, että kolmannessa piiputti yks jos toinen. Kyllä puolustuspeliin toki tämäniltaisen pelin perusteella pitää keksiä jotain parannuksiakin. Ja ehkä pakkiparejakin vaihtaa.
 
#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Joo, mistähän sitä aloittaisi. Ekan kympin aikana Kerho sai keskialueella hyvin tepsin hyökkäykset kiinni mutta oikeastaan ottelun lopun Kerhon alueelle tultiin ihan heittämällä. Omanpään peli aivan luokatonta. Ketään ei kiinnostanut pitää vieressä olevaa vastustajaa kiinni tai sitten ei vain pystynyt. Kyllähä tepsin hyökkääjät vauhdikkaasti liikkuivat mutta ei olisi silti tarvinnut lähteä juoksemaan perään ja pelaamaan itseänsä ulos. Hyökkäyspeli toimi kyllä hyvin ja paikkoja saatiin luotua paljon. Oikeastaan pelin teemana oli molemmilla joukkueilla: hyökkäys on paras puolustus. No, tällaisia pelejä toisinaan tulee ja hyvää oli voitto ja kaksi pistettä. Mahdollisuudet olivat kyllä siihenkin, ettei käteen olisi jäänyt pistettäkään.

Ylivoimasta ei viitsisi jauhaa mutta pakko kysyä, mikä ihmeen järki on pistää Tuulola pelaamaan ylivoimaa. Kaveri ei lauo vaikka kirveellä uhattaisi. Jatkoajan yv kuvastaa tätä toimintaa hyvin, paikka on toimittaa kiekko maalille mutta ei, viereen pitää vain syöttää vaikka mikä olis. Valmennus on tietysti ohjeet antanut mutta joku järki nyt siihen touhuun. Muuten Tuuski pelaa ihan hyvin toki tänään tuntui hänelläkin olevan vaikeuksia pysyä vauhdissa.

Muutenkin rupeaa näyttämään siltä, että meillä ei ole kuin yksi pakki joka pystyy yv:tä pelaamaan ja se on Schira. Muut ovat täysin turhia yv:llä, koska eivät lauo tai osaa muutenkaan tehdä kiekolla mitään mikä edistäisi yv:n pyöritystä. Laakso, Bruun, Tuulola, Grönholm näitä kavereita ei enään yv:lle. Jos kahdella kentällä mennään niin Schira pelatkoon ekassa ja toisessa sitten viisi hyökkääjää. Tasakentinkään ei tunnuta laukausta saatavan aikaiseksi vaan mielummin syötetään kaverille.

Kyllä olisi yhdelle kiekolliselle pakille todellakin tarvetta ja toivottavasti joku vielä hankitaankin. Vaihdossa vaikka sitten Laakso, Bruun tai Grönholm.

Ihmeellisesti pelin taso heittelehtii ottelujen välillä mutta varmaankin osutta on myös vastustajallakin. Näinhän se on tupannut aikaisemmillakin kausilla menemään. Puolustusta vain tiiviimmäksi niinkuin parhaimmillaan on ollut niin hyvä tulee.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Kirjoitin otteluketjuun seuraavasti:

Aina puhutaan, että tämmöiset hurlumhei-matsit ovat yleisöönmeneviä ja viihdyttäviä. Henkilökohtaisesti katselisin mieluummin omalta joukkueelta pelaamista,

a) jota ei leimaisi älytön huolimattomuus puolustussuuntaan

ja

b) jossa hyökkäyksiin lähdettäisiin kontrolloidusti.

Mutta aina se ei näin mene. Tänään nähtiin kuitenkin iloista hyökkäyspeliä, joka oli aika kaukana joukkueiden edellisestä kohtaamisesta tai Kerhon muista matseista ikävän lokakuun aikana.

En siis minäkään pidä tuommoista virheiden sävyttämää coast-to-coast -sahaamista mitenkään älyttömän hienona viihteenä. Jännittävää toki ja tunnettakin nähtiin meikäläisen kotisohvalla muutamien semi-raivareiden merkeissä.

Ei tätä kuitenkaan enempää kandee märehtiä, vaan pitää tiedostaa, että tämmöisiä matseja nyt vain tulee silloin tällöin. Peli-ilo on kuitenkin messissä ja ilme on hyvä.

Yksittäisten matsien ylianalysoiminen on muutenkin vähän turhaa hommaa, koska continuum ratkaisee. Tästä on ihan hyvä jatkaa, sanoi Pertsa kun sormensa sirkkeliin jätti.
 
Viimeksi muokattu:

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
En rupea sen enempää HPK:n puolustusta haukkumaan, mutta ihan mielenkiintoisena huomiona haluaisin heittää, että nyt on kahdessa viime matsissa HPK päästänyt kuusi maalia joista neljässä on ollut pakkipari Tuulola-Nikkilä kentällä ja ainakin kaksi maalia on tullut Nikkilän ylipelaamisen seurauksena.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
PS. mä en tiedä mitä ihme fiksaatioita ja perversioita muilla on, mutta mua vituttaa joka ilta jos omissa soi 4 kertaa ja menetetään pisteet sysipaskaa joukkuetta vastaan ihan ite perseilemällä, ihan sama vaikka tuliskin 2 pinnaa. Vaatii melkosta "huumorintajua" tai "perversiota" jos voi kutsua tollasta "hienoksi" kiekkoillaksi. Sitten olis ihan eri juttu jos vastassa olis ne Kärpät ja ne veis peliä 100-0 ja jätkät taistelis ne pinnat tyyliin kuten Tampereella, mutta että saatana tehdään siitä kaverista hyvä omalla perseilyllä! OKSETTAA! (saattanee johtua tosin osittain nautintoaineista).

Kannattajia on monenlaisia ja toisia vituttaa toiset asiat enemmän kuin toiset ja toista ei vituta niin paljoa kuin toista. Itseä 4 päästettyä maalia harmittaa vain Saroksen takia, mutta muuten olen ihan ok. Joskus itseäkin vitutti yksittäiset ottelut enemmän, mutta nykyään pyrin katsomaan miltä peli näyttää ja mihin se on menossa. Itse olen kahteen pisteeseen tyytyväinen, sillä ennen taukoa oltiin henkisesti ja pelillisesti Liigan paskin joukkue. Sen jälkeen on pelattu viisi peliä ja saatu 10 pistettä. Viimeksi Tapparaa vastaan jäätiin nollille, mutta nyt tehtiin taas onneksi 4 maalia ja jokainen ketju(!!!) sai maalin aikaan ja siihen olen tyytyväinen. Oman pään pelaaminen on ollut silloin tällöin hakusessa, mutta pisteitä ja maaleja on tullut, niin se on tärkeintä. Eteenpäin mennään ja se on hyvä.

Aika paljon annat TPS:lle kuraa kun se on ollut pohjasakkaa. Kuitenkin ihan hyvä jengi siellä on materiaalin puolesta ja vaikka ei peli ole luistanut, niin viime aikoina on paljon parempaa ollut heidänkin peli. Mielestäni TPS on parempi joukkue tällä hetkellä mitä sarjasijoitus antaa myöden.

Mutta peli kerralla mennään eteenpäin. Ylivoima toimimaan ja asennetta lisää puolustukseen niin hyvä tulee.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
En rupea sen enempää HPK:n puolustusta haukkumaan, mutta ihan mielenkiintoisena huomiona haluaisin heittää, että nyt on kahdessa viime matsissa HPK päästänyt kuusi maalia joista neljässä on ollut pakkipari Tuulola-Nikkilä kentällä ja ainakin kaksi maalia on tullut Nikkilän ylipelaamisen seurauksena.

Hyvä huomio sieltä. Nikkilää on kehuttu selostajien ja muiden toimesta (omasta mielestä pari ekaa peliä meni hyvin) ja tosiaan ihan rohkeasti se onkin pelannut. Valitettavasti poika hautoo liikaa kiekkoa ja pelaa hitaasti. Vaikka hyvät ainekset onkin kaverissa, niin silti näyttää että liian nopea on liigan tahti vielä. Ihmettelen tosin, että peliotteet on palkittu lisä peliajalla, kun mielestäni Nikkilän tarvitsisi pelata vähemmän. Ei noista hyökkäyksiin lähdöistä vain tule mitään jos sitä kiekkoa haudotaan siellä. Kannattaa katsoa vaikka OPG:n peliä, ei todellakaan ole mikään kiekollinen, mutta ymmärtää antaa nopeasti pois jotta peli pääsee etenemään. Jos OPG jää hautomaan, niin silloin tulee ongelmia.

Nikkilä on tulevaisuuden liigapelaaja, mutta ei ole vielä valmis.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kannattajia on monenlaisia ja toisia vituttaa toiset asiat enemmän kuin toiset ja toista ei vituta niin paljoa kuin toista. Itseä 4 päästettyä maalia harmittaa vain Saroksen takia, mutta muuten olen ihan ok. Joskus itseäkin vitutti yksittäiset ottelut enemmän, mutta nykyään pyrin katsomaan miltä peli näyttää ja mihin se on menossa. Itse olen kahteen pisteeseen tyytyväinen, sillä ennen taukoa oltiin henkisesti ja pelillisesti Liigan paskin joukkue. Sen jälkeen on pelattu viisi peliä ja saatu 10 pistettä. Viimeksi Tapparaa vastaan jäätiin nollille, mutta nyt tehtiin taas onneksi 4 maalia ja jokainen ketju(!!!) sai maalin aikaan ja siihen olen tyytyväinen. Oman pään pelaaminen on ollut silloin tällöin hakusessa, mutta pisteitä ja maaleja on tullut, niin se on tärkeintä. Eteenpäin mennään ja se on hyvä.

Aika paljon annat TPS:lle kuraa kun se on ollut pohjasakkaa. Kuitenkin ihan hyvä jengi siellä on materiaalin puolesta ja vaikka ei peli ole luistanut, niin viime aikoina on paljon parempaa ollut heidänkin peli. Mielestäni TPS on parempi joukkue tällä hetkellä mitä sarjasijoitus antaa myöden.

Mutta peli kerralla mennään eteenpäin. Ylivoima toimimaan ja asennetta lisää puolustukseen niin hyvä tulee.
Kun joukkue pelaa joukkueelle ja sille yhteisele tavoitteelle, niin jokaisessa tilanteessa jokainen antaa kaikkensa, se on kai se "kovalla tunteella" motto? Tänään oli kovalla rytinällä ylös ja selät suorassa alas. Minun kommenttini TPS:n paskuuteen oli lainausmerkeissä jos et huomannut? TPS oli ihan jaloissa koko 5-5 pelin, paitsi että kun ketään ei siellä puolustuksessa napannut, ei niin pakkeja, kuin varsinkaan hyökkääjiä hoitaa sitä duuniaan kahteen suuntaan, niin sitten tehdään täysin sekasin olevasta vastustajasta illan sankari. En ole väittänyt, enkä väitä TPS:ää paskaksi, toki en myös ymmärrä heidän roolituksiaan ja pelaajahankintojaan, mutta se varmaan on TPS:n ketjujen aihe se. Sillon taotaan kun rauta on kuuma ja etukäteen helpoista peleistä otetaan kurinalaisella pelillä ne helpot pisteet. Vrt. viime Tappara peli. Antoko ne jossain vaiheessa siimaa että HPK olisi voinut voittaa? HPK ite loi ne paikat mitä sai, ei vaan mennyt. Tänään ANNETTIIN ne paikat, että kaveri olisi varmasti mukana pelissä vaikka muuten oli helisemässä. Siinä on karmee ero työmoraalissa! Toinen tuli peliin 110% tekeen sitä omaa duunia, toiset tuli pelaileen. Lopputulos näkyy tulostaululla ja allekirjoittaneen vitutuksessa.

Tänään meni yksi piste, jatkossa on vastassa samaa rupusakkia ja sekasinolevia joukkueita 5.12 asti, joko sen touhun ydin löytyy joukkueelta itseltään tai sitten on ihan turha edes yrittää. Tässä Liigassa ei pleijareihin, ei edes sääleihin pääse vaan pelaamalla tosissaan ja kurinalaisesti top 6 joukkueita vastaan ja olemalla ylimielinen sijalla 10 lopun ajan. Siellä käy kylmät! Näiltä muilta häntäpään jengeiltä ne pinnat pitää kaivaa ja sillon ei todellakaan ole varaa mihinkään 4 omiin peleihin, kun on jo antanut 20 matsia siimaa muille!

Mutta ainahan mä näitä yksin huutelen ja sitten joku sanoo saman kahden viikon päästä ja muut on että "joo-o".
 
odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Ihmettelen tosin, että peliotteet on palkittu lisä peliajalla, kun mielestäni Nikkilän tarvitsisi pelata vähemmän.
Täytyy muistaa, että Kerholla on kuitenkin pieni pakkipula, sen takia Nikkilä ylipäätään nousi pelaamaan. Onko reservissä yhtään pakkia juuri nyt? Ja toisaalta, Bruun eikä Laakso vakuuttanut tänäänkään, että kuka ne minuutit sitten ottaisi? No, Veikkaajakin kertoi Larssonin lainan olevan lähellä toteutumista. Voisi olla aika jees haku.
 
VIpelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllähän näitä tällaisia pelejä silloin tällöin ihan mielellään katselee. Viihdettähän tää lätkä kuitenkin vaan on (tai pitäisi olla).

Siltä näyttäisi tässä vaiheessa, että tasainen kausi on taas tulossa. Esim. TPS näytti eilisen pelin perusteella ihan yhtä potentiaaliselta säälärijengiltä kuin HPK:kin, pari onnistumista alle ja heilläkin saattaa alkaa rullata. Noita säälärijengin näköisiä joukkueita on mielestäni useampi kuin sääläripaikkoja, joten asenne pitää säilyä nyt hyvänä. Melkein joka toisessa pelissä pisteet jotka itse raavitaan ovat potentiaaliselta kilpailijalta pois.

Arvoselta hyvä ratkaisu pistää Vihko vetämään paineettomassa paikassa. Nyt on kaveri taas päässyt pari kertaa matsissa paikoille. Myös 5-3 yv:llä Vihko viivassa ja Tuuski ruokkimassa vaikutti vaarallisemmalta kuin muut kombinaatiot, kyllä siltä Vihkolta se one-timeri lähtee edelleen aika nopeasti ja vähän huonommastakin asennosta. Ja Tuuski osaa antaa sen helpon viereen paremmin kuin esim. Laakso, vaikka vetouhkaa ei ole senkään vertaa.

Voisi Arvonen muutenkin tehdä vähän jotain sille yv:lle. Ykkönen seisoo ja kierrättää mukavuusalueella rännejä pitkin ja kakkonen siellä vasemmassa kulmassa taktiikalla Saarinen-Kerälä-pakki-Saarinen-Kerälä-kiekonmenetys.

Tasakentällisin kakkosketju ja etenkin Borna on ollut hyvä. Kyllä poika syöttää osaa ja lukeeko sitten jatkoaikaa kun näyttää siltä, että on alkanut syöttämistä myös harrastaa?
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Kun joukkue pelaa joukkueelle ja sille yhteisele tavoitteelle, niin jokaisessa tilanteessa jokainen antaa kaikkensa, se on kai se "kovalla tunteella" motto? Tänään oli kovalla rytinällä ylös ja selät suorassa alas. Minun kommenttini TPS:n paskuuteen oli lainausmerkeissä jos et huomannut? TPS oli ihan jaloissa koko 5-5 pelin, paitsi että kun ketään ei siellä puolustuksessa napannut, ei niin pakkeja, kuin varsinkaan hyökkääjiä hoitaa sitä duuniaan kahteen suuntaan, niin sitten tehdään täysin sekasin olevasta vastustajasta illan sankari. En ole väittänyt, enkä väitä TPS:ää paskaksi, toki en myös ymmärrä heidän roolituksiaan ja pelaajahankintojaan, mutta se varmaan on TPS:n ketjujen aihe se. Sillon taotaan kun rauta on kuuma ja etukäteen helpoista peleistä otetaan kurinalaisella pelillä ne helpot pisteet.
Sikäli olen samaa mieltä, että puolustusasenteessa oli paljon parannettavaa, mutta toisaalta TPS pyöritti peliään aika hienosti varsinkin ulkomaalaisillaan läpi ottelun. Nämä heidän ulkomaalaiset olivat kyllä aika hyvällä pelipäällä. Uskallan väittää, että olisivat pyörittäneet niitä parempiakin joukkueita vastaan ja vaikka Kerho olisi tullut paremmalla asenteella hyökkäyspäästä alas. Siitä olen täysin eri mieltä, ettäkö TPS olisi ollut täysin jaloissa 5-5 -pelissä, ehkä kallistuu HPK:n puolelle jonkin verran, mutta aika tasaista oli. Itse en ole juurikaan TPS:aa seurannut, niin heidän tekemisiinsä on vähän paha mitään sanoa, eikä se tähän ketjuun oikestaan kuulukaan. On täysin naurettavaa alkaa puhumaan tässä sarjassa helpoista peleistä, joista pitäisi ottaa pisteet, kun jokainen joukkue voi voittaa jokaisen joukkueen yksittäisessä pelissä. Esim. nyt vaikka tämä surkea TPS otti reilu viikko sitten pisteen Kärpiltä ja hävisi vasta rankkareilla ja alkukaudella haki Oulusta kaksi pistettä samaan tapaan. Ihan vaan esimerkiksi helpoista pisteistä ja niiden varmuudesta.
Vrt. viime Tappara peli. Antoko ne jossain vaiheessa siimaa että HPK olisi voinut voittaa? HPK ite loi ne paikat mitä sai, ei vaan mennyt. Tänään ANNETTIIN ne paikat, että kaveri olisi varmasti mukana pelissä vaikka muuten oli helisemässä. Siinä on karmee ero työmoraalissa! Toinen tuli peliin 110% tekeen sitä omaa duunia, toiset tuli pelaileen. Lopputulos näkyy tulostaululla ja allekirjoittaneen vitutuksessa.
Kyllä minä uskallan väittää, että antoivat aika vahvasti siimaa ja mahdollistivat omalla löysäilyllään Kerhon nousun voittoon. Siitä on silti turha ottaa Kerholta mitään pois ja tässä nyt oli eilenkin kaksi joukkuetta ja kaikki vaikuttaa kaikkeen eikä tätä nyt voi ihan noin mustavalkoisesti (ei liity tepsiin) ilmaista. Tai voi, mutta ei siinä ole mitään järkeä. Teikäläinen vitutustakaan en pysty ymmärtämään, mutta se nyt on vaan pieni asia teikäläisen jutuista, jota en tajua.
Tänään meni yksi piste, jatkossa on vastassa samaa rupusakkia ja sekasinolevia joukkueita 5.12 asti, joko sen touhun ydin löytyy joukkueelta itseltään tai sitten on ihan turha edes yrittää.
Sinun mielessä puolet joukkueista on rupusakkeja ja toinen puolisko sekaisin. Kärpät on vissiin ainoa, joka ei kuulu kumpaankaan ryhmään ja sekin vain seitsemäntoista viime otteluaan. Niin, eilen voitettiin kaksi pistettä ja naurattaa.
Mutta ainahan mä näitä yksin huutelen ja sitten joku sanoo saman kahden viikon päästä ja muut on että "joo-o".
Joo-o.
 
Vele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Leijonat
Kyllähän tuota Nikkilääkin voi arvostella, mutta kannattaa muistaa että kyseessä on vielä nuori poika. Kyllähän sen tason pitäminen on vaikeata, ei noita Saroksia ihan puissa kasva.

Enemmän mua aiheutti sydämentykytyksiä tuo Tuulolan pelaaminen. Kaksi ekaa vaihtoa, molemmissa syöttö kaverin lapaan ja maalipaikka. Lisäksi mentiin ohi heittämällä yhdessä tilanteessa, kuin Stockmannin ovista. Kyllä se sitten tasoittui, mutta tuli hetkellisesti mieleen kuin Kaitsukin mainitsi tosta Jurcinasta. Että kaksi-kolme peliä menee vanhoilla pohjilla ja sitten vasta taso mitataan. Tappara-pelissä oli meinaan jo esimerkkiä, kun 3 jäähyä nappasi.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Sikäli olen samaa mieltä, että puolustusasenteessa oli paljon parannettavaa, mutta toisaalta TPS pyöritti peliään aika hienosti varsinkin ulkomaalaisillaan läpi ottelun. Nämä heidän ulkomaalaiset olivat kyllä aika hyvällä pelipäällä. Uskallan väittää, että olisivat pyörittäneet niitä parempiakin joukkueita vastaan ja vaikka Kerho olisi tullut paremmalla asenteella hyökkäyspäästä alas. Siitä olen täysin eri mieltä, ettäkö TPS olisi ollut täysin jaloissa 5-5 -pelissä, ehkä kallistuu HPK:n puolelle jonkin verran, mutta aika tasaista oli. Itse en ole juurikaan TPS:aa seurannut, niin heidän tekemisiinsä on vähän paha mitään sanoa, eikä se tähän ketjuun oikestaan kuulukaan. On täysin naurettavaa alkaa puhumaan tässä sarjassa helpoista peleistä, joista pitäisi ottaa pisteet, kun jokainen joukkue voi voittaa jokaisen joukkueen yksittäisessä pelissä. Esim. nyt vaikka tämä surkea TPS otti reilu viikko sitten pisteen Kärpiltä ja hävisi vasta rankkareilla ja alkukaudella haki Oulusta kaksi pistettä samaan tapaan. Ihan vaan esimerkiksi helpoista pisteistä ja niiden varmuudesta.
Toki ne pyöritti enkä mä ole missään vaiheessa sanonut että eikö tepsi olisi ollut hyvällä jalalla liikenteessä jne. mutta jos kaveri tekee ne maalit toisesta aallosta ja ihan omien nukkumisten/löysäilyjen takia (pl. se Nikkilän maali jossain ne on ne oppirahat maksettava), niin ei se saisi olla näitä jengejä vastaan joiden kanssa kilpaillaan samoista sijoista.

TPS sai kahdella kentällä kiekon Kerhon päätyyn, sittemmin kun Lucenius loukkaantui niin yhdellä. Ei nyt voi hei pelejä voittaa yks kenttä vs 4, ei edes Liigassa. Kyllähän peli oli Kerholla hallussa koko pelin ajan ja kaverin parhaatkin pyöritti siellä kulmissa, sitten tuli aivan kardinaalimunauksia ja yhtäkkiä normi 2-2 vastahyökkäyksistä toisesta aallosta kiekko pömpeliin. Kyllä sillon on asenteessa helvetisti petrattavaa, juuri se löysä asenne näkyy tuona että ylös mennään kovaa ja alas selät suorassa.
Kyllä minä uskallan väittää, että antoivat aika vahvasti siimaa ja mahdollistivat omalla löysäilyllään Kerhon nousun voittoon. Siitä on silti turha ottaa Kerholta mitään pois ja tässä nyt oli eilenkin kaksi joukkuetta ja kaikki vaikuttaa kaikkeen eikä tätä nyt voi ihan noin mustavalkoisesti (ei liity tepsiin) ilmaista. Tai voi, mutta ei siinä ole mitään järkeä. Teikäläinen vitutustakaan en pysty ymmärtämään, mutta se nyt on vaan pieni asia teikäläisen jutuista, jota en tajua.
Auttais varmaan asiaa jos viitsisi edes lukea sen viestin, jätän sinut nyt pohtimaan mihin viittaan.
Sinun mielessä puolet joukkueista on rupusakkeja ja toinen puolisko sekaisin. Kärpät on vissiin ainoa, joka ei kuulu kumpaankaan ryhmään ja sekin vain seitsemäntoista viime otteluaan. Niin, eilen voitettiin kaksi pistettä ja naurattaa.
Missäs minä olen näin väittänyt (asiayhteys ja koko kappale yleensä tuupataan lainata ei ottaa yksi lause kappaleesta kun lainataan ja perustella sillä)? Mielestäni juurikin väitän ihan sitä toista äärilaitaa että ketään vastaan ei todellakaan ole varaa tollaseen ylimielisyyteen ja sitten vaan niitä parhaita vastaan pelata sitä kurinalaista kiekkoa. Tuossa TPS pelissä kun se asenne oli juurikin sellainen "me ollaan Liigan ykkösiä ja sieltä tulee rupusakki ja voidaan vaan pelailla/löysäillä tää peli" tyylinen. Tolla jengillä ole varaa kun vetää ne duunarihanskat kouraan joka saamarin ilta ja sen menon pitää siellä kentällä olla myös sen näköstä.
 
Viimeksi muokattu:

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Sun tekstit on monasti kovin huvittavia ja asiaakin välissä, mutta tosiaan osin niin vitun sekavaa, että ei meikäläinen niistä ilmeisesti pysty ottamaan oikeaa tolkkua. Jätän tästä eteenpäin lukematta, ihan periaatteesta en mitään ignore-toimintoja ala käyttämään. Älä nyt silti jaksais alkaa lässyttämään mitään väärin lainattu -paskaa. Tai jaksat tai et, niin mulle ihan se ja sama.

Nikkilän pelaamisesta vielä sen verran, että erittäin pitkälle noudattaa samaa linjaa kuin Vainion pelaaminen viime kaudella. Ensin erittäin vakuuttava, sittemmin ei ihan niin vakuuttava. Kyllä se siitä.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Kylläpäs oli jotenkin aneeminen matsi meidän jengiltä tänään. Okei yksi maali meni selvästi Tuohimaan piikkiin, mutta huomioitavaa on, että Lukon jokaisen maalin aikana pakkipari Bruun-OPG jäällä ja varsinkin Lukon ensimmäinen maali meni aivan kyseisen pakkiparin löysän pelaamisen piikkiin. Sitä en myöskään ymmärrä miksi voittava kokoonpano pitää vaihtaa?

Noh matka jatkuu, mutta kyllä nyt täytyy sanoa, että hankkiutukaa jo tuosta Bruunista eroon ei perkele. Kaiken koomailun päälle vielä tyhmä jäähy joka käytännössä tappoi suurimman buustin meidän takaa-ajosta.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Tuohimaan piikkiin, mutta huomioitavaa on, että Lukon jokaisen maalin aikana pakkipari Bruun-OPG jäällä
Tuohimaa maalissa vierasottelussa ja pakkiparina Bruun-OPG? Kauhuleffakamaa.

Täytyy näemmä olla todella tyytyväinen, että omiin meni tänään vain kolme.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Joko saatais se Bruun helvettiin sieltä? 2 maalia suoraan sen miehen piikkiin sitten aivan vitun typerä 2+2 ratkasevalla hetkellä ja saman tien kun pääsee aitiosta niin kentällä... watta fek!

Ei sitten napannut tänään joukkuetta sen kumemmin muutenkaan, tosin voihan sen Fränän savustaa ulos sieltä noinkin. Seuraavana sitten Ässät, ne on toistaseks jopa alempana sarjassa, että samalla asenteella siihen matsiin sitten seuraavana. Muutama kaverille eteen turhaan omalla lepsuilulla ja takki auki pelaamisella ja sitten voi alkaa ehkä yrittään viimeset puoltoista erää. Joista Bruun sitten kusee kuitenkin vielä varmuuden vuoksi puolet ottamalla jonkun tyhmän jääyn ja jättämällä jonkun takatolpalle vapaaksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös